Keskustan listoilta sitoutumattomana ehdokkaana aluevaltuustopaikkaa tavoitteleva Satu Jaatinen muuttaa takaisin Lahteen kevään aikana. Jaatinen on ollut politiikassa mukana muun muassa aktiivisena varavaltuutettuna ja tarkastuslautakunnan jäsenenä.
Tarvitaanko hyvinvointialueille lisää ohjausta?
– Kyllä. Yli 50 prosenttia Päijät-Hämeen kustannuksista tulee ulkoistuksista, usein sotejäteille. Henkilöstön palkkojen osuus on pienempi osa kustannuksista kuin ulkoistukset. On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin, niin hoivatyössä kuin perus- ja erikoissairaanhoidossakin. Korkeammat hinnat, omavalvontaa, isot kansainväliset omistajat tekevät finanssibisnestä, josta alueet voivat ymmärtää liian vähän. Tarvitaan selkeitä ohjeita ja esimerkiksi kilpailu- ja kuluttajaviraston ehdottamaa kieltoa pienten ja kilpailevien yritysten pois ostoon ja tätä kautta hintojen hallintaan monopolityylisessä markkinassa.
Toteutuuko palveluiden tasapuolinen saatavuus hyvinvointialueellamme?
– Ei toimi. Työlliset pääsevät helpommin hoitoon kuin muut. Hoitoon pääsyn hinta on noussut joillekin liikaa. Osalla ihmisistä ei ole varaa mennä lääkäriin. Kaukana asuvat ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa. Myös monisairaiden asema huolettaa minua.
Miten hyvinvointialueella olisi mahdollista kuunnella paremmin palveluita käyttävien ihmisten mielipiteitä?
– Täytyy luoda kulttuuri, jossa ihmisten ja henkilöstön mielipiteitä ja huolia halutaan kuulla, koska niiden avulla ratkaistaan ongelmia ja saadaan systeemi toimimaan paremmin. Valtuustossa ja hallituksessa meidän tulee kuulla ruohonjuuritason ongelmista, eikä vain pyöritellä asioita teorian ja strategian tasolla ja sieltä käsin konsulttien avulla muka-luoda ratkaisuja.
Ovatko mielenterveyspalvelut riittävällä tasolla Päijät-Hämeessä?
– Eivät ole. On tilanteita, joissa apua ei saada, ongelmia hoidetaan pelkästään lääkityksellä tai ongelmien juurisyihin ei päästä käsiksi. Ongelmien juurisyyt tulee selvittää ei ainoastaan yksilön tasolla, vaan myös yhteiskunnan tasolla: ”miksi voimme pahoin?”
Toteutuuko uuden vammaispalvelulain henki hyvinvointialueen palveluissa?
– Uusi vammaispalvelulaki pyrkii nostamaan yksilön itseohjautuvuutta ja -määräävyyttä ja tukea kaikilla tasoilla tämän toteutumiseen. Yksi este on laitokset ja tuottajat, joiden etuna on heidän palveluidensa jatkuvuus ja siihen tulisi pureutua.
Onko se oikein, että diabeteshoitoa tarvitsevat potilaat joutuvat maksamaan hyvinvointialueella nyt kaikki hoitotarvikkeensa itse?
– No ei. Koko ajan yhteiskunnassa siirretään kustannuksia kansalaisille eri tavoin. Jossain vaiheessa kamelin selkä katkeaa. Sitä emme saa sallia.
Onko siinä mitään järkeä, kun hyvinvointialueilla on tarkoitus digitalisoida senioreiden päivätoimintaa eli vähentää ihmisten sosiaalisia kohtaamisia?
– Ei ole. Yksi tärkeä elementti ihmisen kognitiivisen ja fyysisen kyvyn ylläpitämisessä on sosiaaliset kontaktit, ihmisen kosketus ja yhteys toiseen. Se ei ole mahdollista digitaalisesti. Isotätini pelkää, kun TV-apparaatista ilmestyy päivittäin kuvaan ihminen, jota hän ei tunne ja joka järjestää ryhmäliikuntaa niin, ettei isotädilläni ole mitään mahdollisuutta osallistua.
Mitä mieltä olet siitä, että senioriväestön palveluista aiotaan leikata vielä tämän vuoden aikana 140 miljoonaa euroa?
– Meidän tulee pureutua yksityisten 500 miljoonan kelakorvauksiin ja pitää huoli, että lähipalvelut toimivat, ja näin säästetään kuljetuskustannuksissa ja sairauksien kehittymisessä. Säästöjä eivät ole vain nyt tehtävät säästöt, vaan niitä tulee verrata tulevaisuuden kustannuksiin, jotka säästöistä aiheutuvat. Esimerkiksi terveyskeskuksen lakkauttaminen voi johtaa siihen, etteivät ihmiset hakeudu hoitoon, mistä voi seurata korkeat erikoishoidon kustannukset.
Miksi sinä haluat vaikuttaa aluevaltuustossa?
– Minun nähdäkseni meidän tulee lisätä ennaltaehkäisevyyttä Brittien julkisen systeemin tapaan. Siellä on esimerkiksi alettu järjestää vuoden ruokavalio- ja liikuntaohjelmia kaikille kakkosasteen diabeetikoille. Lähes puolet ohjelman läpikäyneistä on voinut jättää diabeteslääkkeet pois. Suomessa säästettäisiin miljardeja lääkkeissä. Meidän tulee myös tulla uudestaan ammattiylpeiksi systeemistämme: esimerkiksi Arvo Ylpön luomasta neuvolasysteemistä. Ammattiylpeys luo merkittävyyttä: mitä sen tärkeämpää ammattia on kuin ihmisten terveydestä huolehtiminen? Meidän tulee ryhtyä tekemään vaikutus- ja vaikuttavuus arvioita: tuoko säästö todellisia säästöjä vai lisääkö se kustannuksia, kuten yllä mainitsin.
Haluaako hallitus pienentää hyvinvointialuiden määrää epärealististen ja tiukkojen taloudellisten reunaehtojen keinoin?
– Kyllä. Viisi aluetta on ollut esimerkiksi kokoomuksen tähtäimessä jo 2000-luvulta asti, samoin kuin yksityisen ja vakuutusperäisen systeemin luominen sen seurauksena. Me tarvitsemme lähipalveluita ja me tarvitsemme palveluita ja me pystymme siihen, ellemme anna julkista systeemiämme näivytettävän. Kuten 2008-2013, kun Suomi käytti Itä-Euroopan vähiten budjetistaan terveydenhoitoon ja vuosina 2013-2018 koko Euroopan vähiten. Jos taas yksityistämme, kustannukset räjähtävät. Me olemme yksi ainoista maista maailmassa, jossa isot Sotejätit hallitsevat markkinoita, ja pienet tuottajat on ostettu pois markkinoilta kilpailemasta. Tämän sijaan esimerkiksi Tanskassa, Virossa, Saksassa ja Britanniassa toimii omalääkärisysteemi, jossa yksittäiset lääkärit eivät isojen jättien tavoin voi kiristää systeemiltä rahaa, ja se toimii.
Petri Görman