Eduskunta lämpenee kohti kesää

Vaikka sää on ollut poikkeuksellisen kylmä, niin eduskunnassa tunnelma lämpenee kesää kohti mentäessä. Keskiviikkona hallitus toi eduskuntaan pitkään odotetun lakiesityksen valinnanvapaudesta. Monimutkainen ja vaikeasti kirjoitettukin lakipaketti etenee nyt valiokuntakäsittelyyn. Perustuslakivaliokunnassa käsittelemme lakiesityksen valtiosääntöoikeuden näkökulmasta. Peruskysymyksiä ovat mm. se miten esityksessä toteutuu kansalaisten yhdenvertaisuus ja vaatimus siitä, että julkista valtaa voi käyttää vain viranomainen. Valiokunta kokoontuu neljä kertaa viikossa tiistaista perjantaihin, mutta kiire tulee,jos haluamme olla valmiina kesäkuun loppuun mennessä.

Hämärärekisteri jäi pöydälle

Pitkään kiistelty esitys hallintarekisteristä jäi pöydälle keskiviikon myöhäisistunnossa SDP:n esityksestä. Hallituksen esitys eri porsaanreikien tukkimiseksi sijoittajilta veronkierrolta, rahanpesulta ja sijoitusten piilottamiseksi ulkomaille eivät vakuuta. Mitä perussuomalaisille tapahtui, kun he yhtäkkiä tulivatkin tukemaan hallituksen esitystä, joka piti olla jo kuopattu koko hallituskaudeksi? Kokoomuksen tuen suurpääoman miehille ja naisille vielä jotenkin ymmärtää, mutta se että Keskusta ja Perussuomalaiset ovat tässä mukana on jo toinen juttu. Ilmaisesti hallitus lähtee siitä, että kaikki sijoittajat ovat rehellisiä ja rangaistavuutta ei tarvittaisi. Tämän tulkinnan mukaan koko rikoslain voisi poistaa Suomesta, koska kaikki noudattavat sääntöjä muutenkin.

Omassa puheenvuorossani korostin sitä, miten Suomesta voi oikea-aikaisella kaupankäynnillä välttää sakkoveron. Esimerkiksi Britanniassa on nolla prosentin lähdevero. Pidetään osaketta 362 päivää ja myydään ennen h-hetkeä eli osingonmaksua. Tulot muuttuvat myyntivoitoksi osinkojen sijasta – ja entä jos sattuu unohtamaan raportoida myyntivoitot verottajalle. Sitten voidaan ostaa takaisin ja pitää taas 362 päivää.

Viime kädessä tässä on kysymys omistuksen julkisuudesta ja siitä että edellytetään ettei ulkomailla käydä kiertämässä sääntelyä. On meidän kaikkien etu ja erityisesti piensijoittajien etu, että osakastiedot ovat julkisia. Siksi olisin odottanut hallitukselta jotain muuta kuin vain lisää byrokratiaa ja epätoivoista sakkomallia.

Uusi valtuusto aloittaa

Lahdessa kuntavaaleissa valittu uusi valtuusto aloittaa kesäkuussa. Ensimmäinen syksy tulee olemaan tärkeä koko nelivuotiskautta ajatellen. Paikkaneuvottelut saadaan valmiiksi lähiaikoina. SDP:lle on tulossa kaksi tärkeää paikkaa eli Lahden kaupunginhallituksen ja Hyvinvointiyhtymän hallituksen puheenjohtajuus.

Kokoomukselle oli tärkeää pitää kiinni mm. Lahti Energian hallituksen puheenjohtajuudesta. Paikkajaossa on tärkeää ymmärtää yli puoluerajojen, että jokaiseen vaativaan paikkaan löytyy osaamista ja kokemusta hoitaa vaativaa tehtävää.
Yksi kysymys nousee kuitenkin ylitse muiden. Miten uusi kaupunginhallitus ja valtuusto löytää yhteisen näkemyksen Lahden suurimman ongelman eli työllisyyden parantamiseen? Talous kasvaa nyt kohisten ja Lahden on pystyttävä ottamaan tästä kasvusta omansa. Se tarkoittaa samalla uusia työpaikkoja ja parempaa ostovoimaa eli lisää säpinää Lahden kauppoihin, ravintoloihin ja palveluiden käyttöön.

Ville Skinnari,
kansanedustaja

Eläkerahojemme vartijat ilmi ja vastaamaan väitteistään

Jo vuosia olen seurannut, kuinka kaikki avoimuus on vaikea pala eläkeyhtiöille, vaikka ne huolehtivat sosiaaliturvastamme. Entinen vasemmistolainen Suvi-Anne Siimes on paras esimerkki takinkääntäjästä. Eläkeyhtiöiden ja niiden etujärjestöjen Telan puheenjohtajana, hän jo paheksui ja väitti, että avoimuus, jopa pahimmillaan vaikutti hallitusten kokoonpanoon. Varma jopa vastusti aluksi sitäkin, että eläkeyhtiöiden johdon ja salkunhoitajien omat osakekaupat tulisivat ilmi.

Nyt kun näiden vakuutusyhtiöiden johtajien nimet ovat tiedossa, seuraava tärkeä asia, olisi kertoa eläkeläisille pitävätkö kaikki niiden väitteet paikkaansa ja vastata vaikkapa seuraaviin kysymyksiin.
Loppuvatko eläkerahat Suomesta, jos eläkkeisiin tehdään indeksimuutoksia? Tässä erään vakuutusmatemaatikon tulkinta: Potissa on rahaa yli 190 miljardia euroa. Laskemalla sille vuosittainen 3-4 prosentin reaalituotto heilahtaa vakuutusyhtiöille 5-7 miljardia euroa vuosittain. Rahastoista ollaan viime vuosina käytetty vain joitain satoja miljoonia euroja eläkkeiden kustantamiseen ja kun suuret ikäluokat 20-25 vuoden kuluttua kuolevat pois, markkinoilta poistuvat suurimmatkin menoerät.

Suomessa eläkkeiden tasot ovat jääneet ostovoimasta jälkeen palkkojen kanssa, sillä nykyinen indeksiturvaa ei ole muutettu, vaikka asiaa onkin yritetty ajaa eduskunnassa. Eläkeläisten ostovoima on alkanut heiketä.  Mistään eläkekatastrofista ei ole tulevaisuudessa tietoakaan, sillä mitkään ennusteet eivät voi tietää, mitä 50 vuoden kuluttua ihan oikeasti tapahtuu, eikä muualla maailmassa tuollaisia ennusteita tehdäkään!

Viime aikoina on alkanut näyttää siltä, että tulevaisuudessa 500-700 miljardien summia ei aiotakaan maksaa takaisin. Ne ovat ikään kuin valtion puskuripussi, jota höyhennetään ainoastaan valtion luvilla. Tästä johtuen valtio saa helposti velkaa ja sillä on luottoa kansainvälisillä markkinoilla, jos tilanne kiristyy maailmalla. Edes ajatusta rahojen käyttämisestä nuorten eläkkeisiin tulevaisuudessa ei ole esitetty?

Pelätään ekokatastrofeja ja muita hömpötyksiä, eikä haluta oikoa vanhoja virheitä eikä toimia. Asioita voidaan korvata monella tavalla, eräs on korjata vanha palkkaindeksimalli sopivalla palkkakertoimella. Muitakin malleja olisi, jos kovapalkkaiset eläkepomot vain haluaisivat!

Juhani Melanen

Ei tingitä sananvapaudesta

Suomi menetti hiljattain asemansa sananvapauden ykkösmaana. Syynä oli pääministeri Juha Sipilän painostus Yleisradiota kohtaan. Tiimellyksessä hallitus otti erävoiton. Toimittajat ilman rajoja -järjestön joka vuosi julkaistavassa lehdistön vapausvertailussa Suomi on nyt kolmantena. Edellä ovat naapurimaamme Norja ja Ruotsi.

Toimittajien oma ammattijulkaisu Journalisti on omistanut tuoreimman numeronsa pitkälti kyseiselle aiheelle. Päätoimittaja Markku Lappalainen pohtii pääkirjoitussivulla, onko tämä alamäen alkua. Olisiko poliitikkojen ote lehdistöön voimistumassa? Hän kehottaakin valtaapitäviä kohdistamaan katseensa läntisiin naapureihimme, jotta oppisivat tuntemaan paikkansa paremmin. ”Lehdistönvapaus on demokratian perusta, arvo jota pitää vaalia”, hän painottaa täysin aiheellisesti.

Lehden kansikuvapoikana poseeraa Pressiklubi-ohjelmasta vetäytyvä Ruben Stiller, joka tarkastelee Manu Haapalaisen haastattelussa samaa aihetta perinteiseen tyyliinsä: ”On imartelevaa, jos joku yrittää sovittaa sananvapauden marttyyrin viittaa minulle, mutta olen sellaiseen liian lihava.”

Radion puolelle haikailevalla Stillerillä on pitempi historia Yleisradion häirikköpoikana kuin yhteenotto nykyisen vastaavan päätoimittajan, Atte Jääskeläisen kanssa antaa ymmärtää. Vuonna 1993 Radiomafian puolella työskennellyt Stiller nimitteli Ylen alue- ja uutisyksikön johtajaa, Tapio Siikalaa kökkötraktoriksi. Hyllytyksestään huolimatta hän jatkoi melskaamistaan suorassa lähetyksessä ja sai potkut.

Stiller paljastaakin päivittäin kiroavansa, ettei ottanut isänsä äidinkieltä, ruotsia työkielekseen, sillä hänen mukaansa journalistinen perinteemme poikkeaa skandinaavisesta. ”Meillä on suomettumishistoriamme”, hän muistuttaa. ”Svenska Ylessä minulla ei olisi mitään ongelmia. Siellä ollaan avoimempia ja enemmän kiinni skandinaavisessa journalistisessa perinteessä.”

Näin vähällä Stiller ei kuitenkaan nykyistä esimiestään päästä, vaan ottaa vielä esiin vanhan tutun kökkö-teeman: ”Noudatan kuuliaisesti Aten käskyä, yritän olla joka päivä avoin. Välillä hirvittää itseäkin, kuinka avoin olen. Ja täytyy sanoa, että on helvetin typerää tehdä minun kaltaisestani puudelista ja höpönassusta vaarallinen jakamalla laittomia varoituksia. Se on todella kökköä.”

Lannistumisen merkkejä ei myöskään osoita lehden loppupuolella Manu Marttisen haastattelema Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho, joka palauttaa mieleen, että monissa maissa Sipilä-gaten kaltaiset tapahtumat ovat arkipäivää, mutta Suomessa siitä syntyi skandaali: ”Enää Suomessa ei voi olla yhtäkään poliitikkoa, jolle olisi jäänyt epäselväksi, miten median kanssa toimitaan.”

Ilkka Isosaari

Eläköön, Anttilanmäki sai upean historiateoksen

Eläköön Anttilanmäki-historian uunituoretta kirjaa ihailemassa vas Jari Helminen,  toimittaja Merja Åkerlind,  taittaja Tuija Leppänen ja istumassa Erkki Rope ja Ulla Tuominen.

He tekivät sen, Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys ry:n aktiivien ryhmä. Historiateos Anttilanmäki elää, Eläköön Anttilanmäki valmistui toimittaja Merja Åkerlindin kirjoittamana ja taittajana graafikko Tuija Leppänen.

Historiateos julkaistiin viime tiistaina, siinä on yli 300 sivua ja 700 valokuvaa. Yhdistyksen puheenjohtaja Ulla Tuominen ja johtokunnan jäsenet ovat kahden vuoden ajan olleet keräämässä valokuvia ja hakemassa vanhoja anttilanmäkeläisiä haastatteluihin.

-Anttilanmäki on arkeologeille vielä tutkimaton aarreaitta, totesi toimittaja Merja Åkerlind kertoessaan mäen historiasta julkaisutilaisuudessa.

Sen asutushistoriasta on vaikea löytää dokumentteja 1800-luvulta, koska junaradan etelänpuoleiset alueet kuuluivat Hollolan pitäjään ja se oli syrjäseutua. Lahden kauppalan keskustan palon jälkeen nykyisen Uudenmaankadun länsi- ja itäpuolelle rakensivat tilalliset talojaan. Samaan aikaan muodostui myös Anttilanmäen pienet asumukset, mutta asemakaavoja ei sinne laadittu.

Kun Lahti vaurastui, syntyi Anttilanmäki-Kittelän alueelle yllättävän runsaasti pienteollisuutta, mistä on jäljellä vielä muutamia vanhoja kiinteistöjä. Asukasyhdistys on 60 vuotias. Sen toiminta on ollut aktiivista, sen asukkaat ovat taistelleet alueensa omakotiyhdyskunnan säilyttämisen puolesta. Tämän vuosituhannen alussa se ajoi läpi kaupungin ja valtion määräämänä alueelle säilyttävän kaavan. Nykyaika näkyy Pyöräkadun pohjoispuolen ja Moisionkadun eteläpuolen uusissa rakennuksissa.

Omalähiö-lehti palaa Eläköön Anttilanmäki-teokseen seuraavissa numeroissa.

Marja-Liisa Niuranen

 

Minni Salminen: Tuomme maalaisjärkeä päätöksentekoon

Kaupunginvaltuutettu Minni Salminen on tyytyväinen siihen, että Pro Lahti -liike sai kevään kuntavaaleissa kaksi kaupunginvaltuutetun paikkaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. -Tarjosimme vaihtoehdon maalaisjärjen käyttöön ja avoimempaan päätöksentekoon. Onnistuimme siinä hyvin, Salminen toteaa.

Etelälahtelainen Minni Salminen on toinen Pro Lahti -ryhmän kaupunginvaltuutetuista. Salminen on tullut tutuksi varsinkin launeelaisille, koska hän oli aktiivisesti selvittämässä Launeen homekoulujupakkaa.
– Näin samassa yhteydessä paljon välinpitämättömyyttä ja vastuunvälttelyä niin virkamiestaholta kuin päättäjienkin puolelta.

Uusi kaupunginvaltuutettu Salminen muistuttaa, että lasten tai kenenkään muunkaan hätää ei tulisi koskaan ohittaa olankohautuksella.
– Varsinkin lasten terveydestä ja tulevaisuudesta huolehtiminen on meidän aikuisten vastuulla.

Salminen kertoo, että hän heräsi poliittisesti nimenomaan vuonna 2013, kun hän sai jatkuvasti kummastella asioiden toimimattomuutta.
– Valitettavasti päätöksenteosta unohtuu monesti tavallinen ihminen. Perusasioiden tulisi olla kunnossa ennen kuin panostetaan muihin asioihin.

Lahdessa on iloa ja särmää

– Lahti on kotikaupunkini ja tykkään asua täällä. Kaupungissa on iloa, kotoisuutta ja särmää.

Pro Lahti -ryhmä pyrkii tuomaan päätöksentekoon Salmisen mukaan lisää maalaisjärkeä.
– Kortit pitäisi näyttää päätöksenteossa avoimemmin kaupunkilaisille, joita tulisi myös kuunnella aidosti.

Päätöksenteko on jatkuvasti täynnä arvovalintoja ja Salmisen mukaan jokaisen päättäjän ja virkamiehen tulisi toimia niin, että omatunto ei kolkuttelisi nyt eikä tulevaisuudessakaan.
– Poliittista ryhmäkuria toivoisin myös höllennettävän kaupunginvaltuustossa.

Kaikki kaupungin alueet yhtä tärkeitä

– Ei minulla ole sellaista kiikaria, jolla voisi kurkistaa tulevaisuuteen ja näkisi neljän vuoden päähän.

Uusi kaupunginvaltuusto aloittaa toimintansa kesäkuussa ja parhaillaan eri ryhmien välillä käydään neuvotteluja sekä sovitaan linjauksista.
– Nyt tehtävillä arvovalinnoillahan ratkaistaan se, miltä Lahti neljän vuoden päästä näyttää.

Itse Salminen pyrkii tuomaan tietoa ja avoimuutta päätöksentekokoneistosta kaupunkilaisille parhaansa mukaan.
– Koitan leikellä kurkistusaukkoja päätöksentekoon kaupunkilaisille, mutta melkoisen vahva on kyllä peitto vielä tällä hetkellä päättäjien ja kaupunkilaisten välillä.

Salminen ei aja erikseen yhdenkään kaupunginosan asiaa.
– Kaikki alueet ovat yhtä tärkeitä.

Petri Görman

Oikeudenmukaisuus rakentaa rauhaa

Maailmamme tuntuu levottomalta ja epävakaalta. On sotia, terrorismia ja erilaisia konflikteja. Maailmanrauha ei ole vain missikisojen osallistujien toiveena, vaan sitä kaipaa yhä useampi. Kuitenkin ponnistelut rauhan rakentamiseksi tuntuvat olevan kovin vaikeita. Historia on osoittanut, että rauhan eteen on tehtävä työtä. Se ei tule itsestään. Mutta historian esimerkit rohkaisevat meitä myös siinä, että rauha voidaan löytää.

Tuntuu siltä, että rauha on suurvaltojen johtajien käsissä. Osittain näin onkin. Mutta myös meillä on oma roolimme ja paikkamme. Rauha lähtee ruohonjuuritasolta. Arjen elämässä luodaan joko vastakkainasetteluja tai toisen ymmärtämistä. Ja niitä vastakkainasetteluja voidaan luoda hyvin erilaisten ihmisryhmien välille: kansojen ja kansallisuuksien, uskontojen, poliittisten ryhmittymien, rotujen, eri yhteiskuntaluokkien, ym. välille. Mutta samoin voidaan etsiä toisen ymmärtämistä, toisen asemaan asettumista ja puolesta puhumista.

Ensi sunnuntain raamatunteksti lupaa: ”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.” Vanhurskaudella Raamatussa tarkoitetaan oikeudenmukaisuutta ja Jumalan mielenmukaisuutta mutta myös Jumalalle kelvollisuutta. Epäoikeudenmukaisuus synnyttää kaunaa ja eriarvoisuutta. Oikeudenmukaisuus tuottaa ja rakentaa rauhaa.

Todellisen oikeudenmukaisuuden taustalla on Jumalan mielenmukainen elämä ja käsitys elämästä. Sen perustana on Jumalan luomisteko, että meidät on luotu yhdenvertaisiksi ja tasa-arvoisiksi. Ja todellisen rauhan perustana on se anteeksiantamus, jonka Jumala on valmistanut pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Kaunoista ja vihasta voidaan päästä vain anteeksiantamuksen kautta. Jos joutuu kantamaan vihaa tai katkeruutta, se vammauttaa mielen ja koko elämän. Kun Jeesus kehottaa, että voita sinä paha hyvällä, se ei ole helposti tehty. Mutta jos ymmärtää myös itse saaneensa anteeksi, on helpompaa antaa anteeksi.

”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.”

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Suomi ei saa jakautua

Eduskunnan täysistuntokeskustelussa tuli eilen ahdistava olo. Sinänsä erittäin tärkeä keskustelu Suomen julkisen talouden tulevaisuudesta kääntyi pelkäksi juupas-eipäs väittelyksi. Kenen ansiota talouden kasvu on? Kuinka paljon itse asiassa Suomen omilla päätöksillä on vaikutuksia, jos ja kun koko Euroopan kasvu oli jäissä pitkään 2008 finanssikriisin jälkeen?

Pääministeri puhui hyvin sanoessaan, että tavoitellaan yli kahden prosentin kasvua ja se on tärkeä positiivinen viesti suomalaisille. Kahden prosentin kasvulla pääsemme Sipilän hallituksen tavoitteeseen eli 72 prosentin työllisyysasteeseen. Mutta kuten valtiosihteeri Hetemäki muistutti, sekään ei meille riitä pitkässä juoksussa, vaan 80 prosentin työllisyysaste tarvitaan, jotta julkinen talous olisi jatkossa tasapainossa. Haaste on niin suuri, että se kuka on oikeassa tai kenen ansiota kaikki on ei ole tärkeintä. Kasvua me haluamme.

Hallitus kuunteli hyviä avauksia

Suomen talous on kääntynyt kasvuun ja se on hieno asia. Nyt väiteltiin siitä, kuka sen on saanut aikaiseksi – ja koska. Viime hallituskaudella käynnistetyt toimenpiteet esim. rakentamisessa vaikuttavat varmuudella. Työllisyysvaikutuksien näkeminen kestää aina. Minä halusin keskustella täysistunnossa hallituksen kanssa rakentavasti tulevaisuudesta – en penkoa jatkuvasti historiaa, etsiä syyllisiä tai sankareita. Omassa puheenvuorossani korostin oikean ja monipuolisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Sanon suoraan, että elinkenopolitiikassa me Demarit olemme lähempänä Kokoomusta kuin Keskustaa. Keskustan kasvustrategia perustuu biotalouden kehittämiseen, joka on valitettavasti pääosin paikallista ja alueellista puuhastelua. Sipilän johtama Suomi ei pysty luomaan uutta ja kansainvälisesti verkottunutta innovaatiojärjestelmää, johon 1990-pystyimme Nokian valtakaudella. Keskustalle se tuntuu nyt riittävän. Kokoomuksella on enemmän näkemystä ja kunnianhimoa kansainvälistymiseen ja aitoon kasvuun. SDP:n avauksista puoliväliriiheen otettiin mukaan panostukset kiertotalouteen, tutkimukseen ja kehitykseen sekä matkailuun. Molemmat tärkeitä asioita myös Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa. Päivähoitomaksuissa maksuttomuuden tulorajoja nostettiin ja hyvä niin.

Yhteistä näkemystä löytyy 

Yhteistä näkemystä meiltä löytyy suurissa asiakokonaisuuksissa yli hallitus – oppositiorajojen. Talousvaliokunnassa teimme lähes yksimielisen mietinnön hallituksen energia- ja ilmastostrategiaan. Vain vihreät halusivat profiloitua taas kerran omalla eriävällä mielipiteellä.

Mikä on Suomen suunta?

Mitä sitten SDP tekisi eri tavalla? Vastaus on yksinkertainen. Sipilän Suomessa kasvu ja hyvinvointi jakautuu eriarvoisesti suomalaisten kesken ja se on väärin – tehdään jako heihin kenellä jo on ja niihin kenellä ei ole – eikä tule tällä menolla olemaankaan hyvinvointia. Heikompia pitää puolustaa – vahvat selviävät aina. Suomi ei saa jakaantua kahtia. Se ei saa olla Suomen suunta.

Ville Skinnari 
kansanedustaja

Kolikkosodan kaksi puolta – makaaberia pilailua vai sotapropagandaa?

Teflon poliitikko Petteri Orpon kardinaalivirhe oli se, ettei hän missään vaiheessa tunnustanut tehneensä mitään väärää tai halusi jopa kieltää, sen, että oli ollut päättämässä kolikoiden ulkoasusta. Kolikon suunnitellut Ilkka Suppanen luuli oikeasti, että ”kolikosta tulisi sulka Orpon hattuun!”.

Kylmä totuus on, että sisällissotamme molemmat osapuolet tekivät molemmin puolin hirvittäviä terroritekoja, joista nykylainsäädännön ja EU-tuomioistuimen lakitulkinnoilla olisi seurannut suuria sanktioita. On aivan samantekevää, onko kuva lavastettu vai ei. Me ennen muuta suuret ikäluokat haluamme, korostaa kansallista yhteyttä sekä talvisodan yksimielisyyttä. Siksi se tuntuu meistä vastenmieliseltä!

Mielestäni on varsin outo asia se, että juhlarahoissamme ei saisi käsitellä vapaussodan, kansalaissota tai sisällissodan, millä nimellä sitten haluammekin tätä vuoden 1918 sotaa nimittää, niitä kauheuksia, joita silloin tehtiin. Teloituskuvassa teloitetuilla on kravatit , valkoiset paidat, komeat pussihousut ja saappaat. Ovatko teloittajat siis punaisia vai valkoisia? Mielestäni sen symbolinen arvo on juuri siinä, että tätä ei saisi enää koskaan tapahtua. Se on syvä muistutus sitä, mitä tapahtuu silloin kun veli käy veljeä vastaan.

Suunnittelijan ratkaisu oli radikaali ja se on herättänyt keskustelua laajasti, kuten sen pitääkin herättää! Sisällissodastamme on kulunut jo niin pitkä aika, että sen kuvistakin on tullut enemmän symbolisia ja kuvitteellisia ikoneja, kuin henkilökohtaisia teloitus- tai tappamiskuvia.

Minulla oli etuoikeus olla läsnä sotiemme veteraanien huikean hienossa ja isänmaallisessa juhlassa Lahdessa 27.4.2017, päivänä jolloin Lapin sota loppui. Koko tilaisuudesta henki se maanpuolustustahto ja isänmaallisuus, jossa kunnianosoituksena olivat viime sotiemme veteraanit. Ilman vasemmiston ja nimenomaan sosiaalidemokraattien maanpuolustuspanosta puhuisimme nyt venäjää äidinkielenämme.

Silloin rinnakkain sotivat vielä tehtaan poika ehkä vänrikkinä ja torpparin poika sotamiehenä. Mutta eivät nämä useimmat vänrikit pelänneet johtaa joukkojaan edestä, yhtä vähän kuin rohkeat entiset punakaartilaiset lähteä hyökkäykseen, jossa lopputuloksena olisi todennäköinen kuolema. Presidentti Niinistö sanoikin sattuvasti omassa juhlapuheessaan, että kansa, joka ei tunne historiaansa, on tuomittu epäonnistumaan kansakuntana.

Siispä Orpo oli todella orpo, kun esitti Pontius Pilatusta tässä kiusallisessa kolikkoasiassa. Onneksi tämäkin asia unohtuu pian. Ilman sotiemme veteraanien panosta meillä ei olisi demokratiaa, vapaata lehdistöä ja ilmaisun vapautta. On jo lopulta suuren sovinnon aika! Edessämme ovat uudet uhat, kuten terrori ja itsevaltaiset despootit ja kybersota. Tekemistä siis turvallisuuskysymyksissä riittää meille kaikille!

Juhani Melanen
Kasvatustieteiden maisteri,
erityisluokanopettaja,
res. yliluutnantti

Kolikon toinen puoli

Suomalaiset ovat keskustelleet poikkeuksellisen innokkaasti kolikoista. Kyse ei ole ollut siitä, että kansalaisilla eivät kolikot enää riittäisi, koska se on jo vanha uutinen, vaan Rahapajan juhlarahasarjasta, joka oli tarkoitus julkaista Suomen satavuotispäivän kunniaksi.

Juttuhan on niin, että mitä enemmän uimme uutisten virrassa, sen enemmän takerrumme tietoihin, jotka ovat vain pintakuohua. Median keskinäisessä kilpailussa nopeudesta on tullut itseisarvo. Syventäviä analyysejä harrastetaan joukkotiedotusvälineissä entistä vähemmän. Jopa Yleisradiossa leikataan ensimmäiseksi tutkivasta journalismista. Printtimedian puolella Suomen Kuvalehden tai Imagen kaltaiset analyyttiset viikkolehdet eivät nauti samanlaista yleisönsuosiota kuin Seiska.

Juhlarahakohussa kaikki lähti liikkeelle siitä, että muotoilija Ilkka Suppanen sai tehtäväkseen suunnitella viiden kolikon sarjan, jossa kukin kolikko kuvaisi 20 vuoden periodilla Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Työ toteutettiin ja se sai kaikkien tahojen siunauksen. Sitten joku vinkkasi valtiovarainministeri Petteri Orpoa katsomaan kolikkoja tarkemmin. Sen jälkeen juhlarahahanke tuomittiin yhtä yksimielisesti kuin oli aikaisemmin hyväksyttykin. Syynä oli raha, jonka toinen puoli kuvasi kansalaissotaa.

Korostan, että en ota nyt kantaa puolesta tai vastaan minkään yksittäisen kolikon klaava- tai kruunapuolen kuvaan. Suppasen mukaan rahasarjan ideana on, että kukin kolikko kuvaa kyseisen aikakauden suurinta haastetta ja saavutusta. Siinä hän mielestäni onnistui vähintäänkin kelvollisesti. Lopputulos oli tehtävänannon mukainen. Kansalaissotaa ei siis ole mitenkään tarkoitus juhlistaa, vaan se tuodaan esiin. Eikö keskustelu aihevalinnasta osoita, että sisällissota, kansalaissota, vapaussota – tai miten sitä halutaankaan kutsua – on meille trauma edelleenkin. Kipeä mätäpaise, joka pitäisi jollain tavalla puhkaista.

Harva tiedotusväline yleensäkään kertoi, mitä oli kolikon toisella puolella, eli sitä positiivista asiaa, saavutusta. Jos saksalaiset olisivat tilanneet vastaavanlaisen työn, olisiko niin vain voitu ohittaa holokaustia, joka on ollut maan historiassa yhtä keskeinen ja leimaava tapahtuma kuin Berliinin muurin murtuminen, mutta luonnollisesti kipeydessään vertaansa vailla? Tuskinpa amerikkalaisetkaan olisivat omaa sisällissotaansa unohtaneet, jos olisivat kolikkoja lyöneet.

Toisenkin Suppasen suunnitteleman kolikon kääntöpuoli kirvoitti keskustelua, mutta jäi pienemmälle mediahuomiolle. Sen pohjana oli uutiskuva Välimereen hukkuneesta, kolmevuotiaasta Aylan Kurdista. Kuva, josta tuli saman tien pakolaiskriisin symboli. Rahassa on teksti: ”Globaali oikeudenmukaisuus.” Eikö globaali oikeudenmukaisuus ole nimenomaan yksi kansakuntamme suurimpia haasteita tällä hetkellä? Ainakin keskustelu aiheesta käy valtoimenaan. Tässäkään tapauksessa kolikon kääntöpuoli ei saanut juuri nimeksikään huomiota. Kiista kulminoitui, kun unohdettiin, että käsittelyn alla pitäisi olla kokonainen rahasarja, jossa kolikkoja on viisi ja niiden puoliskoja kymmenen.

Muistutettakoon nyt siis, että kansalaissotaa kuvaavan kolikon toisella puolella oli kuva vuonna 1938 valmistuneesta Helsingin olympiastadionin tornista ja globalisuusaiheisen rahan kääntöpuolella kuva tulevasta Helsingin keskustakirjastosta. Ehdotankin, että jos suunnitellaan uutta juhlarahasarjaa tämän nyt jo hyllytetyn tilalle, taiteilija valittaisiin kolikkoa heittämällä. Näin säästettäisiin yhteiskunnan varoja – osa poliitikoistahan joutuu joka tapauksessa aina naurunalaiseksi. Esimerkiksi nykyhallitusta kuvaisi parhaiten kolikko, jossa olisi toisella puolella hallituksen myönteinen kanta ja toisella puolella kielteinen kanta, kulloinkin käsiteltävänä olevaan asiaan. Kokoavana teemana voisi olla tuulessa heiluva takki.

Ilkka Isosaari

Ykseyden kaipuu

Ensi sunnuntain raamatuntekstit kertovat Jeesuksesta, jolla oli huoli seuraajistaan. Heitä piti ennakkoon valmistella, sillä Jeesus oli lähdössä Jumalan luokse valmistamaan asuinsijaa, kuten Raamattu kertoo. Yksi Jeesuksen huolista oli yhteys ja yhdessä pysyminen. Mikään joukko ei pysy yhdessä, jos ristiriidat erottavat sen jäsenet heti toisistaan. Jeesuksen sanat on kirjoitettu osaksi hänen jäähyväisrukoustaan, joka on samalla hänen testamenttinsa seuraajilleen. Jokainen kirjoittaa viimeiseen testamenttiinsa vain asioita, jotka ovat hänelle itselleen tärkeitä. Jeesus halusi siis nostaa lopuksi esiin ennen kaikkea yhteyden.

Yhteyden kaipuulle on tilaa näinäkin päivinä. Toiset haluavat vaalia yhteyttä. Niin yhteiskunnassa, kirkossa kuin maailmallakin. Joidenkin mielestä pienissä kyläyhteisöissä oltiin enemmän yhteydessä, kuin tämän päivän kaupunkikulttuurissa. Se on varmasti totta. Toisten mielestä on turvallisempaa, jos jokainen on omassa karsinassaan. Paljon puhutaan moniäänisyydestä. Iso joukko ihmisiä ei koskaan voi olla samaa mieltä, se on osa ihmisyyttä. Jos joku niin väittää, on kyse illuusiosta, jossa ei uskalleta sanoa omaa mielipidettään.

Jo Jeesuksen ajoista lähtien, kristinuskon luonteeseen on kuulunut yhteys. Seurakunta kokoontuu yhteen palvelemaan Jumalaa ja toinen toistaan. Yhteyteen ja yhteydessä voi kasvaa. Kirkon ykseys on elävä ruumis mutta kyse ei silti ole tiukasta saman mielisyydestä. Myös kirkko ja kristityt epäonnistuvat yhteyden säilyttämisessä. Monet kokevat erilaisiin yhteisöihin, ryhmiin ja piireihin kuulumisen valtavan tärkeäksi. Seurakunta on yksi yhteisö, joka Jeesuksen pyynnön tavoin kutsuu ihmisiä.

Kirkon penkissä on tilaa sinullekin.​ Tervetuloa!

Ville Hakulinen
Seurakuntapastori

AJANKOHTAISTA -arkisto

helmikuu 2025

tammikuu 2025

joulukuu 2024

marraskuu 2024

lokakuu 2024

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011