ESS kertoi tällä viikolla, että avohoidossa olevat yli 75-vuotiaat käyttävät keskimäärin seitsemää lääkettä. Joka neljännellä vanhuksella on vähintään kymmenen lääkettä, joillakin jopa 20. Monilääkityillä on keskimäärin kolme lääkettä sairautta kohti ja lisäksi vanhus voi käyttää useampaa samaakin lääkettä erinimisinä.

Tähän on siis tultu. Tämä ”pilleri joka vaivaan”-syndrooma ei ole pelkästään vanhusten ongelma, vaan koskee koko väestöä. Kaikkiin vaivoihin on oltava se kaiken ratkaiseva pilleri. Useilla lääkeaineillahan on haittavaikutuksia, mutta ei hätää. Niihin haittavaikutuksiin voi saada myös pillereitä…
Kaiken takana on tietysti suuri ja mahtava lääketeollisuus, jonka tärkeimpänä pointtina on rahanteko. Mitä enemmän myydään lääkkeitä, sitä enemmän saadaan voittoa. Yksinkertaista.

Miettikääpä kuinka paljon nykyään on diagnisoitu uusia ja erilaisia vaivoja ja niihin kaikkiin on tietenkin olemassa lääkitys. Nykyään tapaa paljon ihmisiä, jotka ottavat rauhoittavia pillereitä ennen ”jännittäviä tilanteita” jne. Eikö ole ihan normaalia, että ihmistä jännittää esim. esiintyminen julkisesti tai vaikkapa työpaikkahaastattelu?
Tulee mieleen Speden vanha sketsi, jossa potilas epätoivoisena pyytää pohjepillereitä ja kainalotabletteja, kun pohkeita vihloo ja kainaloita kirvelee. ”Kyllä näihin vaivoihin pitää olla joku pilleri!”

Ymmärrän toki, että tietyt lääkkeet tietyissä vaivoissa ovat todella tarpeellisia, mutta kuinka järkevää sitten on ahtaa itseensä jopa 10-20 pilleriä joka päivä? En ole lääkäri, mutta aika vaaralliselta tuo kuulostaa.
Minkälaisia ihmisiä meistä tulee, jos kaikki ongelmat pitää hoitaa pillereillä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden eteläisen ohitien rahoitusta kiirehditään nyt nettivetoomuksella Lahden seudun kehittämisyhtiö Lakesin nettisivuilla. Lakesin lisäksi vetoomuksen taustalla ovat Päijät-Hämeen liitto, Päijät-Hämeen yrittäjät sekä Hämeen kauppakamari.Vetoomuksen allekirjoittajat haluavat nykyistä turvallisemman ja ympäristölle ystävällisemmän asuinympäristön. Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet jo muutamat kuntajohtajatkin.

Raskas läpiajoliikenne halutaan pois Lahden keskustan tuntumasta pohjavesialueelta. Ehdottomasti hyvä asia! Herää vain kysymys, eikö Laune ole pohjavesialuetta? Käsittääkseni liki legendaarinen Launeen pumppuasema sijaitsi hyvin lähellä nykyistä Launeen kehätien linjausta vai eikö tästä pohjavesialueesta ole niin väliä? Samasta asiasta on taitettu peistä jo paljon aikaisemminkin ja näköjään tullaan taittamaan jatkossakin, sillä niin järjetön on tuo Launeen vaihtoehto tunneleineen päivineen.

Selvä fakta on, että Lahti tarvitsee tuon ohitien lähitulevaisuudessa, mutta mitkä ovat ne kriteerit, joiden mukaan Launeen linjaus on parempi kuin hieman kauempana kulkeva Renkomäen linjaus? Etelä-Lahti on koko ajan kasvava alue ja alueella asuu noin 30 000 ihmistä. Miksi ihmeessä tie pitää vetää keskeltä asuinaluetta, kun parempikin vaihtoehto on olemassa?

Suunnittelun keskeisenä lähtökohtana on tiehallinnon mukaan ollut melu-, päästö-, pohjavesiongelmien sekä estevaikutuksen minimoiminen. Eikö se nimenomaan Renkomäen linjauksessa olisi helpointa ja halvinta toteuttaa?
Eli lyhyestä virsi kaunis: Kannatan kehätietä, mutta en nykyistä Launeen linjausta. Keskustelu jatkukoon…

päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime viikolla vietettiin valtakunnallista vanhustenviikkoa. Vanhus, seniori, ikäihminen, eläkeläinen jne. Millä nimellä nyt sitten vanhuksia halutaankaan kutsua. Seniorit lienee se tämänpäivän käytetyin muoto. Eri asia on tietenkin se, missä iässä ihminen on seniori?

Eläkkeelle jäämisen ja varsinaisen vanhuuden väliin on syntynyt ajanjakso, jota kutsutaan kolmanneksi iäksi. Vanhuus ei ala sinä päivänä, jolloin työelämä päättyy. Vanheneminen tapahtuu hitaasti. Monet toiminnat ja aktiviteetit jatkuvat vielä vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Myös uusia aktiviteetteja ja ystävyyssuhteita syntyy eläkkeelläkin ollessa.

Seuraava ikäryhmä, jotka siirtyvät eläkkeelle ovat niin kutsutut suuret ikäluokat. Suurten ikäluokkien elämäntyyli on erilaista verrattuna heidän vanhempiinsa ja isovanhempiinsa. Oletettavaa on, että suuret ikäluokat eivät omaksu perinteistä eläkeläisen roolia, vaan luovat uusia tyylejä, eivätkä jaa samaa ajatusmaailmaa keskenään.

Ennen 50- tai 60-vuotislahjaksi annettiin kiikkustuoli, kaappikello tai kävelykeppi. Vieppä tänä päivänä kiikkustuoli 50-vuotissynttäreille, niin saat turpiisi. Tämän päivän 50- ja 60- vuotiaat haluavat Harley Davidsonin, tatuoinnin ja rasvaimun.

Yhteiskunta on muuttunut ja käsitteet vanhuksista ja iästä sen mukana. Tänä päivänä markkinavoimat näkevät ikäihmiset potentiaalisena kuluttajina, joilla on samat tarpeet kuin nuoremmillakin kansalaisilla. Suomessa on jo yli miljoona vanhuuseläkkeellä elävää ihmistä.
Ei siis mitenkään helposti sivuutettava ryhmä jatkossakaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vieläkö muistatte ajan ennen kännyköitä, internettiä, sähköpostiä ja sosiaalisia medioita?
Ystävien tapaamiset piti sopia todella tarkkaan etukäteen, jotta onnistuttiin olemaan samassa paikassa samaan aikaan. Tekstiviestejä ei lähetelty, vaan kirjoitettiin ihan oikeita kirjeitä. Televisiossa oli vain kaksi kanavaa ja ohjelmat loppuivat viimeistään puolen yön aikaan. Silloin ei myöskään surffailtu tai pelattu netissä vuorokaudet ympäriinsä eikä päivitelty Facebook-statuksia.
No, onhan toki nykyajan vempaimilla paljon hyviäkin puolia, kunhan muistamme elää myös muuta elämää, emmekä anna teknisten vempaimien ja sosiaalisten medioiden hallita elämäämme.

Mutta mitä me silloin nuoruudessa sitten teimme, kun kaikenmaailman vempaimia ei oltu edes keksitty? Ainakin silloin oltiin paljon ulkona, leikittiin ja hengailtiin kavereitten kanssa. Oltiin kirkonrottaa, piilosta jne. Päivät pitkät pelasimme jalkapalloa Korsitien puistossa ja kaukana asuville kavereille kirjoiteltiin kirjeitä. Puhelinta ei paljon edes käytetty ja sukulaisten ja perhetuttujen luona käytiin kylässä useasti. Toisin sanoen silloinkin oltiin sosiaalisessa kanssakäymisessä läheisten kanssa, mutta tehtiin se tosielämässä, ei tietokonemaailmassa.
Nyt tuo sosiaalinen kanssakäyminen tuntuu monilta kanssaeläjiltä siirtyneen melkein kokonaan Facebookin kaltaisiin sosiaalisiin medioihin. Joillakin tuntuu olevan suorastaan pakko kertoa siellä omat tekemisensä likipitäen tunnin välein. Mikäpäs siinä, jos ei ole kiinnostunut sellaisesta asiasta kuin oman elämänsä yksityisyys.

No täytyy myöntää, myös minä olen mukana tuossa parjatussa sosiaalisessa mediassa. Tarkistin juuri, että Facebook-minälläni on ystäviä peräti 445 kappaletta! Eihän minulla koskaan ole ollut niin paljon kavereita oikeasssa elämässä! Ennen Facebookkia, hyvä jos saattoi kymmenestä kaverista puhua. Outoa…
Mikäpä siinä, sosiaalinen media on ihan ok tietyssä mittakaavassa ja menee itselleni lähinnä ajanvietteenä. Toisaalta voisi sitä aikansa varmasti paremminkin käyttää. Ei kaikkia asioitaan tarvitse jakaa muiden tiettäväksi, eikä ihmisen ole koko ajan oltava tavoitettavissa. Ei ennenkään oltu koko ajan tavoitettavissa ja hyvin pärjättiin. Ystävätkään eivät ole hylänneet. Eivät edes ne, jotka eivät ole Facebookissa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi