Toisistaan vieraantuneet suomalaiset

Nettisivuilla leviää varsin hupaisa pilapiirros, jossa esitellään, millaiselta näyttää Suomen kartta hesalaisen silmin. Se on arvatenkin hyvin pääkaupunkikeskeinen.

Pääkaupunki Stadin rajat ovat siirtyneet siinä reippaasti Uudenmaan ulkopuolelle, ja ainoa toinen keskus, joka jää lähestulkoon nykyiseen Jyväskylään ulottuvan Kehä III:n sisäpuolelle, on Espoo. Lahtea ei näy kartalla lainkaan. Kehä III:n ulkopuolista aluetta kutsutaan yleisnimellä Bönde ja sen katsotaan olevan jo Pohjois-Suomea. Ainoa pikatieyhteys Stadista kulkee Mikkeliin, joka on sijaintinsa ansiosta oivallinen paikka pääkaupunkilaisten mökkipitäjäksi.

Edelleen, jos jatkaa mielikuviin liittyvän kartan tarkastelua, Turku löytyy Porin korkeudelta, Vaasa on sijoitettu Ruotsin puolelle ja Lappeenranta Venäjän rajan taa. Kuopio sijaitsee nykyisen Rovaniemen paikalla ja Jyväskylä hieman siitä etelään. Oulu on sijoitettu keskelle Lappia, jotakuinkin Sodankylän kohdalle ja Rovaniemi sinne, missä Ivalon pitäisi sijaita.

Kartta ei ole pelkästään hyvä vitsi, sillä varsinkin nuorten ja etelässä asuvien maantiedon tuntemus on kehnossa kuosissa. Koulua siitä on pelkästään turha syyttää, sillä jo 80-luvulla pääkaupunkiseudun toimittajat ja valokuvaajat tunsivat tarkemmin New Yorkin pintapaikat kuin oman kotimaansa. En tiedä, johtuiko se siitä, että jokainen Jyväskylää pohjoisemmaksi suuntautunut juttumatka tehtiin lentäen. Välillä lennettiin kyllä myös sinnekin. Jos yritti houkutella vakituista kuukausipalkkaa nauttivaa reportteria Lappiin, onnistuminen oli työn ja tuskan takana.

Parin viime vuoden ajan olemme huomanneet suomalaisten vieraantuneen toisistaan entistä enemmän. Yleisradion kolumnistin, Reetta Rädyn mielestä se ei kuitenkaan johdu kokonaan maantieteestä, vaan syvin jakolinja kulkee luokkien välillä:

”Kaupunkilaisten elämäntavat yhdenmukaistuvat, se on totta. Moni helsinkiläinen tuntee Lontoon paremmin kuin Kainuun. Vauraus on tuottanut mahdollisuuden elämäntapavalintoihin. Miksi ne nähdään vapauden sijaan vain uhkana? Minusta suurempi vaara ovat yhteiskuntaan rakentuvat portaat – se että katsomme toisiamme ylhäältä päin tai säälien. Kuvittelemme, että maalaiset ovat maalla, koska eivät ole päässeet kaupunkeihin. Yhtä vääristynyt on ajatus, että kaupunkilaiset on valettu betoniin ja teennäiseen hipsteröintiin, koske he yrittävät olla jotain hienompaa kuin ovat.”

Kuusamossa kasvanut ja Helsingin Kalliossa asuva Räty ei tunne elävänsä nykyisessä kotikaupungissaan niin sanotussa punavihreässä kuplassa. Termi on hänen mielestään liioittelua ja poliittinen klisee: ”Rikkaat – tai ylipäätään elämässä pärjänneet – eivät tunnista köyhien todellisuutta ja elämän reunaehtoja. Täällä Helsingissä ne kilometrien leipäjonot kiemurtelevat, paljon suurempana yhteiskunnallisena ongelmana kuin kauramaito. Kaupunkiliberaali tuntee mustikat ja maalla asuvat sukulaisensa, mutta tunteeko hän oman konttorinsa siivoojaa?”

Ilkka Isosaari

Jumalan tie

Jeremian kirjassa on jykevät Jumalan sanat: Näin sanoo Herra: Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan. Näin sanoin, mutta te vastasitte: ”Emme kulje!” Minä asetin teidän turvaksenne myös vartiomiehiä ja sanoin teille: Kuunnelkaa torven ääntä! Mutta te vastasitte: ”Emme kuuntele!” (Jer. 6:16-18)

Aikuiset moittivat herkästi lapsia ja nuoria siitä, että he eivät tottele hyviä ohjeita tai käskyjä. Mutta totteleminen ei ole helppoa kenellekään. Oman mielen mukaan noudattaminen maistuu ensin alkuun paljon paremmalta.

Jumalalla on kuitenkin viisautta ja näkökykyä enemmän kuin meillä. Hänen tiensä on hyvä tie, jota kannattaa seurata.
Jumalan tie vie ihmisen sisäiseen rauhaan. On turvallista, vaikka elämässä onkin vastoinkäymisiä. Tulee hyvä olo siitä, että saa kuulua pitkään jatkumoon ja kulkea menneiden aikojen ihmisten kanssa samalla tiellä. Matkan päässä odottaa lopullinen koti ja ikuinen rauha.

Luulen, että moni ihminen aavistelee Jumalan tien olevan hyvä, mutta silti valitsee oman polun. Joskus tottelemattomuus on hyvinkin äänekästä: Emme kulje, emme usko, emme kuuntele Jumalan Sanan neuvoja, emme halua kristillisiä arvoja!

Ihmisellä on joka hetki mahdollisuus pyytää Jumalalta anteeksi menneitä harha-askeliaan ja pyytää apua eteenpäin. Jumala kutsuu meitä jykevästi tielleen, mutta vielä jykevämpi on hänen armonsa ja rakkautensa. Jeesus on sen meille ansainnut ja siksi se kestää. Siinä saa levätä.

Riitta Särkiö

Suomi on taloudellisesti Pohjolan ”sairas mies”

Yhteiskuntaa selittämään tarvitaan aina ekonomikoulutettu taskulaskin ekspertti. Ennen yhteiskunnan linjoja selitti jonkun sortin hyvinvointiyhteiskuntaa puolustava sosiologi, nyt tuomiopäivän lauluja laulaa viestintäkoulutettu pankkiekonomi.

Suomen tilanne alkaa huolestuttavasti muistuttaa Kreikan taloudellista tilannetta, sillä valtio ottaa joka vuosi uutta velkaa mljarditolkulla. Hallitus laati ensimmäisen 490 miljoonan lisäbudjetin 19. toukokuuta 2017

Ekonomisti Pasi Holm lanseerasi Suomeen käsitteen ” jakovara” vuonna 2007. Hän määritteli sen lapsellisen yksinkertaisesti: ”Valton talouden ylijäämä saadaan, kun vähennetään tuloista menot.” Tätä käsitettä Matti Vanhasen hallitus ja Jyrki Kataisen hallitus ovat sitten noudattaneet. Kataisen ”Sari-sairaanhoitaja” vaalipuheet kirvoittivat Suomen hirvittävään palkkaralliin. Vuoden 2007 valtion velka oli huimat 56 miljardia. Nyt velka on kaksinkertaistunut ja oli viime vuonna 108 miljardia. Siinä on todella miettimistä tulevilla veronmaksajilla !

Nyt kokoomus ja keskusta ovat taas vallassa ja ”jakovara- ajattelu taas voimissaan. Suomen eri hallitukset ovat vuoden 2008 jälkeen tehtailleet alijäämäiset budjetit. Velkaa on otettu velan päälle ja meno jatkuu samanlaisena.

Hallituksen esitys ensi vuoden budjetiksi julkistetaan 19. syyskuuta. Suuri kuva tuskin muuttuu, vaikka talous on piristynyt. Petteri Orpo on tukalassa tilanteessa, kun kepun ministeri Antti Kaikkonen esittää takuueläkkeitä korotettavaksi 40- 50 eurolla ja saman puolueen Antti Kurvinen vaatii lisärahaa aluepolitiikkaan. Kun Orimattilan lahja maallemme eli ”polliissi” ja kokoomuksen jyrä, Kalle Jokinen laajentaisi kotitalousvähennystä, on taas suuren sirkuksen rahanjako entistä hektisempää, vaikka
kukkaron nyöriä olisikin kiristettävä! Nyt ei ole varaa euforiaan sillä olemme vahvasti Kreikan tiellä!

Keynesiläinen talousajattelu loi keskiluokan Pohjolaan ja valtio loi sosiaalipolitiikallaan kulutusyhteiskunnan. 1970-luvulla tuuli kääntyi, kun öljyä vievät OPEC-maat nostivat hintojaan ja inflaatio laukkasi kuin hullu hevonen. Tällöin katsottiin virheellisesti, että keynesiläinen teoria epäonnistui.

Chicagon koulukunta Milton Frideman johdolla loi täysin utopistisen vapaan liberalismin, joka oli lähellä upota vuonna 2008 maailman valuuttakriisissä, jonka holtittomasti lainaa jaelleet pankkiirit olivat aikaansaaneet. Koko maailman velka on uskomattomat 230 biljoonaa euroa ja seuraavaa suurta ”luovaa tuhoa” odotetaan, ottamalla lisää velkaa. Suomi on hyvin tässä leikissä mukana. Seurauksena
on eriarvoisuuden lisääntyminen ja hyvinvointiyhteiskunnan taantuminen!

Juhani Melanen

Helena Juutilainen: Patomäentien liikenneturvallisuuteen kiinnitettävä aiempaa suurempi huomio

Launeen omakotiyhdistyksen hallituksen jäsen  Helena Juutilainen on huolestunut lasten ja nuorten liikenneturvallisuudesta Patomäentiellä erityisesti Nurmikadun ja Jokitien kohdalla.

– Haluan viestittää Lahden kaupungin liikennesuunnittelusta vastaaville virkamiehille huoleni Patomäentien liikenneturvallisuudesta, Launeen omakotiyhdistyksen hallituksen jäsen Helena Juutilainen sanoo.

Erityisesti Joki- ja Nurmitietä koskeva liikenne kaipaa nopeita ratkaisuja, jotta siellä ei tapahdu kohtalokkaita kolareita.
– Nurmikadun puolelle olisi hyvä saada stop -merkki, koska se lisäisi liikenneturvallisuutta ajettaessa sieltä Patomäentielle.

Liian suuret tilannenopeudet ja huono näkyvyys ovat Patomäentien ja siihen yhdistyvien pikkuteiden keskeisin ongelma.
– Siksi olemme nostaneet ongelmat esiin, että virkamiehet kiinnostuisivat tästä asiasta. Yhdessä löydämme varmasti tähän asiaan ratkaisun.

Kun Salinkallion koulu loppuu, niin oppilaat siirtyvät kävelemään ja pyöräilemään Launeen koululle juuri Patomäentien yli.
– Nyt olisi oikea hetki reagoida alueen liikenneturvallisuusasioiden päivittämiseen. Monet alueen aikuiset seuraavat tämän alueen liikennettä sydän syrjällään.

Nopeusrajoituksia ei noudateta

Pensaiden peittämässä risteyksessä autoilija ei välttämättä huomaa juoksijaa tai pyöräilijää, jos molemmilla on tilanteeseen nähden liian kova vauhti.
Juutilainen kertoo, että alle kouluikäistä lasta on vaikea nähdä autoon.
– Se täytyy myös muistaa, että alle kouluikäisellä lapsella tarkkaavuus ei ole samalla tasolla kuin aikuisella.

Asukasaktiivin mukaan paras ratkaisu Patomäentielle olisi se, että kevyenliikenteenväylä siirrettäisiin kokonaan Patömäestä tultaessa sen oikealle puolelle.
– Se ei veisi autoilijoilta yhtään tilaa pois, jos ajorataa levennettäisiin samalla toiselle puolelle.

Omakotiyhdistys käsittelee Patomäentien liikenneturvallisuutta syksyn kokouksessaan ja aikoo järjestää tempauksen tämän asian vuoksi.
– Saattaa olla, että olemme ensi vuonna turvaamassa aamuliikennettä tällä alueella, kun koulu alkavat. Valitettavasti emme ehtineet reagoida tähän asiaan vielä riittävän ajoissa tänä vuonna.

Jokitiellä asuva Erkki Yliheikkilä on myös esittänyt kaupungille suunnatuissa viesteissään huolensa Patomäentien liikenneturvallisuudesta.
– Mitään ei ole kuitenkan asian tiimoilta tapahtunut, Juutilainen kertoo.

Petri Görman

Tanskanmaalla ei mitään mätää

”Mietin Ylen televisiokanavien tehtäviä. Kun Yle Fem söi Teeman, miksi muiltakin kanavilta tulee joka päivä tanskan molotusta ja jättekiva ruotsia? Eikö se skandinaavinen kanava nyt riittäisi?”

Näin kirjoitti sosiaalisessa mediassa eräs suht nimekäs journalisti varsin pian Yleisradion sisäisen kanavauudistuksen jälkeen, jossa kaksi kanavaa sulautettiin yhdeksi. Kulttuurin ystävänä pitämäni toimittajan heitto on varsin outo, mutta edustaa varmastikin niin sanottua kansan syvien rivien mielipidettä.

Mikähän siinä on, että kaikki vähänkin Ruotsiin ja ruotsin kieleen liittyvä herättää suuressa osassa suomalaisia negatiivisia, jopa vihamielisiä tunteita? Liittyykö se edelleenkin ikivanhaan mielikuvaan, jossa ruotsinopettajat olivat vastenmielisiä kääkkiä ja kielen opiskelu siksi tervanjuontia? Savon ja Turun murre ovat monen hämäläisen ja stadilaisen mielestä pelkästään huvittavaa kuultavaa, mutta skandinaaviset kielet – kuten edellä kävi ilmi – molotusta. Ruotsiksi saa esittää korkeintaan iskelmiä, ja nekin mielellään yhteislauluna.

Jopa ansiokas ja palkittu, puhtaasti kotimaisin voimin toteutettu ja kesällä uusintana esitetty tv-sarja Suomi on ruotsalainen sai joidenkin karvat nousemaan pystyyn. Ohjelmaa arvostelleet syyttivät juontaja Juhani Seppästä salaliitosta ja lähettivät hänelle suoria uhkauksia. Kyseessä oli täsmälleen samanlainen väärinymmärrys, jonka Hassisen koneen kappaleen Rappiolla sanat saivat aikaan levyn ilmestyessä. Reaktiota ei edes hillinnyt Seppäsen tekemät jatkosarjat Suomi on venäläinen ja Suomi on suomalainen.

Itse tervehdin ilolla, että paljon parjattua molotusta, jolla viitataan myös alitajuisesti Tanskan suuriin saavutuksiin tv-rintamalla, kuulee myös muilla kanavilla. Kuten olen moneen kertaan toistanut, meillä suomalaisilla viihteentekijöillä olisi vielä paljon opittavaa tanskalaisilta. Ruotsalaiset, norjalaiset ja jopa islantilaiset ovat jotain jo oppineetkin. On hyvä, että ylikansallisen englanninkielisen tarjonnan lisäksi saamme nauttia muistakin kielistä; edellä mainittujen lisäksi myös saksasta, italiasta, espanjasta ja venäjästä. Samaa koskee omia murteitamme. Ne ovat rikkaus, eivätkä suinkaan väärien vaikutteiden tyrkyttämistä.

Moitin jokin aika sitten, että suomalaisena huippuproduktiona mainostettu Presidentti-sarja oli vain vaivoin verhottu kopio tanskalaisesta esikuvastaan Vallan linnake. Yhteneväisyydet olivat niin ilmeiset, että asiasta kirjoiteltiin laajemmaltikin. Hesari tarttui härkää sarvista ja kysyi tuoreeltaan Vallan linnakkeessa keskeisessä roolissa esiintyneeltä Pilou Asbaekilta, mitä meidän suomalaisten kannattaisi tehdä. ”Älkää kopioiko. Palatkaa koulunpenkille ja kouluttakaa erinomaisia käsikirjoittajia ja erinomaisia näyttelijöitä. Pankaa rahat koulutukseen, niin asioita alkaa tapahtua”, mies vastasi.

Suomen ja Muumien ystäväksi paljastautunut Pilou ei ole mikään turha jätkä, vaan tietää, mistä puhuu. Hän on kuuma nimi maailmalla ja myös Suomessa. Game Of Thronesin ystävät tunnistavat hänet Euron Greyjoyn roolista, ja tänä vuonna valmistuneessa Ghost In The Shell -elokuvassa hänellä on miespääosa. Aesbaek nähdään niin ikään päätähtenä Arto Halosen ohjaamassa ja ensi vuonna ilmestyvässä elokuvassa The Guardian Angel. Suomalais-tanskalais-kroatialainen yhteistyöfilmi perustuu tositapahtumiin, Tanskaa vuonna 1951 järkyttäneeseen kaksoismurhaan, jossa hypnoosilla oli keskeinen merkitys.

Ilkka Isosaari

Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa

Kristityn toimintaa ohjaa kaikissa elämänvaiheissa uskollisuus. Uskollisuus kenelle tai mille?

Matt 25:14-30 kertomuksen isäntä on Jumala, palvelijat kuvaavat meitä ihmisiä. Millainen suhde meillä ihmispalvelijoilla on Jumala-isäntään. Onko Jumala meille rakas, läheinen, kunnioitettava, jota mielihyvin ja uskollisesti haluamme palvella? Vai onko Jumala etäinen, pelottava ja ankara, joka vaatii ja käskee, ja jota ei ole lainkaan mukava palvella.

Huono palvelija on laiska. Hänen mielestään isäntä on ankara, etäinen ja pelottava. Huono palvelija ei viitsi ajatella, mikä olisi isännän edun mukaista.
Hyvät palvelijat ovat uskollisia. Hyvillä palvelijoilla on lämmin, myönteinen ja kunnioittava asenne isäntää kohtaan. He muistavat että käytössä on isännän omaisuus, kunnia ja maine. He eivät käytä omaisuutta omaksi hyödykseen, vaan isännän hyötyä ajatellen. Toimissaan he kysyvät, ´mitä isäntä tahtoisi´, ´onko tämä isännän edun ja tahdon mukaista´.

Tosiasiassa suurimman osan ajasta elämme ja toimimme huonon palvelijan tavoin Jumalasta välittämättä. Tuskin ajattelemme, että omaisuus, henkiset kykymme ja käden taidot, jopa aikamme, on Jumalalta saatua lahjaa. Käytämme kaikkea tätä omien mielihalujemme mukaan. Milloin olet rukoillen kysynyt Jumalalta neuvoa, mitä hän tahtoisi sinun tekevän?

Kristittyinä meidän kutsumuksemme on palvella Jumalaa. Miten palvelija voi toimia uskollisesti, jos hän ei edes kysy, mitä isäntä tahtoo. Lopulta se Jumalan palveleminen toteutuu siten, että palvelemme ja autamme toisia ihmisiä. Mutta olennaista tässä on kristityn mieli ja asenne: mitä tahansa teetkin, tee se Jumalan kunniaksi.

On ilo palvella, sillä se on pelastuksen iloa ja kiitollisuutta. Jeesus on puolestamme kärsinyt, hän on sovittanut syntimme. Hän on vapauttanut meidät uuteen elämään Jumalan armossa. Juuri pelastuksen lahjan kautta, syntien anteeksisaamisen kautta meistä voi tulla hyviä ja uskollisia palvelijoita. Ei ansion mielessä, vaan vapautettuina.

Tapio Mattila, 
pastori Launeen seurakunnassa

Nykykoulu ja pojat – kohtaamisongelmallinen yhtälö

Suomalainen peruskoulu on edelleen maailman parhaita, mutta silti koulussa selviäminen edellyttää tottelevaisuutta, tunteiden hallintaa ja mukautumista. On oltava aktiivinen oikealla tavalla oikeaan aikaan ja muuten kärsivällisen passiivinen. Tämä on murrosiän myöhemmin saavuttaville aktiivisille, reippaille ja harrastuksissa täysillä mukanaoleville pojille joissain tapauksissa mahdoton yhtälö.

Kauniista arvopuheista huolimatta koulun peruskäytäntö on oppilaiden kontrolloiminen. Tavat vain ovat vuosien saatossa muuttuneet. Opettajien karttakeppilinja on muuttunut erittäin oudoksi yrittäjyyskasvatusta toteuttavaksi konsulttiviestijäksi. Tavoitteena on muokata erilaisista oppijoista taloudellisia ja tuottavia ja hallinnon sisäistäviä kuluttajakansalaisia. Tämä metodi suosii tyttöjä paremmin kuin poikia.

Nykykoulun prioriteettina eivät ole erilaisten oppilaiden kokemukset, poikien hyvinvointi tai väkivallan estäminen, vaan oikeanlaisen käytöksen ja kovien ”oppimistulosten” tuotanto. Tässä leikissä pojat useimmiten ovat sijaiskärsijöitä.

Suomen Akatemian rahoittama Mind the Gap-tutkimushankkeessa on selvinnyt että lähes puolet Helsingin 12-vuotiaista on kyllästynyt tai väsynyt kouluun. Tämä osoittaa, että oppilaat kokevat nykykoulussa ”merkityskatoa”. Tätä huonoa kouluviihtyvyyttä on yritetty leimata Suomen kulttuuriseksi
piirteesi, mutta se ei ole totta.

Pojat eivät aina kykene osoittamaan nykykoulussa vaadittavia ominaisuuksia, koska koulun pääasiana tuntuu olevan tällä hetkellä, että suomalaisilta oppilailta löytyy kilpailukykyä, jolla pärjätään PISA-testeissä ja muissa TIMSS-tutkimuksissa. Jos poikien omat halut, tunteet ja tarpeet huomioitaisiin nykyjärjestelmässä paremmin ja heidän kehitystään kunnioitettaisiin, voitaisiin helposti saavuttaa sukupuolia paremmin huomioiva koulu.

Jokainen meistä itse on kokenut koulussa erilaisia, varsin kyseenalaisia toimintatapoja, kuten nolaamista, käskyttämistä, ulkonäöstä humauttelua, kiusausta ja oppilaiden toinen toista vastaan kilpailuttamista. Kouluampumiset ovat äärimäisiä jäävuoren huippuja. Tavallisimpia ovat usein näkymättömät syyt, kuten syömishäiriöt, masennukset, pinnaukset, yksinäisyys ja vetäytymiset.

Huonot koetulokset saattavat leimata jotkut vilkkaat pojat liian helposti kouluhäiriköiksi jo varhain. Koulut eivät pysty kovinkaan helposti uudessakaan opetussuunnitelmassa vahvistamaan poikien aktiivisuutta, lisäämään opiskelun merkityksellisyyttä tai mahdollistamaan koulussa onnistumisen kokemuksia.

Koululaitos ei kykene yksilöpsykologian avulla auttamaan koulupudokkaita poikia. Mitään varteenotettavaa suunnitelmaa tämän ongelman ratkaisuksi, en ole nähnyt. Ongelma tiedostetaan, mutta
siihen ei puututa!

Juhani Melanen

Heikki Luoma:  Kyllähän minä suomalaisen yhteisökuvauksen osaan

Käsikirjoittaja Heikki Luoman Korpelan kujanjuoksun viimeistä tuotantokautta kuvataan parhaillaan Tampereen seudulla. Kuvauspaikalla saattaa käsikirjoittajakin (vas.) joutua oikeisiin töihin.

Ex-lahtelaisen ja Etelä-Lahdessa pitkään asuneen käsikirjoittaja Heikki Luoman maalaiskomediat on nähtävissä seuraavan vuoden ajan Yle Areenassa. Sunnuntaina TV1:llä alkaa uusintana Korpelan kujanjuoksun ensimmäinen tuotantokausi ja heti sen perään on vuorossa saman sarjan toinen tuotantokausi.
– Korpelan kujanjuoksun kolmatta tuotantokautta kuvataan vielä lokakuuhun saakka. Sen jälkeen koko sarja on valmis.

Luoma myöntää, että pitkä yhteistyö mukavan tiimin kanssa päättynee tähän ja mieli on sen vuoksi hieman haikea.
– En minä kirjoitushommia aio kuitenkaan jättää. Nyt minulla on aikaa kirjoittaa näytelmiä. Tuskin kukaan onnistuu houkutella minua enää kuitenkaan pitkän sarjan kirjoittamiseen?

Luoman ja Ylen yhteistyö alkoi 1990-luvun alussa, kun tv-sarja Matkalaukkukostaja näki päivänvalon.
– Tämän sarjan viimeinen osa keräsi yli miljoona katsojaa tv:n kotikatsomoihin ja sen vuoksi minulle tarjoutui mahdollisuus kirjoittaa maalaiskomediasarjan ensimmäinen osa Vain muutaman huijarin tähden.

Pois päivätyöstä

– Olen erittäin tyytyväinen siitä, että uskalsin heittäytyä vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1990.

Luoma jätti tuolloin päivätyönsä Enso Gutzeitin Lahden tehtailla.
– Minulla oli silloin niin suuri palo kirjoittamiseen. Kaikki vapaa-aika täyttyi kirjoitusharrastuksesta ja sen vuoksi oli tehtävä selkeä ratkaisu joko päivätyöt tai käsikirjoittaminen. Nyt voin rehellisesti sanoa, että tein oikean valinnan.

Käsikirjoittaja muistelee vieläkin elämänsä käännekohtaa positiivisin miettein.
– Minulla oli selkeä usko itseeni, että kirjoittamalla on pakko pärjätä. En edes perheellisenä miehenä pelännyt, kuinka selviydyn taloudellisesti, vaikka lama pukkasi päälle.
– Jos tämä ratkaisu olisi jäänyt tekemättä, niin varmaankin kertoisin vielä Lahdessa tarinaa, että minusta olisi tullut jotain, mutta kun en uskaltanut.

Useiden suomalaisten juuret maalla

Käsikirjoittaja Luoma muistuttaa, että useiden suomalaisten ihmisten juuret ovat maalla
– Ihmiset tietävät, että maalla on aina useita sekä tunnistettavia persoonia yhdessä kylässä.

Sen vuoksi käsikirjoittamieni tv-sarjojen Ihmistyypit ovat olleet sitä kautta tuttuja sekä turvallisia suomalaisille katsojillekin, ainakin suurimmalle osalle.
– Pirunpellosta lähdettiin tietoisesti tekemään vakavampaa sarjaa, mutta huumori löysi kuitenkin tien tähänkin tv-sarjaan useiden loistavien ihmisluonteiden kautta.

Korpelan kujanjuoksun tarinakehyksen yksi keskeisin asia on epäoikeudenmukainen kaivoslaki.
– Luontoarvot on alistettu Suomessa Luoman mukaan täysin taloudellisille arvoille. Myös Talvivaara on ollut yhtenä isona asiana takaraivossa, kun Korpelan kujanjuoksua on luotu.

Saan palautetta jatkuvasti

– On hienoa saada palautetta näytelmien ja tv-sarjojen katsojilta. Sain keväällä halvaantuneelta sängyssä makaavalta mieheltä puhelinsoiton, jonka yhteydessä hän kertoi saavansa tv-sarjojeni katsomisesta elämäniloa ja virtaa. Tällainen palaute lämmittää erityisesti mieltä ja saa raavaankin miehen hiljentymään, Luoma toteaa.

Suomessa on Luoman mukaan vallalla sellainen käsitys, että komedian keinoin ei voida puhua elämän vakavista asioista.
– Minä olen toista mieltä. Ihmismielen syvimpiä tunteita on mahdollista kuvata myös huumorin höystämänä. Äärimmäisen koomisessa tilanteessa voi olla myös äärimmäistä tragiikkaa.
– On tärkeää, että elämän kaikki puolet tulee esiin näytelmissä tai tv-sarjoissa.

Petri Görman

 

Asukastoimikunnan puheenjohtaja kertoi tarinoita Milkistä 50- ja 60-luvuilla

Kansakoulunkadulla juhlittiin vireää seitsemänkymppistä

Viime viikon lauantaina vedettiin Milkissä lippu salkoon ja pistettiin komeat juhlat pystyyn, kun Kansakoulunkatu 3 ja 4 viettivät talojen 70-vuotisjuhlia.

Talot rakennettiin heti sotien jälkeen ja ne ovat kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde. Kyseessä on yksi vanhimmista edelleen asuinkäytössä olevista Lahden Talojen kiinteistöistä. Talot rakennettiin aikanaan isojen lapsiperheiden tarpeisiin ja alunperin alueesta puhuttiinkin ”Miljoonakylänä”, joka tosin pian muuttui kansan suussa tutuksi Milkiksi.

Nykypäivän mittapuun mukaan talojen asunnot ovat perheasunnoiksi pieniä, 50-neliöisiä kaksioita sekä 37,5-neliöisiä huoneen ja keittiön asuntoja. Talot remontoitiin perusteellisesti neljä vuotta sitten. Perusparannus palautti 1940-luvun taloihin myös alkuperäisiä, 1980-luvun alun peruskorjauksessa poistettuja ratkaisuja.

Lipunnosto

Juhlat aloitettiin lippujen nostolla molempiin pihoihin, jossa yhteydessä kajautettiin ilmoille yhteislauluina Lippulaulu ja Finlandia hymni. Asukastoimikunta oli ollut ahkerana ja pystyttänyt pihaan teltan sateen varalta sekä hoitanut paikanpäälle upean kolmen ruokalajin menun, joka sisälsi vihannessosekeiton, broilerikiusauksen ja salaatin sekä tietenkin maistuvat mansikkakakku-kahvit.

Juhlan ohjelmassa oli mm. Lahden Talojen tervehdys sekä asukastoimikunnan puheenjohtajan puhe, jossa käytiin läpi Milkin alueen menneisyyttä aina tähän päivään asti. Musiikista piti huolen mainio duo Pasi Goodman (kitara ja laulu) ja Jukka Ilmonen (haitari), joiden upeasta soitannasta nautittiin pihamaalla vielä pitkään kohti pimenevää iltaa.
Aika vireä seitsenkymppinen!

Petri Salomaa

Talviturkin tarhaajat

Hyytävien säiden ansiosta talviturkin heittäminen ei ole ollut tämänkään kesän suosituimpia keskustelunaiheita. Poikkeuksen ovat tehneet ne, jotka olivat ajoittaneet Lapin-reissunsa oikein. Siksi kuuntelin lähinnä huvittuneena, miten eräs lähinaapurini teki heinäkuun puolivälissä tohkeissaan lähtöä maauimalaan tarkoituksenaan talviturkin karistaminen.

Talviturkista luopuminen maauimalassa? Se ei jotenkin vaan istu omaan ajatusmaailmaani. Kyllä käsittääkseni talviturkki pitää kastaa ja luovuttaa nimenomaan luonnonvedessä; järvessä, meressä tai joessa. Uimahalli- ja kylpyläolosuhteita ei tähän kategoriaan oikeaoppisesti lasketa. Samaan sarjaan luetaan myös maauimalat.

Onko tällä sitten jotakin yhteyksiä toiseen kesän uutiseen, siihen että suomalaisten uimataito on huolestuttavalla tavalla rapistunut? Kyllä, mielestäni hyvinkin paljon. Suomalaiset ovat vieraantuneet uimisesta, eivätkä uimahallit ole välttämättä kehittymässä enää oikeaan suuntaan. Nykypäivänä uimahallit alkavat muistuttaa vuosi vuodelta enemmän korkeatasoisia kylpylöitä, joissa tärkeintä ei ole uiminen ja uimataidon ylläpitäminen, vaan liukumäet ja kaikenlainen itsensä hemmottelu.

Teimme valokuvaajan kanssa 2000-luvun vaihteessa laajaa reportaasisarjaa Matka Suomen sydämeen silloin vielä voimissaan olleeseen Nykyposti-lehteen. Kiersimme Suomi-neidon kantapäästä kiireeseen etsiessämme ihmisiä ja ilmiöitä, joissa suomalaisuus korostuu. Osuimme parhaassa hellesäässä Sotkamon Vuokattiin, jossa lomasesonki oli parhaimmillaan. Upea uimaranta ammotti tyhjyyttään, kun taas tukahduttavan kuumassa kylpylässä oli tungosta. Ihmiset viettivät mieluummin aikaa sumeassa vesihöyryssä toisiaan tönien kuin luonnonkauniin maiseman äärellä raikkaassa ulkoilmassa ja auringosta nauttien.

Suomessa hukkuu vuosittain 150 – 200 henkilöä. Tämä tuhansien järvien maa on tällä hetkellä pohjoismaisen hukkumistilaston ykkönen. Se on sitä myös aikuisten uimataidottomien määrässä. Lähes kolmannes aikuisista on taannoisen tutkimuksen mukaan uimataidotonta porukkaa, kuudesluokkalaisista lapsistakin lähes joka neljäs.

En tiedä, miten paljon koulussa opetetaan nykyään uintia, vai opetetaanko ollenkaan. Vastuu on jäänyt pakostakin, ainakin osittain, vanhemmille. Mutta millaisia esikuvia lapsille ovat sitten uimataidottomat vanhemmat? Kasvavasta kylpylätrendistä huolimatta uimahallit ovat saaneet paljon hyvää jälkeä aikaan. On laskettu, että uimahallin läheisyydessä varttuneista lapsista likipitäen kaikki osaavat uida. Tämä tiedoksi myös lahtelaisille päättäjille.

Olisikin upeaa, jos suomalaiset oppisivat käymään järvellä ja merellä muutenkin kuin vain juhannusviikonloppuna veneestä käsin kännissä ja sepalus auki.

Ilkka Isosaari

AJANKOHTAISTA -arkisto

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011