Vuosi: 2015

Lahtelainen videotaiteilija Kari Vähävuori teki mahdottomasta mahdollisen ja kokosi sadoista kaitafilmipätkistä ja henkilöhaastatteluista elävän ja rikkaan aikalaismuotokuvan legendaarisesta lahtelaisesta seurakuntapoikaohjaajasta Pentti Sormusesta. Hänen työtaakkansa oli valtava ja erittäin haasteellinen, koska esimerkiksi Pentti Sormusen ääntä ei ollut vanhoille raidoille juuri tallentunut. Kuitenkin noin tunnin elokuva oli varsin kattava hahmotelma Sormusen elämästä ja aikaansaannoksista poikatyössä aivan valtakunnallisenkin mittapuun mukaan.

Sormunen oli alun perin kotoisin Kuusankoskelta, josta muutti Lahteen vuonna 1948 ja aloitti mittavan rekrytoinnin kokoamalla Lahden seurakuntapoikiin arviolta 4000-5000 poikaa Lahdesta. Hän organisoi kerhoihinsa 1950-luvulla lähes koko silloisen ikäluokan. Niissä harrastettiin kaikkea. Painopiste alueina olivat urheilu-, käsityö-, lennokki-, radioamatööritoiminta.

Erityisen oivalliseksi toimintamuodoksi osoittautui Heinäsaaren leiritoiminta. Elokuvassa lukuiset mahtavat leirinuotiomuistelot tulivat erittäin hyvin esille ja moni meistä katseli itku kurkussa kesäisiä ja vereviä kuvia saaresta, jolle jokainen mukanaolija oli jättänyt osan sielustaan.

”Penalla” oli harvinaista karismaa, nykyisin puhuttaisiin lavasäteilystä, jolla hän vetosi meihin vallattomiin ja hyvinkin erilaisista lähtökohdista oleviin poikiin ja nuoriin. Hänen kertojan lahjansa olivat häikäisevät ja kun tuli jatkokertomuksen aika hän sai satapäisen poikajoukon hiljenemään kuin muuri. ”Minuutin hiljaisuus alkaa nyt!” ja voi niitä, jotka uskalsivat silloin puhua.

Sormunen oli paljon aikaansa edellä nuorisotoiminnassa ja hänen perustamansa Lahden seurakuntien puhallinorkesteri niitti mainetta ja kunniaa aivan valtakunnallisellakin tasolla. Pena osasi, uskalsi ja jaksoi tehdä työtään pyyteettömästi ja oman uskonsa voimalla. Kaikkia olivat tasa-arvoisia ja kaikki hyväksyttiin joukkoon.

Vähävuori oli poiminut oivallisesti juuri näitä hetkiä filmiinsä. Hauskat tuokiokuvat seurakuntapoikien talvipäivistä olivat harkittuja ja taitavasti valittuja. Pena järjesti myös kansainvälisiä nuorisotapahtumia aikana, jolloin ulkomaille ei menty kuin Kanarialle tänään saunaan. Myös hänen merkittävä partiopoikatoiminta Harjunalustan Siniveljissä tuli huomioiduksi.

Elokuvan ensi-ilta oli lauantaina 5.12. Kinoiiriksessä ja meitä Penan hartaita ihailijoita oli kokoontunut sinne noin 80. Tuomari Matti Kataja ja nuoriso-ohjaaja Reino Kotinurmi kiittivät taitelija Vähävuorta hienosta filmistä.

Upeaa on myös se, että elokuvasta tehdään DVD-kopioita, jotka tulevat sitten myyntiin myöhemmin. Toivottavasti elokuva saa ansaitsemansa arvon Lahdessa vielä tänäänkin

Juhani Melanen

Tasavallan Presidentti on myöntänyt pitkäaikaiselle kansanedustajalle, lakimies Jouko Skinnarille valtiopäiväneuvoksen arvonimen. Valtiopäiväneuvoksen arvonimeä ei usein jaeta, eikä ainakaan heppoisin perustein, sillä Skinnari on maamme valtiopäiväneuvos nro 21. Skinnarilla on takanaan pitkä poliittinen ura niin kansanedustajana kuin kunnanvaltuutettunakin sekä pitkä liuta monenlaisia luottamustehtäviä. Skinnari jäi pois eduskunnasta viime keväänä istuttuaan kansanedustajana yhteen menoon huimat 35 vuotta.

Miltä tälläinen harvinainen tunnustus Tasavallan Presidentiltä tuntuu, Jouko Skinnari?
– Olen erittäin iloinen ja tyytyväinen. Samalla tulee kuitenkin muistaa se, että tämä ei ole pelkästään minun juttuni. Tässä on takana paljon vaalityöntekijöitä, vapaaehtoistyötä ja tuhansia ja taas tuhansia äänestäjiä, jotka ovat minut vuosien varrella monesti eduskuntaan äänestäneet. Lisäksi takana on paljon yhteistyötä niin ihmisten, yritysten kuin puolueidenkin välillä. Se kaikki on mahdollistanut tämän arvonimen.

Skinnari on ollut työssään aitiopaikalla seuraamassa Suomen kehitystä Kekkosen ajasta tähän päivään. Miten Suomi ja suomalaiset ovat muuttuneet näiden vuosien aikana?
– Minä aloitin poliittisen urani silloin kun presidenttinä oli Kekkonen ja naapurimaan nimi oli Neuvostoliitto. Silloin alussa Suomen maailmankuva tuli pitkälti Neuvostoliiton kautta. Pohjoismaiden neuvosto oli se ikkuna, jonka kautta katsoimme maailmaa ja pääsimme vaikuttamaan asioihin. Nyt Neuvostoliitto on muuttunut Venäjäksi ja Suomi on osa Euroopan Unionia. YK:ssakin olemme aktiivisesti vaikuttamassa. Suomi on merkittävä toimija kansainvälisesti ja olemme vauras maa, joistain ongelmista huolimatta. Suomessa eivät tulot jakaudu tasaisesti ja se ei ole hyvä asia.

Jouko Skinnari toimi vuosina 1997-1999 toisena valtionvarainministerinä. Millaisia aikoja silloin Suomessa elettiin?
– 90-luvun lopulla olimme pikku hiljaa nousemassa suosta laman jälkeen Lipposen toisen hallituksen voimin. Ajat olivat kovat, esimerkiksi Lahden työttömyysprosentti oli silloin peräti 28%. Elettiin pankkikriisin aikaa ja samaan aikaan Suomea vaivasi henkinen kriisi. Siitä kuitenkin noustiin ja niin pitäisi pystyä tekemään nytkin, sillä tämä aika muistuttaa kovasti 90-luvun vaikeita aikoja muistelee Skinnari

Erityisesti Skinnari odottaa elinkeinoelämän ja suuryritysten vetoapua nykyisen laman voittamisessa.
– Kyllä kansalaiset ja pienet yritykset ovat oman osuutensa talkoissa jo tehneet. Nyt tarvittaisiin suuryritysten esimerkkiä työllisyyden parantamisessa. 90-luvulla tehtiin se virhe, että kansan ostovoimaa leikattiin liikaa ja nyt ollaan samaa virhettä toistamassa. Toinen puoli asiassa on se henkinen puoli. Meillä Suomessa 2000-luvun ahneuden aikana veltostuttiin ja uskottiin, että vähemmälläkin työllä pärjätään. Uskottiin että rahatalous pyörii omalla painollaan ja haettiin helppoja voittoja yrityksille. Se oppi mikä saatiin 90-luvun lamasta ja sen voittamisesta on se, että koulutukseen pitää satsata. Silloin Nokia uusine teknologioineen veti Suomen ylös suosta. Nyt Suomen täytyy löytää se uusi ”Nokia” uusine innovaatioineen linjaa Skinnari vuosikymmenten kokemuksella.

Skinnarilla on pitkä kokemus myös paikallisesta päättämisestä Lahdessa. 35 vuotta valtuustossa antaa hyvän selkänojan nähdä Lahden kehityksen 80-luvulta tähän päivään.
– Lahti on kaupunkina menossa hyvään suuntaan. Lahden ja Päijät-Hämeen pitää olla helposti saavutettavissa eli liikenneyhteydet pitää olla hyvät. Moottoritiet ovat nyt pääosin kunnossa ja meillä on hyvät raideyhteydet Helsinkiin, Pietariin ja lentokentälle. Olemme pitkään jo panostaneet yliopistoihin ja korkeakouluihin. Valitettavasti nämä nykyiset säästöt aiheuttavat tällä saralla takapakkia. Ympäristöasiat ovat Lahdelle tärkeitä, asummehan Päijänteen vieressä, joka käytännössä on pääkaupunkiseudun juomaveden pääasiallinen lähde.

Skinnari myöntää olevansa huolestunut siitä miten maailma tällä hetkellä makaa
– Kyllä tässä raamatulliset kansainvaellukset ovat monesti tulleet mieleen, kun lukee päivän uutisia. Mikään ei kuitenkaan ole tapahtunut niin, etteikö tätä olisi ennalta pystytty aavistamaan. Jo 90-luvulla ranskalaisessa tieteiskirjallisuudessa pohdittiin, mitä tekevät nämä ihmiset joiden maaperän ilmastonmuutos kuivattaa hedelmättömäksi. Ennustettiin kansainvaelluksia ja kaupunkitaisteluja elintilasta. Tässä asiassa täytyy Euroopassakin muistaa suhteellisuus. Jos Kiinan tai Intian odotetaan molempien elättävän yli miljardi ihmistä, niin eikö Eurooppakin, jossa elintaso on korkea, pystyisi elättämään paljon enemmän ihmisiä kuin nyt?

Skinnari ei asettunut enää tämän vuoden vaaleissa ehdolle, mutta nimi Skinnari säilyy edelleen eduskunnan istunnoissa, kun Joukon poika, Ville Skinnari valittiin kevään vaaleissa eduskuntaan.
– Mieltäni lämmitti kovasti, että kansa äänesti Villen eduskuntaan. Tietysti seuraan päivittäin mediasta politiikkaa, mutta onneksi siitä puuttuu nyt se vastuun taakka. Monesti aamuisin olen ihmetellyt miten sitä vuosikaudet jaksoi joka aamu lähteä aina johonkin suuntaan tuumii nykyinen eläkeläinen, valtiopäiväneuvos Jouko Skinnari. Omalähiö onnittelee!

Petri Salomaa

INFO:
Jouko Skinnari s. 1946, Lahti
Kansanedustaja 1980-2015
Eduskunnassa Skinnari toimi yli 22 vuotta puhemiesneuvoston jäsenenä sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan, talousvaliokunnan sekä valtiovarainvaliokunnan työ/elinkeinojaoston puheenjohtajana.
Toinen valtiovarainministeri 1997-1999
Euroopan Investointipankin hallintoneuvoston puheenjohtajana 1998
Päijät-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtaja 1989-1997 ja 1999-2003
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän puheenjohtaja 2003-2012
Lahden kaupunginvaltuuston jäsen 1977-2012
Valtiopäiväneuvoksen arvonimi 2015

Käräjätuomari ja res.kapteenista Pentti E:stä kulkee kaupungilla satoja juttuja,kaskuja ja tarinoita. Tämä johtuu siitä, että hän on ollut koko elämänsä sanavalmis ja tilannekomiikan Grand Master. Hän on ollut kunnallispoliitikko, urheilumies, seuramies ja Seurahuoneen mies. Silti hän on kiistattomasti ollut myös erittäin oikeudenmukainen oikeudenpalvelija, jonka tuomiot esimerkiksi vielä 20 vuotta sitten harvoin muuttuivat ”hovissa”.

Viime maanantaina hän piti meille tuttavilleen mukavat juhlat nykyisessä kantapaikassaan ravintola Amarillossa, jonne oli kokoontunut varsin arvovaltainen joukko muistelemaan Beibin edesottamuksia ja hauskoja sattumuksiaan hänen elämän uraltaan.

Hän oli yksi niitä kabinettivaikuttajia, jotka Suurhallin saunassa oli juonimassa Jymyn ja Reijo Mäki-Korvelankanssa Lahden asioita. Mutta moni vanhempi muistaa hänet varsin innokkaana jalkapallovaikuttajana, joka oivalsi jo varhain, että myös talvella oli harjoiteltava, mikäli mieli menestyä maailmalla. Hän on ollut monessa mukana ja nauttinut olostaan seuran keskipisteenä.

Juhlan juonsi toinen monitaituri Reijo Salminen ja puheita pitivät sitten vuoron perään useat lahtelaiset vaikuttajat , kuten entinen kaupunginjohtaja Seppo Välisalo ja monet muut. Lahden mieskuoron loistava solisti Raine Makkonen lauloi Beibin mielilaulut kyyneltakuulla ja me muut hoilasimme mukana ”Kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa”

Vapaassa sanassa me sitten muistelimme Rantsun eli Beibin parhaita sutkauksia. Tähän on pistettävä pakosta muutama lopuksi, jotka vielä muistan, joten olkaa hyvä:

Jokainen tosi lahtelainen muistaa Beibin valkoisen auton, joka vuosi katsastettiin ja uutta ei tuomari nuukana miehenä enää hankkinut. Kerran hän pysähtyi Essolle ja tankkasi autoonsa 10 litraa bensiiniä, jonka huoltoaseman myyjä huomasi. Hän lohkaisi:” Aikooko tuomari lähteä Lappiin?”

Kerran lahtelaiset asianajajat olivat iltaa viettämässä poliisien majalla, joka sattui palamaan ja useiden vaateet myös jäivät roihuun. Seuraavana päivänä Jukka Kuikka kirjoitti Etlarissa. ”Monien lahtelaisten tuomarien rahat paloivat, mutta Pentti E:n sulivat”.

Huumori ei ole koskaan loppunut ja vielä soittaessaan Päijät-Hämeen keskussairaalaan hän tokaisi saatuaan tietää sairaudestaan:”Otanko jo lapion mukaan?”

Sanalla sanoen: Hän on lahtelainen legenda jo eläessään.

Juhani Melanen

Kouluja rakennetaan, sitten puretaan ja uusi rakennus luodaan uuteen kuosiin. Yhteistä puretulle ja uutuutta hohtavalle koululle ovat iloiset lasten äänet. Kun Liipolan uuteen kaupunginosaan valmistui peruskoulun ala-aste runsas 40 vuotta sitten, kuului lasten puheessa vielä kotien suomalaiset murteet. Lahteen saapuivat silloin ihmiset töihin eri puolilta koti-Suomea, ja koululaiset vanhempineen muuttivat Liipolan upouusiin kerrostaloihin.

Ennen uuden kaupunginosan rakentamista koulun paikalla oli ollut kauppapuutarhuri Onni Liipolan komea omenapuutarha. Liipola kasvatti omenasatoa, nyt kasvatetaan lapsia. Uudessa monitoimitalo-Onnissa ovat opin tiellä peruslahtelaisten rinnalla vähintään kolmeatoista ”ulkomaan kieltä” kotikielenä puhuvaa koululaista. Monitoimitalon suojissa on päiväkoti, esikoululuokat ja oppilaat ensimmäisestä neljäsluokkalaisiin, yhteensä runsas kolmesataa lasta.

Vanhan koulun purkaminen ja parakkitiloihin muutto ovat oma kokemuksensa henkilökunnalle ja oppilaille. Nyt uudet tilat ilahduttavat rehtori Maritta Turunen ohella kaikkia talon käyttäjiä. Myös hammashoitola on saatu talon uusiin tiloihin. Onnin avajaistilaisuudessa viime keskiviikkona rehtori totesi kolmen yksikön, päiväkodin, koulun ja kirjaston henkilöstön sekä liipolalaisten tehneen onnistunutta yhteistyötä viranomaistahojen kanssa. Lahden Aterian koulun keittiö Kultainen kauha myy eläkeikäisille koulupäivinä aterian ja tiistai-iltapäivisin on aulassa kahvia tarjolla kävijöille.

Tiloissa on vilkasta toimintaa myös iltaisin. Monitoimikeskuksen sisäistä liikennettä ohjaa taloisäntä Pekka Huhtinen valoisassa sisääntuloaulassa. Talossa on kaupungin liikuntatoimiston kautta järjestettyä liikunta- ja urheiluseurojen toimintaa sekä Wellamo-opiston kieli- sekä kädentaidon kursseja. Vapaita iltoja löytyisi harrastajille vielä käsityö- ja veistoluokkien tiloissa.

Uuden talon avajaisiin oli saapunut runsas joukko tulevaisuudelle menestystä ja onnea toivottavia eri koulujen, päiväkotien ja kirjastojen henkilökuntaa ja sivistystoimialan johtoa. Onnin henkilökunta ja oppilaat esittivät hauskat sanalliset räppi- ja laulutarinat ja video-kavalkadin uuden talon rakennusvaiheista.

Kaupungin konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen toi kaupungin tervehdyksen kertoen ilonsa siitä, että kaupunkiin oli pystytty rakentamaan kaksi uudenaikaista monitoimitaloa, Liipolan ohella Jalkarantaan Jalo-talon. Kirjailija Kalle Veirron juhlapuhe käsitteli ihmisen sivistyksen merkitystä ihmisille ja yhteisölle aina kreikkalaisesta Sokrateesta tänä päivänä tarvittavaan sydämen sivistykseen saakka.

Pienet päiväkotilaiset esittivät liikuttavan Walkin´in the Air-kuvaelman. Liipolan peruskoulun entiset rehtoritTauno Salo, Atte Levänen ja Pekka Pakkanen ja keväällä eläkkeelle jäänyt toimialajohtaja Maritta Vuorinen kävivät myös tutustumassa uuteen taloon. Taloa esitellään kiinnostuneille vielä tämän viikon perjantaina.

Marja-Liisa Niuranen

Viime lauantaina eli 28.11 kokoontui Liipolan ” Raittius ja hevosystäväin seura” eli paikalliset hyvän oluen ja viinin ystävien joukko juhlimaan lähiöravintolansa 40-vuotiskekkereitä notkuvan herkkupöydän antimien ja karaoken ääreen muistelemaan menneitä ja palkitsemaan entisiä työntekijöitä.

Paikalle oli saapuneet kaikki ”mustan” kutsun saaneet ammattilaiset Ja muutkin amatöörit juhlimaan naimaiän ylittänyttä juottolaansa ja meidän monien olohuonetta. Aikanaan 70-luvulla Villiruusussa tanssittiin ja asiakkaita tuli jopa kantakaupungilta asti, mutta nykyään ”Villi” täyttyy enää viikonloppuna, jolloin nuoriso saapuu sinne pohjat vedettyään vasta yhdeltä. Vanhassa ”pyöreän pöydän ritareissa” on käynyt todellinen kato, sillä tuoni on niittänyt viljaa ja poistumaa ei ole tullut paikkaamaan juuri ketään, vaikka aamukahviperinne onkin jotenkuten säilynyt kiitos Amin, Jukan, Tarmon, Matin, Pikkiksen, Henkan Paulin ja allekirjoittaneen.

Uusi ”yliskäypä” Johanna toivotti ystävät ja kylänmiehet tervetulleiksi ja Jussi kiitti henkilökuntaa asiakkaiden puolesta hyvästä palvelusta ja unohtumattomista elämyksistä ja kokemuksista. Moni on jopa löytänyt elämän kumppaninsa juuri tästä kuulusta ”menokengästä” Muisteltiin Ruusun paloa ja sen muuttumista aidosta tanssiravintolasta bingo, tietokilpailu ja harvojen biljardin pelaajien kanta-asiakkaiden kokoontumispaikaksi. Entinen ”läträys” ja tappelut ovat muuttaneet ja portsaria ei tarvta kuin viikonloppuisin.

Me kantakundit kiitämme Janitaa, Viron lahjaa Sigfridiä ja kaikkia muitakin ymmärryksestä ja lojaalisuudesta. Juhlailtana vallitsi vilpitön ja kiva tunnelma, jossa paikalliset karaoke suuruudet saivat oman puheenvuoronsa ja orkesteri huolehti nostalgiasta ja musiikista. Tanssijoita uskaltautui parketille; tosin vähän. Jäämmet odottamaan 50-vuotisjuhlia mielenkiinnolla!!

Lyhyesti; bileet onnistuivat mainosti, eikä kukaan tiettävästi joutunut sairaalaan.

Jussi Melanen

Sibeliustalon Metsähallissa oli iloinen hälinä, kun 600 lasta odottivat Kansainvälisen lasten oikeuksien päivän päätapahtumaa, tanssiaisten alkamista. Perhepäivähoitajien ja päiväkotien lapset olivat pukeutuneet pyhävaatteisiin, ja elävä tanssiorkesteri Möröt viritteli soittimiaan ja solisti availi ääntään ja sitten lähti ”laulu soimaan”.

Sibeliustalossa on järjestetty jo useita vuosia lapsille oma tanssiaisaamu. Se on viime vuosina sijoitettu Unisefin lasten oikeuksien päiväksi; 20. marraskuuta. Sitä on vietetty aina vuodesta 1989 lähtien ja päivällä on vakava sanoma. Tänä vuonna sillä painotetaan vähävaraisten perheitten lasten asemaa ja heidän oikeuksiaan saada tasaveroinen lapsuus ja nuoruus nykyisessä yhteiskunnassa. Suomessa on yli 100 000 lasta, joitten vanhempien tulot ovat alle keskitulojen.

Kulttuuri- ja opetusministeriö on myöntänyt jo useana vuonna lastenkulttuurin tekijöille Lasten päivän palkinnot pitkäaikaisesta lastenkulttuurityöstä. Tänä vuonna kulttuuri- ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ojensi 8 500 euron palkinnot erityisesti saamelaisten lastenkulttuurin hyväksi tehdystä työstä kirjailija ja elokuvaohjaaja Inger-Mari Aikiolle, ja Sairaalaklovnit ry:lle. Klovnien työryhmä on ilahduttanut jo usean vuoden ajan sairaaloitten lastenosastojen potilaita.

Marja-Liisa Niuranen

Asunto Oy Lohkokallionpuiston 40-vuotisjuhlaa vietettiin lauantaina 14.11. Liipolan Itäkatu 2:ssa, taloyhtiön omassa kerhohuoneessa.

Ensimmäiset asukkaat, Marjatta ja Aimo Kukkonen perheineen, muuttivat taloon 21.11.1975 ja asuvat yhtiössä edelleen. Lapset tosin ovat lentäneet maailmalle aikaa sitten. Aimo hauskana sananikkarina oli virittänyt 40-vuotisjuhlaan kronikan, jonka hän esitti yleisölle heti juhlan alkajaisiksi.

”On talon asukkaista tässä Saarelat, Nirkko, Hynniset ja myöskin Salmela. Kukkoset kun ovat vielä tämän listan lopussa, niin alkuasukkaat on tässä joukossa”. Näin kuului yksi kronikan säkeistö ja se kertoo, että kohtuullinen joukko talon asukkaista on alkuperäisiä ja vähintään toinen mokoma niitä, jotka ovat viihtyneet taloyhtiössä jo 25-35 vuotta. Tästä voimmekin päätellä, että tässä 45 asunnon yhtiössä eletään varsin sopuisasti toinen toisemme huomioon ottaen.

Talosta on pidetty vuosien varrella varsin hyvää huolta. Julkisivut ja parvekkeet on saneerattu, salaojat kaivettu, rappukäytävät maalattu ja saunat remontoitu. Pari vuotta sitten uusittiin käyttövesiputket ja kylpyhuoneet kokonaan. Sähköjäkin uusittiin ja laitettiin uudet sähkökaapit. Myös lämmön talteenottolaitteet asennettiin ja lämpölasiset ulko-ovet. Mikäpä meidän on asuessa, kun vuosi sitten yhtiökokouksessa päätettiin yhtiövastiketta alentaa säästyneitten kustannusten vuoksi.

Reilun puolen hehtaarin omalla tontilla sijaitsevan talon pihassa on paljon istutuksia, kuten omenapuita, marjapensaita, koristepensaita ja perennoja. Keväisin hankitaan aina jotain uutta asukkaitten silmäniloksi. Puutarhan hoidosta on vastannut jo vuosia asukkaamme Kaija Takala. Halusimme muistaa hänen pyyteetöntä puurtamistaan, niinpä nimitimme hänet juhlassamme taloyhtiön omaksi Puutarhaneuvokseksi. Muistoksi annoimme kunniakirjan ja kirjalahjan.

40-vuotisuhla järjestettiin suhteellisen nopealla aikataululla, kahdessa viikossa. Kaikki onnistui kuitenkin mainiosti. Juhlatoimikunnan naiset leipoivat omakustanteisesti lähes kaikki tarjottavat ja laittoivat kerhohuoneen juhlakuntoon. Kiitos siitä Päiville, Annaliisalle, Marjatalle, Tellervolle, Kaijalle ja Tiinalle.

Juhla aloitettiin kuohuviinilasillisella ja hallituksen puheenjohtajan Hannu Kittelän tervetulosanoilla. Tästä siirryttiin juhlapöydän antimien pariin eikä suun kostukkeestakaan ollut puutetta. Ohjelmaa oli tarjolla sopivissa määrin tietovisan ja arpajaisten muodossa. Lopuksi tanssittiin tauotta aina puolille öin.

Tämä juttu on mukava päättää Aimon kronikan sanoihin:
”Lopuks’ tahdon tässä vielä toivoa, talollemme hyvää yhteiseloa. Menestyksellistä Uutta Vuotta, Hyvää Joulua, lähimmäisen rakkautta – sopua.”

Teksti: Leena-Riitta Virtanen
Kuvat: Tiina Paljakka

Lahtelaiset, hollolaiset ja orimattilalaiset voivat ylpeydellä kertoa kuntiensa uusille asukkaille, että Renkomäki, kaakkoisen Orimattilan ja Hollolan itäinen kulma ovat olleet vastaanottamassa lähes ensimmäiset Suomenniemen asukkaat noin 9000-10 000 vuotta sitten. Pohjois-Karjalasta, nykyisen Enon kunnan alueelta on löytynyt arkeologisten kaivausten perusteella oletettavasti vielä vanhempi kyläalue.

Nikkilän omakotiyhdistyksen jäsenistöä oli kuulemassa keskiviikko-iltana Nikkilän seurakuntatalolla Lahden kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Hannu Takalan esitelmää eteläisen Lahden vanhasta asutuksesta. Renkomäen aluetta ryhdyttiin tutkimaan laajemmin 1970-luvun alussa. Lahtelaisille tutuin alue lienee nykyisen Renkomäestä Hollolan Salpakankaalle menevän tien varret. Ennen Jokimaan ravirataa idästä tultaessa on Ristolan alue, se näkyy tien eteläpuolella Porvoonjoen laaksona, minkä niityt peittyvät tulvaveden aikana. Tien pohjoisella puolella on kallioleikkaus, kävelytie ja kaivanto, joka on jätetty muistuttamaan alueen tuhansien vuosien takaisesta kylästä.

Maanpinta on ollut nykyistä 70 metriä korkeammalla. Viimeisen jääkauden jälkeen jään reuna suli ja pakeni kohti nykyistä Keski-Suomea. Sen jälkeen jättämien Yoldianmeren ja Ancylusjärven vedet laskivat hiljalleen kohti nykyistä Suomenlahtea ja Itämerta. Maan kuori alkoi nousta jäämassan painovoimasta vapauduttuaan. Tällä Lahden Ristolan alueella oletetaan olleen ensimmäinen pieni kyläyhteisö, kun ihmiset tulivat kalastamaan ja metsästämään nykyisen Viron alueelta tai ehkä idän suunnasta Karjalan kannasta myöten.

Ristolan alueen lisäksi tuhansien vuosien takaisia pienten kylien rakennusten ja tulisijojen kivisiä pohjia ja kvartsista ja piistä tehtyjä työkaluja on löytynyt Lahden Myllyojan, Orimattilan Myllykosken, Porvoonjoessa ja Pappilanmäen alueelta. Suomen maaperä on hapan, totesi Takala, joten puuesineet ovat hajonneet. Palaneista eläinten luista tutkijat ovat päätelleet, että riistaeläimiä ovat olleet nisäkkäät kuten hirvet ja majava, lintupaistia metsästettiin ja ainakin riekon luita on löytynyt ja kaloista jääntetä on särkikaloista sekä hauesta ja kuhasta.

Työvälineistä tärkeimpiä olivat erilaiset keihäät, joihin työstettiin kärjet ja kirvesmäiset taltat kvartsista ja piistä ja kivestä. Kvartsia tänne saapuneet kalastajat ja metsästäjät ovat pystyneet louhimaan myös edellä mainitusta Ristolan kalliosta, mutta alkuperäiset mallit ovat Virosta Pärnun alueelta Pullin malli. Ensimmäiset alueen kvartsi- iskokset löysi 1966 maanviljelijä Matti Huuskonen pelloiltaan Renkomäestä. Piitä ei Suomesta löydy, joten pii-työkalujen raaka-aine ja esineet ovat peräisin pääasiassa Keski-Venäjältä. Kun jääkuori suli ja Golf – virta lämmitti myös maan pohjoisosia, levisi asutus pohjoisempiin osiin. Ilmaston lämpenemisen myötä esi- isät ja -äidit siirtyivät hiljakseen peltoviljelyyn ja karjankasvatukseen.

Aivan Suomen Lapin käsivarren alueelle ihmiset saapuivat tuhansien vuosien takaista, Tanskan salmien länsipuoleista Pohjameren kannasta myöten nykyisten Alankomaiden rannikolta Norjan länsirannikkoa pitkin. Hannu Takala on työryhmineen tehnyt kaivauksia viime vuosina Laatokan ympäristössä ja selvittänyt sieltä mahdollisesti levinnyttä asutusta Itä-Suomen puolelle. Lahden-Hollolan alueelle tulee uusia kaivauksia, kun ennen Vt 12 eli eteläisen ohitien rakentamista Museovirasto ja lahtelaiset pääsevät tekemään kaivauksia suunnitellun tiepohjan alueelle. On oletettavaa, että myös tältä alueelta löytyy pienten asumusten pohjia ja esineistöä vanhojen asukkaitten hankkimista tarvekaluista.

Marja-Liisa Niuranen

Tuskin monikaan alaa tuntematon tietää, että meillä Lahden Anttilanmäellä asuu uskomattoman valovoimainen Kansallisteatterin näyttelijä Petri ”Paavon poika” Liski, joka ensimmäisellä yrityksellä selvisi teatterikorkeakouluun. Hän on se sama lahjakas näyttelijä, joka taas ensi vuonna ohjaa pääsiäisenä meille Kärsimysnäytelmän.

Hän on ollut uskollinen Kansallisteatterille, jonka lauteille hän pomppasi jo vuonna 1990. Onhan hän toisin piipahtanut vierailijana Lahdessakin vuonna 1999. Geenit kulkevat suvussa, sillä kukapa ei muistaisi hänen isänsä Paavon Rokkaa siinä toisessa Tuntemattomassa.

Teatteri on Petrille ollut vaimo, mutta musiikki rakastajatar. Ammattilainen tekee teatterissa aina sen rooli, joka hänelle annetaan ja se on aina silloin se tärkein. Silti uralle on mahtunut kymmeniä huippurooleja eri ohjaajien kanssa. Erityisesti hänen mieleensä ovat jääneet kuitenkin Pohjanmaa, Puukko Mack , Laulavat sadepisarat, Petos ja Luulosairas. Ohjaajista erityisesti työskentely Arto af Hällströmin kanssa on ollut lahjakkaalle moniosaajalle antoisaa ja opettavaista. Juhlaansa hän viettää Saiturin joulu näytelmässä Kansallisessa.

– Olen sellainen ”joka paikan höylä”, että kun torvi soi ja kutsu käy, niin ravilta muutetaan välittömästi laukalle. Miellyttävää on ollut Tuuloksen VPK:n Ruutunäyttämölle ohjaaminen jo kahdeksana kesänä. Se antaa tiettyä näkökulmaa myös muuhun tekemiseen.

– Ilman musiikkia en voisi elää! Soitan Adam&Eve orkesterissa rumpuja. Nyt painamme pitkäsoittoa pop-rock orkesterin kanssa täysillä. Sävellän sille ja toimin myös osatuottajana. Salkkareissa pyörin puoli vuotta, mutta kyllä leivän päälle voita on tullut kaikesta siitä muusta oheisräpeltämisestä. mm.Hessu Hopoa olen ”dumpannut” jo ikuisuuden ja ollut mukana tuhansissa mainosspiikeissä.

– Olen sellainen hyötyliikkuja, jolle kaikenlainen puuhastelu omakotitalossa ja puutarhassa antaa kipinää. Kahden pojan isänä myös yhteinen tekeminen on arvokasta ja laatuaikaa. Elämä on elämistä varten ja kaikki on katoavaista. Erityisen kiitollinen olen kuitenkin ollut yleisölleni ja työtoveilleni, jotka ovat jaksaneet kannustaa minua nämä vuodet kertaa Liski työtään.

Eläkkeellehän näyttelijä ei pääse koskaan, mutta näinhän se on muissakin ammateissa nykyään. Näitä mietteitä oli mukava kuunnella kauniina syyspäivänä lokakuussa Anttilanmäellä Lahden paratiisissa.

Juhani Melanen

Alijuhakkalassa asuva Onerva Vartiainen on valittu vuoden 2015 lahtelaiseksi. Valinnan ja palkitsemisen suoritti Lahti-seuran hallitus Lahden 110-vuotisjuhlissa Kino Iiriksessä viime sunnuntaina.

Onerva Vartiainen on syntynyt Karttulassa Savossa, asui sota-aikana Orimattilassa ja muutti Lahteen 12-vuotiaana. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta 1952, valmistui ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta kurssin priimuksena, kurssin opiskelijamäärä oli 280, työn ohessa hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi ja teki päätyönsä Lahden kauppaoppilaitoksen yritystalouden lehtorina.

Kaupunginvaltuutettuna hän toimi vv. 1989-2008 ja uudelleen vuoden 2013 alusta. Hän on nykyisin Lahden kaupunginvaltuuston vanhin jäsen ja Suomessa vihreiden vanhin valtuutettu. Muita luottamustehtäviä on ollut kulttuurilautakunnan, kulttuurilaitosten lautakunnan, liikuntalautakunnan, tarkastuslautakunnan, maakuntavaltuuston sekä kaupunginhallituksen jäsenyys.

Lahden Taidelauantain ”äiti”

Kulttuurilautakunnassa Vartiainen ehdotti heti syksyllä 1989, että Lahdessa järjestettäisiin Taiteiden yö Helsingin esimerkin mukaan. Idea toteutui ensimmäisen kerran syksyllä 1991, nimi oli silloin Pehmeä perjantai. Eri vaiheiden jälkeen ideasta kehittyi Lahden Taidelauantai.

Onerva Vartiainen on ollut aina ripeä toimimaan. Kun hän oli kuuntelemassa Launeen työttömien toimintakeskuksessa ihmisten huolia, hän meni heti kaupunginorkesterin intendentin Tuomas Kinbergin puheille, että työttömillä olisi mahdollisuus päästä maksutta orkesterin kenraaliharjoituksiin. Tämä toteutui. Urkuviikon hallituksen jäsenenä hän on huolehtinut vapaalipuista Monitoimikeskus Takataskulle.

Lahti-Seuran hallituksen jäsenenä Onerva Vartiainen oli vv. 2011-2014. Seuran edustajana hän piti syksyllä 2012 Malskin kulttuurisarjassa esityksen ”Lahtelaisia ihmisiä ja lahtelaisia tekoja”.

Vartiainen on ideoinut myös Lahti-leivoksen. Se valmistui ensin Sinuhen toimesta 90-vuotisjuhliin. Kun Sinuhe vähitellen luopui leivoksen valmistamisesta, Vartiainen ehdotti, että Lahti-Seura ryhtyisi uuden leivoksen hankintaan. Salpauksen kondiittorioppilaiden kilpailun tuloksena syntyi vuonna 2014 uusi Lahti-leivos.

Vartiaisen viimeisin ehdotus oli, että Lahti saisi oman heijastimen. Aiheeksi hän ehdotti radiomastoja ja hyppyreitä. Lahti-Seuran hallitus päätti helmikuussa 2014 pyytää muotoilija Marianne Valolalta mallia heijastimesta. Marianne Valola suunnitteli heijastimen radiomastojen pohjalta.
Onerva Vartiainen on 82-vuotiaana yhä vikkelä ja tarmokas yhdistysihminen, jolle vihreät arvot ja lahtelaisuus ovat edelleen tärkeitä.

Omalähiö onnittelee vuoden lahtelaista, Onerva Vartiaista!