Pääministeri Jyrki Katainen tilasi filosofi Pekka Himaselta Kestävän kasvun malli -tutkimuksen. Tutkimus, joka jo julkisuuteen tullessaan aiheutti melkoisesti parranpärinää niin puolesta kuin vastaankin. Enimmäkseen kuitenkin vastaan. Junailihan pääministeri Katainen Himasen ilman kilpailutusta tekemään kyseisen tutkimuksen.
Eilen näki päivänvalonsa tutkimuksen loppuraportti. Mitähän kaikkea uutta ja ihmeellistä Himanen onkaan löytänyt suomalaisesta yhteiskunnasta?
No, lyhyesti kiteytettynä Himasen mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa pelätään liikaa epäonnistumista ja siitä seuraavaa häpeäntunnetta ja silloin kun ei hävetä, ollaan kateellisia naapurille, joka menestyy.
Uskon, että aika moni suomalainen olisi voinut kertoa tuon saman faktan paljon halvemmallakin kuin 700 000 euroa. No, eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Sitä paitsi, nyt tuo häpeä ja kateus maamme perisyntinä on todettu siis ihan virallisestikin valtion hyväksymänä, joten kaipa se sitten on totta.
Totta on ainakin se, ettei Suomessa henkseleitä saa juurikaan paukutella. Meillä suomalaisilla tuntuu olevan jonkinlainen sisäänrakennettu mekanismi, jossa suurimpina hyveinä ovat vaatimattomuus ja nöyryys. Tyhmä saa olla, muttei leuhka. Positiivisia fiiliksiä saadaan aikaan ainoastaan siten, että varaudutaan aina pahimpaan ja sitten ilahdutaan, kun saadaankin vähän parempaa kuin mitä odotettiin eli periaatteella ”pessimisti ei pety”. Suomessa esim. urheilija saa heti leuhkan maineen otsaansa, jos ilmoittaa tavoittelevansa vain ja ainoastaan voittoa. Ja voi sitä ilkkumisen ja vahingonilon määrää, kun tällainen urheilija epäonnistuu.
Kateuden sanotaan olevan suomalaisten perisynti. Tiedättehän, maa jossa kateus voittaa kiimankin. No tuskinpa suomalaiset ovat kateutta sentään itse keksineet. Mainittiinhan kateus jo antiikin Kreikassa yhtenä kuolemansynneistä. Täällä se vain on onnistuttu jalostamaan koko kansan voimavaraksi eli jos Suomi ei voita, niin pääasia on se, ettei Ruotsi ainakaan voita!
Päätoimitaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi