Kokoomus yrittää estää Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjasta kertovan Presidentintekijät-dokumenttielokuvan esittämisen. Kokoomuksen puoluesihteerillä Taru Tujusella ja dokumentin tekijällä Tuukka Temosella on täysin erilaiset näkemykset sopimuksesta, joka mahdollisti elokuvan kuvaamisen presidentinvaalikampanjan sisäpiirissä. Kokoomus kuvitteli Temosen kuvaavan Sauli Niinistö-dokumenttiä ja yllättyi, kun dokumentistä ei tullutkaan heidän toivomaansa Saulin näköispatsasta.

Dokumenttiä tehnyt Temonen on tehnyt oikean valinnan. Ketä olisi kiinnostanut katsoa dokumenttiä, jossa vaalikoneiston rakentama kaunis imagokuva Niinistöstä olisi patsastellut? Sellainen dokumentti olisi sopinut mainiosti vaikkapa vanhaan Neuvostoliittoon tai Pohjois-Koreaan. Sen sijaan sukellus vaalikampanjan syövereihin on oikeasti kiinnostavaa. Elämä kulissien takana on paljon raadollisempaa ja kovempaa peliä kuin moni uskoisi. Se mitä me näemme television vaalikeskusteluissa on vain suurta teatteria, jossa ehdokkaat toimivat marionettinukkeina kampanjaväen käsissä. Tästä hyvä esimerkki on puoluesihteeri Tujusen lause: ”Tämä ongelma on se, että meidän ehdokas ajattelee, että tämä on ehdokkaan kampanja. Hänen pitää kontrolloida joka asiaa, ja joka asia pitää kuitata sieltä.” Hmm..siis kenenköhän kampanjasta onkaan kyse?

Dokumentti tuo esiin kuinka ehdokkaan imago rakennetaan pala palalta aivan kuten tehdään vaikkapa artistien ja näyttelijöidenkin kohdalla. Loppujen lopuksi ei ole kyse asiakysymyksistä vaan yksinkertaisesti paremmasta imagosta. Kokoomuslaisia varmasti hirvittää nähdä itsensä valkokankaalla niin raadollisina tutkailemassa Niinistön vahvuuksia ja heikkouksia. Kirsi Pihan lause: ”Sauli on jo kuusi vuotta läpättänyt kaikkea paskaa, se ei kiinnosta ketään nyt.” kiteyttää loistavasti koko imagonrakennustyön. Ehdokkaasta on tehtävä mielenkiintoisempi tavalla tai toisella.

Mikä sitten on tämän riidan lopputulema? No, Temonen saa elokuvalleen hurjat katsojaluvut ja joutuu luovuttamaan kokoomuksen puoluekirjansa. Tujunen ja kumppanit joutuvat sen sijaan palkkaamaan imagokonsultin kiillottamaan ryvettyneen kilpensä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tänä päivänä kaikenlaiset kevyt- eli lightversiot ovat kovasti muotia. On lightcolaa, kevytlevitettä jne. Uusimman light-tuotteen esitteli ELY-keskus viime tiistaina eteläisestä kehätiestä. Raha on tiukassa, mutta silti päädyttiin huomattavasti kalliimpaan Launeen linjaukseen ja nyt sitten pitäisi tie saada halvemmalla. Outoa logiikkaa.

No, tilaisuudessa tehtiin kyllä selväksi, että Laune on ainoa vaihtoehto tästä eteenpäin ja on ollut sitä kuulemma aina. Joten suut suppuun launeelaiset, ei saa puhua enää Renkomäen vaihtoehdosta. Sitä ei enää ole muualla kuin etelälahtelaisten märissä unissa.

Tien suunnittelijat kovasti mairittelivat alueen asukkaita mukaan suunnitteluun. Mukanaolo ja tarkka valvonta onkin ainoa keino varmistaa, ettei tiestä tehdä väärällä tavalla kevytversiota. Koska tien kallein vaihe on Patomäen tunnelin ja Liipolan tunnelin välillä, voisi helposti olla niin, että juuri näissä vaiheissa yritettäisiin säästää. Maksavathan kahden pitkän tunnelin ja pohjavesisuojauksien tekeminen todella paljon rahaa.

Tiesuunnittelijat kuitenkin vakuuttivat, että yhdestäkään melu-, päästö- tai pohjavesisuojauksesta ei tingitä pätkääkään. Säästöt tullaan löytämään muualta tiehankkeesta mm. muuttamalla Nikulan eritasoliittymä tasoristeykseksi ja Patiokallion tunneli avoleikkuuksi. Tämä onkin ainoa ja ehdoton lähtökohta suunnittelulle.

Suunnittelijat myöntävät, että tuleva tie aiheuttaa myös haittaa. Melu- ja päästöhaitat tuleekin eliminoida mahdollisimman tehokkaasti, kulkeehan tie keskellä tiuhaan asutettua Etelä-Lahtea. Epäilemättä myös pohjavedet ovat vaarassa, kun kaivaudutaan maan alle Patomäen ja Liipolan kohdalla. Tien tämän hetkinen hinta-arvio on 180 miljoonaa euroa. Laittakaapa summa muistiin. Pahoin pelkään, että loppulasku on paljon suurempi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Launeen koulun tarkemmat tutkimukset on saatu valmiiksi. Tutkimuksen tehnyt insinööritoimisto Vahanen esittää, että suurista sisäilmaongelmista ja epäonnistuneista remonteista huolimatta Launeen koulu on vielä korjattavissa.
Launeen koulun oppilaiden vanhemmat tenttasivat Insinööritoimisto Vahasen ja Lahden Tilakeskuksen edustajia keskiviikkoiltana, mutta kaikkiin kysymyksiin ei vastauksia saatu.mm. korjausrakentamisen hintakyselyihin ei vastausta löytynyt. Lisäksi se, kuka on vastuussa edellisistä remonttivirheistä jäi epäselväksi. Mielenkintoista olisi tietää, ketä tässä suojellaan ja miksi? Tieto on varmasti olemassa, mutta se halutaan pimittää. Rakentajalla on vastuunsa, mutta tilaajallakin eli tilakeskuksella on vastuunsa kattavasta valvonnasta.

Ymmärrettävästi lasten vanhemmat ovat huolissaan. Kuinka voidaan luottaa siihen, että koulu saadaan nyt korjattua, kun aikaisemmatkin remontit ovat olleet pääosin sutta ja sekundaa?
Onko koulun korjaaminen edes järkevää veronmaksajien kannalta? Toisaalta kokonaan uuden koulun rakentamisen kustannukset olisivat moninkertaiset korjausrakentamiseen verrattuna.

Toimitilajohtaja Mauri Koistinen kiteytti ehkä suurimman syyn homeongelmaan kertomalla, että kuntapuolen kiviriippana on hankintalaki, jossa laadun lisäksi vaikuttaa hinta. Niinpä rakennushankkeissa kaupungin onkin usein helpompi valita se kaikkein halvin vaihtoehto tarjouksista. Halvin vaihtoehto on ikävä kyllä harvoin se laadukkain ja niinpä pian ollaankin korjaamisen ja remontoinnin oravanpyörässä. Tähän on olemassa vanhan kansan sanontakin, joka osuu todellakin nappiin: ”Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa” Halpa ratkaisu osoittautuu yleensä vuosien saatossa sittenkin paljon kalliimmaksi, kunhan korjausrakentamisen kierre käynnistyy.

Ikävintä asiassa on se, etteivät Launeen koulu eikä edes Lahden kaupunki ole yksin homeongelman kanssa. Voidaan nimittäin arvioida, että n. 62 000-94 000 peruskoululaista ja 12 000-18 000 lukiolaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille. Tutkimuksen mukaan koko maan mittakaavassa merkittävien kosteus- ja homevaurioiden terveyshaittakustannukset ovat 450 miljoonaa euroa vuodessa. Se ei ole ihan pieni raha se. Puhumattakaan siitä, että suurimmat kärsijät ovat lapsia, jotka kenties saavat elinikäisen riesan astman tai allergian muodossa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tänään ne sitten alkavat, nimittäin Sotshin talviolympialaiset. Epäilemättä seuraavan kahden viikon aikana Sotshi tulee kaikille tutuksi. Myös niille, joita eivät olympialaiset kiinnosta pätkääkään. Siitä pitävät varmasti huolen suomalainen mediaväki YLE etunenässä. Pelkästään Ylen kanavilta on mahdollista aistia kisatunnelmaa peräti 700 tunnin verran. Sen lisäksi paikalla ovat kaikki muutkin mahdolliset tiedotusvälineet, joten yksikään suksen lipsuminen tai mailan katkeaminen ei tule jäämään huomioimatta. Ja eiköhän maikkari pidä huolen siitä, että myös kaikki mahdolliset skandaalit kaivetaan esiin alkaen Sotshin tuplavessoista. Niitäkin tulee, se on varmaa, kun maailman parhaat urheilijat kokoontuvat ja vain yksi voi voittaa. Tunnetta on pelissä ja niinhän urheilussa pitää ollakin.

Sotshin olympialaiset ovat presidentti Putinin lempilapsi. Niinpä näihin kisoihin on panostettu vaatimattomasti pienen maan budjetin verran rahaa ja kaikki suorituspaikat on rakennettu nollasta. Komeata on, mutta toimiiko kaikki niinkuin pitäisi, jää nähtäväksi.

Suomalaisia kiinnostaa perinteisesti eniten hiihto ja jääkiekko. Molemmissa on olemassa mitalisaumat. Hiihdossa lähinnä naisten puolella, mutta jääkiekossa mahdollisuus olisi ottaa mitalit sekä miesten että naisten puolella. Suurin mitalisaalis sen sijaan saattaa tulla suunnasta, joka ei ainakaan vielä kerää suuria yleisömassoja television ääreen. Lumilautailujoukkue on täynnä yllätyskortteja ja siitä joukosta saatetaankin leipoa kenties Suomen ainoa kultamitalisti.

Puritaanit hiihtoniilot ovat usein kutsuneet lumilautailijoita lökäpöksyurheilijoiksi. Joskus jopa tuntuu, ettei mitalin voittaminen näissä ”lökäpöksylajeissa ”ole yhtään niin hohdokasta ja tärkeää kuin voittaa perinteisissä hiihtolajeissa. Sama trendi on ollut nähtävissä myös kesäkisojen puolella, sillä kyllähän keihäsmitali aina voittaa purjehdusmitalin, vai mitä?

Sotshin kisoissa mitalin voittaminen lajissa kuin lajissa on kova juttu. Luulenpa ettei meitä suomalaisia kovin monella mitalilla hemmotella, joten iloitaan niistä jokaisesta tasapuolisesti. No, näin lahtelaisena Janne Ahosen mitali voisi olla hieman isomman juhlan aihe…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi