Tällä viikolla on Suomessa ollut tasan yksi puheenaihe. Verotulot. Kerran vuodessa me kansalaiset pääsemme oikein joukolla ihmettelemään toistemme tuloja ja veroja. Itse en oikein ymmärrä mitä iloa moisesta mahdollisuudesta on. Jokainen on ansainnut omat tulonsa työnteollaan ja turha niistä toisen tuloista on kateellinen olla. Toisaalta tirkistelymahdollisuus toisten elämään ja tulotasoon taitaa olla oiva katalysaattori meidän suomalaisten niin usein harrastamalle kateuskeskustelulle. Kahvipöydissä ihmetellään, että miten tuokin noin paljon saa tai sitten ollaan vahingoniloisia kun se leuhka naapurinmies ansaitseekin vähemmän kuin minä. Mediassa verotiedoista revitään kaikki irti. Otsikot kirkuvat joka vuosi sitä kuka on minkäkin alan palkkakunkku ja kuka on viime vuonna tienannut yllättävän vähän. Tämä on sitä sosiaalipornoa parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Itse en kaipaa tietoa siitä mitä muut tienaavat. En tee sillä tiedolla yhtään mitään. Minulle on yhdentekevää saako Matti Nykänen enemmän palkkaa kuin Alexander Stubb tai onko Cheek tienannut 200 000 vai 300 000 euroa. Minun puolestani verotiedot voitaisiin julistaa salaisiksi niinkuin esimerkiksi Saksassa on tehty. Mielestäni tietojen julkistaminen loukkaa ihmisten yksityisyyttä. Verotietojen julkaisua puolustetaan vetoamalla avoimen yhteiskunnan periaatteeseen. Verotietoja julkaisemalla saadaan kuulemma tärkeää tietoa muun muassa tuloeroista ja niiden muutoksesta. Voihan se niinkin olla, mutta mielestäni verotietojen julkisuus lisää aivan turhaan tirkistelyä yksityisasioihin ja samalla kasvattaa kateutta toisten menestyksestä. Suomessa ei mielestäni tarvita yhtään enempää lisää kateutta, sitä meiltä löytyy jo ihan tarpeeksi. Sen sijaan positiivisuutta yhteiskuntamme tarvitsisi jatkossa roppakaupalla lisää.
No, jotain positiivista näistä tämän vuoden verotiedoista sentään irtoaa. Nyt kun metsä- ja paperiteollisuus alkaa olla Suomessa enemmän historiaa kuin nykyaikaa ja Nokiakin sössittiin pahemman kerran ulkomaille, niin valoa on silti tunnelin päässä, eikä se tällä kertaa ole vastaantuleva juna. Pelifirmoilla menee komeasti, josta hyvänä esimerkkinä Supercellin myynnistä aiheutuneet voitot omistajille tai aikaisemmin Angry Birdsin menestyskulku. Jatkossa ei lapsia patistetakaan enää jalkapallo- tai jääkiekkoareenoille isojen ammattilaissopimusten toivossa, vaan lasten annetaan rauhassa touhuta tietokoneellaan. Joskohan se meidän poika/tyttö tekisi sen seuraavan menestyspelin? Näinköhän joulun suurin myyntivaltti on opaskirja ”Näin ohjelmoin pelejä itse” ?
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi