Launeen koululaisia ja opettajia koetellaan taas. Tuskinpa kukaan launeelainen on unohtanut vuosikausia kestänyttä remonttikierrettä, jonka seurauksena koulua käydään Launeella nyt parakeissa. Ja tullaan käymään vielä seuraavat kolme vuotta, ennen kuin uusi koulu on valmis. Vuosien väännön jälkeen saatiin aikaiseksi päätös vanhan koulun purkamisesta ja uuden koulun rakentamisesta samalle paikalle. Koulu, jonne nykyisten suunnitelmien mukaan tulevat Launeen ja Salinkallion koulujen lisäksi myös päiväkoti, esiopetus, terveydenhoitotilat, hammashoitola ja kaupungin nuorisotoimi. Hienosti sanottuna kyseessä on siis monitoimitalo.

Tällä viikolla Lahden kaupunki näytti osaamistaan rakennusasioissa. Tällä kertaa kyse on sellaisesta osaamisesta, että enää en yhtään ihmettele, ettei tästä kaupungista juurikaan löydy terveitä julkisia rakennuksia. Launeella ja Salinkalliolla on suunniteltu koko alkuvuosi koulua tietyllä neliömäärällä. Tällä viikolla kuitenkin selvisi, ettei tontilla ole niin paljon rakennusoikeutta ja neliöistä pitääkin karsia noin 1100 neliötä. Anteeksi mitä? Eikö rakennussuuunnittelun ensimmäinen vaihe ole selvittää se, kuinka monta neliötä on tontille mahdollista rakentaa ja lähteä sitten sen mukaan tekemään niitä suunnitelmia? Ainakin näin maalaisjärjellä ajatellen itse tekisin.

Jos osaaminen olisi tällä tasolla missä tahansa yksityisessä yrityksessä, jaettaisiin jo monon kuvaa joidenkin takamuksiin, mutta nämä virkamiehet porskuttavat tiukasti eteenpäin. Näytöt ”onnistumisista” kertovat olennaisen ja vastuuta ei ota kukaan mistään. Uuden koulun tulevaisuus ei näytä kaksiselta, jos ei tähän projektiin saada mukaan rakennusalan ammattilaisia.

Tuntuu siltä, että Lahden kaupungilla ei oikea käsi tiedä mitä vasen käsi tekee ja päinvastoin. Tästä hyvänä esimerkkinä seuraava: Lahden opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilposen mielestä neliöiden rajoittamisessa on kyse alkuperäisestä tavoitteesta kiinnipitäminen, joka on 8-9 neliömetriä/oppilas. Eli mitään sen suurempaa ei ole luvattukaan. Vastaavasti sivistystoimen palvelujohtaja Jaana Suvisillan mukaan alkuperäistä suunnitelmaa joudutaan muuttamaan juuri sen vuoksi, ettei rakennusoikeus tontilla riitäkään. ”Meidän suunnittelijamme sen huomasi tuossa muutama viikko sitten” tokaisi Suvisilta. Kumman suusta kuulimme totuuden, jää epäselväksi. Vai onko olemasssa vielä joku kolmaskin selitys? Luultavasti.

Kilponen perustelee neliöiden rajoittamista sillä, että jos talosta löytyisi yli tuhat neliötä suunniteltua enemmän, se merkitsisi vuosittain 180 000 euron lisäkustannuksia vuokriin. Summasta kertyisi 20 vuodessa 3,6 miljoonan euron menoerä. Onko Kilposen mielestä 3,6 miljoonaa euroa 20 vuodessa panostettuna lapsiin liikaa? Siis kaupungissa, jossa meillä on varaa laittaa 20 miljoonaa toriparkkiin, 20 miljoonaa matkakeskukseen ja 70 miljoonaa ohitiehen? Kilposen ajatusmaailma kertookin kaiken olennaisen rakkaan kaupunkimme arvoista. Turha ihmetellä miksi lapsiperheet eivät valitse Lahtea asuinpaikakseen. Ei täällä asukkaita arvosteta, autot ovat kaikki kaikessa, joten se siitä Lahden Green City- teemastakin, joka tuntuu päivä päivältä enemmän päälleliimatulta vitsiltä kuin siltä, että sitä kohti oltaisiin oikeasti suuntaamassa.

Nyt opettajien ja oppilaiden toiveista on tingittävä. Tämä tarkoittanee sitä, että oppitunteja tullaan pitämään milloin missäkin. Käytävillä, aulassa, ruokalassa. Voisikohan vielä vessatkin valjastaa opetuskäyttöön ja kyllä kai naulakossakin takkien seassa opiskella voi? Tai tarvitaanko tulevaisuudessa minkäänlaisia opetustiloja, kun tunnit voidaan pitää netin välityksellä, jokaisen istuessa omassa kotonaan koneen ääressä. Priimaa yritetään, mutta sutta tuntuu pukkaavan…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahdessa on tällä viikolla koettu sosiaalisesti tärkeitä ja kansakunnan tilaa nostattavia hetkiä. Tähän ei tarvittu lätkän MM-kisojen tuomaa huumaa tai MM-hiihtojen väljähtäneitä esikisoja. Ei edes Jeesuksen uutta ilmestymistä tai mielenosoitusta hallituksen politiikka vastaan. Tuon suuren kokoontumisen ihmeen sai aikaan parin euron arvoinen muoviämpäri. Niin, luit oikein; muoviämpäri.

Holmassa avattiin uusi rautakauppa. Normaalisti asia olisi kiinnostanut ehkä muutamaa ammatikseen rakennushommia tekevää, mutta kun kauppias tajusi laittaa avajaispäivälle todellisen täkyn eli ilmaiset ämpärit, täyttyi kauppa välittömästi tungokseen asti. Samantyylinen ämpäri-case on toistunut jo useamman kerran muissakin Suomen kaupungeissa, joten ihan lahtelainen ilmiö tämä ei todellakaan ole, ennemminkin yleissuomalainen.

Mikä ihme niissä ilmaisissa ämpäreissä oikein on? Ämpärin hinta on noin pari euroa, joten kyse ei voi olla siitä, että kellään ei olisi varaa ostaa niitä ämpäreitä. Tai siitä että nyt olisi keksitty uusi, upea tuote tai ettei kellään ole ämpäreitä. Ei, kyllä tässä täytyy olla jotain paljon suurempaa takana. Onko meidän suomalaisten perimässä joku ihme geeni, joka tämän aiheuttaa? Ei kai missään muualla päin maailmaa osata ottaa iloa irti tällä tavalla, jos jossain jaetaan ilmaisia tavaroita? En tiedä onko tämä seurausta siitä, että pula-aikoina Suomessa sai jonottaa ihan kaikkea; kahvia, viinaa, sokeria jne. Moni muistanee millaiset jonot olivat eräässä keskustan tavaratalosssa, kun siellä kerran kuussa tarjottiin ilmaiset markkinakahvit. Jono oli valtava ja auta armias, jos erehdyit etuilemaan jonossa. Turpakäräjäthän siinä oli etuilijalle tarjolla.

Tämä ilmaisten tavaroiden jonottaminen tuntuu olevan ihan kansantauti. Ihmiset joilla on jo kaikkea, lähtevät hakemaan vielä pari ämpäriä, kun ilmaiseksi saa. Eihän sitä tiedä vaikka joskus tarvitsisin sellaista? Sehän on kuin laittaisi rahaa pankkiin, tuntuu moni miettivän. Jonon näkeminen tuntuu aiheuttavan massahysterian. Tuolla varmasti jaetaan jotain ilmaiseksi ja minun on ehdottomasti saatava se, mitä siellä ilmaiseksi jaetaan. Se on sitä suomalaista yhteisöllisyyttä se. Yhdessä jonottaminen.

Siitä tulikin mieleeni, että Sipilän hallitus voisi käyttää hyväkseen tätä ämpärivillitystä. Osa palkasta ämpäreinä voisi toimia. Tai aina kun jostain leikataan, niin jaettaisiin kansalaisille ämpäreitä. Ei tuntuisi leikkaukset yhtään niin pahoilta. FC Lahti ja Pelicans voisivat saada lisää katsojia jakamalla otteluissaan ilmaisia ämpäreitä. Ihmiset saataisiin kiinnostumaan korkeakulttuuristakin helposti, kun Sibelius-talossa jaettaisiin ämpäreitä kaupunginorkesterin konsertin väliajalla. Lahden kaupunkiin voitaisiin houkutella uusia asukkaita ämpäreiden avulla mainossloganilla ”Lahti – Ämpärikaupunki”. Lopuksi on hyvä kuitenkin muistaa se, ettei tippa tapa ja ämpäriin ei huku. Ainakaan ilmaiseen ämpäriin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Aurinko pilkistelee pilvien takaa, räystäät tiputtavat vettä ja linnut laulavat. Kyllä, uskottava se on, että olemme jo kevään kynnyksellä ja sehän tarkoittaa sitä, että Suomi herää talvihorroksestaan. Muun Suomen ohessa heräilee myös rakennusala. Kuten vanhassa Tapio Rautavaaran laulussa jo tiedettiin: ”Kevät toi muurarin, Kevät toi maalarin ja rakennuksille hanslankarin…”

Lumien sulaessa ja pakkasen hellittäessä moni käynnistää talopakettinsa pystyttämisen tai päättää kevätauringon inspiroimana remontoida asuntoaan. Yhtä kaikki, rakentaminen ja remontoiminen saa buustia lähestyvästä kesästä. Alan suurimmat messut järjestetään tänä viikonloppuna Lahdessa ja sen tähden mekin olemme lehdessämme pyhittäneet peräti 10 sivua pelkästään rakentamiselle ja remontoimiselle. Kannattaa laittaa lehti säilöön, sillä sivuilta löytyy hyviä vinkkejä remontoijille, rakentajille, sisustajille, energiansäästäjille jne.

Valtionvarainministeriön rakennusalan suhdannetyöryhmän (RAKSU) viimeisin raportti helmikuulta kertoo rakentamisen kääntyneen parempaan suuntaan. Lähes kaikki alan indikaattorit osoittavat kasvua tai suunta on ainakin ylöspäin. Rakentamisessa on siis edessä kohtuullisen hyvä vuosi. Pitkään aikaan ei ole kerrottu näin positiivisia kuulumisia rakennussektorilta. Toisaalta on huomattava, että muutosprosentit ovat isoja, koska rakentaminen lähtee liikkeelle matalalta tasolta. RAKSU ennustaa koko rakentamisen kokonaistuotannon kasvavan v.2016 noin 3-4%.

Asuntojen korjausrakentamisen RAKSU arvioi kasvavan edelleen, mutta hidastuvan noin 2 prosenttiin, koska elvytysvaikutukset eivät näy enää tämän vuoden korjaamisessa. Toisaalta korjaamista riittää, koska peruskorjausikään tulossa olevan asuntokannan määrä kasvaa edelleen. Kasvun taustalla ovat RAKSUN mukaan kasvavat korjaustarpeet 1970- ja 1980-luvun rakennuksiin. Uusimisikään tulevat mm. julkisivut, katot, parvekkeet, ikkunat ja LVIS-järjestelmät. Myös matala korko ja lainojen hyvä saatavuus oikein mitoitettuihin remontteihin nähden tukevat kasvua.Talonrakentamisen kustannuksien RAKSU ennustaa nousevan tänä vuonna edelleen maltillisesti. Vuonna 2017 odotuksena on hintojen hitaan nousun jatkuminen. Rakennusalan työllisyysodotus on myönteinen.

Eli vaikka koko maan talous kyntääkin, näyttää siltä, että rakennusalalla nousua on jo luvassa. Paistaa se kevätaurinko joskus risukasaankin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sipilän hallituksen lempilasta eli yhteiskuntasopimusta on palloteltu edestakaisin jo liki vuoden verran. Monta kertaa se on jo haudattukin, mutta zombien lailla, aina se on noussut kuolleista meille kummittelemaan. Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että tuo sopimus saadaan kuin saadaankin maaliin. Ei tietenkään ihan sellaisena kuin hallitus sen alunperin olisi halunnut, mutta olisiko tässä työmarkkinajärjestöjen masinoimassa sopimusehdotuksessa kyse nyt sitten jonkinlaisesta yhteiskuntasopimuksen kevyt-versiosta tai kompromissien kompromissi-ratkaisusta. Siltä ainakin vahvasti tuntuu.

Jotenkin tuntuu myös siltä, ettei ihan viimeistä sanaa tässä yhteiskuntasopimus-asiassa ole sanottu. Työmarkkinajärjestöt nimittäin edellyttävät, että niiden neuvottelema sopimus korvaa hallituksen niin sanotut pakkolakitoimet ja että hallitus peruuttaa 1,5 miljardin lisäleikkaukset ja veronkorotukset ja toteuttaa kaavailemansa tuloveronkevennykset. Vastaavasti yrittäjät eivät ole tyytyväisiä tehtyyn sopimusehdotukseen, sillä yhteiskuntasopimuksen vaikutukset jäävät hyvin kauaksi siitä, mitä hallitus alunperin siltä vaati julkisen talouden tervehdyttämisen osalta.
Yhteiskuntasopimuksen pitäisi parantaa julkista taloutta kahdella miljardilla eurolla, mutta siitä on alustavissa laskelmissa koossa vain 600 miljoonaa euroa kerrotaan valtiovarainministeriön laskelmissa.

Täytyy kyllä myöntää, ettei hallituksen tehtävä ole kadehdittava. Jollain ilveellä pitäisi vetää Suomi suosta, mutta pelkän vetotraktorin sijaan tässä tarvitaan myös nuorallakävelijän taitoja. Palkansaajilta ei saisi leikata liikaa eikä nostaa veroja, koska silloin vaikutetaan ostovoimaan heikentävästi ja se taas leikkaisi kotimaista kysyntää entisestään. Toisaalta yritysten toimintaedellytyksiä pitäisi parantaa, jotta ne voisivat kilpailla tasapäisesti ulkomaisten toimijoiden kanssa ja luoda kotimaahan uusia työpaikkoja. Eli aina jos kummarrat työnantajien suuntaan, tulet samalla pyllistäneeksi palkansaajille ja toisinpäin.

Nähtävästi Sipilälle kuitenkin kelpaa tällainen yhteiskuntasopimuksen light-versio, sillä onhan se tyhjää parempi ja samalla tulee vältettyä ikävältä kuulostavat pakkolait, jotka varmuudella olisivat vieneet hallituspuolueiden gallup-suosiota entistä kovempaan alamäkeen. Laiha sopu on useasti parempi kuin lihava riita.

Jos ja kun sopimus nyt vihdoinkin saadaan voimaan, niin tiedossa on erinäisten työeläke- ja sosiaalimaksujen siirtäminen osaksi työnantajilta työntekijöille. Samalla vuosittaista työaikaa lisätään 24 tunnilla eli kolmella päivällä alkaen vuoden 2017 alusta. Helpoin keino lienee lisätä työaikaan 6 minuuttia per työpäivä? Palkankorotuksia ei tipu ja julkisen sektorin lomarahoista leikataan 30% kolmeksi vuodeksi.

Omalta kohdaltani laskin YLEn sivuilla olevan laskurin avulla, että yhteiskuntasopimus toteutuessaan laskee palkkaani noin 70 euroa kuukaudessa. Nyt sitten vain odottelemaan niitä veronkevennyksiä, joita hallitus lupasi, jos yhteiskuntasopimus syntyy.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi