Keneltäkään ei varmasti ole jäänyt huomaamatta se, että mäkihyppääjäsuuruus Matti Nykänen on kuollut. Tähän ikävään uutiseen heräsimme maanantai-aamuna ja sen jälkeen olemme saaneet kuulla niin julkkisten kuin ihan tavallisten kaduntallaajienkin mielipiteitä ja muisteluita Matista. Pääosin muistelu on ollut positiivista ja ylistävää, mutta onpa joku uskaltanut nostaa esiin myös miehen vähemmän gloriaa keränneen yksityiselämän. Se oikeastaan kertoo kaiken oleellisen Matti Nykäsestä. Matti oli ja on kuolemansakin jälkeen yksi rakastetuimmista, mutta myös yksi kiistellyimmistä hahmoista Suomen urheilukartalla.

Nuori mies hullaannutti koko Suomen vuonna 1982 ensimmäisellä maailmanmestaruudellaan kuuluisassa Oslon sumukisassa ja sen jälkeen viimeistään Calgaryn kultainen olympiatripla vuonna 1988 sementoi Nykäsen paikan Suomen urheilua rakastavan kansan sydämissä. Jo urheilu-uran aikana oli nähtävissä, että Matilla meni liian lujaa yksityiselämässään. Miestä ei kuitenkaan toppuuteltu, koska kansa janosi menestystä ja olihan Matti persoona isolla P:llä, jota oli mielenkiintoista seurata. Urheilu-uran jälkeen Matti nähtiinkin sitten toistuvasti otsikoissa vähemmän mairittelevissa olosuhteissa. Oli puukotusta, väkivaltaa, vankilatuomiota, ryyppäämistä jne. Mies kiersi Suomea laulajana ja tuvat olivat aina täynnä, sillä Suomen kansa halusi nähdä sankarinsa. Kansan ns. syvät rivit eivät koskaan Mattia hylänneet, vaan he rakastivat langennutta mäkikotkaansa varauksetta ja antoivat kaiken mokailun anteeksi, seuraavaa tempausta kuitenkin jo vesi kielellä odottaen. Lehdet rahastivat Nykäsotsikoilla ja taisipa Matti itsekin niillä rahastaa.
Se, ettei Nykäsen nimeä löydy esimerkiksi Suomen urheilun suuren ansioristin saaneiden joukosta, kertoo selvää kieltään siitä, ettei Nykänen kuulunut virallisen Suomen mannekiineihin elämäntapojensa vuoksi, eikä julkista tunnustusta miehelle juurikaan herunut.

Nyt sitten mietitään pitäisikö Matin saada valtiolliset hautajaiset vai ei. Mielestäni valtiolliset hautajaiset kuuluvat valtionpäämiehille, ei urheilijoille. Valtion kuuluu muistaa ja palkita urheilijaa silloin kun hän saavuttaa jotain, ei vasta kuoleman jälkeen. Sitä paitsi luultavasti Seiska-lehti on jo ostanut yksinoikeuden Matin hautajaisiin. Matti Nykänen on minulle ja monelle muulle, se maailman kovin mäkimies kautta aikain ja miehen urheilulliset saavutukset ovat komeat ja kiistattomat. Kun kaikki niitä omia Matti-muistojaan ovat tällä viikolla kertoneet, niin kerronpa minäkin omani. Armeijassa ollessani siivosimme urheilukomppanian tuvat, ettei urheilijasuuruuksien itse tarvitse. Kesken moppauksen paikalle pelmahti Matti siviilivaatteissaan, huikkasi moikat kaikille ja häipyi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Siihen komppanian päällikkö totesi meille monneille sanat, jotka sopivat hyvin tämän kirjoituksen loppukaneetiksi:
Se oli pojat Matti Nykänen, suuri urheilusankari.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi