Presidentti Niinistö käväisi viikko sitten tapaamassa USA:n presidentti Bidenia ihan Valkoisessa talossa asti. Syykin oli ilmiselvä. Ukrainan tilanne vaati nopean tilannekatsauksen siitä, mikä on Suomen asema muuttuneessa maailmantilanteessa, sillä itään päin ei Suomi enää jatkossa voi nojata. Niinistö saikin Yhdysvalloilta Suomelle turvallisuuspoliittisen selkänojan, johon nojata tulevaisuudessa. Moni odotti Niinistön tuovan matkaltaan tuliaisena Nato-jäsenyyshakemuksen ja turvatakuut, mutta mielestäni Suomen valtiojohdon valitsema linja on viisas. Ei heitetä bensaa liekkeihin nyt kun sota Ukrainassa on kuumimmillaan, vaan ns. ostettiin aikaa siihen, että Suomessa voidaan käydä tarpeellinen Nato-keskustelu rauhassa ilman hätiköintiä suuntaan tai toiseen. Ensin on pyrittävä kuitenkin saamaan aikaan rauha, jotta uutta Euroopan turvallisuuspolitiikkaa voidaan alkaa rakentaa uudelta pohjalta. Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen olemme siinä tilanteessa, ettei Suomen ulkopolitiikka voi nojata siihen, että meillä on hyvät suhteet itänaapuriin. Yksi ulkopolitiikkamme pilareista on sortunut ja se on korvattava uudella.
On varma, että lähitulevaisuus voi muuttaa nopeastikin Nato-kantoja maassamme. Kaikki riippuu siitä, kuinka nopeasti ja millaisin lopputuloksin Ukrainan karmea sotatilanne saadaan päätökseen. Tällä hetkellä ei näytä lupaavalta, sillä Venäjä ei ole perääntymässä, eikä Ukraina antautumassa. Vaikka Venäjä saisikin jossain vaiheessa maan haltuunsa, on odotettavissa, että ukrainalaiset jatkaisivat taistelua sissisotana jopa vuosia eteenpäin. Venäjälle on asetettu todella kovat talouspakotteet ja varmasti myös Venäjä tulee asettamaan omat pakotteensa länsimaille. Hinnat tulevat nousemaan kaikkialla, mutta se hinta on nyt meidän jokaisen maksettava. Se on pieni hinta, jos verrataan siihen mitä ukrainalaiset tällä hetkellä joutuvat kestämään.
Länsimaat auttavat Ukrainaa parhaan kykynsä mukaan, mutta joukkoja ei mikään maa valitettavasti voi paikalle lähettää. Se tekisi tästä maasta osallisen sotaan ja samalla sotatoimet voisivat levitä hallitsemattomasti kulovalkean tavoin. Ikäväkseni olen huomannut, että maastamme löytyy sellaisiakin mielipiteitä, että Ukrainan pitäisi antautua. Se kun ei kuulemma voi voittaa sotaa. Voi olla niinkin, että ei voi voittaa, mutta kerropa tuo itsenäisyydestään taisteleville ukrainalaisille. Olisiko näiden samojen ihmisten mielestä Suomenkin pitänyt toisessa maailmansodassa antautua, koska mahdollisuudet voittaa suuri ja mahtava Neuvostoliitto ei juuri ollut? Tuollaiset ajatukset olisivat varmasti olleet tuolloin lähellä maanpetturuutta. Jokainen ymmärtää, että antautuminen merkitsisi sitä, että Ukrainasta tulisi Venäjän läheinen sateliittivaltio, johon asetettaisiin Venäjälle mieluinen nukkehallitus ja käytännössä Venäjä pitäisi maan tiukassa otteessaan. Monet ukrainalaiset ovat valmiit kuolemaan mielummin kuin olemaan osa Venäjää.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi