Vuosi: 2016

Apulannan rumpalina paremmin tunnettu Sipe Santapukki valittiin monen yllätykseksi kesäkuussa SM-liigajoukkue Lahden Pelicansin hallitukseen. Santapukin toimialueeksi määriteltiin tuolloin Isku Areenan tapahtumapuoli. Mistä oikein on kysymys?

– Ykkösasia on tietenkin se, että jengi viihtyisi peleissä ja saisivat tarvitsemansa palvelut pelin aikana ja erätauoilla helposti. Erätauot ovat lyhyitä ja porukkaa paljon. Itse olen vuosia käynyt peleissä ja nähnyt maksavan asiakkaan silmin miten asiat on hoidettu. On oikeastaan sama onko hallilla kaksituhatta tai neljätuhatta katsojaa, kioskimyyntiin se ei suuresti vaikuta. Tämä tarkoittaa sitä, että jengi ei ehdi ostaa erätauon aikana jonojen takia tai ei yksinkertaisesti edes viitsi lähteä jonottamaan. Siihen on panostettu, että jonoja saataisiin lyhennettyä ja palveluja nopeutettua.
Yksi esiin noussut visio jonojen minimoiseksi on älypuhelinsovellus, jonka avulla voisi tilata vaikkapa sen kahvin ja sämpylän suoraan omalle istuinpaikalleen.

– Toinen tuohon tapahtumapuoleen liittyvä fakta on se, ettei Lahden jäähallia ole paljon osattu käyttää jääkiekkoilun ulkopuolisiin tapahtumiin. Sieltä puolelta olisi varmasti muutama euro kerättävissä myöntää Santapukki

Pelicansin hallitus ja omistuskuviot ovat olleet kesällä enemmän esillä kuin jääkiekolliset tekijät. Millä mielellä olet seurannut keskustelua Pelicansista kesän aikana?
– Lähinnä olen seurannut tilannetta sivusta ja jopa naureskellut, että kaikenlaista sitä onkin. Hallituksessa on kiva olla messissä ja nähdä läheltä mihin lahtelainen jääkiekko on menossa. Ja tietenkin olla itsekin mukana, muutakin kuin vain fanina kertoo Santapukki.

Mitä odotat ensi kaudella Pelicansilta pelillisesti?
– Meillähän ei ole mikään nimekkäin materiaali, mutta aika hyviä ennusmerkkejä on nähty harjoituskaudella. Jopa Växjön pelaajat kehuivat Pelicansia paremmaksi kuin Frölundaa, joka on aika isosti sanottu. Ketään pelaajaa en osaa nostaa esille, vaan vahvuus löytyy nimenomaan joukkuepelaamisesta

Vanhana heinolalaisena Santapukki arvostaa korkealle Pelicansin ja Peliittojen yhteistyötä, jonka avulla Pelicansin A-junioreista pääsee pelaamaan Mestistä Peliittoihin ja Peliitoistakin on mahdollista nousta liigajäille.
– Koska isot seurat kyttäävät näitä meidän tulevia tähtiämme, täytyy meidänkin olla ajoissa hereillä jatkosopimusten kanssa.

Vaikka Pelicansia on kesän aikana riepoteltu mediassa hallituskuvioista enemmän kuin tarpeeksi on Santapukilla kova luotto pääomistaja Pasi Nurmiseen.
– Jos jollain on iso turkoosinvärinen sydän, niin se on Pasi Nurmisella. Pasi tekee hommia suurella inohimolla. Kyllä tässä minun mielestäni on selkeä suunta siinä mihin lahtelaista jääkiekkoa ollaan viemässä ja tulevaisuudessa on tulossa vielä paljon hyvää uskoo Santapukki näin uuden kauden alla.

-Pete Salomaa- 

Janne Laukkanen:
”Kotikaupunkiin oli mukava palata”

Jokaisen joukkueen tavoitteena on tietenkin ennen kauden alkua mestaruus. Toivottavasti Pelicans pelaa tasaisen sarjakauden, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen sanoo.

Laukkanen ei olisi lähtenyt urheilutoimenjohtajaksi, jos hän ei uskoisi menestykseen.
– Menestykseen ei ole oikopolkuja. Töitä on tehtävä hyvällä sykkeellä ja pitkäjänteisesti.

Slovakian turnausvoitto kertoo ainakin sen, että harjoittelukausi on onnistunut Pelicansilta hyvin.
– Turnaus jälkeen oli tyytyväinen olo. Joukkuehenki on hyvä ja muutenkin koko tiimi toimii hyvin yhteen.

Urheilutoimenjohtaja aikoo kiertää sarjakauden ensimmäiset peli joukkueen mukana.
– Lokakuun alussa katsotaan valmentajien kanssa täytyykö korjausliikkeitä tehdä.

Junioritoimintaan huomiota

– Haluan antaa lahtelaisille nuorille jääkiekkoilijoille mahdollisuuden nousta kotikaupungin liigajoukkueeseen.

Lahtelainen juniorikasvatustyö on ollut aina laadukasta ja sen jatkojalostaminen on myös uuden urheilutoimenjohtajan yksi työn osa-alue.
– Olen jo käynyt katsomassa juniorijoukkueiden pelejä ja hyvältä näyttää.

Laukkanen aikoo hyödyntää urheilutoimenjohtajan työssä omia aktiiviuranaikaisia kokemuksia.
– Muistan hyvin, kun itse pääsi joskus harjoittelemaan vanhempien pelaajien kanssa. Jos A- tai B -junioreille tarjoaa mahdollisuuden harjoitella muutaman kerran liigajoukkueen kanssa, niin se antaa kummasti buustia harjoitteluun. Lahdessa on Laukkasen mielestä myös hyvät harjoitteluolosuhteet.

Lahti on jääkiekkokaupunki

– Oli tosi mukava palata Lahteen. Oman kotikaupungin jääkiekkomenestyksen hyväksi aion tehdä paljon työtä.

Lahti näyttää Laukkasen mukaan hieman erilaiselta kuin 1990 -luvun alussa, jolloin mies pyyhki kotikaupungin pölyt niskastaan.
– En ole koskaan unohtanut Lahtea. Omat vanhemmat asuvat vielä samassa talossa Liipolassa, josta itse lähdin maailmalle.

Ennen ammattilaisvuosia Laukkanen harjoitteli paljon Kerinkallion luistinradalla ja jäähalleilla.
– Kuulin, että alueella ei ole enää jäähallia vaan sinne on rakennettu asuinalue. On pakko käydä katsomassa paikkaa syksyn aikana.
– Onneksi oma kotikenttä Liipolassa on vielä entisessä loistossaan. Ehkä siellä täytyy käydä fiilistelemässä omien lasten kanssa tulevana talvena.

-Petri Görman- 

Loppuviikosta starttaava jääkiekon Liiga on jälleen takuuvarma puhuttaja talven pimeinä iltoina Lahden turuilla ja toreilla. Miten Pelicansilla menee? Kuka lyö pelaajista läpi? Meneekö Matikaisella ja Nurmisella överiksi? Pysyykö Ben Blood ruodussa? Mitä tekee Pena Matikainen? Kesän hallituskuviospekuloinnit, rahanpesujutut ja zinzino-öljyt voidaan nyt heittää romukoppaan ja keskittyä siihen tärkeimpään eli peliin. Hallelujaa!

Valmentajat Petri Matikainen ja Pasi Nurminen ovat selkeästi löytäneet Pelikaani-parvelleen oikean muodon, missä on hyvä lentää. Matikaisen ja Nurmisen sapluunaan sopimattomat pelaajat on heivattu yli laidan, eikä ns. tarpeettomia ulkomaalaisvahvistuksia ole haluttu edes hankkia. Valmentajat ovat koko ajan puhuneet sitoutumisesta ja siitä Pelicansista onkin tällä kaudella kysymys. Joukkueeessa ei ole suuria tähtiä, vaan kaikki perustuu tiiviiseen joukkuepelaamiseen. Tuttua Petu Matikaista siis jo Bluesin ajoilta. Itse asiassa suurin osa joukkueen palasista loksahteli paikalleen jo viime kevään playoff-sarjassa HIFK:ta vastaan, jossa Pelicans näytti, että joukkueelta löytyy sittenkin niitä käsiä muuhunkin kuin tappelemiseen.

Niinpä normaalivuosista poiketen on vaihtuvuus turkoosileirissä ollut huomattavasti vähäisempää kuin aikaisempina vuosina. Pois ovat lähteneet Ryan Potulny, Dane Byers,  Miika Roine ja Janne Ritamäki.Puolustuksesta pelit lopetti legenda Jan Latvala. Lisäksi maalivahtiosastolta poistui Niko Hovinen. Byers ja Roine on korvattu paremmilla versioilla, sillä tanskalainen Poulsen ja Bluesista tullut Kangasniemi kyllä hoitavat homman paremmin kuin lähteneet. Latvalan tilalle nousee joukkueen nestoriksi Pasi Puistola, jonka Pelicans hankki jo viime keväänä, mutta loukkaantumiset estivät ensiesiintymisen turkoosinutussa vielä viime kaudella.

Niko Hovisen viime kausi oli vaikea ja oikeastaan vain pari viimeisintä kauden peliä näytti siltä Hoviselta, johon totuimme hopeakaudella. Nuori Joona Voutilainen on katsomaton kortti liigatasolla, mutta harjoituspeleissä nuori mies on näyttänyt, että kakkosvahdin paikka hoituu varmuudella. Jopa paremmin kuin runkosarjan aikaiselta Hoviselta.

Pelicans on pelannut harjoituspelit lupaavasti. Alla on seitsemän voittoa ja kaksi tappiota, joista toinen voittolaukauskisassa. Pieni vaihtuvuus kokoonpanossa antaa Pelicansille varsinkin kauden alussa edun moneen muuhun joukkueeseen verrattuna. Pelaajat ovat tuttuja toisilleen, pelisysteemi ja valmentajien vaatimustaso on tuttu. Isoja etuja varsinkin joukkueisiin, joissa vaihtuvuus on ollut suurta ja kenties valmentajakin vaihtunut. Niinpä monissa ennakkoarvioinnissa Pelicans on nostettu sarjan mustaksi hevoseksi. Kaikki on mahdollista sijojen 6- 12 välillä. Pelicans on pelannut melko samoilla kentällisillä jo harjoituskauden alusta, joten on oletettavaa, että jollain tämäntapaisilla kentällisillä myös kausi avataan.

1. kenttä: Erkinjuntti – Tyrväinen -Sopanen – Leimu – Lassen
Viime keväänä HIFK.ta kiusanut ykköskenttä on Pelicansin todellinen ykkösnyrkki. Tyrväisestä on kehittymässä pelirohkea ja rouhea sentteri, jolla on samanlaisia avuja kuin eräällä Komarovilla. Erkinjuntti ja Sopanen taiteilevat sitten niitä häkkejä. Lassen on perusvarma suorittaja ja Leimu liigan kovin siniviivatykki.

2. Kenttä: Repo – Björninen – Kangasniemi – Hovinen – Blood
Repo heitti viime kaudella 15 maalia ja mikään ei puhu sen puolesta, että tahti hiljenisi tällä kaudella, päinvastoin. Björninen saa todellisen näytönpaikan nyt kiekollisessa roolissa. Iikka Kangasniemi on nimi, joka kannattaa painaa mieleen. Pieni mutta äärimmäisen taitava väkkärä tulee olemaan ensi kauden lahtelaisyleisön lemmikki. Veri-Pena nähdään tällä kaudella huomattavasti kiekollisemmassa roolissa ja Miro Hovinen saa toivottavasti alleen ehjän kauden ilman loukkaantumisia.

3. Kenttä: Poulsen – Siikonen – Rekonen – Puistola – Pöyhönen
Kolmonen vaikuttaa enemmän duunarikentältä, jossa kellään pelaajista ei ainakaan etukäteen tunnu löytyvän käsiä, mutta asennetta sitä enemmän. Nuorten MM-kultamitalisti Siikosellekin tarjotaan nyt suurta roolia kolmosen keskellä. Rekonen väläytteli viime keväänä ja Poulsen on Tanskan maajoukkueen vakiokasvoja. Pasi Puistola ottaa Latvalan paikan joukkueen nestorina ja harjoitusottelut ovat paljastaneet miehen olevan nyt kunnossa. Pöyhönen on mies, joka voidaan heittää myös hyökkääjäksi, jos jollain ei peli ketjuissa lähde kulkemaan.

4. Kenttä: Vartiainen – Heino – Alanne – Manelius – Pietilä
Nelonen ei Pelicansissa ole varsinainen jarruketju, sillä hyökkäysketjusta löytyy myös ratkaisuvoimaa, tekihän Alanne viime kaudella yhdeksän maalia. Lisäksi Vartiaisella on potentiaalia muuhunkin kuin hämmentämiseen ja taklaamiseen. Pakkipari Manelius-Pietilä pärjää kunhan muitaa pelata omilla vahvuuksillaan.

Peliaikaa jäävät näillä näkymin kyttäämään hyökkääjistä Kimi Koivisto ja Roope Elimäki sekä puolustuksesta Roni Rukajärvi. Loukkantumisia paikkaamaan löytyy vielä Peliitoista ja A-junioreista ainakin Severi Lahtinen, Matti Okker, Santeri Saari, Joonas Harald jne. mutta kovin leveä ei Pelicansin rosteri ole, jos loukkaantumisia tulee. Oletettavaa onkin, että 1-2 uutta pelaajaa hankitaan viimeistään loka-marraskuussa.

Maalivahtipeluutus on Pelicansissa viime kauteen verrattuna harvinaisen selkeä. Janne Juvonen pelaa noin 40-50 peliä ja Joona Voutilainen stunttaa loput.

OMALÄHIÖN RUNKOSARJAVEIKKAUS KAUDELLA 2016-17

Heitetään loppuun vielä oma arvio siitä, miten runkosarjassa tulee käymään SM-liigakaudella 2016-17. Liiga tulee tällä kaudella olemaan ennätystasainen. Useissa eri ennakkoarvioissa kärkijoukkueita olisivat HIFK, Jyp, Tappara ja Kärpät. Sen jälkeen tulee todella tasainen joukko, johon kuuluvat TPS, Lukko, Saipa, Pelicans, Ässät, KooKoo ja Sport. Lisäksi HPK ja Ilves ovat lähellä tätä ryhmää, joten kisa playoff-paikoista on tällä kaudella todella kiivas. Kalpa ja varsinkin Jukurit on tuomittu aika yleisesti alakastin joukkueiksi.

1. HIFK  – Kovin joukkue paperilla ja ennakkoarvioissa, kuka korvaa Ramstedtin? Jokerikorttina JM Aaltonen
2. JYP  – Kova hyökkäyskalusto, maalivahdit kysymysmerkki
3. Tappara  – Pystyykö korvaamaan Laineen, Kuuselan ja Karhusen? Peruspeli kunnossa
4. Kärpät  – Uusi valmentaja, uudet pelaajat, Voittamisen kulttuuri syvässä, tuskin kyykkää tänäkään vuonna
5. TPS  – Länsirannikon ykkönen, Uskottavuus nousussa
6. Lukko  – Mitä Dufvan jälkeen? Pelaajamateriaali tasaisen hyvä
7. SaiPa  – Uusi valmentaja Santanen kysymysmerkkinä, Onko SaiPa löytänyt tänäkin vuonna kovat ulkomaalaisavut?
8. Pelicans  – Vahvuutena tuttu pelitapa ja pieni vaihtuvuus
9. Ässät  – Uusi porilainen sukupolvi nostaa päätään
10. KooKoo  – Kouvolassa on yksi liigan kovimmista sentterinelikoista
11. Sport – Taistelee tiukasti säälipleijaripaikasta
12. HPK  – Pelkkä Niko Kapanen ei ihan riitä
13. Ilves  – Valmentaja Karri Kivi plussaa, pelaajamateriaali ei
14. KalPa  – Kuopiolaisten pelityyli on jo kaikkien tiedossa, pelaajamateriaali ei tarpeeksi laadukas
15. Jukurit  – Repii ja raastaa, mutta miten tehdä kolmos-nelosketjun miehistä ykkösketjun vastuunkantajia? Dufva plussaa

-Pete Salomaa-

Nuoret naiset lähtivät talvisotaa edeltävänä syksynä muonituslottina auttamaan linnoitustöissä olevia miehiä itärajan läheisyyteen. Koko viime sotien aikana heitä oli Suomen armeijan eri tehtävissä 1939 – 45 lähes neljännesmiljoona. Rintamalla olleiden lisäksi naiset tekivät töitä kotirintamalla ja teollisuudessa, mistä miehet olivat lähteneet sotimaan. Dokumenttielokuva Rintamalotta kertoo lahtelaisen muonituslotta Elsa Vanhalan(1918-2016) sodanaikaisen tarinan haastatteluin ja kuvin.

Dokumenttifilmi Rintamalotta voitti tämän vuoden Word Movie Contest UNICA -filmifestivaaleilla kultamitalin, tekijänä Keijo Skippari. Harrastelijoille vuosittain tarkoitettu dokumenttivideokilpailu pidettiin tänä vuonna Romaniassa. Dokumentteja oli mukana 23 maasta ja kilpailuun osallistui 95 elokuvaa, joitten pituus sai olla runsas 23 minuuttia. Elokuvan tekstit käänsivät englanniksi tekijän sukulaistytöt Sini Savilaakso ja Suvi Allan sekä englantilainen Mark Allan.

Dokumentin tekijä ja kilpailun voittaja on lahtelainen, evp. kapteeni. Hänen työsarkansa oli Lahdessa, Hennalan Hämeen rykmentissä. Hän joutui opiskelemaan työtään varten sotilaitten koulutukseen tarvittavaa videotekniikkaa. Siitä muodostui myös harrastus, mikä on tuonut Skipparille muistakin elokuvista palkintoja. Eräs persoonallinen idea oli Malskin piipun mietteen elokuva ennen sen kaatamista, jota Skippari kuvasi päivä päivältä.

Rintamalotta-elokuvaan Skippari kertoi saaneensa kimmokkeen, kun hän keskusteli rouva Vanhalan kanssa jo 1980-luvun lopulla Hämeen Rykmentin juhlassa. Tämä oli Lahden Seudun Lottaperinneyhdistys ry:n aktiivijäsen. Skipparia kiinnostui Elsa-rouvan muisteluista, kun tämä oli ollut nuorena muonituslottana ennen talvisotaa Vironlahdella, mikä oli dokumentin tekijälle läheinen pitäjä. Elokuvan aihe kypsyi tekijän mielessä. Ensimmäiseksi tuli ajatus tehdä lottana koko nuoruutensa olleesta muonittajasta Elsa Vanhalasta dokumenttielokuva Lottamuseolle annettavaksi.

Lyhyeen dokumenttiin mahtuu useita tapahtumia. Tarina kertoo, että rykmentin komentajalta , missä silloinen Elsa Lampi toimi, oli valistusupseerille tullut käsky, tehdä lauluja, mitkä poistavat miehistön koti-ikävän. Vuosien mittaan Elsa-rouvalle selvisi, että hän oli sodan ajan Eldankajärven jää -iskelmän Lotta Lunkreeni. Hänen tyttönimensä Lampi ei sopinut sanoittaja Erkki Tiesmaan riimitykseen. Kanttiinissa hänet tunnettiin nimellä lotta Karoliina. Elokuvan taustamusiikkina soivat muutkin 1940-luvulta tutuksi tulleet sävelet.

Elokuva muodostuu osaksi selkeäsanaisen Elsa-rouvan haastatteluista. Mukana on myös hänen arkistostaan valokuvia sekä muistiinpanoja sodan ajalta. Niitä on tehnyt Keijo Skipparin lisäksi veljentytär Marja Lampi. Video Taakse jäänyttä elämää on hänen tekemänsä ja se on mukana voittaja-dokumentissa.

Lottien toimet Uhtualla ja eturintamalla eivät olleet lomailua ja sotapoikien kanssa jutustelua, vaan aseiden melskeessä rohkeutta vaativaa työtä. Elsa Vanhala on todennutkin lähteneensä mukaan sisartensa esimerkkejå noudattaen. Hän on todennut, että viisi vuotta parhaasta nuoruudesta rintamalla oli hänelle merkityksellinen, koska jokainen yritti tehdä parhaansa isänmaan hyväksi. Lottana toimiminen merkitsi nuorelle ihmiselle myös työtä, ruokaa ja asuntoa toki pahimmillaan taistelujen keskellä.

UNICAN filmifestivaalin tuomarit olivat yksimielisiä voittajateoksesta. Eräs heistä on todennut : ”Muistakaa, että tämä pieni kansakunta voitti Stalinin!” sekä ”Dramaattisen sodan taustaa vasten seurattiin nuoren naisen inhimillistä tarinaa. Siksi on tärkeää tallentaa näitä dokumentteja.”

Rintamalotta-dokumentti on nähtävissä elokuvateatteri Kino Iiriksessä ilmaisnäytöksinä ensi pyhänä 18.9. sekä 20. ja 22.9 klo 12.

Marja-Liisa Niuranen

– En sitä koskaan ajatellut liipolalaisena pikkupoikana, että jonakin päivänä minusta tehdään oma muotokuva kotikaupunkini valtuuston seinälle, kaupunginvaltuusto puheenjohtaja Mika Kari totesi muotokuvansa paljastamistilaisuudessa.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja totesi kiitossanoissaan, että, yli sadan vuoden tradition kohteena oleminen vetää mielen nöyräksi.
– Minulle jäi henkilökohtaisesti mieleen ne mielenkiintoiset keskustelut, joita kävimme kuvataitelija Aaro Matinlaurin kanssa.

Kuvataitelija Matinlauri loi maalaustilanteisiin hyvän tunnelman valitsemallaan musiikilla Karin mukaan.
– Kyllä tästä teoksesta itsensä tunnistaa.

Mika Karin muotokuva sijoitetaan valtuustosalin takaseinälle Ilkka Viljasen viereen.

Arkkitehdiltä paikat muotokuville

Lahdessa valtuuston puheenjohtajien muotokuvien symbolinen viesti korostuu sillä, että puheenjohtajien muotokuvat ovat esillä valtuustosalissa.
– Eliel Saarinen ajatteli jo salia suunnitellessaan muotokuville paikat, niin luontevasti ne kertaavat täällä Lahden kaupungin historiaa ja kertovat oman aikansa maalaustaiteesta, kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta totesi juhlapuheessaan.

Kaupunginjohtaja muistutti, että valtuuston puheenjohtajien muotokuvat ovat arvokas perinne ja myös yksi hieno piirre kunnallisdemokratiassa.
– Lahden kaupunginmuseo on huolehtinut tämän perinteen jatkumisesta, ja muotokuvakokoelmaamme voikin ylpeänä esitellä kaikille kaupungintalon vierailijoille.

Petri Görman

Perjantaina avataan Hennalan kasarmialueella, vanhassa sotilasmusiikkimuseon tiloissa hieman toisenlainen museo. Rock-yhtye Apulanta osti vuosi sitten rakennuksen sen jäätyä tyhjilleen ja on siitä lähtien remontoinut ja suunnitellut rakennuksesta oman päämajansa, Apulandian.

– Apulandian synnyinsanat taidettiin lausua jo vuonna 1993, kun Tontsan (Wirtanen) kanssa pähkäiltiin, että jotain tälläistä pitäisi saada aikaan. Apulandia-nimi tuli silloin juuri avatun Vasalandian mukaan. No liki 25 vuotta meni, kunnes siitä tuli totta. Totta kai tarvittiin kaikki nämä vuodet, että saimme kerättyä tarpeeksi tavaraa katseltavaksi tuonne museon puolelle kertoo Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki ja siemaisee samalla Apulanta-mukistaan hörpyn bändin omaa kahvia, nimeltään loogisesti Kahvi.

Apulanta on aina ollut oman tiensä kulkija. Siitä kertovat jo bändin oheistuotteet, sillä aika harvalta bändiltä löytyy bändin mukaan nimettyä kanankakkaa tai kahvia. Bändi on Do It Yourself-ideologian mukaisesti aina tehnyt kaiken itse, punk-hengessä. Ja myös onnistunut siinä mainiosti. Jopa niin mainiosti ja isosti, että puritaanisimmat punkkarit eivät enää korvaansa Apulannan suuntaan lotkauta, vaikka sama DIY-meininki on edelleen bändissä voimissaan.
– DIY on niin punkkia kun vain olla ja voi, kun kaikki tehdään itse. Mutta punk-uskottavuuden raja kulkeekin siinä, että ei saa kuitenkaan menestyä naureskelee Santapukki, joka on alusta lähtien ollut sitä mieltä, että Apulannasta tulee maailman kovin bändi.

Apulannalla on tietenkin myös oma levy-yhtiö, jossa yhtye on saanut tehdä juuri sellaista musiikia kuin on itse halunnut. Bändin alkuaikojen tuotannon julkaisi Launeen Rahkakadulla aloittanut legendaarinen Levy-yhtiö, jota pyöritti Arska Tiainen omassa huoneessaan.
– Arskalle olemme ikuisessa kiitollisuuden velassa, sillä hän pisti hommat pyörimään, jopa oman terveytensä uhalla. Arskan oppeja tässä edelleen ammennetaan myöntää Santapukki

Museon sisälle tultaessa muhkea kultalevyseinä kertoo, että Suomen kansa on rakastanut Apulantaa alusta lähtien.
– Kultalevyt on se paras palkinto, sillä se tunnustus tulee suoraan yleisöltä. Emma-palkintojakin meillä on muistaakseni viisi kappaletta, mutta kolme niistä taitaa olla kadoksissa. Kertoo ehkä siitä, mitä mieltä olemme raatien jakamista palkinnoista.
Apulannalle fanit ovat erityisen tärkeitä.
– Ennen ensimmäistäkään julkaisua laitoimme Suosikkiin kirjeenvaihtopalstalle ilmoituksen jossa punk-yhtye Apulanta etsi ihailijoita. Saimme useita satoja kirjeitä ja se toimikin lähtölaukauksena faniklubin toiminnalle. Yksi seinä museon puolella onkin omistettu fanien kirjeille kertoo Santapukki.

Mitä kaikkea sitten Apulandia sisältää?
– Kahvilan lisäksi Apulanta-museon, joka on hieman hämäävä käsite, sillä museoon emme todellakaan ole vielä valmiita. Oikea nimi voisi olla vaikka Tarinoiden säilytyspaikka. Olemme keränneet tänne kaikkea mahdollista bändin uran varrelta. mm. kaikki 1400 keikkaa on listattu ja niitä pääsee selaamaan interaktiivisesti näytöltä. Lisäksi täältä löytyy meidän treenikämppä ja varasto. Kyseessä on siis eräänlainen Apulanta-yhtyeen päämaja. Eikä tänne tule pelkästään Apulanta-faneja, sillä Metsä-Hennalan väki on ottanut kahvilan jo omaksi paikakseen iloitsee Santapukki, jonka itsekeräämiä sieniä ja marjoja käytetään mm. kahvilan piirakoiden raaka-aineina.

Iso kasa kultalevyjä, Apulandia, kirja, isoja jäähalli-keikkoja ja nyt vielä elokuva. Mitä vielä Apulanta voi saavuttaa tulevaisuudessa?
– Niin kauan kun on nälkää, niin kauan tulee uusia ideoita. Mahdotonta sanoa, mitä seuraavaksi keksitään. Jos loiste silmistä sammuu, ollaan pulassa, mutta sitä ei onneksi ole näköpiirissä linjaa Santapukki lopuksi

Apulannan faneille museo on varmasti must-paikka ja eräänlainen pyhiinvaellusmatkan kohde. Kahvilassa voi silti käydä nauttimassa hyvät kahvit vaikkei bändin tuotantoa edes tuntisi. Vielä kun kahvilassa voi hyvällä onnella tavata idolinsa, voidaan odottaa, että perjantaista lähtien Apulandian ovi käy tiuhaan.

Teksti & kuva: Pete Salomaa

INFO: Apulandian avajaisia vietetään perjantaina kello 15-21 Hennalassa osoitteessa Helsingintie 199.

Huippusuosittujen Maalaiskomedioiden ja Pirunpelto-sarjan tekijöiden Heikki Luoman ja Jukka Mäkisen uusi sarja Korpelan kujajuoksu porautuu kaivosbisnekseen ja vanhoihin autoihin. Sarjan toisen tuotantokauden kuvaukset alkoivat elokuussa ja tulossa on kolme tuotantokautta YLE TV1:n Kotikatsomoon. Ensimmäiset kuusi osaa sarjasta nähdään ensi sunnuntaista alkaen.

– Rehellisesti sanoen jännitän aina sitä hetkeä paljon, kun käsikirjoittamani uusi sarja alkaa televisiossa, käsikirjoittaja Heikko Luoma sanoo.

Ensi sunnuntaina Ylen TV 1 esittää Luoman uuden tv-sarjan avausjakson.
– Luulin, että Pirunpelto olisi ollut meikäläinen viimeinen suuri tv-tuotanto, mutta sen menestyksen houkuttelemana Olli Tola sai minut ja ohjaaja Jukka Mäkisen ylipuhuttua.

Parivaljakon kaikki tähän mennessä kuvatut tv-sarjat ovat olleet katsojamäärissä mitattuina suuria yleisömenestyksiä.
– Ensimmäisen jakson perusteella ei voi vetää vielä minkäänlaisia johtopäätöksiä. Jos toinen jakso saa enemmän katsojia kuin ensimmäinen, niin silloin tuotantotiimi huokaisee yleensä helpotuksesta.

TV-sarjan taustalla Lahti

Luoman dekkari Kuka viereesi jää on ollut lähtökohtana uudelle tv-sarjalle.
– Tämän dekkarin tapahtumat käynnistyvät Lahden kauppatorilta entisen Kantakrouvin terassilta.

Uuden tv-sarjan tapahtumat ja roolihenkilöt on kuitenkin kirjoitettu aivan uuteen maailmaan.
-Peruslähtökohta käsikirjoittajan työssä minulle on ollut aina se, että roolihahmojen tulee olla realistisia sekä uskottavia. Silloin katsojilla on aina parempi kosketuspinta tv-sarjaan.

Pirunpellon Sutki oli pienen sivu roolin mies, mutta hänestä kasvoi tv-sarjan suosituin hahmo onnistuneen ohjauksen ja näyttelijäntyön myötä.
– Siksi on tärkeää, että käsikirjoittaja jättää myös tilaa luovuudelle tuotantoprosessin yhteyteen.

Janne Kataja on Korpelan kujanjuoksun yksi pääroolin esittäjistä.
– Hän oli ohjaajan löytö tähän tv-sarjan. Kataja on uskomattoman hieno näyttelijä. Sen lisäksi hänellä on uskomattoman hieno kyky ylläpitää positiivista virettä kuvauspaikoilla.

Murrosajat hedelmällisiä käsikirjoittajalle

Luoma toteaa, että yhteiskunnallisesti merkittävät murrosajat ovat käsikirjoittajalle luovimpia ja parhaimpia hetkiä toimia.
– Roolihenkilöiden kautta tuon aina sen hetkistä maailmaa esiin käsikirjoituksessa. Korpelan kujanjuoksu on yhteiskunnallisesti ehkä kantaa ottavin käsikirjoitukseni.
Suomalaiset kansanedustajat päättivät muuttaa kaivoslakia vuonna 2011. Kaivosyhtiöt ovat tehneet mahdollisten malmialueitten varauksia ja valtauksia uuden kaivoslain aikana niin paljon, että kolmannes Suomen pinta-alasta on jo niiden piirissä.
–  Heille on annettu myös verovapaus liiketoimintaan. Esimerkiksi nikkeliä viedään Suomesta ulkomaille ilman, että yhteiskunta hyötyy siitä.

Korpelan kujanjuoksu on teemaltaa taistelua hyvien ja pahojen ihmisten välillä. Tv-sarjan keskiössä on pieni suomalainen maalaiskylä elämänmakuisine ihmisineen vastaan suuren maailman kaivosyhtiö sekä paikalliset pikkupoliitikot.

– Tämä kokonaisuus muodostaa koko sarjan kestävän jännitteen. Yleensä käsikirjoituksissani on ollut positiivinen pohjavire, niin tässäkin.

Petri Görman

Valtavirrasta poikkeavia elokuvia haluttiin nähdä Lahdessa kolme vuosikymmentä sitten. Elokuvateatteri Kino Iiris aloitti elokuvakerhomaisella toimintaideologialla, ja sen myötä perustettiin Päijät-Hämeen elokuvakeskus. Edelleen Saimaankadulla käydään katsomassa laadukkaita elokuvia. Kino Iiriksen ystävät olivat ihastelemassa viime viikon keskiviikkona sen uudistunutta sisustusta, ja elokuvatarjontana oli espanjalaisen ohjaaja Pedro Almodovaren Juliete.

Yleisö kohotti maljan elokuvakeskuksen hallituksen puheenjohtaja Ulla Koskinen-Laineen johdolla uusille burgundinpunaisella plyysillä verhoilluille katsomon tuoleille. Tyytyväisempää ilmettä kuin kinoiirisläisillä oli, saa nykyisessä synkistely-Suomesta hakea.

Vanhoilta ”kasarilaisilta” (1980-luku) lähti avaruuteen kiitos teatterin perustajalle, liian varhain vakavaan sairauteen menehtyneelle Eila Sundelinille. Hän ajoi tarmokkaasti elokuvateatterin ideaa näyttää elokuvan ystäville muutakin kuin kaupallista, lyhytikäistä viihde-elokuvaa. Laatuelokuvien ideologia asettui taloksi Kansantalon alakertaan, Saimaankatu 12:n tiloihin.

Nyt ovat uudistuneet sekä projektorit että katsomo. Eilan aikuinen 35 mm:nen elokuvaprojektori on ahkeralla säästämisellä ja tukirahoituksella voitu vaihtaa nykyaikaiseen digiprojektoriin pari vuotta sitten. Eri kulttuuritahojen avustuksilla saatiin tämän kesän sadantuhannen euron remontti tehtyä ja 94:lle katsojalle uudistetut penkit.

Ulla Koskinen-Laine on ollut elokuvakeskuksen toiminnassa ja sen kehittämisessä mukana lähes alusta alkaen.
-Digiprojektorin hankinta nopeutti uusien elokuvien näytön yleisölle, heti kun ne tulevat Suomeen, iloitsevat Ulla ja elokuvasihteeri Markus Lehtinen.

Elokuvakeskuksen henkilökunnan ei tarvitse rahdata 40 kilon painoisia elokuvakeloja linja-autoilta Saimaankadulle vaan elokuvat tulevat sähköisesti konehuoneeseen. Keloilla olevia uusia elokuvia jouduttiin lisäksi jonottamaan, kun puhtaasti kaupalliset elokuvateatterit kulkivat eturintamassa, toteavat molemmat haastateltavat. Vanha projektori on yläkerran Vaahtera-salissa Osuuskunta Aate-tilan käytössä. Markus kertoo, että pienemmällä digiprojektorilla voidaan käydä näyttämässä elokuvia Kino Iiriksen ulkopuolella.

Elokuvavalinnoista päättää pääasiassa Markus. Hän hymähtää olevansa ehkä vähän diktaattori. Elokuvien määrä, niin suomalaisten kuin ulkomaisten, on nykyisin tulvan kaltainen. Elokuvien valitsijoiden pitää pystyä koko ajan seuraamaan valmistuvia elokuvia ja niitten tulemista levittäjille. Samalla on seurattava jokaisen elokuvan yleisömenestystä.
– Elokuvalipun hinta saattaa ostajasta tuntua kalliilta, toteaa Markus Lehtinen, mutta siitä vie jo elokuvien levittäjät 50-55 prosenttia ja lopulla rahalla yhdistyksen pitää maksaa kaikki muut kulut, kuten palkat ja vuokrat.

– Meillä ei ole lisätuloja tuottavaa kahviota tai makeiskioskia tarjoamassa pop- cornia tai muuta suuhun pantavaa elokuvan katsojalle. Ehkä osittain tästä syystä meillä on yleisönä enemmän varttuneempaa väkeä. Muutamalle katsojalle ei kuvaa kannata esittää. Kino Iiriksessä saattaakin samalla viikolla olla useita uusien elokuvien näytöksiä, pohtii elokuvasihteeri voittoa tuottamattoman yhdistyksen taloutta. Siitä vastaa käytännössä elokuvasihteeri Leena Perälä.

-Päijät-Hämeen elokuvakeskus kuuluu muun muassa Europa Cinemas keskukseen, joka levittää eurooppalaisia elokuvia jäsenmaissaan, kertoo Markus Lehtinen. Hän toteaa tanskalaisen elokuvan olevan niin Pohjoismaissa kuin muualla maailmassa huipulla.
– Tanskalaiset ovat panostaneet viime vuosina elokuviensa käsikirjoittajien koulutukseen. Siitä pitäisi Suomessakin ottaa oppia. Hyvän elokuvan tekee käsikirjoitus ja sen jälkeen ohjaaja, jatkaa elokuvasihteeri. Hän joutuu paneutumaan elokuvien sisältöihin niitä valikoidessaan.

Marja-Liisa Niuranen

– Tämä on ollut todella hyvä satokausi vihanneksille. Maaperä on ollut tarpeeksi kostea ja lämmintä on ollut sopivasti. Kasvuolosuhteet ovat olleet erinomaiset, puutarhuri Noel Bruder Lahden ruokaosuuskunnasta sanoo. Irlantilaistaustainen puutarhuri kertoo, että tällä hetkellä osuuskuntalaiset saavat todella runsaasti maanantimia ruokapöytiinsä.

– Viime viikon jaossa oli perunaa, sipulia, tomaattia, kurkkua, basilikaa, kyssäkaalia, punajuuria, porkkanaa, herneitä ja purjoa.

Puutarhuri oppii joka satokausi jotain uutta kasvuolosuhteista.
– Vaikka tämä vuosi on ollut tuottoisia, niin joka vuosi kokee pieniä pettymyksiä. Erilaiset kasvit ja vihannekset vaativat erilaiset olosuhteet.

Osuuskuntalaiset istuttivat puutarhurinsa johdolla yrtit maahan jo huhtikuussa.
– Satokausi jatkuu aina lokakuun loppuun saakka. Silloin osuuskuntalaisten ruokapöytiin löytävät tiensä muun muassa lehtikaalit, punajuuret ja sipulit.
– Kotimaiset juurikasvit poimitaan pellolta aina viimeisenä.

Loppukaudeksi vielä mukaan

Lahden Ruokaosuuskunnassa on 75 kokonaista sato-osuutta myytävänä joka vuosi. Myös puolikkaalla sato-osuudella pääsee mukaan. Jos nyt haluaa lähteä toimintaan mukaan, niin sato-osuuksia on mahdollista saada puoleen hintaan. Kokonaisen sato-osuuden saa 180 eurolla ja puolikkaan 90 eurolla.

– Olemme laskeneet, että tämä kasvihuone ja peltoala antavat parhaan sadon 75 sato-osuudelle, ruokaosuuskunta-aktiivi Satu Lähteenoja toteaa.
Lähteenoja kertoo, että heidän pelloillaan viljellään muun muassa härkäpapuja, lehtikaalia ja mangoldia, joita ei ihan joka marketista saa.Meillä kasvaa myös kymmentä eri lajiketta tomaattia.

Ruokaosuuskunnan kasvikset ja vihannekset ovat hyvänmakuisia ja luonnonmukaisesti kasvatettuja.
– Et saa yhdestäkään marketista näin maukkaita vihanneksia.

Ruokaosuuskunnan toiminnassa on ollut 90 ihmistä mukana tänä vuonna.
– Nyt on suurimmat työt jo tehty. Tällä hetkellä talkootoimintamme keskittyy lähinnä sadonkorjuuseen ja vihanneskassien jakoon. Sitä ei koskaan tiedä, mitä kaikkea vihanneskassit sisältävät. Niiden sisältö riippuu kasvukauden onnistumisesta. Itse olen oppinut käyttämään esimerkiksi lanttua hyvin monella eri tavalla, koska niiden koko ja määrä ovat olleet todella runsaat tänä vuonna.

Petri Görman

Pietari ei tänä päivänä ole varmastikaan se kaikkein houkuttelevin vaihtoehto suomalaisturistille. Länsimaiden talouspakotteet sekä Putinin ja EU:n kylmät välit eivät varsinaisesti houkuttele lähtemään itäiseen naapuriimme. Toisaalta kaupunki sijaitsee todella lähellä, sillä VR:n Allegro-juna puksuttaa lähimpään miljoona-metropoliin Lahdesta liki kolmessa tunnissa. Ainakin allekirjoittanutta houkutteli helppo matkustapa. Kunhan hoiti itsensä Lahden matkakeskukseen, niin juna hoitaa loput. Poissaolollaan loistivat kaikki esim. lentomatkustamiseen liittyvät pitkät odottamiset ja tarkat turvatarkastukset. Kaikki rajamuodollisuudet hoidetaan junassa. Kunhan muistaa istua omalla paikallaan, niin kaikki sujuu kuin rasvattu.

Ainoa miinus Venäjälle matkustamisessa on tietenkin viisumin hommaaminen, joka maksaa enemmän kuin itse junamatka. Juna noin 70 euroa ja viisumi 100 euron tienoilla matkatoimiston kautta. Olin aikaisemminkin vieraillut Pietarissa, mutta lähinnä työtehtävien merkeissä, joten varsinaiset turistikierrokset olivat jääneet tekemättä. Niinpä yllätyinkin, kuinka paljon kaupungista löytyy nähtävää ja koettavaa.

Kulkeminen Pietarissa kannattaa hoitaa metrolla. Se on erittäin halpaa ja metro asemineen olivat vastoin odotuksiani erittäin siistejä. Huomattavasti siistimpiä kuin esimerkiki New Yorkin metro. Kaupunki on yleisestikin ottaen erittäin siisti, eikä kerjäläisiä, joita maailman metropolien kadut ovat pullollaan, näy Pietarissa lainkaan. Minneköhän se Putin-setä ne on oikein roudannut?

Kolmen päivän aikana kiersimme kaikki Pietarin kuuluisimmat nähtävyydet. Talvipalatsi, Iisakin kirkko, Vaskiratsastaja, Pietari-Paavalin linnoitus, Verikirkko eli kirkko veren päällä ja tietenkin Pietarhovi tuli katsastettua kolmen päivän aikana. Jonot Talvipalatsiin olivat infernaaliset, joten sisälle emme menneet, koska jonottamiseen ei lomaansa viitsi tuhlata. Harmi sinänsä, sillä palatsi on varmasti näkemisen arvoinen sisältä.

Iisakin kirkko oli yllättäen koko kaupungin korkein rakennus, joten sen kupolilta oli hienot näkymät yli kaupungin. Ehdottomasti suositeltavaa on jokiajelu Moika ja Fontanka-joissa, jolloin näkee kaupunkia hieman eri näkövinkkelistä. Harmi vain, että meille osui kylmä ja sateinen päivä juuri jokiajelulle, mutta kolmen viltin ja sateenvarjon avulla siitäkin selvittiin liki kuivin jaloin. Neva-joen siltojen nostaminen yön ajaksi ylös näytti olevan niin turistien kuin paikallistenkin suosiossa, sillä siltojen nostoa juhli monisatapäinen joukko rannalla ja veneissä. Varomaton turisti voi tosin helposti jäädä väärälle puolelle siltaa ja sitten on vain odotettava klo 5 asti aamulla, että sillat taas lasketaan.

Jos kaupungissa viettää useamman päivän, kannattaa ehdottomasti käydä Pietarhovissa, joka sijaitsee noin 30 kilometriä kaupungin ulkopuolella. Kätevästi sinne pääsee hyppäämällä kantosiipialuksen kyytiin Neva-joen rannasta, Talvipalatsin edestä. Pietarhovia on monesti sanottu Venäjän Versaillesiksi ja totta tosiaan sellainen se onkin. Pietari I rakennutti Pietarhovin kesäpaikakseen 1700-luvulla. Rakennuksissa ja puistossa ei ole kultaa ja marmoria säästetty. Aikamme puistoa ihailtuamme saavuimme varsinaisen Pietarhovin päärakennuksen pihaan, jossa jono sisälle rakennukseen oli niin pitkä, että jäi sitten sekin talo tarkastamatta sisäpuolelta. Pitäisi ehkä olla hieman kärsivällisempi jonottamisen suhteen? Niinpä kiertelimme vain upeaa puistoa ja nautimme auringonpaisteesta. Ihan niinkuin tsaarit perheineen olivat pari vuosisataa paikassa tehneet.

Kaukana on muuten ne ajat, kun suomalaiset elivät herroiksi Leningradissa Neuvostoliiton aikana myymällä paikalliseille purukumia, sukkahousuja ja farkkuja. Tänä päivänä Pietarin pääkatu Nevski Prospektilta löytyy kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin huippumuotiliikkeet, jos vain kukkaro kestää. Ja aika monella venäläisellä muuten näyttää kestävän, toisin kuin meillä persaukisilla suomalaisturisteilla.

Yksi asia mihin Pietarissa kannattaa tutustua, on venäläinen keittiö ja loistavat ravintolat, joita kaupungissa riittää joka lähtöön. Varsinkin paikalliset keitot ovat toinen toistaan maukkaampia ja ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Täytyy myöntää, että allekirjoittaneen Pietari yllätti todellakin positiivisesti. Ainoa miinuspuoli oli se, että englantia puhuvia ihmisiä ja opaskylttejä oli yllättävän vähän. Onneksi tuli koulussa luettua venäjää sen verran, että kyrilliset aakkoset ovat tuttuja. Pectopah (=Restoran) on ravintola jne. Liekö sitten englanti tarpeenkaan, kun suurimmat turistimassat näyttivät tulevan Pietariin tällä hetkellä Japanista ja tietenkin oman maan sisältä.

Sellainen maku Pietarin matkasta jäi, että sinne voisi mennä toistekin, koska itse matkustaminen junalla oli niin helppoa ja vaivatonta. Ensi kerralla sitten oopperaa tai balettia katsomaan maailmankuuluun Mariinski-teatteriin tai jos vaikka jaksaisi jonottaa ensi kerralla sisään asti sinne Talvipalatsiin tai Pietarhoviin?

Teksti: Pete Salomaa
Kuva: Päivi Salomaa

Yli 30 000 Eppu-fania saapui lauantaina juhlimaan 40-vuotiasta suomirockin legendaa Eppu Normaalia. Tampereen Ratinan stadionin oli viimeistä penkkiä myöten loppuunmyyty ja niin yleisö kuin bändikin olivat varmasti tyytyväisiä konsertin jälkeen. Liki nelituntisessa konsertissa kuultiin kaikki yhtyeen hitit ja muitakin, hieman harvinaisempia helmiä uran varrelta. Kaiken kaikkiaan kappaleita kuultiin yli neljäkymmentä, mutta silti konsertti ei tuntunut tippaakaan liian pitkältä.

Koko juhla alkoi Martti Syrjän ja Juha Torvisen tekemällä ensimmäisellä yhteisellä biisillä ”Asustelaulu”, kappele, jonka Syrjä ja Torvinen esittivät kahdestaan. Sen jälkeen alkoikin kimara suomalaista Rock-historiaa vailla vertaa. Vaikka yhtyeen jäsenten keski-ikä lähenee jo kovaa vauhtia 60 vuotta, ei Eppu Normaalia kannata vielä liputtaa eläkkeelle. Rennosti tapansa mukaisesti Eput esiintyivät kotoisasti t-paidoissa ja farkuissa, ihan niin kuin aina. Ja meininki oli kaikkea muuta kuin seestynyt. Nämä sedät jaksavat heilua.

Ensimmäisenä illan vierailijoista lavalle kapusi Mikko Saarela, Eppu Normaalin alkuaikojen basisti ja sanoittaja, saaden huimat aplodit yleisöltä. Eero ”Safka” Pekkonen vastaavasti ihastutti tuttuun tapaansa niin koskettimilla kuin haitarillakin kappaleissa ”Murheellisten laulujen maa” ja ”Pimeyden tango”

Kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin johtama 90-henkinen Tampere Filharmonia päästettiin irti keikan ensimmäisen puoliskon loppuvaiheilla. Orkesteri tuli esiin lavan väliseinän takaa kuin tyhjästä. Ensimmäinen sinfoniaorkesterin kanssa esitetty kappale oli ”Hipit rautaa” . Seuraavaksi kuultiin hieno sovitus upeasta ”Lensin matalalla” kappaleesta. Kaiken kaikkiaan Eppujen ja Filharmonikkojen yhteistyö oli saumatonta ja toimivaa. Parinkymmenen biisin jälkeen olikin aika pitää väliaika. Ymmärrettää, sillä 40 biisin soittaminen putkeen ei olisi ollut millään tavalla järkevää. Ei bändille, eikä yleisölle.

Toinen setti alkoi Filharmonian Eppu-potpurilla, johon Eput hyppäsivät mukaan lennossa. Loppu olikin sitten silkkaa musiikillista ilotulitusta ja hittikimaraa, sillä Eppujen repertuaarista toden totta löytyy uskomaton määrä meidän suomalaisten geenikarttaan iskostuneita biisejä. mm. ”Baarikärpänen”, ”Urheiluhullu”, ”Tahroja paperilla”, ”Vihreän joen rannalla” ja ”Kitara, taivas ja tähdet” saivat yleisön tanssimaan ja laulamaan mukana. Eppujen 40-vuotisynttärit lopetettiin komeasti Eppujen alkuaikojen hittiin ”Njet Njet”, joka vedettiin encorena, 30 000 ihmisen yhtyessä yhteislauluun. Illan päätti ilotulitus. Tosin koko ilta oli yhtä musiikillista ilotulitusta kaikille Eppu Normaali-faneille. Jäämme odottamaan loppuvuonna ilmestyvää Eppu Normaali-elokuvaa, jonne varmasti tallentui konsertista makoisaa materiaalia.

Teksti: P.Salomaa
Kuva: T. Palsa