ICCP:n uusin ilmastoraportti ei ole kaunista luettavaa. Ilmastonmuutos uhkaa ennennäkemättömällä tavalla maailman jäätiköitä, lumipeitteitä ja meriä. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC sanoo raportissaan, että mikäli päästöt jatkuvat voimakkaina jäätiköiden sulamisnopeus kiihtyy Grönlannissa ja Etelämantereella. Alppien ja Skandinavian vuoristojäätiköistä voidaan menettää 80 prosenttia 2100 mennessä. Merenpinta voi nousta pahimmillaan metrin jo tällä vuosisadalla, mikä uhkaa satojen miljoonien ihmisten asuinsijoja, meret lämpenevät, happamoituvat ja menettävät hapekkuuttaan ja Pohjoinen jäämeri pysyy sulana aiempaa pidempään. Merenpinnan nousulla on valtavia vaikutuksia: kaikkein alavimmat alueet muuttuvat asuinkelvottomiksi. Alavilla mailla asuu nyt arviolta 680 miljoonaa ihmistä ja suurimmat ongelmat ovat edessä esimerkiksi Tyynen valtameren pienillä saarilla, Kiinassa, Indonesiassa, Bangladeshissa, Hollannissa ja Floridassa. Samalla myrskyjen aiheuttamat tulva-aallot ja eroosio pahenevat.

Raportti on selvää faktatekstiä alan todellisilta asiantuntijoilta ja tiedemiehiltä ilman sen suurempaa tunteenpaloa tai politiikkaa. Tunteenpaloa sen sijaan löytyy jo liiaksikin sitten kansalaisten ilmastokeskusteluissa. Tällä viikolla Helsingin Sanomat kertoi, että lähes puolet suomalaisista epäilee ilmastopuheita ja vastaavasti toinen puoli kansasta on sitä mieltä, että Suomen tulisi olla ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijä. Huolestuneena olen seurannut keskustelua ja huomannut miten jyrkästi ilmastonmuutos jakaa mielipiteitä. Eikö ongelma pitäisi kohdata meitä ihmisiä yhdistävänä tekijänä eikä päin vastoin? Vai onko ilmastonmuutoksestakin tehty jo mielipidekysymys tai uskonasia? Kohta varmasti joku väittää maapalloakin litteäksi, koska minusta niin tuntuu… Asian ympärille on jo ehditty rakentaa huima määrä erinäisiä salaliittoteorioita, jotka entisestään hämärtävät ihmisten mielet näkemästä tosiasioita.

Konservatiiviset piirit puhuvat mielellään ilmastohysteriasta ja maailmanlopun saarnaajista. Monet epäilijät tuntuvat odottavan jotain todella isoa ja konkreettista todistusta ilmastonmuutoksesta uskoakseen, kuten esimerkiksi jotain käsittämättömän suurta luonnonkatastrofia Hollywood-elokuvien tapaan. Tiedättehän, tulta, räjähdyksiä, tulvia, rankkasateita, tulivuoren purkauksia ja miljoonia kuolleita. Uskon, että siinä vaiheessa, kun sellainen sattuu, olemme päästäneet ilmastonmuutoksen jo liian pitkälle.

Tutustumalla ICCP:n raportteihin voi nopeasti huomata, ettei niissä suinkaan maailmanlopusta puhuta, ainoastaan siitä mitä ilmaston lämpeneminen tarkoittaa luonnolle tulevaisuudessa. Minkälaisia muutoksia on tulossa, jos emme hillitse lämpötilan nousua? Useimmat muutokset eivät ole miellyttäviä ja seuraamukset voivat olla arvaamattomia, mutta mistään lopullisesta tuhosta ei lyhyellä aikavälillä raportissa puhuta. Kysymys on pitkälti siitä miten ihmiskunta pystyy sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja hidastamaan tai jopa pysäyttämään sen.

Jos sinua ärsyttää Greta Thunbergin ns.teiniangsti, niin olisi ehkäpä syytä keskittyä itse viestiin, ei viestintuojaan. Nyt on kovin vaivaannuttavaa seurata keskustelua, joka keskittyy lähinnä nuoren naisen ulkoiseen olemukseen ja ulosantiin ja siihen mitkä ovat Thunbergin taustavoimat. Uskomattominta on se, että irvailijoiden joukkoon on liittynyt myös USA:n presidentti Trump. Joskus iso ja vaikutusvaltainen ihminen voi itsetunnoltaan olla yllättävän pieni.

Jos ekosysteemin osittainen tuhoutuminen ei kiinnosta, niin luulisi konservatiivisimpiakin ihmisiä kiinnostavan se tosiseikka, että vaikka onnistuisimmekin hillitsemään ilmaston lämpenemisen kahteen celsiusasteeseen, merien pinta nousee vuoteen 2100 mennessä vääjäämättä niin paljon, että ainakin 250 miljoonaa ihmistä joutuu jättämään kotinsa. Sehän tarkoittaa todella isoja kansainvaelluksia ja eiköhän tänne Suomeenkin muutama miljoona pakolaista silloin ajaudu. Silloin saattaa olla taas joillain tahoilla kova kiire Rajat kiinni -kylttien kyhäämisessä.

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi on mediassa esitetty tavalliselle ihmiselle muutamia hyviä ja yksinkertaisia keinoja. Vaihda lentokone junaan, vaihda auto kävelyyn tai pyöräilyyn, kierrätä jätteet, suosi lähiruokaa ja kasviksia, säästä sähköä, älä lämmitä turhaan jne. Mielestäni ihan hyviä neuvoja myös niille, jotka inhoavat tätä ”ilmastohysteriaa”. Jos et noilla keinoilla omasta mielestäsi paranna ilmastoa, niin parannat ainakin omaa terveyttäsi ja elämänlaatuaasi, samalla kun säästät selvää rahaa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kuukausi sitten annoin pääkirjoituksessani 95% varmuuden sille, että Milla Bruneau valitaan vetämään Lahden Green Capital-projektia, vaikka haku jouduttiin julkiseksi painostuksen alla laittamaankin. Viisi prosenttia jätin sen varaan, että löytyisi joku niin ylivoimainen hakija, että Bruneau olisi pakko sivuuttaa. No ei sellaista sitten löytynyt ja Milla Bruneau valittiin projektin johtoon. Yllättyikö kukaan? Kyllähän hakijoiden joukossa oli korkeakoulutettua väkeä hyvällä CV:llä varustettuna, mutta hieman ”yllättäen” tähän tehtävään ei tarvittukaan korkeakoulututkintoa, niin kuin yleensä kaupungin johtaviin tehtäviin vaaditaan. Tällä kertaa medianomin tutkinto riitti, kunhan vain henkilö oli oikea. Lisäksi muutama hakija on kertonut julkisuudessa työhaastattelun olleen kovin ylimalkainen, ikään kuin ”voittaja” olisi jo etukäteen valittu. Tehtävä oli kuin olikin räätälöitu juuri Bruneaulle ja tästä näkökannastaan Lahden johto ei ollut valmis peruuttamaan. Toivotaan, että hän onnistuu tehtävässään, mutta auta armias, jos projekti jollain tapaa ajaa karikolle tai tulokset eivät ole riittäviä. ”Kivittäjät” ovat jo varmuudella valmiudessa.

Valinnallaan Lahden kaupunginjohto asetti Bruneaulle riman korkealle ja paineet onnistua tehtävässä tulevatkin olemaan todella kovat. Lahdessa tullaan seuraamaan nyt silmä kovana sitä, miten hän selviää tehtävästään. Olen aika varma siitä, että Bruneau kyllä selviää tehtävästään hyvin, mutta millä mittareilla onnistuminen voidaan mitata? Tällaisen vatuloinnin ja kähminnän jälkeen voidaan olla varmoja siitä, että monelle kaupunkilaiselle ei riitä työn hoitaminen kunnialla. Ei, Bruneaun pitää nostaa Lahti valtakunnan ykkösmedioihin näkyvästi Euroopan ympäristöpääkaupunkina ja esimerkkinä kaikille muille kaupungeille. Kaupungin pitää hyödyntää titteli 100 prosenttisesti ja netota sillä sievoinen tili, samalla kun Lahden positiivinen maine kasvaa maailmalla. Tilannetta ei helpota se, että monet kaupunkilaiset pitävät ympäristökaupunkiasiaa suorastaan hömppänä ja turhana rahan tuhlaamisena.

Jupakka on aiheuttanut suurta eripuraa Lahden kokoomuksen sisällä. Jorma Ratia erosi kokoomuksen valtuustoryhmästä tällä viikolla. Syynä eroon Ratia kertoi olevan tiettyjen henkilöiden oman edun tavoittelu, joka on ylittänyt sellaiset rajat, joita ei voi hyväksyä. Myös Francis McCarron on arvostellut kovin sanoin prosessia, jolla Bruneau valittiin. Ei Ratiallakaan ihan puhtaat jauhot pussissaan ole. Kaikki muistanevat, että mies poistettiin Lahti Energian hallituksen johdosta viime kesäkuussa, kun ilmeni, että mies oli junaillut toimitusjohtaja Seesvaaralle palkankorotuksia ilman kaupungin hyväksyntää. Kokoomuksessa näyttääkin olevan nyt käynnissä kova valtataistelu, jossa ei keinoja kaihdeta. Kaveria puukotetaan selkään surutta. Lahtelaista kansanedustajaa ei kokoomuksesta ole löytynyt Tuija Nurmen ja Ilkka Viljasen jälkeen 8 vuoteen ja sekös puolueessa kismittää. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei sellaista löydy ihan lähitulevaisuudessakaan. Ei ennen kuin puolueessa on päätetty, kuka on se kukko tunkiolla, se joka karavaania Lahdessa ohjaa. Valtataistelu on käynnissä, vaan kuka siitä selviää voittajana?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Liikenneministeri Sanna Marin esitteli tällä viikolla valtion suuria ratahankkeita. Ratasuunnitelmia on väijytty kaupungintalolla tiukasti, sillä varsinkin ns. Lentorata toisi toteutuessaan Lahdelle paljon etuja. Lentorata mahdollistaa suoran yhteyden Lahdesta lentoasemalle Keravan kautta ja edelleen Helsinkiin. Noin 30 kilometrin pituinen, pääasiassa kaukoliikenteelle suunniteltu Lentorata kulkisi Pasilasta Keravalle kokonaan tunnelissa ja pysähtyisi vain Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Suora, vaihdoton yhteys nopeuttaisi matkaa lentoasemalle sekä pohjoisen että etelän suunnista. Voidaan siis sanoa, että Lahden kaupungin tulevaisuudelle Lentorata tietäisi pelkkää hyvää ja se sopisi kuin nakutettu kaupungin omiin tulevaisuuden visioihin, joissa Lahti on paikka, josta käydään pääkaupunkiseudulla töissä. Tähän tähtää oikeastaan kaikki isot rakennushankkeet, jotka ovat radanvarteen suunnitteilla.

Ratasuunnitelmissa piilee myös pieni peikko nimeltään Itärata. Mitä kautta Itärata tulevaisuudessa kulkee? Vaihtoehtoja on kolme. Halvin ja Lahden kannalta paras vaihtoehto olisi nykyinen Lahden kautta kulkeva ratayhteys, jota parannettaisiin ja nopeutettaisiin. Kouvolassa taas tuuletettaisiin kovasti, jos vaihtoehto kaksi eli Keravalta suoraan Kouvolaan kulkeva ratayhteys rakennettaisiin. Kolmas vaihtoehto on ns. rantarata, joka kulkisi Kotkan kautta Venäjälle.

Lahden onkin nyt syytä panostaa kunnon lobbaukseen, jotta Itärata saadaan jatkossakin kulkemaan Lahden kautta. Itäradan menettäminen Kouvolalle tai Kotkalle olisi paha takaisku. Jostain pitäisi kaivaa paukkuja myös Lentorata-hankkeeseen, vaikka kaupungin taloustilanne huono tällä hetkellä onkin. Kyse on siitä, kuinka elinvoimaisena Lahti voidaan tulevaisuudessa pitää vai karkaako kehitys ja elinvoima muualle parempiin olosuhteisiin?

Parhaimmillaan uudet ratayhteydet voisivat olla valmiina vasta 2030-luvun loppupuolella, mutta tulevaisuus tehdään nyt ja tässä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vuonna 1984 menin elämäni ensimmäistä kertaa kesätöihin. Työpaikaksi oli valikoitunut silloinen Posti- ja telelaitos. Tarkemmin sanottuna työpaikka löytyi Launeen postista ns. kesähessuna, konttorin silloin vielä sijaitessa Mustamäenkadulla. Jakelureitti löytyi Launeen ytimestä. Launeen postin ryhmävastaavana toimi silloin Väinö Siro. Kovin arvokkaan oloinen vanhahko mies, päällään Postin sininen univormu. Kyllä luit oikein, univormu! Silloin postinjakajan vaatetukseen kuuluivat erottomattomasti kauluspaita, kravatti ja univormu. Päässä oli postin kenttälakki.

Postinkantaja oli arvostettu työssään ja häntä oltiin monesti jo portilla vastassa. Oma postimies tunnettiin nimeltä ja usein hänet pyydettiin myös kahville. Tosin silloin posti jaettiin vielä oveen asti omakotitaloissakin. Jotain postinkantajan arvostuksesta kertoi se, että jouluisin alueen postimiehelle kerättiin joululahjarahaa lähikulman osuuskaupassa ja sitä saattoikin kertyä monta sataa markkaa. Jopa me nuoremmat postinjakajat saimme piiriltä jouluisin kymmeniä suklaarasioita.

Postinjakajat olivat ylpeitä työstään, olihan kyseessä kuitenkin valtion virka. Myös työn laadusta oltiin erittäin tarkkoja ja jos jostain syystä kävi niin, että jakoi vahingossa väärin, kummitteli se mielessä monta yötä. Piiri tunnettiin läpikotaisin ja muistan, että olisin itse pystynyt luettelemaan reittini 300 luukkua ulkoa osoitteineen ja nimineen. Silloin ei tullut mieleenkään, että kokonainen piiri voisi jäädä jakamatta, ammattiylpeys oli niin kova, että homma hoidettiin aina maaliin porukalla ylitöinä.

Leikkaus tähän päivään, 35 vuotta myöhemmin: Postin pääjohtaja vetää miljoonapalkkaa samalla, kun pakettilajittelijoiden palkkaa yritetään alentaa 30-50% vaihtamalla työntekijät törkeästi edullisempaan liittoon, lähetyksiä häviää toistuvasti, postia jaetaan vain neljä kertaa viikossa, ensi vuonna luultavasti vain kolme päivää viikossa, isoja irtisanomisia, posteja jää päivittäin jakamatta, työntekijät vaihtuvat tiuhaan, kirjemaksut nousevat vuodesta toiseen, postimiehet leikkaavat nurmikkoja jne…Kaiken kaikkiaan postityön arvostus on suomalaisten silmissä lähellä nollaa, eikä kuulemani mukaan työntekijätkään enää pidä työtään minkään arvoisena.

Miten tähän on tultu? Yksi perustavaa laatua oleva virhe tapahtui vuonna 1994, jolloin Postista tuli osakeyhtiö. Tällöin olisi postinjakelu pitänyt erottaa omaksi toiminnakseen ja pitää tiukasti erossa bisneksen tekemisestä. Kirjeiden ja lehtien jakelu ei Suomessa ole koskaan ollut kannattavaa muuta kuin isoissa kaupungeissa. Harvaan asutulla maaseudulla jakelun kustannukset karkaavat helposti käsistä. Yhtiön keskeiseksi johtotähdeksi tuli tuloksen tekeminen tavalla tai toisella. Yritettiin olla aallonharjalla IT-puolella, vaikkei osaamista siltä puolelta oikein ollutkaan. Vaihdettiin jopa yhtiön nimi Itellaksi, joka myöhemmin myönnettiin kalliiksi virheeksi ja palattiin tuttuun Posti-nimeen. Ikävä kyllä uskottavuus oli jo kansalaisten silmissä menetetty.

Sen jälkeen kun Postista tuli osakeyhtiö, alkoivat jatkuvat organisaation muutokset ja moninaiset säästötoimenpiteet. Työmenetelmiä muutettiin niin usein, ettei perässä meinannut pysyä. Nurkan takana lymyili aina se seuraava työmenetelmä, jolla voitaisiin säästää. Yhtiön johdon toiminta on ollut puokkoilevaa jo 90-luvun puolivälistä lähtien kaikkine Itella-seikkailuineen ja samalla yhtiön vahva ydinosaaminen eli lähetysten jakelu unohtui suuruudenhullujen visioiden alle.

Sääli, sillä työntekijät ovat aina tehneet parhaansa vallitsevista olosuhteista huolimatta, joten heitä ei ole missään nimessä syyttäminen tästä tilanteesta. Jossain vaiheessa vain jaksaminen loppuu, kun työtä jota teet, ei arvosteta. Postin johdon toimet ovat jo vuosia osoittaneet, että postinjakaja on vain haitallinen kuluerä firmalle, josta pitää päästä eroon.

Alussa kertomani kuvaus Postista 80-luvulla ei enää palaa, se on selvä, mutta voisiko Postin johto edes teeskennellä arvostavansa omia työntekijöitään kyselee postilainen Salomaa 1984 – 2009

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi