Tällä hetkellä Lahdessa satsataan paljon rakentamiseen ja suurimman osan uudesta rakentamisesta tuntuvat saavan keskustan alue sekä Etelä-Lahti. Keskustan monia vanhoja virastotaloja, kuten esimerkiksi poliisilaitos ja oikeustalo ollaan muuntamassa asuintaloiksi ja keskustaan on valmistunut, rakentumassa tai suunnitelmissa vielä paljon lisää uudisrakentamista, joista merkittävin lienee Ranta-Kartanon kiistelty alue.

Myös Etelä-Lahti tulee saamaan seuraavan kymmenen vuoden aikana suuren määrän uusia asuntoja. Isoin ja pitkäaikaisin projekti on varmasti Hennalan muuntautuminen varuskunta-alueesta asuinalueeksi. Muutosta ennakoi jo poliisilaitoksen siirtyminen vanhan varuskuntaruokalan tiloihin vuoden päästä. Iso alue on myös radanvarressa, Mytäjäisten risteyksessä sijaitseva Starkin alue, johon on kaavailtu nousevan peräti 23 uutta kerrostaloa. Muutenkin radanvarteen on suunnitteilla paljon uutta rakentamista, nyt kun kehätie rakentuu Launeelle. Asemantaustassa vanhalle kaupunginpuutarhan tontille rakentuu paraikaa yhdeksän talon triangeli-muotoinen kokonaisuus. Kerrostalojen lisäksi Etelä-Lahti saa osansa myös uusista omakotitalotonteista Ämmälän ja Renkomäen suunnassa, joten voidaan olettaa, että kymmenen vuoden päästä Etelä-Lahdessa asuu jopa noin 10 000 asukasta enemmän kuin tänä päivänä.

Hyvä että positiivista pöhinää Lahdessa riittää. Itseäni tässä yhtälössä mietityttää se, mistä nämä uudet tuhannet, jopa kymmenet tuhannet asukkaat Lahteen saadaan. Fakta on se, että Lahti ei tällä hetkellä ole se kaikkein houkuttelevin vaihtoehto nuorelle, työtä ja uraa etsivälle ihmiselle. Helsingin metropolialue vetää suurimman osan muuttoliikenteestä ja muille jäävät vain rippeet. Tosin tämä aiheuttaa sen, että asuntojen ja yleensäkin elämisen hinta on Helsingin alueella huimasti korkeampi kuin muualla Suomessa. Tähän luultavasti Lahti myös oman strategiansakin nojaa. Lahdelle parasta mainosta on ikävä kyllä se, että Helsinki on sopivan lähellä, vain 45 minuuttia junalla tai tunti autolla. ”Muuta meille, meiltä pääset nopeasti Helsinkiin” voisi sopia mainoslauseeksi. Tähän on ikävä kyllä vain totuttava.

Aina ei ole ollut näin. Vuosina 1945-1975 vietettiin Lahdessa varsinaista kasvukautta, kun asukasluku kasvoi 30 vuodessa liki 70 000 uudella asukkaalla. Silloin uudella ja dynaamisellä kaupungilla oli tarjota sitä kaikkein tärkeintä: Työtä. Oli Asko, Isku, Sotka, Upo, Raute, Luhta ja Mallasjuoma jne. Lahti oli jännittävä ja uusi, viriili keskus, Suomen Chicago. Sen jälkeen onkin ollut huomattavasti hiljaisempaa, kun vuoden 1975 jälkeen Lahden väkiluku on kasvanut vain 10 000 uudella asukkaalla, jos ei lasketa mukaan Nastolan liittämisen tuomaa lisäystä asukasmäärään. Kiinnostus Lahtea kohtaan on hiipunut samaa tahtia, kun nuo edellämainitut maineikkaat lahtelaisfirmat ovat hävinneet kartalta.

Lahti elää nyt omaa etsikkoaikaansa. Merkkejä paremmasta ja viriilimmästä kaupungista on jo olemassa, mutta tyydytäänkö Lahdessa sittenkin olemaan vain Helsingin nukkumalähiö?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kovaa vauhtia lähestyvien MM-hiihtojen taustalla on pitkään muhinut rahaongelma, joka pulpahti esiin pari viikkoa sitten. Lyhyesti sanottuna Suomen Hiihtoliitto oli Lahden Hiihtoseuralle velkaa liki 200 000 euroa, vaikka maksuaikataulu oli jo hyvissä ajoin sovittu. Lahtelaiset uhkasivat perinnällä ja hiihtoliitto vastaavasti uhkasi viedä jatkossa maailmancupin kilpailut pois Salpausselältä. Tyhjätaskuinen hiihtoliitto vetosi vapaaehtoisten työntekijöiden riittämättömään määrään maksujen viivästymiselle. Enemmänkin taisi olla kysymys siitä, että hiihtoliitto halusi näin näyttää, ettei se jatkossa aio hyväksyä tällaista vastuunjakoa kustannuksissa. Hiihtoliitto on sopimuksen mukaan luvannut maksaa järjestävälle seuralle ja Lahden kaupungille MM-hiihtojen järjestelykorvauksia, joista LHS:n osuus on 1,1 miljoonaa euroa. Puolet summasta oli sovittu maksettavaksi ennen MM-kilpailuja ja puolet kisojen jälkeen. Ikävä kyllä, hiihtoliiton kannalta, sopimus oli näillä ehdoilla tehty, eikä siitä ollut mahdollista irti pyristellä.

Viime viikot saimmekin jännittää kuinka hiihtoliitto ja Lahden hiihtoseura saavat maksukiistansa setvittyä keskenään vai onko seuraava vaihtoehto se, että Lahdessa ei enää maailmancupin kilpailuja järjestetä ja hiihtostadion voidaan räjäyttää ja muuttaa asuinalueeksi. Onneksi riidalla oli onnellinen loppu ja alkuviikosta saimme lukea, kuinka ihana, yhteen hiileen puhaltava ja onnellinen koko suomalainen hiihtoperhe nyt on. Kaikki hyvin siis? Ainakin päällisin puolin, mutta uskon, että pinnan alla kuohuu edelleen. Hieman jäi sellainen maku, että kisojen ollessa näin lähellä, osapuolet lykättiin miltei väkipakolla pussauskoppiin sopimaan asia. Pois häiritsemästä kisojen markkinointia. Asiaan palataan kisojen jälkeen varmuudella ja syytä onkin.

Hiihtoliiton venkoilu sovittujen maksujen maksamisessa ja uhkailu maailmancupin kisojen siirtämisellä muualle jättivät varmasti pahan maun lahtelaisen hiihtoväen ja kaupungin päättäjien suuhun. Onhan Lahti tietoisesti pitänyt hyvää huolta hiihtostadionista vuosien varrella ja päivityksiä kisa-alueelle on tehty viimeisten vuosien aikana kaiken kaikkiaan liki 30 miljoonalla eurolla. Hiihtostadion on Lahden kaupungin tärkein valtti, kun turisteista kilpaillaan. Monen lahtelaisen mielestä Lahden panostukset hiihtostadioniin ovat olleet jopa liiankin suuria näin pienelle ja velkaiselle kaupungille.

Hiihtostadioniin on kaadettu todellakin miljoonatolkulla rahaa, mutta kisojen mahdolliset tuototkin ovat messevät. Lipputuloilla ei vielä paljon juhlita, mutta esimerkiksi Ruotsin Falunissa vuonna 2015 pidettyjen MM-hiihtojen talousvaikutus alueelle laskettiin yli 30 miljoonaksi euroksi. Hotellit, ravintolat ja kaupat pullistelevat varmuudella väkeä pari viikkoa. Kauppa käy ja Lahti saa todella hyvää mainosta, kun 12 päivää kestävä suuri hiihtotapahtuma kerää 500-600 miljoonaa TV-katsojaa ympäri maailman. Tämä näkyy tulevina vuosina varmuudella kasvavina turistivirtoina. Panostus on suuri, mutta niin on mahdollinen tuloskin. Onkin lahtelaisena veronmaksajana syytä toivoa, että Lahti, hiihtoseura ja hiihtoliitto ratsastavat kisojen jälkeen ihanan yksimielisinä kohti taivaanrantaa ja siellä häämöttäviä seuraavia Lahden MM-hiihtoja.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Hallitus selvittää parhaillaan, voisiko valtion maantie-, rata- ja vesiväyläverkon ylläpidosta ja kehittämisestä vastata valtion yhtiö. Ideana on korvata liikenneverot ainakin osaksi tiemaksuilla. Selvityksestä suurimman huomion on varastanut idea autoihin asennettavasta sim-kortista, jolla autoilua voitaisiin valvoa. Kansalainen maksaisi autoilusta ainoastaan käytön mukaan, mikä mullistaisi nykyisenkaltaisen autoverotuksen.

Projektia vetävä liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner perustelee näin mullistavaa muutosta toimintatapoihin sillä, että nykymuodossaan valtion liikenneinfrastruktuuri on budjetissa pääosin kuluerä, joka kilpailee valtion muiden välttämättömien kulujen kanssa. Jos nykytilaan ei tehdä mitään muutosta, korjausvelka kasvaa, uudet liikennehankkeet jäävät toteuttamatta ja Suomen kyky saada EU-rahoitusta Suomen väyläinvestointeja varten heikkenee entisestään. Bernerin mukaan valtion yhtiö, joka vastaisi tieverkosta, merkitsisi budjetin alijäämän pienenemistä ja vähentäisi verojen keräystarvetta eli kokonaisveroaste laskisi.

Keskeinen hyöty kansalaisille tässä ns. Bernerin mallissa on, että se tarjoaisi toivottavasti laajan kirjon erilaisia liikenteen palveluja tai palvelupaketteja, joista voisi valita mieleisensä. Hyöty on myös se, että asiakas maksaisi vain siitä, mitä käyttää. Bernerin mukaan ei ole tarkoitus seurata kansalaisia, vaan ajettuja kilometrejä. Autojen paikannus toteutettaisiin matkapuhelinverkkojen avulla eräänlaisella ”autojen digiboksilla”, joka asennettaisiin konepellin alle. Vaikka asiakas hankkisi paikannukseen perustuvan palvelun, varmistetaan hänen yksityisyydensuojansa lailla. Vaatimus on, että laitteet ja niihin liittyvät palvelut ovat helppokäyttöisiä, tietoturvallisia ja yksityisyydensuojan turvaavia, Berner lupaa.

Hyvä jos näin on, mutta täytyy muistaa se tosiseikka, että jos tietoa kerätään autoilijoista sim-kortilla, tarkoittaa se sitä, että tieto on olemassa ja silloin se on myös tarvittaessa käytettävissä. Myös hakkeroinnin mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon, sillä uskon, että ajotiedot, joita autoon asennettava laite keräisi, kiinnostaisi varmasti monia tahoja.

Monet, myös minä, pitävät autojen seuraamista sim-kortin avulla erittäin arveluttavana ja riskialttiina, Orwellilaisena toimintana, jossa kansalaisia kytätään DDR:n Stasin tavoin. Julkisuudessa onkin nostettu esiin myös vaihtoehtoisia tapoja maksaa tai kerätä tietoa ajokilometreistä. Esimerkiksi perussuomalaiset nostivat vaihtoehdoksi katsastuksen yhteydessä tehtävät kilometrimäärien tarkastukset. Järkeenkäypä ehdotus, jossa helposti selviää vuoden aikana ajetut kilometrit ilman sen tarkempia paikannuksia. Muita esille tulleita keinoja ovat olleet tietullit, polttoaineveron nostaminen sekä aikaan perustuva seuranta ja kiinteä kuukausi- tai vuosimaksu. Näille kaikille yhteistä on se, ettei erityistä seurantalaitetta autoon tarvita. Kuukausimaksut voisivat olla ikään kuin autojen Netflix eli kuukausimaksullinen palvelu ja samalla autoilija voisi välttää paikannuksen ostamalla tiemaksun pakettina.

No, päätyy hallitus sitten mihin tahansa keinoon autoilun seurannassa, on selvää, että se tulee vaikuttamaan myös autokauppaan, sillä jatkossa vähäpäästöisimmillä autoilla ajavat maksaisivat ajamisesta vähiten. Se mitä liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa selvitykseksi ja mitä kaikkia keinoja se pitää sisällään selviää ensi viikon torstaina. Hallituksen päätös hankkeen valmistelun jatkosta on tarkoitus tehdä huhtikuun lopun kehysriihessä ja tavoitteena on, että valtionyhtiö aloittaisi vuoden 2018 alussa, mikäli hallitus erikseen näin päättää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden seitsemännet MM-hiihdot ovat jo aivan nurkan takana. Torilta löytyvän laskurin mukaan päiviä avajaisiin on jäljellä enää 48 kappaletta. Tällä viikolla kisaorganisaatio ilmoitti, että ennakkolippuja on mennyt kaupaksi yli 100 000. Todella hyvä määrä, jos peilataan viimevuotisiin esikisoihin, joita vaivautui paikan päälle katsomaan vain noin 20 000 hiihdon ystävää.

Aiemmin Lahdessa järjestetyt hiihdon MM-kisat ovat olleet taloudellisia menestyksiä. Yleisöä on riittänyt aina hyvin, sillä jo vuoden 1958 kisoissa päästiin yli 200 000 katsojan. Varsinainen lottovoitto oli vuosi 1989, jolloin katsojia oli ennätykselliset 460 000. Myös 2001 järjestetyt Lahden MM-kisat olivat yleisömenestys. Tosin ne kisat muistetaan Suomessa vain dopingskandaalista, joka tuntui vuosikaudet vaivaavan Lahden imagoa. Tämä on todella käsittämätöntä, sillä eihän Lahden kaupungilla ja sen maineella ollut mitään tekemistä suomalaisten hiihtäjien sekoilujen kanssa. Häpeä oli joka tapauksessa käsin kosketeltavissa vähintään 10 vuotta.

Kuten todettua 100 000 myytyä lippua ennakkoon on hyvä luku. Kisajärjestäjien tavoite on kuitenkin selvästi korkeammalla, sillä yli 200 000 myydyllä kisalipulla järjestäjät pääsisivät omilleen. Varsinaiseksi yleisötavoitteeksi on kuitenkin asetettu 250 000 katsojaa. Mistä sitten nuo puuttuvat 150 000 katsojaa vielä kaivetaan? Väitän, että tärkein syy saapua kisoihin on monelle penkkiurheilijalle se, että suomalaisten urheilijoiden on suorastaan pakko menestyä. Suomalaiset ovat menestyshullua kansaa ja parasta mainosta kisoille on se, että meillä on olemassa omia urheilijoita, joilla on realistiset mahdollisuudet taistella mitaleista, jopa siitä kultaisesta.

Mäkihyppyhän oli takavuosina taattu yleisömagneetti. Puikkonen, Nykänen, Nieminen ja Ahonen kilpailivat kärkisijoista ja mäkimonttu pullisteli väenpaljoudesta. Nyt kilpaillaan siitä pääseekö kukaan ns. mäkikotkistamme karsinnasta varsinaiseen kilpailuun eli mäkihyppy ei suomalaisia mäkimonttuun vedä. Onneksi tällä kaudella hiihtäjämme, niin naiset kuin miehetkin, ovat menestyneet varsin hyvin maailmancupin kilpailuissa ja palkintopallisijoituksia on tullut joka viikonloppu. Kyllä Krista Pärmäkosken, Matti Heikkisen ja Iivo Niskasen menestys on pantu merkille ja ilmassa on jopa aavistus mitalin tuoksua. Muutama norjalainen dopingkäry on nostanut suomalaisten itsetuntoa. Norjalaiset voidaan voittaa. Maastohiihdon lisäksi myös yhdistetyn hiihto on pitkästä aikaa taas nostamassa päätään. Kiitos Eero Hirvosen ja Ilkka Herolan sekä Hannu Mannisen paluun, voidaan tässäkin lajissa odottaa yllättävän hyviä sijoituksia.

Pelkkään urheiluun ei tänä päivänä hiihdonkaan MM-kisoissa voida enää luottaa, kun katsojien kiinnostuksesta kamppaillaan. Kisojen yhteydessä Lahdessa on tarjolla maailman suurin afterski, huippuartistien esityksiä, Seinäjoen Tangomarkkinoiden Monotangot, Röllin Talvimaa ja Heurekan Tiedesirkus. Lisäksi kisa-alueella on useita ravintoloita moneen makuun. Hieno innovaatio on myös ns. Mielensäpahoittajan katsomo, josta löytyy sitä monen kaipaamaa perinteisen tyylin hiihtotunnelmaa. On mustikkakeittoa, kahvit nuotiolla ja väliaikataulut. Alueella on myös oma anniskelualueensa A-oikeuksin sekä oma kenttäkuuluttaja, kukapa muu kuin legendaarinen Anssi Kukkonen.

Lahdelle kisat ovat jälleen upea mahdollisuus loistaa 12 päivää parrasvaloissa, katsoohan kisoja kotisohviltaan 600 miljoonaa katsojaa ympäri maailman. Ainakin minä aioin kantaa oman korteni kekoon ja saapua paikanpäälle urheilijoitamme kannustamaan. Minulla on vahva kutina, että näistä tulee hyvät kisat!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi