Lahden kaupungin kaupunkisuunnittelu ja Lahden ammattikorkeakoulu järjestivät maalis- ja huhtikuun aikana neljä työpajamaista Oma Lahti -iltaa. Niissä asukkaat ideoivat yhdessä kaupungin suunnittelijoiden kanssa tulevaisuuden kaupunkiympäristöä. Työpajoihin osallistui yhteensä 107 asukasta ja tarkkoja paikannuksia ja kommentteja saatiin lähes 400 kappaletta.

Hyvä, että kaupunkilaisetkin otetaan huomioon kaupunkisuunnittelussa, sillä asukkailla on arvokasta omaan arkiympäristöönsä liittyvää asiantuntemusta, jota varmasti tarvitaan suunnittelun tueksi. Vaikka kaupungin puolesta oltiinkin tyytyväisiä osallistujamääriin, niin kyllähän tuo hieman yli 100 aktiivista kaupunkilaista on aika vähän, jotta saataisiin kattava näkemys siitä mihin suuntaan kaupunkilaiset haluavat kaupunkiaan kehittää.

Toisaalta Taitaja 2014-tapahtuman yhteydessä järjestetyssä ”Lahden paras ja kauhein paikka”-kyselyssä selvisi, että useimpien nuorten mielestä paras paikka Lahdessa on oma koti, joten miksipä sitten kehittämään ympäristöään, jos neljän seinän sisällä on parasta olla?

Mitä sitten Oma Lahti-illoista jäi konkreettisesti käteen?
Lahtelaiset haluavat parantaa ulkoilureitistöä ja monipuolistaa viheralueiden käyttöä. Myös lähipalveluiden vaaliminen on lähellä lahtelaisten sydäntä. Monet korostivat yhteisöllisyyttä, johon olennaisesti kuuluisivat monitoimitilat, joita käyttäisivät niin nuoret kuin vanhatkin.

Esillä olivat vahvasti myös pyöräilyn helpottaminen kaupungin alueella, johon liittyen pyöräilyn ja kävelyn erottaminen omille väylilleen nousi yhdeksi keskeiseksi teemeksi. Eteläisen Lahden joukkoliikenteen kehittäminen nousi myös esiin kehittämiskohteiden joukosta. Renkomäen tilaisuudessa toivottiin soramontun pikaisesta maisemointia. Hieman yleistäen voisi siis sanoa, että lahtelaiset haluavat kaupunkiinsa sujuvan arjen, viheralueita ja helppoa liikkumista kaupungin alueella, joka ei ole ainakaan minun mielestäni liikaa vaadittu.

Niin, ja ne Lahden parhaat ja kauheimmat paikatkin saatiin valittua.
Parhaimpia paikkoja olivat Ankkuri, satama, Pikku-Veskun puisto sekä virkistys- ja harrastuspaikat yleensä. Kauheimpia paikkoja merkittiin huomattavasti vähemmän. Näitä olivat mm. Trion läheisyys, torityömaa, Liipola ja Vapaudenkatu Trion kohdalta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viimeiset ennakkoäänestyslaput jätettiin vaaliuurniin tiistaina. Äänestysprosentti (17,1) jäi hieman alhaisemmaksi kuin viime vaaleissa vuonna 2009. Tällä kertaa suomalaisten laiskaan ennakkoäänestykseen on etsitty syitä muun muassa helteisestä säästä.

Säätä on aina hyvä syyttää, koska yleensä se on aina pielessä. Moni suomalainen ryntäsikin varmasti tiistaina äänestyskopin sijaan biitsille. Jos syytetään säätä, on sunnuntaiksi toivottava pilvistä, alle kahdenkympin keliä.

Entä jos syy ei olekaan helteessä? Entä jos eurovaalit eivät edelleenkään vaan yksinkertaisesti kiinnosta tavallista kuolevaista? Varsinkin nuoria syytetään usein äänestyslaiskuudesta. Miten houkutella nuoret uurnille?

Eurooppa on lähempänä suomalaista kuin koskaan. Ei ole Euroopan ongelmia, on vain meidän ongelmia. Nuorisotyöttömyys kummittelee koko Euroopassa, eikä siihen tule muutosta, jos nuoret itse eivät ole aktiivisesti vaatimassa sitä. Tästä näkökulmasta katsottuna eurovaaleissa äänestämättä jättäminen on silkkaa typeryyttä.

Toisaalta, monelle jo pelkästään sopivan ehdokkaan löytäminen tuottaa tuskaa. Vaalikoneitten tarjoamat ehdokkaat poikkeavat toisistaan tuskin lainkaan, vaikka yksi on piraattipuoleesta, toinen vihreä ja kolmas perussuomalainen. Sitten pitäisi olla vielä perillä eurooppalaisesta puoluejärjestelmästä. Ei ihme, että moni jättää leikin suosiolla sikseen.

Tanskassa nuoria yritettiin houkutella äänestämään eräänlaisen lyhytanimaation avulla, jossa Voteman eli Äänestymies kiersi pakottamassa kansalaisia väkivalloin äänestyskoppeihin. Hauskaksi suunniteltua videota ei pidetty kovinkaan hauskana ja se poistettiin nopeasti Tanskan parlamentin Facebook-sivuilta. Vaikka vaalit eivät muuten kiinnostaisi, niin kannattaa ainakin seurata, kuinka paljon nuoria äänestäjiä Tanska onnistuu tempauksellaan haalimaan.

Vs. päätoimittaja
Elina Salomaa

Jos lapsilisät kuohuttivat suomalaista kansaa jokunen kuukausi sitten, nousee toukokuussa takuuvarmaksi valituksen aiheeksi opintotuet. Kela julkisti keskiviikkona tekemänsä pohjoismaisen opintotukivertailun tulokset, joista käy ilmi, että Suomen opintotuki on Pohjoismaiden pienin.

Kelan mukaan suomalaisopiskelija joutuu tyytymään korkeintaan 800 euron kuukausitukeen, kun samaan aikaan naapurimme tienaavat opiskelullaan yli tuhat euroa kuukaudessa. Kelan opintotukivertailussa opintotuki tarkoittaa opintorahan (korkeintaan 468 e/kk) ja mahdollisen opintolainan (300e/kk) yhteissummaa. Nopeimmat mielensäpahoittajat ovatkin ehtineet jo älähtää virheellisestä opintotuen määrästä vertailussa, eivätkä suotta. Suuri osa suomalaisopiskelijoista nimittäin mieltää opintotuen nimenomaan opintorahaksi, ei opintolainaksi, joka täytyy maksaa aikanaan takaisin.

Suomen opintotuki on pienin, eikä sitä kannata kaunistella. Päinvastoin. Kelan selvitys ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen kuin moni kauhistelee. On otettava huomioon myös se, että Islannin ja Norjan tukijärjestelmät perustuvat opintolainaan. Esimerkiksi Islannin mallissa koko opintotuki on lainaa. Myös Ruotsi ja Norja jäävät Suomen taakse, mikäli opintotuki ajatellaan nimenomaan tueksi, eikä velaksi, kuten Kelan vertailussa on tehty. Itse asiassa suomalaisopiskelijat saavat toiseksi korkeinta tukea heti Tanskan jälkeen, mikäli tueksi mielletään ainoastaan raha, jolla ei ole takaisinmaksuvelvoitetta. Opintolainaan pohjautuvissa järjestelmissä opiskelijalla on Kelan selvityksen mukaan keskimäärin jopa 30 000 euroa lainaa opintojen päätyttyä, kun suomalaisopiskelijan harteilla on vain noin 7500 euron lainataakka. Onko se ruoho sittenkään vihreämpää aidan toisella puolen?

Oli miten oli, vastikään yliopistosta valmistuneena tiedän liiankin hyvin, ettei opintoraha yksinään riitä edes askeettiseen elämään. Tuki hupenee useimmilla jo yksistään vuokraan ja laskuihin. Jos opiskelija on niin mukavuudenhaluinen, että haluaa esimerkiksi syödä päivittäin, on hänellä kaksi vaihtoehtoa: nostaa lainaa tai mennä töihin. Kuten Kelan vertailussa selviää, suomalaisopiskelijat ovat haluttomimpia lainannostajia yhdessä tanskalaiskollegoidensa kanssa. Moni kammoksuu lainaa, jonka takaisinmaksaminen ei nyky-yhteiskunnassa ole itsestäänselvyys. Ajat, jolloin akateeminen työttömyys ei ollut käsite, ovat ohi. Korkeakoulut suoltavat työttömiä maistereita, joten ihmekö tuo, jos suomalaisopiskelijat eivät enää nosta opintolainaa ulkomaanmatkaa tai hemmotteluiltaa varten. Monelle laina on kirosana, johon turvaudutaan vasta äärimmäisessä hädässä.

Suomalaiset, kuten muutkin pohjoismaalaiset, käyvätkin mieluummin töissä opiskelujen ohella kuin nostavat lainaa. Siitä seuraakin sitten seuraava paljon puhututtanut ongelma: opiskelijat pitäisi saada työelämään mahdollisimman nopeasti, mutta opiskelun ohella tehty työ verottaa työmotivaatiota ja siten pitkittää opintoja. Ikuinen oravanpyörä, josta on vaikea löytää tietä ulos. Tämä ongelma saattaa kohdata voittajansa elokuusta alkaen, jolloin tavoiteajassa valmistuva opiskelija saa osan opintolainastaan anteeksi opintolainahyvityksellä. Kelan lupaaman lainanhyvityksen ideana on rauhoittaa velkapelkoista opiskelijaa ja saada tämä nostamaan lainaa ja keskittymään opintoihinsa työn teon sijaan. Tällainen järjestelmä kuulostaa toimivalta, mutta skeptikon on epäiltävä tätäkin. Ihan vain periaatteesta.

Vs. päätoimittaja
Elina Salomaa

Ensi viikon keskiviikkona käynnistyy eurovaalien ennakkoäänestys. Vaalien läheisyys on näkynyt ainakin televisiossa, jossa on ahkerasti tuotu esiin ehdokkaita ja heidän puolueitaan. Mutta kiinnostavatko eurovaalit tavallista kaduntallaajaa, jonka ajatukset vaeltavat lähinnä oman elinpiirin tärkeissä asioissa? Viime vaaleissa vuonna 2009 äänestysprosentti oli Suomessa vain 40,3 %. Suomen äänestysprosentti oli hieman pienempi kuin koko Euroopan äänestysprosentti, joka oli 43,1% . Maittain tutkailtuna äänestysprosentissa oli todella suuria heittoja. Innokkaimmin uurnilla kävivät Luxemburg ja Belgia, joissa äänestysprosentti oli yli 90 %. Toisessa päässä janaa on sitten Slovakia, jossa äänestämässä kävi onnettomat 19,6% äänioikeutetuista.

Suomesta valitaan 13 europarlamentaarikkoa viisivuotiskaudeksi 2014-2019. Yhteensä meppejä valitaan 751, joten hieman kyynisempi ihminen voisi sanoa, että suomalaisten osuus Euroopan parlamentissa on kuin hyttysen jätös Itämeressä. Ja tottahan se on, ettei alle 2 prosentin osuudella parlamentissa tehdä kovinkaan merkittäviä muutoksia. Toisaalta tärkeämpää onkin tuoda Suomen kantoja ja näkökohtia esiin omissa parlamenttiryhmissään. Ainakin Olli Rehn on noussut merkittävään asemaan Europarlamentissa, joten ei suomalaisten meppien mahdollisuudet vaikuttaa ihan nollissakaan ole, vaikka tosiasia on, että Euroopan mahtimaat Saksan johdolla vievät ja muut vikisevät perässä kynnet verillä laahauten.

Tämänkertaiseen eurovaaliin lähtee mukaan 11 tällä hetkellä jo parlamentissä istuvaa ehdokasta. Pois jäivät ainoastaan vihreiden Satu Hassi ja keskustan Riikka Pakarinen. Vaikka vaaleissa on vaihtoehtoina noin 250 ehdokasta, on selvää, että nyt jo meppeinä toimivien lisäksi vaaleissa vahvoilla ovat raskaan sarjan poliitikot, joilla on tunnettavuutta läpi koko maan.

Tälläisiä ovat mm. viisi Kataisen hallituksessa ollutta ministeriä: vasemmistoliiton entinen liikenneministeri Merja Kyllönen, kokoomuksen Europpa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb ja hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen, vihreiden entinen kehitysministeri Heidi Hautala sekä kristillisdemokraattien sisäministeri Päivi Räsänen.

Varsinainen äänestyspäivä on Suomessa 25. toukokuuta. Ennakkoon voi äänestää 14.-20.5.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vappu on tunnetusti kosteaa aikaa suomalaisessa yhteiskunnassa, enkä kostealla tarkoita pelkästään säätä. Suomalaiset juhlistavat kevään juhlaa usein alkoholin kera. Viina kuuluu suomalaiseen vappuun yhtä kiinteästi kuin poliittiset palopuheet toreilla. Alkossa vappuviikolla myynti kasvaa yli 800 000 litraa, joka on lähes 50 prosenttia normaalin viikon myyntiä suurempi. Euromääräinen kasvu on noin 11 miljoonaa. Alkossa varmastikin taputetaan pieniä käsiä iloisesti yhteen. Asia ei kuitenkaan ole ihan noin yksiselitteinen, sillä Suomen hieman ontuva alkoholiverokäytäntö on viime vuosina nostanut Viron viinarallin taas isoihin mittoihin ja lehtien otsikoihin.

Suomalaiset hakevat viinansa isoissa erissä Tallinnasta ja tällä hetkellä virallisen myynnin ohi menevän määrän on arvioitu vastaavan noin 130-150 Alkon myymälän myyntiä. Se on muuten aika paljon se. Kansanedustaja Jaana Pelkonen arvioi matkustajatuonnin takia Viroon jäävän vuodessa 300 miljoonaa euroa mahdollisia verotuottoja. Pelkästään ei menetetä verotuottoja, sillä viinarallilla on myös tietenkin se synkempikin puoli. Kaikki alkoholin aiheuttamat haitat hoidetaan nimittäin täysmääräisesti täällä Suomessa. Eli Viro saa rahat, me haitat. Kiva.

Tulli on yrittänyt puuttua viinaralliin kieltämällä varustamoita kuljettamasta jalkamatkustajien juomalasteja maihin. Tuliaisjuomia ei saa enää kuljettaa linja-auton tavaratilassa, vaan jokaisen matkustajan täytyy kantaa ostoksensa itse maihin. Tämä ei kuitenkaan estä rallin jatkumista niiltä, jotka käyvät toistuvasti hakemassa täyden lastin pakettiautollaan.
Viinarallia voi hyvällä syyllä verrata harmaaseen talouteen, jossa yhteiskunnalle ei tilitetä sille kuuluvia veroja.Voin kuvitella, että myös jotkut ravintolat tuovat juomansa tänä päivänä Virosta välttääkseen tappiot. Ja miksi eivät näin tekisi, jos muuten uhkana on konkurssi?

Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Suhteemme alkoholiin on outo. Miksi meillä ei voisi olla eurooppalaista juomakulttuuria? Viiniä saisi ruokakaupasta ja alkoholin hinta olisi samalla tasolla muun Euroopan kanssa. Olemmeko ihan oikeasti niin metsäläiskansaa, että aina kun on tarjolla halpaa viinaa, niin sitä lotrataan sitten kunnolla? Pitääkö meitä oikeasti holhota alkoholin suhteen?

Olisi mielenkiintoista nähdä, montako sukupolvea Suomessa alkoholisoituisi, jos huomenna alkoholin hinta laskettaisiin eurooppalaiselle tasolle. Luulenpa että ainakin yksi sukupolvi siinä menisi, ennen kuin tilanne stabilisoituisi normaaliksi muun Euroopan kanssa. Pitäisikö yrittää?
En tiedä, mutta se on varmaa, että viinaralli jatkuu niin kauan kun jostain saa halvempaa viinaa kuin kotimaasta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi