Poliittinen ajojahti
Pääministeri Sanna Marin on päätynyt poliittisen ajojahdin kohteeksi, mikä ei oikeastaan yllätä allekirjoittanutta yhtään. Näin politiikka yksinkertaisesti vain toimii, kun joku yksittäinen tekijä nostetaan liian korkealle jalustalle. ”What goes up, must come down” -sanonta pitää edelleen kutinsa. Opposition tehtävään kuuluukin heittää kapuloita rattaisiin ja tänä päivänä parhaiten se onnistuu median ja somen avulla. Kyseessä on win-win -tilanne, jossa juorun vuotajalle on hyötyä poliittisesti ja medialle mehevät otsikot taas tietävät tuloja. Nostamalla toinen toistaan ihmeellisimpiä kohuja otsikoihin muut puolueet pyrkivät himmentämään Marinin sädekehää. Tänä vuonna on nähty jo aamupala-, boomeri- ja nyt puhelin-kohu. Mielenkiinnolla odotan ensi vuotta, millaisia luurankoja Marinin kaapista vielä löydetään ja kuinka kauan Marin pystyy vallankahvassa pysymään, kun tulitus on näinkin massiivista.
Marin on eittämättä näin puolueettomastikin katsottuna tämän hetken yksi kirkkaimmin säihkyvistä poliitikoistamme jopa kansainvälisesti katsottuna. Kiinnostus Marinia kohtaan on globaalia. Kaataakseen hallituksen ja nostaakseen omaa kannatustaan, on opposition yksinkertaisesti ryvetettävä pääministeriä mahdollisimman paljon mediassa ja totta kai jokainen kohu aiheuttaa kolhun pääministerin kilvessä. Eikä tämä ole vain jonkun yksittäisen puolueen toimintatapa Suomessa tai maailmalla. Näin toimivat kaikki puolueet. Ovat aina toimineet. Varmasti muistamme Matti Vanhasen Susan Ruusus-kohun, Anneli Jäätteenmäen faksit, Ilkka Kanervan tekstiviestit, Katri Kulmunin esiintymiskoulutukset tai Alexander Stubbin tikkatauluna roikkumisen.
Eivät ne sattumalta lehtiin ole päätyneet, vaan taustalla möyrivät isot poliittiset voimat, kun suosittuja poliitikkoja kammetaan vallasta otsikoiden avulla. Ei ole sattumaa, että ministerit Lintilä ja Kaikkonen eivät saa mediassa samaa ryvetystä kuin Marin siitä etteivät vältelleet altistumisensa aikana väkijoukkoja. Lintilä ja Kaikkonen eivät yksinkertaisesti tällä hetkellä ole uhka kenellekään poliittisesti, Marin isoine suosioineen sen sijaan on selkeä maalitaulu. Kun Marinin suosio saadaan laskuun, saadaan laskuun myös demarien kannatus. Yksinkertaista matematiikka ja inhimmillisesti ajatellen julmaakin, mutta sitä politiikka pahimmillaan on.
Sanotaan usein, että jossain vaiheessa pääministeri sairastuu pääministeritautiin. Tauti aiheuttaa kuulemma piittaamattomuutta pelisäännöistä, muiden päätöksentekijöiden ylikävelyä ja kritiikin sietokynnyksen madaltumista. Vauhtisokeudeksikin sitä voisi kai kutsua. Tässä vaiheessa yleensä soraääniä alkaa kuulua jo omastakin puolueesta ja siinä vaiheessa alkaa myös pääministerin palli oikeasti keikkua. Onhan tunnettua, että puolueissa on aina myös paljon sisäistä kissanhännänvetoa siitä, kuka puoluetta oikein johtaa ja kenen linjalla mennään. Kuinka kauan demarit pystyvät olemaan yhtenäisenä Marinin takana, jos kohut ensi vuonnakin jatkuvat?
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi