Pitelet kädessäsi vuoden 2024 viimeistä Omalähiötä. Seuraavan kerran Omalähiö tippuu luukustasi tammikuun 10. päivä ja silloin eletäänkin jo vuotta 2025. Perinteisesti olen aina vuoden viimeisessä numerossa niputtanut kuluneen vuoden tapahtumat yhteen, jotta saisin hieman perspektiiviä siitä mitä kaikkea vuosi onkaan sisällään pitänyt. Itsekeskeisesti olen käyttänyt lähdeaineistona vain ja ainoastaan omia pääkirjoituksiani eli kyseessä on vuosi allekirjoittaneen vinkkelistä katsottuna.

Tammikuussa heti alkuun puitiin kaupungissamme Lahti Energian mahdollista myyntiä ja jatkettiin Kisapuiston stadionin vatulointia. Presidentivaalikin maassamme alkuvuodesta käytiin ja pitkästä aikaa lopputuloksena ei ollut Niinistö, vaan Stubb. Helmikuussa Suomen alhaista syntyvyyttä kauhisteltiin ja jotkut totesivat kaupunginteatterin Nummisuutareiden sisältävän pornoa. Olisiko näillä jotain yhteyttä? Maaliskuussa todettiin median siirtyvän yhä enemmän digin puolelle ja keskittyvän isoihin konserneihin. Samoihin aikoihin valtionvarainministeri Riikka Purra nautiskeli leikkauksilla laittamalla saksikuvia someen. Jostain syystä kaikkia ei asia naurattanut. Kuin kirsikkana kakussa Suomi oli seitsemättä kertaa maailman onnellisin maa. Huhtikuussa Lahti luopui Lahti Energian myynnistä talouden tasapainottamiskeinona ja todettiin, että säästetään sitten kaikessa muussa. Koululaisten kännykän käytöstä tunneilla oltiin huolissaan.

Toukokuussa kansanedustaja Vornanen persuili aseen kanssa ja koko jalkapalloileva Suomi naureskeli Kisapuiston tekonurmelle. Ja kun Lahdessa ollaan, niin selvähän se oli, että vielä kerran Lahti Energian myynti nousi esiin vielä toukokuussakin. Kesäkuussa kuulemma käytiin EU-vaalit. Äänestysprosentti tälläkin kertaa luokkaa naurettava. Kesäkuussa käynnistyi myös todellinen penkkiurheilijan superkesä, kun arvokisoja oli joka saralla. Mitaleita Suomeen sen sijaan tuli hyvin säästeliäästi. Heinäkuussa lomailtiin perinteisesti. Elokuussa Lahti vihdoin sai Patomäen futiskentät nytkähtämään eteenpäin ja muutenkin kaupunki teki liikuntapaikkasuunnitelmiaan. Joku nero oli vihdoin huomannut, että olisi hyvä palauttaa kirjat kouluihin sen sijaan, että lapset olisivat myös koulussa koko ajan ruudun ääressä.

Syyskuussa keskusteltiin Launeen kirjaston tulevaisuudesta, joka vaikutti huonolta. Tähän liittyen keskustelua käytiin mm. Salinkallion koulurakennuksen kohtalosta. Perinteisesti jääkiekkoliigan vähäiset yleisömäärät myös puhuttivat.
Lokakuussa Lahden valtuusto nosti omia kokouspalkkioitaan, kun samaan aikaan kuntalaiset kärsivät useista säästötoimenpiteistä. Siitä vähän esimerkkiä kuntalaisille. Taloyhtiöiden konkurssit nousivat myös esiin ja loppukuussa kaupunki sekoili kilpailutuksessaan rikkaruohojen kitkemisessä. Marraskuussa ihmettelin lahtelaisia palloilujoukkueita, jotka kilvan putoilevat eri lajien pääsarjoista pois. Asiaa tuskin auttaa köyhän kaupungin ”Ei oo, eikä tuu” -linja, kun puhutaan vaikkapa Kisapuistosta. Seuraavat kymmenen vuotta vatuloidaan varmasti monitoimiareenaa. Marraskuussa otin esiin myös nettihuijaukset ja hybridivaikuttamisen, jotka ovat nykyään jokapäiväistä leipäämme netissä. Joulukuussa vietettiin Linnan juhlia ensimmäistä kertaa Stubbin johdolla ja ihan vuoden lopuksi otin esiin puhtaan veden yhtenä kaupunkimme tärkeimmistä voimavaroista.

Olihan taas mielenkiintoinen vuosi täynnä kaikenlaisia tapahtumia, mutta jos joulupukilta jotain saisi toivoa ensi vuodeksi, niin miten olisi esimerkiksi maailmanrauha?
Viimeiset 5 vuotta ovat pitäneet sisällään niin hurjia käänteitä, että nyt voisi tehdä itse kunkin mielenrauhalle eetvarttia sellainen vuosi, jossa ei nähtäisi sotaa tai kulkutauteja.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta itse kullekin säädylle!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Usein tulee kirjoiteltua rakkaasta kaupungistamme kovin negatiivisesti, vaikka Lahdessa olisi paljon positiivistakin mitä tuoda esille. Usein sanotaan, että eniten Lahtea ja lahtelaisia haukkuvat lahtelaiset. Varmasti totta. Totta on myös se, että jos ulkopaikkakuntalainen erehtyy Lahtea haukkumaan, voi tätä helposti sattua nenään. Lahden haukkuminen koetaan aikalailla lahtelaisten yksinoikeudeksi, mutta kyllä täällä voitaisiin joskus nostaa omaa häntääkin, ainakin silloin kun siihen on aihetta.

Yksi isoimmista asioista, joista Lahti tunnetaan laajalti, jää usein meiltä lahtelaisilta huomaamatta, sillä niin itsestään selvä asia se meille on. Tämä asia on lahtelainen vesi. Lahtelainen vesi on jo vuosikymmenet ollut maamme ehdotonta ykkösluokkaa ja tämän voi jokainen huomata juodessaan vettä muualla Suomessa. Ero on huima lahtelaisen veden eduksi. Lahtelaisen puhtaan ja hyvänmakuisen veden takana ovat Salpauselän suuret soraharjut, jotka varsin tehokkaasti suodattavat ja puhdistavat sade- ja sulamisvedet. Väitetään jopa, että vesi olisi sellaisenaan jo juotavaa, ennen kuin ne desinfioidaan kemiallisesti.

Ensimmäisenä lahtelaisen veden erinomaisen laadun toi näkyvästi esiin lahtelainen Mallasjuoma. 1950-luvulta alkaen Mallasjuomasta tuli lahtelaisuuden vertauskuva mainonnassa. Tutuiksi koko maassa tulivat sanonnat: ”Ei oo Lahden voittanutta!” ja ”Moi lahtelaista!” Jo silloin yleisesti tiedettiin, että salaisuus hyvän makuisten virvoitusjuomien ja olueiden takana on Lahden erinomainen veden laatu.

Lahden loistava vesi on noussut vimeksi otsikoihin, kun Viking Malt päätti investoida Lahteen 90 miljoonaa euroa Kujalaan nousevaan uuteen mallastamoon. Yhtiön mukaan yksi tärkeimmistä seikoista siihen miksi yhtiö jää Lahteen, on se tosiasia että raaka-aineet (vesi ja lähitilojen viljat) ovat Suomessa ja varsinkin Lahden alueella ylivertaisia. Myös toinen uutinen joka liittyi lahtelaiseen veteen ja sen ylivertaisuuteen on toistunut, kun lahtelaisen Teerenpelin viskitislaamo on valittu useammankin kerran maailman parhaaksi viskintuottajaksi. Yksi isoimmista Teerenpelin menestyksen salaisuuksista omistajien mukaan on nimenomaan lahtelainen vesi ja tietenkin myös lähitilojen viljat. Näiden positiivisten uutisten lisäksi muistanette varmasti, että Lahden Hennalaan on valmistunut vedenpullottamo, jossa H204U Finland on aloittanut alkukankeuksien jälkeenpohjaveden pullottamisen. Tehtaan pullotuskapasiteetti on miljoona litraa vettä vuorokaudessa ja vettä viedään erityisesti Aasian isoille markkinoille.

Meille lahtelaisille hyvä, puhdas vesi on itsestäänselvyys, mutta maailmalla on siitä päivittäin huutava pula. Itse asiassa makean veden määrä on vain kolme prosenttia kaikesta maailman vedestä. Ja meillä sitä Suomessa ja Lahdessa riittää. Makea vesi on muuttunut ja muuttumassa entistä enemmän globaaliksi tuotteeksi ja hyödykkeeksi, jota myydään ja ostetaan kuin raaka-aineita, mineraaleja, puuta, öljyä ja kaasua. Teoriassa tämä tarkoittaa sitä, että istumme Lahdessa melkoisen kultakaivoksen päällä. Eri asia sitten on se, miten pystymme käytännössä hyödyntämään vesivarantoamme taloudellisesti ja mahdollisimman viisaasti. Kysyjiä ja ostajia varmasti tulevaisuudessa riittää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomi täyttää jo 107 vuotta, mutta kuinkas meillä Suomessa oikein hurisee vuonna 2024? Tämän vuoden maaliskuussa kerrottiin, että Suomi on peräti jo seitsemättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Tämä on sinänsä huvittavaa, sillä kun seuraa mediaa ja kuuntelee ihmisten keskusteluja, niin netissä kuin kahvipöydissä, niin saa helposti kuvan, ettei Suomessa ole mikään hyvin. Niinpä moni suomalainen saattaa miettiäkin juuri nyt, olenko minä ainoa onneton ihminen tässä maailman onnellisimmassa maassa?

Tätä ei ole kai mitattu, mutta minulla on tunne, että tämä maailman onnellisin kansa on myös samaan aikaan maailman eniten valittava kansa. Meillä on liikaa veroja, liikaa maahanmuuttajia, liikaa äärioikeistoa, liikaa äärivasemmistoa, liikaa leipäjonoja, kesät liian kylmiä, talvet liian leutoja, ikuisesti huonot päättäjät puoluekannasta riippumatta. Suomalainen koulu on ongelmissa, on liikaa mielenterveysongelmia, lakotkin riivaavat ja maan talous on täysin kuralla. Valituksen aiheita on tuhansia ja taas tuhansia ja totta vie, eihän tämä maa täydellinen ole, ei lähelläkään. Eivät kaikki Suomessa hihku onnesta, mutta siitähän tässä tutkimuksessa ei ole kyse. Paljon on parannettavaa, mutta nähtävästi olemme kuitenkin oikealla tiellä? Monesti olen miettinyt sitä kuinka paljon hyvää saisimme tässä maassa aikaan, jos keskittyisimme näiden negatiivisten asioiden sijaan positiivisiin asioihin? Negatiivisuus kun lisää negatiivisuutta ja päinvastoin.

Jonkinlaista perspektiiviä tämä onnellisuus-tutkimus kuitenkin antaa siihen, miten ihmiset oman elämänsä eri maissa kokevat. Asian voisi kääntää myös niin, että me suomalaiset olemme tyytyväisimpiä siihen miten asiat maassamme ovat. Onko se sitten onnellisuutta? Siitä voidaan varmasti keskustella vaikka maailman tappiin asti. Onnellisuus kun ei ole selkeästi mitattavissa oleva asia ja jokaiselle onnellisuus merkitsee eri asioita. Yhdelle onnellisuus merkitsee terveyttä, toiselle rakkautta, kolmannelle rahaa, neljännelle turvallisuutta jne.

Listat ja vertailut, joissa pieni Suomi on kympin kärjessä, on valtava määrä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että me emme vain osaa aina nähdä tätä upeaa maatamme isossa kuvassa, vaan tartumme helposti lillukanvarsiin. Väitän, että se, jolla on aikaa ja energiaa valittaa nettipalstoilla koirankakoista keväthangilla tai jostain muusta pikkuasiasta, on itseasiassa asiat aika hyvällä mallilla. Muualla maailmalla valitetaan mm. nälästä, sodasta, luonnonkatastrofeista, joukkomurhista, tasa-arvon puuttumisesta, diktatuureista, sananvapauden puuttumisesta ym.

Suomi on millä mittarilla tahansa mitattuna yksi maailman hyväosaisimmista maista. Aina voi tietenkin parantaa eri osa-alueita, mutta olisikohan meidän pikkuhiljaa aika lopettaa se turha valitus ja keskittyä välillä niihin positiivisiin asioihin, joita ympärillämme on valtavasti. Ei esimerkiksi ilmainen koulutus tai terveydenhoito ole itsestäänselvyyksiä kaikkialla, ei edes sivistysmaina pitämissämme valtioissa. Suomi on hyvä maa asua ja kasvaa, ehdottomasti yksi maailman parhaista. Pidetään se sellaisena, sillä näinä päivinä asiat voivat muuttua hetkessä huonompaankin suuntaan. Yleensä omia etujaan oppii arvostamaan vasta silloin kun ne menettää. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi