Pääkirjoitus 23.4.2021

Kevät on täynnä puuhaa

Viimeisen viikon aikana meitä on hellinyt varsin lämmin, keväinen sää ja se on saanut monet meistä heräämään talvihorroksesta. Kevät on perinteisesti ollut mm. puutarhapuuhastelun ja erilaisten remonttien kulta-aikaa. Perinteisesti Lahden alueella kevään remonttien lähtölaukaus on ollut Raksa-messut, mutta koronan vuoksi ne peruttiin/siirrettiin jo kolmannen kerran. Kaikki raportit kuitenkin kertovat, että ihmisten innokkuus remontteihin ja puutarhan laittoon on nyt tapissaan ja monet remonttifirmat, mökkivalmistajat ja puutarhat joutuvat myymään jo ei-oota ja varauskirjat ovat täynnä pitkälle syksyyn. Tämä on suoraa seurausta siitä, että kun ihmiset eivät nyt voi matkustaa ulkomaille lomailemaan, jää perheen kassaan hieman ylimääräistä valuuttaa ja se halutaan nyt satsata kotiin, puutarhaan tai mökille. Sama ilmiö tullee näkymään vielä tänä kesänä kotimaan matkailun toisena peräkkäisenä huippuvuotena. Vaikka maata pikkuhiljaa avataankin, on selvää, ettei entisen kaltaista lomamatkailua etelän kohteisiin tulla vielä tänä kesänä näkemään. Eli jotain iloa tästä koronakurimuksestakin on löydettävissä. Rahaa satsataan nyt selkeästi kotimaahan.

Omalähiö on perinteisesti Raksa-messujen aikaan julkaissut oman Rakenna ja remontoi -liitteensä. Vaikkei messuja nyt järjestetäkään, haluamme palvella lukijoitamme pienellä Koti kuntoon-extralla, jonka löydät sivuilta 6-12. Noilta sivuilta löydät pieniä juttuja erilaisista remonteista ja paljon kontaktitietoja moniin eri alojen yrityksiin. Toivottavasti extrastamme on hyötyä sinulle, kun suunnittelet kevään remontteja. Ja muistathan, että jos ostat palveluita eri rakennus- ja remonttifirmoilta, olet oikeutettu kotitalousvähennykseen työn osalta.

Itse taisin suorittaa tämän vuoden remontit jo talvella muuton yhteydessä, mutta näin kevätauringon lämmittäessä kasvoja, jotain pieniä suunnitelmia on jo herännyt kesämökin suhteen. Josko sinne jotain pientä kehittelisi sittenkin? Pieni omakohtainen varoituksen sanakin on syytä lausua, nyt kun kaikki into pinkeänä ovat ryhtymässä remonttihommiin. Ammattilaisen työ maksaa kyllä ja moni miettii, että säästäisi paljon, jos tekisi remontin itse. Näin minäkin ajattelin talvella ja kuinkas kävikään. Tällä hetkellä olen kärsinyt jo neljättä kuukautta välilevyn pullistumasta kaularangassa. Sitä se teettää, kun välineet, ammattitaito ja kroppa eivät ole ammattilaisen tasolla. Ehkä opin jotain, ehkä en. Sen näkee sitten seuraavan remontin kohdalla.

Hyvää aurinkoista remonttikevättä kaikille!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
ARKISTO