Pari viikkoa sitten Helsinkiläinen 39-vuotias Ossi Nyman kertoi, että on vältellyt koko aikuisikänsä töitä, joita ei pidä itseään kiinnostavina. Hänen mielestään jokaisen pitäisi tehdä töitä vain vapaaehtoisesti. Nyman voisi kyllä tehdä töitä, mutta aika lailla valikoiden. Omien sanojensa mukaan hän voisi ottaa vastaan sellaista työtä, joka tapahtuu aamulla ja kestää muutaman tunnin niin, että ehtii myös kirjoittaa ja samalla jäisi vähän aikaa myös itselle eli käytännössähän tuollaista työtä ei taida paljon tarjolla olla.

Ei liene suuri yllätys, että Nymanin haastattelusta nousi iso myrsky. Pian kaikki työttömät oli netin keskusteluissa leimattu työnvieroksujiksi ja yhteiskunnan varoilla eläjiksi. Työttömiä on Suomessa tällä hetkellä yli 200 000, joten jos jostain kumman syystä kaikki heistä olisivat näitä työnvieroksujia tai hienommin sanottuna ideologisia työttömiä, olisi kyseessä taloudellisesti ajatellen todella iso valtion kassan kuppaaminen työttömyystukien avulla.

Avoimien työpaikkojen määrä vaihtelee Suomessa ja laskentatapakin antaa erilaisia tuloksia. Yleinen käsitys on, että työpaikkoja olisi avoinna noin 100 000 kuukaudesta riippuen. Elon laskuopin mukaan siis puolelle työttömistä olisi työtä tarjolla. Toisaalta Elon laskuoppi ei tähän sellaisenaan käy, sillä vaikka työhaluja olisi, niin usein käy niin, etteivät työtön työnhakija ja tarjottu työ kohtaa toisiaan. Työ voi monesti olla maantieteellisesti kaukana tai vaadittua ammattitaitoa työhön ei löydy.

Ymmärrän kyllä, että Nymanin harrastama loisiminen yhteiskunnan varoin ärsyttää monia, myös minua, sillä työssäkäyväthän tämän verovaroillaan maksavat. Miksi joku voi tehdä näin? Eikä kaikkien pitäisi kantaa oma pieni kortensa yhteiseen kekoon? Nyman oikeuttaa oman työttömyytensä sillä, että rahat menevät hänen mukaansa veroparatiiseihin ja kansainvälisille suuryrityksille. Varmasti osa yritysten voitoista niihinkin suuntautuu, mutta verorahat kyllä suuntautuvat takaisin kansalaisille erilaisina yhteiskunnan palveluina, ainakin minun käsitykseni mukaan. Ja mitä vähemmän valtio ja kunnat verorahoja keräävät, sitä vaikeampi on niitä yhteiskunnallisia palveluja järjestää ja kustantaa.

Oli Nymanin ajatuksissa jotain hyvääkin, sillä hänen mielestään elämässä tärkeintä pitäisi olla itsensä kehittäminen. On totta, ettei työn tarvitse olla elämän tärkein asia, toisaalta se mahdollistaa monta asiaa. Nyman on itse kirjoittanut työttömyysvuosinaan kirjan, joten ei hän suinkaan aivan toimettomana ole elämäänsä elänyt. Toinen asia, josta hänelle voi nostaa hattua, on se, että mies tulee toimeen vapaaehtoisesti noin 500 eurolla kuukaudessa. Kuinka monelta se onnistuisi? Tuosta itsensä kehittämisestä olen kyllä sitä mieltä, että itseään voi erittäin helposti kehittää myös työnteon ohessa. Ei työ siihen mikään este ole. Ja uskokaa tai älkää, kyllä se työkin ihmistä kehittää.

Toivotaan, että kaikki työtä haluavat työttömät löytäisivät itselleen töitä mahdollisimman pian ja ne työttömät, jotka eivät halua tehdä töitä, keksisivät itselleen sellaista puuhastelua, jota kautta he voisivat olla jollain tavalla yhteiskunnalle hyödyksi. Samassa veneessä tässä kuitenkin kaikki ollaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi