Kuva: Rami Malekin roolityö Freddie Mercuryna vakuuttaa uudessa Bohemian Rhapsody-elokuvassa.
Vuoden loppupuolella on luvassa monta mielenkiintoista musiikkielokuvaa. Olavi Virran tarina saatiin valkokankaalle jo pari viikkoa sitten ja Juice Leskisen elämästä kertovan elokuvan ensi-ilta odottaa vuoroaan Tapaninpäivänä. Siinä välissä saa ensi-iltansa 2.marraskuuta Bohemian Rhapsody, elokuva joka kertoo yhden maailman ikonisimman bändin, Queenin tarinan.
Elokuva keskittyy lähinnä vuosiin 1970 – 1985 ja keskiössä on bändin valovoimainen laulaja Freddie Mercury. Mies aloittaa lentokentältä matkalaukkuja viskelemällä ja päätyy isoksi maailmantähdeksi Wembleylle. Väliin mahtuu paljon. Levyjä, studioita, kiertueita, bileitä, riitoja, seksuaalisen identiteetin kriisejä… Muut bändin jäsenet jäävät hieman statistin rooliin ja heistä ei elokuvassa oikeastaan kerrota mitään erikoista tai uutta. Johtuneeko sitten siitä, että Freddie oli myös lavalla se, joka keräsi kaikki yleisön katseet ja median kiinnostuksen vai siitä, että kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat olleet tiiviisti mukana elokuvan teossa ja ovat näin pystyneet estämään omalta kohdaltaan kiusallisia tai liian henkilökohtaisia paljastuksia elämästään? Ihan niin puhtoisia poikia en usko heidänkään vuosien varrella olleen, tosin mihinkään Freddien tapaiseen huume/orgia-revittelyyn en miesten sentään usko itseänsä kammenneen. Joka tapauksessa Freddie oli se yhtyeen johtotähti, jonka varhainen kuolema vuonna 1991 viimeistään nosti hänet ja yhtyeen legendojen joukkoon.
Kaiken kaikkiaan kyseessä on musiikillisesti maukas paketti. Elokuvallinen anti ei ymmärrettävästi nouse bändin musiikin tasolle eikä käsikirjoituskaan ui liian syviin vesiin, mutta Queen on aina ollut bändi, jolle itse musiikki on se tärkein juttu ja sitä elokuvassa riittää. Varsinkin kaikille niille jotka edes hitusen pitävät bändin musiikista, on elokuva osastoa ”Pakko nähdä”, mutta uskon, että bändin tuotantoon vihkiytymätönkin nauttii elokuvasta, sillä kerronta ja elokuvan kulku on varsin vaivatonta ja pienelllä huumorilla höystetty.
Monet upeat biisit heräävät eloon elokuvateatterin laadukkaiden kaiuttimien ansiosta ja monesti tuntuukin, että katsoja on mukana keikalla. Hauska yksityiskohta on se tosiseikka, että elokuvan nimibiisi lytättiin aikanaan niin levy-yhtiössä kuin mediassakin. Yleisöhän on Bohemian Rhapsodya rakastanut aina, eikä syyttä, onhan kyseessä yksi rock-historian upeimmista kappaleista. Kappale jollaisia ei enää valitettavasti tehdä.
Varsinkin lopussa nähtävän LiveAid-konsertin reinkarnaatio on komeaa katseltavaa. Kaikki on paikallaan, jokaista Pepsimukia myöten, puhumattakaan Rami Malekin suorituksesta, joka on aitoa Freddie Mercurya. Itse katselin loppukohtausta karvat pystyssä, sillä muistissa on vielä hyvin se aito ja alkuperäinen LiveAid-konsertti vuodelta 1985, jolloin Queen oli juuri se bändi joka sananmukaisesti räjäytti tunnelman kattoon Wembleyllä. Muistan itsekin silloin olleeni television ääressä aivan äimän käkenä siitä, kuinka kova Queen konsertissa oli.
Roolituksessa on tehty tarkkaa työtä ja näyttelijät ovat opiskelleet tarkoin bändin jäsenten kaikki tutut maneerit puhetapaa myöten. Kuulemani mukaan näyttelijät olivat harjoitelleet kukin omaa soitintaan vuoden päivät roolia varten. Varsinkin Freddietä näyttelevä Malek selviää roolistaan komeasti ja on erittäin uskottava seksuaalisuutensa kanssa kamppailevana bilekuninkaana. Keikkojen jälkeisten hurjien bileiden ja orgioiden jälkeen kun koittaa aina se kylmä todellisuus, joka ei montaa oikeaa ystävää tarjoa.
Bohemian Rhapsody on viihdettä puhtaimmillaan ja sellaisenaan sitä voidaankin pitää hienona kunnianosoituksena loistavalle bändille ja varsinkin Freddie Mercurylle. Armottoman kova laulaja ja showmies lähti keskuudestamme aivan liian aikaisin, mutta musiikki, se jäi elämään. Show must go on.
– Pete Salomaa-