Paljon on viime vuosina puhuttu paperisen lehden kuolemasta. Sitä on ennusteltu tapahtuvaksi jo vähintään viimeiset 20 vuotta. Kun internetin ihmeellinen digitaalinen maailma avautui aikanaan 90-luvulla keskivertokansalaisille, oli se lähtölaukaus paperisen lehden alasajolle. Yllättävän pitkään on paperinen lehti kuitenkin sinnitellyt markkinoilla, vaikka haasteet ovat isoja. Yksi suurimmista haasteista on uutisoinnin nopeus, jossa digitaalinen media pesee perinteisen lehden 100-0. Miksi kukaan maksaisi uutisista paperilehdessä, kun on lukenut ne samat uutiset netistä jo edellisenä päivänä? Nykyään kuluttajat vaativat nopeaa uutisointia ja nettilehtien uutisointi tapahtuu tänä päivänä melkeinpä suurelta osin täysin reaaliajassa.

Toinen printtimedian iso haaste on kasvavat kulut. On selvä, että digitaalisessa lehdessä ei ole lainkaan paino- eikä jakelukuluja. Printtipuolella nuo kulut ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Eikä tämä fyysisen tuotteen katoaminen tietenkään isossa kuvassa ole pelkästään median yksinoikeus. Digiin siirtyminen on ollut vauhdissa myös muualla. mm. kirjat ovat siirtyneet äänikirjoiksi ja äänilevyt striimeiksi. Pankissa ei enää käydä, koska liki kaikki toiminnot voit hoitaa verkossa jne. Tässä piilee myös vaara. Esimerkiksi paperilehdestä luopuminen vähentää uutisten saatavuutta. Ne, jotka eivät lue uutisia verkosta, jäävät muutoksen myötä helpommin uutisten tavoittamattomiin. Samoin käy ihmisille, jotka eivät halua tai osaa käyttää nettiä. Miten hoidat asiasi, kun aina kerrotaan ohjeeksi, että mene nettiin?

Viime aikoina printtimediaa on karsittu kovalla kädellä ympäri maata, kun useat isot lehdet ovat ilmoittaneet lopettavansa sunnuntainumeronsa paperiversiot. Ilkka-Pohjalainen kertoi maaliskuun lopulla luopuvansa sunnuntain paperilehdestä säästösyistä. Aiemmin tänä vuonna samaan ratkaisuun ovat päätyneet muun muassa Joensuun seudulla ilmestyvä Karjalainen sekä Oulun seudulla ilmestyvä Kaleva. Mediakonserni Keskisuomalainen suunnittelee useiden lehtiensä tilattavien paperilehtien ilmestymispäivien vähentämistä osana tehostamisohjelmaansa.

Kohtalaisen varmaa on se, että joku kaunis päivä se viimeinenkin paperilehti lopettaa, mutta uskon, että nimenomaan ilmaisjakelulehti, kuten Omalähiö, on se elinvoimaisin lehtityyppi, joka säilyy pisimpään paperisena. Tottahan toki mekin olemme satsanneet nettisivuihin ja näköislehteen, mutta päätuotteemme on edelleen se paperinen Omalähiö, joka jaetaan kerran viikossa luukkuihin. Ilmaisjakelulehdet eivät perustu päivän shokkiuutisiin, vaan mielenkiintoisiin juttuihin, hyviin kolumnisteihin ja ennen kaikkea paikallisuuteen. Lisäksi ehkä tärkein seikka on se, että saat sen luukustasi täysin maksutta. Ilmaisjakelulehtien suurin tulevaisuuden kysymys on se, kuinka pitkään lehtitoiminnan mahdollistavat mainostajat uskovat printtimedian toimivuuteen mainoskanavanaan? Siinä vaiheessa, kun mainostajatkin siirtyvät pelkästään nettiin, voidaan myös ilmaisjakelulehdet siirtää historian lehdille museoon.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vielä kesäkuun alussa kirjoitin siitä, kuinka yllättävän vähän kiinnostusta on osoitettu tulevaan presidentinvaaliin, niin puolueissa kuin mediassakin. Nyt kun kesälomat on saatu vietettyä, on presidenttikilpakin lähtenyt käyntiin ihan eri volyymilla. Mukaan kisaan ovat viime viikkoina hypänneet ns. isoista ehdokkaista Jussi Halla-aho, Mika Aaltola ja viimeisimpänä Alexander Stubb. Demareiden presidenttiehdokas tulee olemaan Jutta Urpilainen, mutta hänen lopullista ehdokkuuttaan saamme vielä odotella pitkälle syksyyn. Todennäköisenä pidetään myös Li Anderssonin lähtemistä mukaan. Kun tuohon joukkoon lisätään jo aikaisemmin ehdokkuudestaan ilmoittaneet Haavisto, Rehn, Väyrynen ja Harkimo, niin varmaa on, että tulemme saamaan varsin tasaväkisen ja mielenkiintoisen presidentinvaalin ensi vuoden alussa.

Kysymys on ensi kädessä siitä, keillä ehdokkaista on mahdollisuuksia toiselle kierrokselle, sillä kohtalaisen varmaa on tällä hetkellä se, ettei kukaan ehdokkaista tule saamaan ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosentin äänisaalista. Porvariehdokkaat Stubb, Aaltola ja Rehn tulevat syömään toisiltaan ääniä ja tämä taas nostaa Halla-ahon mahdollisuuksia nousta toiselle kierrokselle. Yhtä varmaa kuin se, että perussuomalaiset äänestävät varmuudella ”mestariaan”, on se, että Halla-aho aiheuttaa varmasti paljon myös ”en voisi äänestää” -mielialaa muiden puolueiden kannattajissa. Aaltolan etu vaalissa on se, ettei hänellä ole muihin ehdokkaisiin nähden verrattuna minkäänlaista painolastia puoluepolitiikasta. Toisaalta, mitä Suomen kansa oikeastaan tietää Mika Aaltolasta ja hänen ajatusmaailmastaan? Stubb ja Rehn ovat kyllä kansainvälisiä ja ilmeisen osaavia ihmisiä, mutta riittääkö karisma Suomen kansalle? Vaalissahan on kyse mielestäni kaikkein eniten uskottavuudesta ja henkilökohtaisesta karismasta. Joko sitä on tai sitten ei. Sitä ei voi kirjoista oppia.

Entäpä sitten vihervasemmiston puoli? Sillä puolella kilpailua tuntuu olevan paljon vähemmän ja kaikki tuntuukin olevan pedattu Pekka Haavistolle. Ainakin toiselle kierrokselle asti. Urpilainen tai Andersson eivät ole uhka Haavistolle ja voin hyvin kuvitella, että niin demareiden kuin vasemmistonkin on helppo äänestää Haavistoa toisella kierroksella.

Sellainen tunne on, että jos joku nyt saisi Niinistön ehdolle kolmatta kertaa, niin luulenpa että Sauli tälläkin erää vetäisi jo ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosentin kannatuksen. Niinistö on ollut hyvä presidentti, mutta demokratian kannalta on hyvä, että presidentin kaudet on rajattu kahteen. Me suomalaiset haluamme selkeästi vahvan presidentin, liekö sitten Kekkosen peruja? Kuka ehdokkaista olisi sitten sellainen? Odotan suurella mielenkiinnolla ensimmäisiä tenttejä, joissa mukana ovat kaikki ehdokkaat.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Juuri kun lahtelainen palloiluväki alkoi ihan oikeasti uskomaan, että Kisapuiston stadion vihdoin ja viimein noin 70 vuoden odottelun jälkeen toteutuu, on mattoa taas viime aikoina vedetty jalkojen alta ihan tosissaan. Ensin uusi uljas stadion-suunnitelma muuntautuikin vain uudeksi pääkatsomoksi ja viimeisin takaisku tuli, kun tarjouksen tehneet rakennusfirmat molemmat ylittivät pyydetyn enimmäishinnan. Sehän tarkoittaa uutta kilpailutusta ja karsimista kustannuksista. Tämä taas tietää sitä, että uuden pääkatsomon rakentaminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Uutena tavoitteena on mainittu vuosi 2026, mutta kuka enää jaksaa uskoa siihen, että uutta pääkatsomoa, saati sitten ihan oikeaa jalkapallostadionia saadaan Lahteen ennen 2030-lukua, jos silloinkaan? Varsinkin kun tiedetään, että Lahti on hakenut ja tulee myös saamaan hiihdon MM-kisat vuodelle 2029, joka tietää sitä, että liikunta- ja urheilupaikkojen kunnostamiseen varatut kaupungin rahat tulevat menemään hiihtostadionin kunnostamiseen seuraavina vuosina. Lahdessa hiihto ja mäkihyppy on aina mennyt jalkapallon ohi vai pitäisikö sanoa, että kävellyt yli jalkapallon.

On naurettavaa, että kaupunki ei halunnut urheiluhalliyhdistyksen aikanaan rakentavan Lahteen jalkapallostadionia, sillä se haluaa kuulemma itse hallinnoida kaupungin tärkeitä liikuntapaikkoja. Jos homma olisi annettu aikoinaan urheiluhalliyhdistyksen tehtäväksi, olisi stadion ollut pystyssä jo vuosia. Täysin käsittämätöntä on ollut kaupungin vatulointi Kisapuiston tiimoilta jo vuosikymmenet. Ainoa asia mikä on tapahtunut vauhdilla kyseisessä projektissa, on uskomattoman ruma ja alueeseen täysin sopimaton iso pysäköintihalli, joka blokkaa läheisten talojen näkymät. Silläkö oli se suurin kiire? Eikö ensin pitäisi olla stadion, jonne ihmiset tulevat autoillaan ja sitten vasta se pysäköintitalo? Mielenkintoista on myös se, että kun vuosikymmenet on suunniteltu Kisapuiston aurinkokatsomon kattamista, niin aina on vedottu siihen, että historiallista museota ei saa blokata ja siihen vedoten on aurinkokatsomo jätetty kattamatta. Eikö tuo iso ja ruma pysäköintitalo blokkaa koko alueen?

On tullut selväksi, ettei kaupungintalolta katsottuna FC Lahti ja jalkapallo ole niin mediaseksikäs yhdistelmä kuin jääkiekko ja Pelicans -kombinaatio. Lahden valtuustossa innostuttiin ja kohistiin viime keväänä enemmän tulevasta uudesta monitoimihallista kuin Kisapuiston stadionista koskaan. Monitoimihallia pidetään jo itsestäänselvyytenä, jonka ainoa epäselvä asia on sijainti. Jääkiekko toki ansaitsee sekin hyvät olosuhteet, mutta jalkapallo on odottanut niitä hyviä olosuhteita jo 70 vuotta. Lahti haluaa kuulemma profiloitua tulevaisuudessakin urheilukaupunkina, siksi onkin todella outoa, että lahtelaista pääsarjajalkapalloa pelataan edelleen surkeissa oloissa. Hiihtostadion on oikein hyvä hiihto- ja yleisurheilustadion, mutta jalkapallostadioniksi siitä ei ole. Tämän tietävät kaikki lahtelaiset, jotka pelejä käyvät katsomassa. Perinteitä tihkuva Lahti-futis ansaitsee stadioninsa ja Lahdessa se jalkapallon todellinen ja ainoa koti on aina ollut Kisapuisto.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ismo Alanko on tehnyt kappaleen, jossa lauletaan ”Mä kuljen kriisistä kriisin, enkä löydä apua”. Kyseinen kappale voisi hyvin kuvailla myös Petteri Orpon hallituksen alkutaivalta, sillä kohuilta ja kriiseiltä ei ole vältytty.

Jo hallitusneuvottelut olivat historiallisen pitkät ja olisi voinut kuvitella, että edes ne hallituksen arvot olisi siinä ajassa saatu sovittua ja samalla hieman käytyä läpi tulevaa ministerilistaa. Onkohan jollain luurankoja kaapissa? On outoa, että Orpolle on tullut yllätyksenä se, että perussuomalaisten kirjoituksista, niin netissä kuin muuallakin mediassa, löytyy niin paljon ilmiselvää rasismia. Kyllähän suurin osa näistä persuministereiden kirjoituksista on ollut esillä jo aikaisemminkin.

Yhtä hämmästyneitä tuntuvat olevan myös muut hallituspuolueet. Eivätkö he ole olleet samassa eduskunnassa perussuomalaisten kanssa jo vuosia? Eikö persujen retoriikka ole tullut kaikille selväksi jo vuosia sitten? Jonkinlainen kaksinaismoraalin haju leijailee vahvasti kokoomuksen, rkp:n ja kristillisdemokraattien lausuntojen yllä, kun he ovat näitä persuministereiden vanhoja kirjoituksia kommentoineet. Kyllä me tiesimme nämä kirjoitukset, mutta toivottiin, etteivät ne ala mediassa leviämään? Hieman sama kuin strutsi upottaa päänsä hiekkaan, kun tulee tiukka tilanne. En ole nähnyt enkä kuullut mitään, on hyvä meriselitys, joka tuntuu kelpaavan moneen tilanteeseen.

Perussuomalaiset ministerit ovat kuitanneet kirjoittelut vähättelyllä ja sillä, että kirjoitukset ovat jo vuosia vanhoja. Ministeri Junnila joutui tosin eroamaan vain 10 päivää siitä, kun hänet oli ministeriksi valittu, sen verran selkeät yhteydet hänellä oli äärioikeiston toimintaan aina viime vuosiin asti, joten sitä ei Orpokaan voinut katsoa sormien läpi. Sen jälkeen on saatu muutama nihkeä anteeksipyyntö. Tosin anteeksipyyntö on yleensä koskenut lähinnä sanavalintoja, ei ajatusta siellä takana. Toisin sanoen, en sanoisi noin enää, mutta sisimmässäni kyllä ajattelen edelleen noin. Näinkö siitä rasismista irtisanoudutaan?

Hallituspuolueet ovat linjanneet koko hässäkän median ajojahdiksi, jota oppositio masinoi. Tosin se sama media vielä vuosi sitten ilakoi Sanna Marinin jauhokohuista ja aamiasmuroista, joten kyllä medialle aina kohujutut kelpaavat, oli puoluekanta mikä hyvänsä. Surullista on tietenkin se, että näistä kohuista kärsii jo maamme maine ulkomailla.

Ikävintä mielestäni on kuitenkin se, että jenkeistä tuttu vastakkainasettelu ja kahtiajako on rantautunut myös meille. Silloin aika harvoin mikään hyväkään asia etenee, kun hiekkaa viskotaan rattaisiin ihan vaan periaatteen vuoksi. Suomessa on ollut perinteisesti aika hyvä yhteistyön henki, mutta tuntuu, että siitä on jäljellä enää kauniit muistot.

Edellinen pääministeri saatiin aina huumetestiin asti, kun silloinen oppositio (nykyinen hallitus) ja media painostivat. Saas nähdä miten Orpo tästä omasta testistään selviää, sillä kyllähän toimintakykyinen hallitus olisi maallemme ensiarvoisen tärkeä asia.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi