Pääkirjoitus 24.8.2018

Rakentaminen retuperällä

Suomessa on jo pitkään kärsitty huonosta rakentamisesta. Suomen kaupungit ovat täynnä homekouluja ja -päiväkoteja. Uskomatonta, että vain pari vuotta vanhassa rakennuksessa voi olla hometta tai muita sisäilmaongelmia, kuten kävi tässä taannoin Jalkarannan monitoimitalon kanssa. Yleisesti on ihmetelty, mihin on kadonnut suomalainen rakennusosaaminen. Osa syyttää rakennusfirmoja, jotka käyttävät pääosin ulkomaisia työntekijöitä, koska siinä säästää palkkakustannuksista. Tekeehän velivirolainen työnsä vain murto-osalla suomalaisen palkasta. Oikeasti se suurin syy huonoon rakentamiseen on se, että kilpailu on kovaa ja kilpailutuksessa pärjää yleensä parhaiten se, joka tekee urakan nopeimmin ja halvimmalla. Jokainen meistä tietää, että se nopein ja halvin ei yleensä ole paras ja laadukkain.

Itse olen päässyt seuraamaan läheltä viimeiset kolme kuukautta sitä miten rakennusfirmat toimivat ja kuinka ”laadukasta” niiden jälki tänä päivänä on. Taloyhtiössämme myllää nimittäin monien pelkäämä putkiremontti. Aivan aluksi meille tehtiin selväksi se, että ulkomaista työvoimaa ei käytetä, kaikki työntekijät ovat kotimaisia. Tämän oli luultavasti tarkoitus kertoa asukkaille, että työnjälki tulee olemaan laadukasta, koska se on kotimaista. No, riippuu laadusta mitä vaatii. Remontti alkoi asuntomme kohdalta huhtikuun lopussa ja valmistuminen piti olla kesäkuun alkupäivinä. Kovasti keskeneräiseen kotiimme pääsimme vasta juhannukseksi. No sattuuhan näitä, parempi että tekevät laadukkaasti ja huolella mietin mielessäni.

Aika pian selvisi, ettei ”laadukkaasti ja huolella” -tehdystä suinkaan ollut kysymys. WC:n kalusteet oli sijoitettu vääriin paikkoihin. Sähkömies oli laittanut kuulemma pistokkeen väärään paikkaan, joten kalusteasentaja päätti vähän ”soveltaa”. Kylpyhuoneen naulakot olivat väärällä seinällä, saunan lauteet liian korkealla, olohuoneen tapetti sotkettu jollain mustalla mönjällä, eteisen seinät oli liattu ja kolhittu, WC:n uusi lattialaatta rikottu, pyyhkeenkuivausteline unohdettu asentaa jne. Lisäksi ikkunoita oli pidetty remontin aikana auki yötä päivää. Seurauksena ikkunalistojen vettyminen vaihtokuntoon. Remonttifirman miehet kävivät päivittäin korjaamassa virheitä ja työnjohtajat pyytelemässä anteeksi huonoa työnjälkeä. Sähkömies kävi asentamassa yhden pistokkeen tänään ja huomenna seuraavan. Välillä käytiin lääppimässä maalia jonnekin jne. Kerralla ei yksinkertaisesti saatu kuntoon mitään. Lisäksi remonttifirman tiedotus on ollut täysin lapsenkengissä koko remontin ajan. Kukaan ei mm. kertonut sitä, etteivät ovisummerit ja -kellot toimi tai ettei kannata vielä yrittää käyttää uusia kaapelivetoja televisiolle. Ne kun toimivat vasta, kun koko taloyhtiön remontti on ohi.

Meille on luvattu ensi viikolla vikalistan läpikäynti ja siihen liittyvät korjaukset. Loppukatsastus on syyskuun alussa. Pahoin pelkään, ettei valmista ole vielä silloinkaan. Remonttifirman toimintaa on koko remontin ajan leimannut uskomaton hutilointi. Kiire on kova, kun halutaan välttää sakot remontin myöhästymisestä. Pelonsekaisin tuntein mietin sitä, miten huonosti on tehty remontin ei-näkyvät, rakenteelliset muutokset, kun ne asukkaalle näkyvät muutoksetkin ovat olleet tätä tasoa. Joku voi sanoa, että kitisen turhasta, mutta mielestäni remontin maksajana minulla on oikeus vaatia, että työ tehdään laadukkaasti ja niin kuin se on etukäteen katselmuksessa sovittu tehtävän. Huolestuttavinta tässä oli se, etten minä ole kuulemma edes taloyhtiömme kärkipäässä valitusten määrässä. Ei ole tainnut siis muidenkaan asuntojen kohdalla tämä remontti ihan putkeen mennä?

Kaiken tämän jälkeen en enää ihmettele, miksi meillä Suomessa rakennukset homehtuvat muutamassa vuodessa. Suomessa ei enää osata rakentaa. Tai ehkä osataan, muttei ehditä, kun on niin kauhean kova kiire.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Eteläinen kehätie valmistuu: Mitä hyötyä Lahdelle 70 miljoonan euron sijoituksella?
Matematiikan lehtorit Sari Hautala ja Annika Kinnunen: ”Olemme aivan liekeissä, kun pääsemme uuteen monitoimitaloon”
Rehtori Matti Tuovinen: ”Erityisoppilas voi opiskella Sylvia-koulussa turvallisessa maaseutumaisessa kaupunkiympäristössä”
Omalähiö jää tauolle – seuraava lehti ilmestyy 15.5.
Ylikonstaapeli Ari Pinomäki: Maakuntarajan sulku on suomalaisten viranomaisten yhteistyökyvyn testi
Luokanopettaja Tytti Heikkinen: Positiivinen palaute on tärkeää sekä työkaverille että oppilaalle
Koronavirus siirsi Sylvia-kodin juhlia tuonnemmaksi
Hennalan upseerikerholla juhlittiin talvisodan 80-vuotismuistojuhlaa
Järjestyksenvalvoja Osmo Ruhanen: Kalenteriin merkittiin ensimmäiseksi pelipäivät ja sen jälkeen suunniteltiin muuta elämää
Käsikirjoittaja Timo Taulo: Jokaisella Hennalassa asuvalla ihmisellä oli suuri huoli tulevaisuudestaan syksyllä 1944
Työllisyysasian päällikkö Sami Kuikka: Ohjaamon kautta moni lahtelainen nuori löytää työtä
Käyttöpäällikkö Pasi Heinonen: Yhden suurjännitepylvään romahtaminen ei vaikuta sähkönjakeluun
Avantouimari Siviä Kähkönen: Avantouinti virkistää kehoa ja mieltä
Kuuba – Menneen ajan rappioromantiikkaa
Ohjaaja Väinö Weckström: Loistavaa, että elokuva herätti kiinnostusta näin paljon jo koekuvausten yhteydessä
Projektipäällikkö Janne Wikström: Liipolan tunnelin tekniset järjestelmät on rakennettu kesään mennessä
Kitaristi Mika Jokinen: Lättähatun paluu on monipuolinen ja viihdyttävä levy
Isännöitsijä Eero Vesanen: Luhtikadun palaneen kerrostalon saneeraus valmistunee toukokuun lopulla
Johanna Ruuhijärvi: Keskustelutilaisuus Kerinkallion päiväkodin kohtalosta olisi pitänyt järjestää jo 1½ vuotta sitten
Piispa Seppo Häkkinen: Launeen seurakunnalla on mahdollisuus kasvaa myös tulevaisuudessa
ARKISTO