Vuosi: 2015

Lahden kaupungin suunnitelmat eteläisen kehätien rakentamiseksi Launeen läpi saavat huutia Etelä-Lahden omakotiyhdistyksiltä. Seitsemän alueen omakotiyhdistystä sekä Lahden omakotiliitto ovat koonneet voimansa yhteen ja tehneet muistutuksen VT 12 Eteläisen kehätien suunnitelmasta, joka oli yleisesti nähtävissä ja arvioitavissa teknisen viraston asiakaspalvelussa kuukauden ajan. Muistutus on toimitettu kaupungille viime maanantaina.

Muistutuksessa omakotiyhdistykset nostavat esiin seitsemän epäkohtaa tiesuunnitelmassa. Lähtökohtaisesti omakotiyhdistykset pyrkivät siihen, ettei tietä rakennettaisi lainkaan tai että se tehtäisiin huomattavasti halvemman linjauksen mukaisesti toisaalle siten, että tiestä koituisi alueen asukkaille mahdollisimman vähän haittaa melusta ja päästöistä ja ettei pohjavesille aiheutettaisi vahinkoa. Alle olemme keräneet pääkohdat muistutuksesta.

Allekirjoittaneet Etelä-Lahden asukasyhdistykset vaativat huomioimaan tiesuunnitelmassa seuraavaa:

1. Laki sanoo: ”Maantie on rakennettavaa siten, että tien tarkoitus saavutetaan mahdollisimman edullisesti ja tuottamatta kenellekään enempää vahinkoa tai haittaa kuin tarve vaatii.” Yleissuunnitelman tien hinnaksi oli arvioitu 155,8 miljoonaa euroa (2008), joten nyt tiesuunnitelmassa oleva arvio 275 miljoonaa euroa on lähes kaksinkertaistanut tien rakentamisesta aiheutuneet kustannukset. Tiesuunnitelma ei enää vastaa yleissuunnitelmaa koska suunnitelmaa on kustannussyistä muutettu. Tiehallinnon tekemät kustannukset, joilla Lahden kaupunginvaltuusto linjasi tien Launeelle (2006), olivat 89 miljoonaa euroa. Viimeisimmän laskelman mukaan Lahden kaupunki on lupautunut maksamaan kustannuksista lähes saman verran kuin kokonaiskustannukset olivat valtuuston päättäessä asiasta.

2. Yleissuunnitelman mukaisesti kehätien varteen ei jää asuinalueita yli 55 dB:n liikennemelulle. Nyt tiesuunnitelmassa tämä määräys ei toteudu. Vaadimme määräyksen toteuttamista sekä meluesteiden rakentamista yhtä korkeiksi tien molemmille puolille heijastusmelun välttämiseksi.

3. ”Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (vuodelta 1996) on kulunut jo paljon aikaa, joten selvitykset eivät ole kaikilta osin ajan tasalla eivätkä täysin nykykäytännön mukaisesti tehtyjä.” Esimerkiksi Euroopan Unioni on antanut vuonna 2004 uusia raja-arvoja päästöille. Etelä-Lahdessa asuvat noin 23 000 henkilöä altistetaan terveydelle vaarallisille pienhiukkasille, joita ei tiesuunnitelmassa ole tutkittu muutoin kuin tunneleiden suulla.

4. Tien läheisyyteen ollaan suunnittelemassa Etelä-Lahden suurkoulua. Kehätien toteutuessa sadat lapset ja nuoret altistetaan tietoisesti pienhiukkasille, puhumattakaan vanhuksista ja astmaatikoista. Etelä-Lahden ilmanlaatu on jo nyt koko maahan verrattuna Suomen huonoimpia. Vaadimme että tiesuunnitelmaan lisätään selvitys koko tien alueelta päästöjen ja pienhiukkasten osalta.

5. Tie kulkee tärkeällä pohjavesialueella noin kilometrin. Pohjavesien muodostusalueen kohdalla tien pinta on yli kaksi metriä pohjavesipinnan alapuolella lyhyessä betonikaukalossa. Tielinja kulkee myös vieressä virtaavan Paskuriojan alapuolella. Pohjavesien likaantumisvaara on suuri ja virtaussuunta on kohti läheistä Launeen lähdettä. Suunnitellun betonikaukalon mitoitus ja materiaali ovat riittämättömät suojaamaan pohjavettä, varsinkin kun sääolot tulevat olemaan yhä vaihtelevaisemmat tulevaisuudessa. Juuri kun Launeen lähteen vesi on puhdistumassa aiemmasta likaantumisesta, uhkaa kehätie pilata sen uudelleen. Pohjavesien suojelun kannalta kriittisissä kohdissa lisääntyvät myös pintavesien tulvaongelmat sekä pinta- ja pohjavesien sekoittumismahdollisuudet. Selkeimmin tämä vaara on ns. Patomäen tunnelin suulla, jossa tielinja risteää samalla tasolla olevaan Paskurinojaan.

6. Tiesuunnitelmassa ei ole huomioitu tarpeeksi koko tielinjauksen alla olevia virallisia ja epävirallisia luonnonmonimuotoisuus (LUMO) -alueita. Lahden yleiskaavan suunnitteluohjeissa sanotaan, että muutokset tulee suunnitella vaalien luonnon monimuotoisuutta.

7. Tiesuunnitelmahankkeen alkaessa oli ELY-keskuksen nettisivuilla selvästi eri alueita koskevat kuvat nimetty alueiden mukaan. Kuulutusvaiheessa olevat kuvat löytyivät ainoastaan numeroituina. Tämä hankaloitti asukkaiden tutustumista kuviin. Vaadimme, että tiesuunnitelmassa olevat kuvat tulee nimetä paikkojen, ei numeroiden mukaan.

Jokimaan omakotiyhdistys ja Metsä-Hennalan asukasyhdistys ovat lisänneet omat erilliset muistutuksensa edellisten lisäksi koskien mm. melunsuojausta ja kevyen liikenteen väylää Okeroisissa.

Muistutuksen ovat allekirjoittaneet Jokimaan omakotiyhdistys, Nikkilän asutusalueen Omakotiyhdistys, Metsä-Hennalan omakotiyhdistys, Liipolan lähiöseura, Patoseudun omakotiyhdistys, Ali-Juhakkalan omakotiyhdistys, Launeen omakotiyhdistys ja Lahden omakotiliitto ry . Omakotiyhdistykset pyytävät muistutukseen kirjallista vastausta.

Petri Salomaa

Liipolassa ei nukuta ympäristöviikollakaan, vaan torstaina Liipolassa oli tärkeistä viikon tavoitteista meille kertomassa Kestävän kehityksen ohjaaja Sari Knuuti. Tämän vuoden teema on paikallisuus. Knuuti kertoi palava hehku silmissään Liipolan lähiympäristön ainutlaatuisuudesta sekä sen tarjoamista mahdollisuuksista liipolalaisille.

Erityisesti hän toivoi, että Liipolan laavu löytäisi lisää käyttäjä, koska sillä on uusittu paljon rakenteita ja sinne on erittäin helppo reitti kulkea ja mennä. Hän ihmetteli myös, etteivät lapsiperheet ole sitä löytäneet kovinkaan hyvin.Knuuti painotti esityksessään koko Lahden ympäristön luontomoninaisuutta ja tyrkkäsi toimittajalle käteen oivallisen vihkosen ”Lahden luontokohteet ja keskustan puistopolku”. Syntyperäisenä lahtelaisena löysin sieltä itsellenikin uusia kohteita, kuten Sydänkangas ja Ritamäen.

Laajasta tapahtumakalenterista on jokaisen helppo poimia itselleen hauskoja kohteita. Knuuti toi erinomaisesti esiin luonnon sosiaalisen ulottuvuuden ja yhdessä tekemisen ja kokemisen tärkeyttä lahtelaisessa luonnossa.
Liipolan lähiöseuran Toimelaan kaikki ovat tervetulleita tutustumaan paitsi ympäristöviikon antiin myös seuran muihin toimintatapoihin. Puheenjohtaja Jouni Ikonen toivotteli kaikille hyvää ja toimeliasta syksyä.

Jussi Melanen

Syyskesäisen auringon soittaessa omaa lämmintä säveltään ja Yli-Mäkelän tilan kuivurin humistessa omaansa, aloitti Renkomäen koulun oppilaista koostuva kuoro laulunsa: ”Yhdessä on hyvä olla, yhdessä voi levähtää, yhdessä on turvallista opetella elämää”.

Lauantaina 29.8. vietettiin Renkomäkipäivää monipuolisella ohjelmalla Renkomäen seurakuntakodilla, kirjastossa ja koulun piha-alueella. Seurakuntakodilla oli mahdollisuus osallistua askarteluun ja teatterin alkeisiin. Seurakunnan Missiokaupan pöydästä sai ostaa monenlaisia käsitöitä. Nälkäisiä ravittiin Renkomäen Marttojen keitto-ruokailulla ja Renkomäen omakotiyhdistyksen kahvituksella.

Kirjastossa oli tietokilpailuja, arpajaisia ja parkkipaikalla peräkonttikirppis. Ihan oikeaa kirjailijaakin oli mahdollisuus tavata. Partiolaiset paistoivat koulun pihalla lettuja ja poni- ja hevosratsastustakin oli mahdollisuus kokeilla. Ruduksen ja Keraplastin tuella saatiin myös Puksu-juna ilahduttamaan kyläläisiä.

– On hieno asia olla porukassa -yhdessä saamme paljon aikaan, saamme palvella omilla lahjoillamme täällä tänään. Joku tulee laulamaan, soittamaan kitaraa, keittämään soppaa, joku askartelee ja kuka mitäkin -yhdessä saadaan aikaan monenlaista, totesi Launeen seurakunnan pastori Pauliina Hatakka avajaispuheessaan.

Koulun kuoroa ohjannut opettaja Jaana Vanamo kertoo aloittaneensa 28. työvuotensa Renkomäen koulussa. Hän iloitsee siitä että koululaisista saa vuodesta toiseen innokkaita laulajia erilaisiin tilaisuuksiin, kuten nyt tällä kertaa Renkomäkipäivään. Vanamo on aina pitänyt Renkomäkipäivästä tapahtumana, koska siellä tapaa aina entisiä oppilaita vuosienkin takaa. Tälläkin kertaa erityistä iloa tuotti kohtaaminen Pauliina Nurmisen ja hänen tyttärensä Ainon kanssa, he molemmat kun ovat olleet Jaanan oppilaita.

Missiokaupan myyntipöydällä monien tuotteiden joukossa oli värikkäitä villasukkia ja lennokkaalla tyylillä taiteiltuja kartta-aiheisia paitoja. Missiokaupan Vapaaehtoistyöntekijänä toimiva Marjatta Ruohonen kertoi villasukkien olevan Marianne Valolan suunnittelemaan ”Lahen raita”-kuosiin tehtyjä. Paitojen grafiikan on taiteillut Valolan poika Lauri, jota ei suotta ”karttataiteilijaksi” kutsuta.

Lastenohjaaja Marita Määttä kertoi seurakunnan päiväkerhotoiminnan monipuolisesta tarjonnasta. Normaalisti päiväaikaan toimivien päiväkerhon, avoimen päiväkerhon ja perhekerhon lisäksi suurta suosiota nauttii 1-2 luokkalaisten iltapäiväkerho, jossa käy on päivittäin lähes 40 lasta.

Seurakuntakodin salissa kuului puheensorinan, Renkomäen Marttojen keittolounaan sekä omakotiyhdistyksen kahvituksen tahdittama ruokailuvälineiden kilke. Oman annoksensa ääressä työskennellyt Petri Räty kertoi tulleensa paikalle sattumalta. Petri kertoi muuttaneensa Renkomäestä kymmenkunta vuotta sitten pois, mutta kirjasto on edelleen säännöllisten vierailujen kohteena, kuten myös tälläkin kertaa. Vaikka Renkomäkipäivä ei muualla asuvalle olekaan niin tuttu tapahtuma, oli mukavaa kun sai tilaisuuden vierailla seurakuntakodissa alakouluvuosien jälkeen.

Matkalla kirjastolle on tilaisuus rupatella hetki Veli Kaksosen kanssa, jonka tytär Linne seuraa Atte ja Pauliina Nurmisen lemmikkikanan ja neliviikkoisten pikku tipujen touhuja. Veli ja Linne ovat Renkomäkipäivässä jo kuudetta kertaa peräkkäin.

Erkki Martikainen muutti perheensä kanssa Joensuusta Renkomäkeen 50-luvulla. Renkomäen kansakoulun, ammattiin kouluttautumisen, perheen perustamisen ja työelämän vuosien jälkeen oli mahdollisuus keskittyä nuoruuden haaveeseen, kirjoittamiseen. Martikainen kirjoitti esikoisteoksensa ”Voihan pojat” jo 90-luvulla.

Kirjaston johtava virkailija Maiju Haapaniemi iloitsi mahdollisuudesta saada kirjastoon vierailulle ihan oikea kirjailija. Kirjastossa riittää vilskettä ja vilinää kun koulut ovat alkaneet. Renkomäen koulun kanssa on tiivis yhteistyö, jonka yhtenä muotona ovat luokkien päivittäiset vierailut. Oppilaat hakevat luokkiin ”pulpettikirjoja”, käyvät kirjaston lukupiirissä ja tiedonhaun opastuksessa.

– Tietokoneet ja kännykät eivät ole latistaneet lasten lukuintoa, päin vastoin, kirjastosta haetaan relevanttia tietoa. Kirjasto on osa koulun oppimisympäristöä. Puhummekin sellaisesta Renkomäen oppimiskeskuksesta, joka koostuu koulusta, kirjastosta ja päiväkodista, jossa meillä on toimiva saumaton yhteistyö, kertoo Haapaniemi.

Kirjasto vetää edelleen myös aikuisia puoleensa. Maiju Haapaniemi pitää myös aikuisille kerran kuukaudessa kokoontuvaa lukupiiriä, johon esimerkiksi Erkki Martikainen on luvannut tulla vierailevaksi kirjailijaksi.

Aurinko paistaa ja luo peräkonttikirppiksen toimintaan kaupankäyntiä edistävät puitteet. Pikaisen tarkastelun perusteella näyttää siltä että keskeisimpänä myyntiartikkelina ovat vaatteet ja lelut, mutta näyttää joukossa olevan jopa polkupyöriä. Ehkä rajoittavana tekijänä onkin vain autojen takakonttien koko. Oman myyntipöytänsä ääressä oleva Juho kertoo olleensa jo kaksi kertaa aiemmin mukana ja kauppa on käynyt aina hyvin.
– Semmoiset 20-100 euroa on aina tullut, joten kannattaa kyllä tulla tänne, kertoo Juho.

Vielä ehtii käydä koulun pihalla partiolaisten järjestämillä lettukesteillä. Lähteen vartijat- ja Lähteen siskot -lippukuntia edustavat Partion johtajat Petri Isoluoma ja Nina Uosukainen, sekä Lippukunnan johtaja Mikko Lauhiainen kertovat lettujen paiston yhteydessä tämän päivän partiotoiminnan haasteista Lahdessa.
– Vetäjiä on vähän mutta lapsia on paljon. Toivoisimme saavamme apujoukkoja, jotta toimintaa voisi järjestää esimerkiksi Renkomäessä, jossa olisi varmasti paljon kiinnostusta partiotoimintaan, Petri Isoluoma kertoo.

Aika käy ja on aika rientää päivän viimeiselle Puksu-juna -ajelulle. Arto Sipilän omistaman ”junan” ohjaksissa usein aiemminkin tavattu Jorma Rantanen kertoo että näin pitkä ajoneuvo vaatii ajoneuvoyhdistelmän ja linja-auton ajon mahdollistavan ajokortin.
– Minulla onkin kaikki kirjaimet kortissa, kertoo Rantanen

Puksu-junan palatessa kierrokseltaan, oli aika heiluttaa Renkomäkipäivästä koteihinsa palaaville kyläläisille tervehdyksenä: tullaanhan ensi vuonna uudestaan!

Launeen srk Renkomäen aluetyöryhmän puolesta: Olli Leivo jr
Kuvat: Bogdan Malyagin

Facebookissa ja Instagramissa kulttimaineeseen noussut Lahti blogi avasi tällä viikolla Galleria OyOy:ssä jo kolmannen näyttelynsä. Näyttely on yhtä kotikutoinen ja lahtelainen, niin hyvässä kuin pahassakin, kuin itse varsinainen nettiblogikin. Lahti on rujo mesta ja siksi juuri niin tavattoman kaunis.

Siinä missä virallinen Lahti on ylpeä radiomastoista, Sibelius-talosta tai hiihtostadionista, on Lahti blogi omalla kummallisella tavallaan ylpeä nimenomaan meistä lahtelaisista ja siitä miten Lahti näyttäytyy mediassa eräänlaisena urpoilun ja rujouden Mekkana.
Lahessa ei hienostella, täällä sammutaan kadulle ja täällä saa helposti turpaansa. Arjen lahtelaiset pikkutaiteilijat jättävät jälkensä joka puolelle kaupunkia ja Lahti-blogi pitää huolen siitä, että nämä lahtelaisuuden sanansaattajat saavat varmasti näkyvyyttä yli kaupungin rajojen.

Näyttelystä löytyy Antti Sepposen hienoja valokuvia Lahesta ja lahtelaisista. Seinille on roiskittu Lahtea koskevia rötösuutisia ynnä muita joidenkin mielestä kenties outoja sattumuksia Lahesta lehtien ja netin palstoilta. Meille lahtelaisillehan ne ovat tuikitavallisia, jokapäiväisiä ”häppeninkejä”.

Osuva nimi kuvalle: Neppinappiin meni (kuva Antti Sepponen)

Näyttelyn yhtenä vetonaulana ovat tänä vuonna ”tonnin stiflat” -kengät, joihin on maalattu Torven legendaarinen ovimies Jarttu. Tonnin stiflat tietenkin siksi, että kenkien myyntihinta on tuhat euroa.

Vuonna 2011 perustetun Lahtiblogin takana on kolme taidealan opiskelijaa. Instagramissa Lahti-blogia seuraa noin 5600 käyttäjää, Facebookissa yli 4000. Tänä päivänä suurimman osan blogin materiaalista toimittavat lukijat ja seuraajat.

Niin ja aiheet tulevat suoraan meiltä lahtelaisilta, meidän omasta elämästämme, halusimmepa sitä tai emme. Se tietää sitä, että Lahti blogi jatkaa vahvasti kohti tulevaisuutta. Hassut jutut ja otsikot Lahesta eivät tule ihan heti loppumaan…

-Pete Salomaa-

INFO: Lahtiblogi 3.0 -näyttely Galleria OyOy:ssä (Päijänteenkatu 3) avoinna 5.9. asti. 
Arkisin 15-21, viikonloppuisin 13-21. Ei pääsymaksua.

Metsä-Hennalan ravintolapäivää vietettiin luonnon helmassa. Bortshkeitto smetanan kera, lohimedaljonki ja possunkyljet sekä kahvi lisukkeineen maistuivat sunnuntaina Peitsikadun ja Porvoonjoen välimaastossa.

Kymmenet kävijät nauttivat aurinkoisessa kesäsäässä Metsä-Hennalan ensimmäisen ravintolapäivän tarjoomuksia.
Ruuan ja kahvin lisäksi tarjolla oli Suomen kolmen ortodoksisen luostarin, Valamon luostarin, Lintulan luostarin ja Lammilla sijaitsevan Athos-säätiön luostariyhteisön omia teelaatuja.

Tyytyväisyyttään vakuutti myös tapahtuman ”primus motor”, Metsä-Hennalan sotilaskappelin suojeluyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Nikita Sopotsko.
– Pitäisin päivää täysosumana. Ravintolapäivä järjestettiin yhdistyksen ja Metsä-Hennalan asukkaiden yhteistyönä. Erityisesti haluan kiittää Mikko Uusikoskea. Hänen panoksensa tämän tilaisuuden järjestämiseksi oli keskeinen.

Kokemusta on kertynyt aiemmin järjestetystä pienimuotoisemmasta katukahvilatapahtumasta.
– Erittäin hyvää bortshkeittoa, kehui päivävarjon alla keittoa nauttinut Piia Uutela.
– Tatjana-rouvan taidolla valmistamaa, Sopotsko korosti.
– Oli erittäin hyvä lounas, myöntelivät muut seuralaiset Niko Jokinen, Mari Ulin-Jokinen ja Heikki Virtanen.
– Paikallinen ravintolaipäivä on hieno juttu. On kiva, kun jotkut näkevät vaivaa ja järjestävät tällaisia tapahtumia. Ja kun sääkin on näin hieno, summasi Niko Jokinen.

Matilaisen perhe isä Jukka, äiti Minna ja pojat Miika ja Jaakko saapuivat tapahtumaan polkupyörillä.
– Tällaisen ravintolapäivätapahtuman järjestäminen on hyvä idea. Taidankin ottaa koko repertuaarin, Jukka Matilainen totesi.

Nikita Sopotskon mukaan ravintolapäivän yhtenä tarkoituksena Metsä-Hennalan sotilaskappelin läheisyydessä olevan historiallisen alueen elävöittäminen.
– Sotilaskappelista on valmistumassa myös pienelokuva, joka tulee lähiaikoina nähtäville Kulttuurikartta.fi-kulttuurinähtävyyspalvelussa. Elokuva on tehty yhteistyössä Runomaraton ry:n kanssa, Sopotsko kertoi.

Metsä-Hennalassa sijaitseva Hennalan varuskunnan sotilaskappeli toimi ortodoksisena kappelina vuosina 1913-1917. Kappelin ympärillä on venäläissotilaiden hautausmaa. Punatiilinen rakennus on Lahden kaupungin vanhin ehjänä säilynyt kirkkorakennus.

Teksti: Joel M. Vainonen
Kuvat: Nikita Sopotsko

Koulupojan reipas ääni kaiutti välitunnilla kavereille, että Liipolan kirjasto Monitoimitalo Onnissa oli avannut ovensa. Viime maanantai oli se odotettu päivä, kun liipolalaisten evakossa ollut kirjasto pääsi jälleen pysyvälle paikalleen lasten, nuorten ja aikuisten käyttöön.

Oven takana oli jo jono ihmisiä, kun vastaava kirjastonhoitaja Suvi Haikola avasi uutukaisen kirjaston oven valoisaan, valkohyllyiseen saliin. Kirjastoon tulvahtaneen asiakkaat olivat iloisia, kun oma toimintapiste avautui. Lainattavien kirjojen, luettavien lehtien ja äänitteiden määrä ei ole entisen suuruinen. Nyt kirjoja on 13 000. Kun kirjasto lähti evakkoon puretun Liipolan koulun rakennuksesta, joutui kirjaston henkilökunta jo siinä vaiheessa miettimään parin vuoden kuluttua avautuvan uuden kirjaston pienentyneitä hyllymetrejä. Suvi Haikola totesikin, että vanhempaa tietokirjallisuutta jouduttiin harkitusti poistamaan, koska tietokoneilta löytyy nykyisin runsaasti uudempaa tietokantaa.

Kirjaston neliömäärä vastaa nykyaikaista suurta omakotitaloa eli noin 170 neliömetriä. Koulun kanssa on yhteisiä tiloja siten, että lasten kirjahyllyjen takaa voidaan lasiseinällä erottaa tila, joka avautuu lasiovilla koulun puolelle. Pieni viherhuone eli Sammalhuone lienee myös opetustiloja ja tietotekniikalle on annettu suuri huonetila. Siellä on yhteensä tusinan verran ”läppäreitä” ja tabletteja ja niille langaton verkkoyhteys. ATK-tilassa voidaan järjestää asiakkaille tietokoneitten käytön kursseja.

Lasten satutunnit jatkuvat syyskuussa keskiviikkoisin vanhaan tapaan. Nukketeatterikin vierailee syyskaudella pari kertaa. Suurin muutos kirjaston asiakkaille tulee syksyn aikana, kun uudenlainen aukioloaika astuu voimaan niin Liipolassa kuin Jalkarannassa. Kirjastopisteisiin asiakas pääsee sisään automaattilukon kautta kirjastokortilla ja koodinumerolla varsinaisen aukioloajan jälkeen iltaisin klo 22.00 saakka.

arat kutsuvat istumaan ja lukemaan. Valkoiset, virolaiselta puusepäntehtaalta tilatut hyllyt antavat valoisuustuntuman koko kirjastosaliin. Isoista ikkunoista on näkymä katetulle pihalle Ostoskadun suuntaan.

Marja-Liisa Niuranen

Special Olympics kesämaailmankisoissa Los Angelesissa judon pronssia voittanutta Antti Ollikkaa juhlittiin tiistai-iltana Sylvia-kodilla mitalikahveilla.
Antin komea ja painava mitali herätti runsaasti kiinnostusta ja mitalisti sai ansaittu aplodit hienosta urheilusuorituksestaan.
Anttia olivat juhlistamassa sylviakotilaisten ohella Antin tärkeistä taustavoimista mm. valmentaja Ilkka Valtasaari, sovelletun judon vetäjät Ari Peltonen ja Hannu Outakivi sekä Lahden Judo-seuran puheenjohtaja Sanna Pyykönen.

Jokakesäinen pakollinen Heinäsuon kesäteatteri osoittautui tällä kertaa varsin haasteelliseksi hengentuotteeksi. Lahjakas ohjaaja- käsikirjoittaja Jori Halttunen oli ladannut ”Päivikki Rysänen ja laiton lempi” – esitykseen sellaisen määrän nokkelia sutkauksia, karikatyyrisiä piikkejä ja sanallista ilotulitusta että niin katsojilla kuin harrastajanäyttelijöilläkin oli vaikeuksia poimia helmet sälän joukosta. Rienaavan kärkäs teksti lyttäsi kristillisiä arvoja estottomasti ja osansa saivat tuntea niin homot kuin lesbotkin. Tämä suvaitsevuuden kilpalaulanta oli tekstinä mukavan kutkuttavaa piiritanssia, mutta kuten usein vaarana on, sen näyttämölle pano ilman syvää dramaturgista otetta, saattaa olla joskus ylivoimaista.

Tällä kertaa mentiin riman yli kiikun kaakun, sillä siirtymät olivat monessa kohtaa liian nopeita ja haasteellisia, mutta silti ryhmä suoriutui ainakin 4.8 esityksessä hienosti ja puhtain paperein. Mieleeni tuli pari kertaa vanha kunnon ”Piukat paikat” -komedia eikä suotta, sillä niin haasteelliseen
koetukseen Halttunen nyt ryhmänsä heitti, että huhah heijaa!

Esityksessä on runsaasti latausta ja poliittiset karikatyyrit olivat mainioita. Erityisesti Päivi Räsänen ja Paavo Väyrynen naamioineen ja tansseineen oli huippuun vietyä satiiria. Vittu ja saatana sanottiin niin kuin ruma sana sanotaankin ja suvaitsevaisuuden riemuhuutokin sai kannuksensa. Erityisenä kohteena olivat kristilliset ja Kepu, joka pettää aina. Nautinnollista oli juuri politiikan ja yksityiselämän kaksinaismoraalinen ja vivahteikas rienaus. Miten toimitaan silloin, kun oma pesäkään ei ole puhdas.

Erityisesti säteilevän mallasohran myyminen Venäjän armeijalle ja Putinille oli nerokas idea. Mitäs ne munattomat ”ryssät” tänne oikein yrittävätkään haikailla! Rohkeaa ja mukavan ennakkoluuloista kesäteatteria, mutta näyttelijöille haastavaa, mutta kunniallahan siitäkin selvittiin. Isäkin löytyi ihan shakespearilaisittain!

Mervi Valtanen teki jämäkän sisäministerin roolin tyylikkäästi. Parhaiten onnistuu nyt Miikku Tolonen maatalousministeri Makkaraisena. Hän veti sen letkeän pirteällä joviaalina itseoppineena Kepu ketkuna. Heikki Mantere on aina samoissa tamineissa töräyttelemässä kiusallisia totuuksia ilmoille samalla aksentilla  silti nuotteja hukkaamatta. Hyvä näin!

Myös muut onnistuvat kelvollisesti ja tietysti oma suosikkini Erkki Soininen Tarmo Kalmistona. Hän osaa piirtää roolihahmoonsa poikkeuksetta oman puoli-ironisen mausteikkaan pilkistyksen. Niin nytkin! Näytelmä on pirteä pläjäys kauniissa kesäillassa ja puolustaa paikkaansa lahtelaisessa tarjonnassa hyvin.

Juhani Melanen

Omakotiyhdistykset ovat tervetulleita kesäisiin kulttuuritapahtumiin kotikuntaan ja vähän kauemmaksikin. Patoseudun omakotiyhdistys on harrastanut talvisten tapahtumien ohella retkiä useaan kesäteatteriin. Jo tammikuussa päätettiin lähteä kesäkuussa retkelle ja matkan kohteeksi valittiin myöhemmin keväällä Heinolan kesäteatteri.

Naapurikaupungin kesäteatteri viettää 15-vuotisjjuhlavuottaan Larry Shuen lähes ainoan suomennetun näytelmän Ulkomaalainen esitysten merkeissä. Heinola on onnistunut saamaan katettuun teatteriinsa jälleen tunnettuja näyttelijöitä Helsingistä. Iikka Forss, Ulla Tapaninen, Eero Saarinen, Anu Sinisalo, Jari Pehkonen ja nuoriAntti Lang ovat erään USA:n eteläisen osavaltion vieraitten ihmisten pelkoa potevan farssin näyttelijät. Keveähkön sanailun ja Forssin komedia-näyttelijä kykyjen alta paljastuu osalle suomalaisiakin kiusaava vierasmaalaisten kammo. Tässä Ulkomaalainen on tosin vähän pohjoisemmassa osavaltiossa asuva valkonaama, kirjailija Charlie, Iikka Forss, mutta se ei Klux Klux Klaanin valkokaapuja haittaa. Näytelmän ohjaus on Jaakko Saariluoman.

-Patoseutulaiset ovat suunnitelleet jo pikkujoulun viettämistä myös teatterimatkan merkeissä, kertoi puheenjohtaja Tapio Irri. Sitä ennen on päätetty tehdä syyskuun puolenvälin jälkeen ruskaretki Nastolan uudelle retkeily- ja luonnonsuojelualueelle Lapakistoon. Se on osa Nastolan kunnan Opettajien ammattijärjestöltä 2000 luvulla ostamaa suurta maa-aluetta, mistä retkeilykäytössä on noin puolet eli 230 hehtaaria.

Heinolaan suuntautuneen teatterimatkan yhteydessä osallistujat toivoivat yhdistyksen järjestämien liikuntapainotteisten viikko-tapahtumien jatkumista myös ensi syksynä. Kun Patoseudun alueelle on vaihtunut lähivuosien aikana uusia asukkaita, niin tapahtumien tiedottamista toivottiin myös omilla sähköisillä ”nettisivuilla”. Yhdistyksen hallitus toivottaa kaikille seudun asukkaille virkistävää kesää ja tapaamisiin jälleen kesälomien jälkeen!

Mölkynpelaajat ovat vireinä koko kesän. Heidät löytää joka kesäinen keskiviikko kello 18 Purilaankadun kentältä. Tervetuloa mukaan isot ja pienet heittäjät!

Marja-Liisa Niuranen

Inkerinsuomalaisia on maassamme sukujuuriltaan kolmelta aikakaudelta. Heitä alkoi saapua Suomeen heti Venäjän lokakuun 1917 vallankumouksen jälkeen. Osa pääsi muuttamaan vielä 1920-luvulla ennen kuin Neuvostoliiton raja sulkeutui tiiviimmin. Jatkosodan aikana Viron kautta noudettiin maahamme noin 60 000 inkeriläistä. Suurin osa heistä palautettiin Neuvostoliittoon sodan jälkeen ja rajan takana heidät kuljettiin pois kotiseuduiltaan aina Siperiaan saakka. Inkeriläisten kolmas muuttovirta toi Suomeen 1990-luvulta alkaen lähes 30 000 henkilöä. Tämä muuttojono on jo sulkeutunut ja viimeisten jonottajien on haettava oleskelulupaa Suomeen ensi vuoden heinäkuuhun mennessä.

Inkerinsuomalaiset ovat jo vuosikymmeniä järjestäneet kesäjuhliaan Suomessa. Heinäkuun 11. päivänä niitä juhlitaan jälleen Lahdessa. Pääjuhla on Joutjärven kirkolla. Tervehdyssanat juhlakansalle esittää Lahden seudun inkeriläisten puheenjohtaja Toivo Puronen Orimattilasta ja seurakunnan tervehdyksen tuo pastori Ilmo Leinonen. Juhlapuheen pitää Lahden seudun Inkeri-seuran kunniapuheenjohtaja Marja Rämö Nastolasta. Laulava Kaukopartio esiintyy juhlassa.

Suomen Inkeri-liiton puheenjohtaja Alina-Sinikka Salonen tuo liittonsa terveiset juhlaan. Kirkkoherra Esko Haapalainen puolestaan kertoo tilanteesta rajan takana ja Toksovan seurakunnassa. Lausuntaa esittää Elsa Kirjanen ja Mesimarjat-ryhmä laulaa. Inkeriläisillä on myös oma kansalaislaulunsa Nouse Inkeri -jonka yleisö laulaa yhdessä.

Lopuksi juhlassa esitetään tuore filmi ”Viimeinen juna Inkeriin”, joka kertoo inkeriläisten kohtaloista ja se sisältää niitä kokeneiden henkilöiden haastatteluja. Elokuva kestää 45 minuuttia. Juhlapaikalla on myös historiallinen valokuvanäyttely.

Lasse Koskinen