Tällä viikolla olemme saaneet seurata televisiosta suomalaisittain outoa näytelmää. Suomi on nimittäin mukana sekä lentopallon että koripallon MM-kisoissa. Suomen palloilu elää nyt melkoisessa flow-tilassa. Kaikki tuntuu sujuvan kuin itsestään. Jääkiekon MM-kisat ovat meille kyllä jokakeväistä herkkua, mutta harrastajamäärältään niin lento- kuin koripallo ovat ihan eri sfääreissä kuin jääkiekko, joka on loppujen lopuksi maailman mittakaavassa todella pienen piirin dominoima laji.
Siihen nähden, miten vähän kotoiset kori- ja lentopalloliigat vetävät yleisöä, on suuri yllätys kuinka paljon suomalaisfaneja on matkustanut paikan päälle seuraamaan kisoja. Susijengin edesottamuksia on Espanjaan matkustanut seuraamaan peräti 8000-10 000 suomalaisfania ja Puolaan lentopallomaajoukkueen perässäkin on matkannut pari tuhatta sinivalkoista fania. Suomalaiset faniryhmät ovat herättäneet molemmissa kisoissa ansaittua huomiota ja vieläpä positiivista sellaista. Susijengi on toistaiseksi kerännyt suuremman huomion mediassa, mutta saattaa olla, että lentopallomaajoukkueen näillä näkymin parempi menestys tekeekin meistä pian lentopallokansan.
Samaan huumaan yrittää päästä käsiksi myös jalkapallo, sillä sunnuntaina Huuhkajat aloittaa oman EM-karsintansa Fär-saarten vieraana. Tämä on nyt sitten ”se” karsinta, josta on puhuttu jo muutama vuosi. Tästä mennään jatkoon. Nyt tai ei koskaan. Lohko ei ole mahdoton, sillä siinä ei ole mukana yhtään varsinaista huippumaata ja tällä kertaa varsinaisiin kisoihin selviää enemmän maita kuin aikaisemmin. Olisihan se mukava edes kerran nähdä Suomi myös jalkapallon arvoturnauksessa. Mielenkiintoista nähdä miten tämän hetkinen palloiluhuuma jaksaa kantaa Huuhkajia. Muutama voitto alkuun ja buumi syntyy kuin itsestään.
Näinä huonoina taloudellisina aikoina, jolloin saamme lukea lehdistä koko ajan uusista lomautuksista ja irtisanomisista on elintärkeää, että Suomi menestyy edes urheilussa. Tällä hetkellä suomalaiset palloilujoukkueet nostavat meidän itsetuntoamme ja uskoa suomalaisuuteen. Hakkaa päälle-henki on edelleen elossa. Onneksi.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi