Launeen koulussa nousu pieni myrsky vesilasissa, kun yläasteen rehtori meni ja kielsi oppilailta karkit ja energiajuomat. Ainakin oppilaat ovat kuulemma olleet ymmärrettävästi harmissaan kiellosta. Oikeastihan kohussa taisi olla kyse väärinkäsityksestä, sillä terveellisiä välipaloja saa edelleen tuoda kotoa kouluun. Nyt useat oppilaat ja vanhemmat olivat saaneet käsityksen, että kaikki välipalat kiellettiin ja kohu oli valmis.
Välipalan alkuperäinen tarkoitushan on, että oppilaat jaksaisivat pitkät iltapäivät koulun penkillä paremmin, kun tarjolla on välipalaa joko koulun toimesta tai sitten vaihtoehtoisesti kotoa tuotua välipalaa. Kun oppilaiden omat eväät alkoivat olla suurelta osin karkin mässytystä ja energiajuoman litkimistä, vihelsi rehtori pelin poikki. Ja oikein tekikin.
Harvinaista suoraselkäisyyttä, varsinkin, kun oikeiden ruokailutottumuksien opettaminen pääasiassa kuuluisi nimenomaan vanhemmille. Onneksi vanhemmat ovat olleet kuulemmma kiellosta pelkästään tyytyväisiä.
Ehkäpä kodeissakaan ei olla vielä havahduttu tähän ongelmaan. Nuoret valvovat myöhään television tai tietokoneen ääressä, nukkuvat huonosti ja liian vähän, ovat aamulla todella väsyneitä, eivät syö aamiasta eivätkä kenties kouluruokaakaan. Ateriat korvataan energiajuomilla ja karkilla. Eipä ihme, että väsymys yllättää jossain vaiheessa ja nurkan takana vaanii jo ylipaino ja sen tuomat terveydelliset ongelmat. Yllättävän harvassa kodissa on enää yhteistä ruokahetkeä, jossa tarjolla on normaalia suomalaista perusruokaa, ei pizzaa, kebabia tai hampurilaisia.
Energiajuoma päivittäin nautittuna ei nimittäin ole mikään ihannevälipala. Kyseessähän on vain kofeiinin ja suuren sokerimäärän sekoitus, joka on näinä päivinä noussut markkinavoimien ansiosta suureen suosioon varsinkin nuorten keskuudessa. Energiajuoman liikakäytön vaarat tiedetään ja esimerkiksi Tanskassa ja Norjassa niiden myynti on kokonaan kielletty. Myös yhteys runsaalla energia-/virvoitusjuomien käytöllä ylipainoon ja rasvamaksan kehittymiseen on tunnettu.
Tämä on toivottavasti herätys myös meille vanhemmille, että lasten syömistä on syytä tarkkailla jatkossakin vaikka ”ruokanatsin” arvonimen kotona saisikin. Rajat ovat rakkautta!
Petri Salomaa
päätoimittaja
petri.salomaa@omalahio.fi