Orpon hallitus on luvannut kääntää Suomi-laivan kurssin pois velkatieltä. Jo vaaleissa kokoomus puhui Orpon suulla 6+3 miljardin sopeutuksesta vaalikauden aikana. Säästölinja selkeästi puhutteli suomalaisia ja kokoomus voitti vaalit ja nyt on sitten lupauksien lunastamisen aika. Velkalaivaa on lähdetty kääntämään kohtalaisen mittavilla toimilla, joiden kohdentaminen nimenomaan pienituloisiin, työttömiin ja opiskelijoihin ovat herättäneet oppositiossa, ammattijärjestöissä ja opiskelijoiden keskuudessa varsin suurta närää ja vastatoimia on luvassa työseisauksien, lakkojen ja ulosmarssien muodossa.

Ihan ensimmäiseksi on todettava, ettei velkaantuminen todellakaan lopu kuin seinään Orpon hallituksen toimilla, sillä seuraavien 4 vuoden aikana Suomi ottaa lainaa lisää noin 40 miljardia euroa. Toisaalta kyllä lainanotto Orpon hallituksen toimilla jonkin verran pienenee siitä mitä se on ollut viime vuosina. Laiva siis kääntyy, mutta erittäin hitaasti. Suurimmat selittäjät lainaoton määrän pysymiseen 10 miljardin vuositasolla ovat sote-uudistukseen liittyvä hyvinvointialueiden rahoitus, joka kasvaa koko ajan varsin rivakasti, sillä kansa vanhenee ja tarvitsee entistä enemmän terveys- ja sosiaalipalveluja. Toinen selittäjä on kasvavat korkomenot, joka liittyy maailmanpoliittiseen tilanteeseen ja maailman talouteen.

Säästötoimilla, kuten esimerkiksi asumistuesta leikkaamalla, hallitus yrittää patistaa mm. työttömiä ja opiskelijoita työelämään. Hallituksen tavoitteena on 100 000 uutta työpaikka, joka on kieltämättä kova tavoite. Kukaan ei varmastikaan kyseenalaista sitä, etteikö Suomen talous pitäisi saada kuntoon ja työllisyys nousuun, mutta se, kuinka hallitus leikkauksia on kohdentanut, herättää aiheellista keskustelua. Miksi hyvätuloiset eivät osallistu talkoisiin, vaan pikemminkin heidän tulojaan vain kasvatetaan? Samalla kun Orpon hallitus on ajamassa pienituloisia perheitä ahdinkoon, sillä on kuitenkin rahaa alentaa suurituloisimpien verotusta. Suurituloiselle satojen eurojen lisäys kuussa ei tunnu missään, mutta pienituloisen arjessa satojen eurojen menetys tuntuu merkittävästi. Tämä on omaakin mieltäni askarruttanut. Jos leikataan, niin miksi ei leikata kaikilta tasapuolisesti?

On totta, että työssäkäyvät ja ns. hyvätuloiset kansalaiset maksavat nyt jo paljon veroja ja käytännössä kustantavat suomalaisen hyvinvointivaltion. Suomessa työvoiman ulkopuolella olevien osuus koko maassa on 52,3%. Työvoiman ulkopuolella olevien ryhmään kuuluvat esimerkiksi opiskelijat, eläkeläiset ja muut työvoiman ulkopuolella olevat, eli esimerkiksi kotiäidit ja varusmiespalvelusta suorittavat. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaista hyvinvointivaltiota pitää käytännössä pystyssä alle puolet suomalaisista. Lisäksi on tiedossa, että kansa vanhenee kovaa vauhtia eikä lapsia synny tarpeeksi. Halusimme tai emme, maamme tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa kipeästi. Ongelmia siis piisaa, mutta löytyykö niihin tasapuolisia ja kaikkia miellyttäviä ratkaisuja?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kun puhumme tekoälyn roolista journalismissa, törmäämme kiistattomaan tosiasiaan: tekoäly on tullut jäädäkseen, ja sen vaikutus tulee ulottumaan lähes kaikille elämämme alueille. Mutta onko tämä ilmiö toimittajille ja medialle uhka vai mahdollisuus?

Aloitetaan mahdollisuuksista. Tekoäly voi tehostaa uutisten keräämistä, auttaa toimittajia ymmärtämään suuria datamääriä ja tunnistamaan uutistrendeitä sekunnin murto-osassa. Tekoäly voi myös auttaa personoimaan uutiset ja tarjoamaan kuluttajille räätälöityjä sisältöjä, jotka vastaavat heidän kiinnostuksen kohteitaan. Käytettynä oikein, tekoäly voi tukea toimittajia ja tehdä tiedonvälityksestä tarkempaa ja nopeampaa kuin koskaan aikaisemmin.

Lisäksi monet rutiinitehtävät, kuten tietojen kerääminen tai uutisten oikoluku, voidaan automatisoida. Tämä vapauttaa toimittajia keskittymään syvällisempään, analyyttiseen ja luovaan työhön, ja tuottamaan sellaisia tarinoita, jotka todella merkitsevät lukijoille.

Mutta mitä tulee uhkiin? Tekoäly voi tosiaankin muuttaa perinteisiä rooleja toimituksissa. Jos toimittajat ovat liikaa riippuvaisia tekoälystä tai luottavat siihen sokeasti, saatamme menettää kriittisen ajattelun ja ihmisen kosketuksen, jotka ovat olennaisia hyvälle journalismille. On vaara, että uutiset voivat muuttua pintapuolisiksi tai yksipuolisiksi, jos ne nojaavat liikaa algoritmeihin.

Lisäksi tekoäly voi aiheuttaa eettisiä kysymyksiä. Kuka määrittelee algoritmien toimintaperiaatteet? Entä voiko tekoäly tunnistaa ja korjata omat vinoutumansa ja ennakkoluulonsa? Nämä ovat kysymyksiä, jotka medialla on velvollisuus kohdata.

On myös otettava huomioon, että tekoälyn avulla tuotettu sisältö voi johtaa työpaikkojen menetykseen journalismissa, mikä on ehdottomasti huolenaihe alalla, joka on jo kokenut monia mullistuksia viime vuosina.

Yhteenvetona, tekoäly journalismissa ei ole yksiselitteisesti uhka eikä mahdollisuus, vaan pikemminkin työkalu, joka on yhtä hyvä tai huono kuin käyttäjänsä. On meidän, mediatoimijoiden, vastuulla käyttää tätä työkalua viisaasti, eettisesti ja vastuullisesti. Oikein käytettynä tekoäly voi vahvistaa ja uudistaa journalismia, mutta väärin käytettynä se voi vahingoittaa sen uskottavuutta ja arvoa.

Pääkirjoituksen on tällä viikolla kirjoittanut tekoäly ChatGPT

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen seuratuin ja suosituin kilpailusarja eli SM-liiga starttasi tällä viikolla. Startti ei ollut lahtelaisittain kovin onnistunut, sillä viime kauden finaalivastustajamme ja Suomen mestari Tappara oli edelleen kovempi kuin lahtelainen pelikaaniparvi.

Viime keväänä hurja lätkäkuume valtasi Lahden ja hävitty finaalisarja vain nostatti odotuksia tälle kaudelle, niin pelaajien, toimiston kuin kannattajienkin mielissä. Pelicans onkin tällä kaudella uudenlaisessa tilanteessa. Useasti pelikaanit on rankattu etukäteisarvioissa sijoille ynnä muut, mutta tälle kaudelle lahtelaisjengi on rankattu monissa arvioissa TOP 4 joukkueeksi. Myös Pelicans on asettanut tavoitteeksi mestaruuden, joka on lahtelaisella mittapuulla harvinainen odotusarvo. Toisaalta, nyt jos koskaan kannattaa takoa, kun rauta on kuumaa. Tästä kertoo viime vuoden voitollinen yli 700 000 voitto myös taloudellisella puolella. Ja kyllähän Pelicans on kauteen satsannutkin. Pelaajabudjettia on nostettu 350 000 euroa ja on puhuttu, ihan syystäkin, kaikkien aikojen lahtelaisjoukkueesta.

Paljon taitoa ja osaamista menetettiin mm. Bartosakin, Jasekin, Kangasniemen, Erosen ja Vilenin lähdettyä, mutta tilalle on saatu, jos mahdollista, vielä kovempia ja meritoituneempia pelaajia. Jos viime kaudella pelaajistossa oli paljon potentiaalia, niin nyt se on korvattu kokemuksella ja jo valmiiksi kovilla tekijöillä. Esimerkiksi nimet Lasch, Jordan, Olkinuora, Carlsson ovat sellaisia pelaajatyyppejä, ettei Lahdessa olisi vuosi sitten edes osattu uneksia heidän kurvailevan Isku Areenan jäällä muuta kuin vastustajan nutussa.

On hienoa, että vihdoinkin Lahdessa uskalletaan sanoa ääneen, että mestaruutta tavoitellaan, aikaisemmin ollaan oltu mukana lähinnä vain osallistumassa. Matka on kuitenkin pitkä ja liiga varsin laadukas ja tasainen sarja. Mitä vain voi tapahtua ja sehän on juuri urheilun suola. Pelejä ei voiteta kokoonpanoja vertailemalla, vaan ainoastaan pelaamalla pelit kaukalossa. Varmaa paikkaa mitalipeleihin ei ole millään joukkueella ja mitään taetta ei siihen ole, että Pelicansin peli lähtee rullaamaan yhtä hienosti kuin viime kaudella. Yksikään joukkue ei tällä kaudella tule aliarvioimaan Pelicansia, kuten saattoi vielä viime kaudella olla.

Lahtelaisten onneksi kovempiakin ennakkosuosikkeja sarjaan löytyy, joten mestaruuspaineet eivät pitäisi pitäisi liikaa painaa pelaajien harteilla. HIFK on pistänyt pöytään all-in ja stadilaisille ei kelpaa mikään muu kuin mestaruus. Heti perässä mestaruussuosikiksi jonottavat tamperelaiset kilpaveikot eli Tappara ja Ilves. Tällä kaudella uskon, että Ilves on vihdoinkin se vahvempi tamperelainen. Entä mitä tekee Kärpät? Voiko pohjoisen jättiläinen enää alisuorittaa? Entäpä sitten TPS, Lukko ja Jyp? Olisiko niistä yllättäjiksi?

Pelicans on kasannut joukkueen, jolla on kaikki mahdollisuudet olla kauden päätteeksi se joukkue, joka viimeisenä nostaa kädet ylös. Pidetään me lahtelaiset lätkäfanit huolta siitä, että käydään peleissä ja kannustetaan omaa turkoosia joukkuettamme. Niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kertakäyttökulttuuri on asia johon törmää päivittäin. Tähän ilmiöön liittyen löysin netistä vanhan, mutta erittäin mielenkiintoisen dokumentin nimeltään hehkulamppuhuijaus, jossa kerrottiin, että useimmat tavarat voisivat kestää moninkertaisesti sen ajan, mitä ne nyt kestävät. 1920-luvulla syntyi kartelli, joka päätti kuinka pitkään lamppu saa toimia. Näin lisättiin kysyntää ja käytäntö levisi myöhemmin myös muihin tuotteisiin. Meistä jokainen on varmasti huomannut, että kodinkoneiden keskimääräinen käyttöikä on nykyään noin 2-5 vuotta, kun vielä edellinen sukupolvi saattoi käyttää samaa pesukonetta jopa 25 vuotta!

Monet pienkoneet ovat tänä päivänä käytännössä kertakäyttölaitteita, koska niiden korjaaminen on tehty kannattamattomaksi tai mahdottomaksi. Kuluttaja törmää usein tilanteeseen, ettei laitetta voi korjata, koska varaosia ei ole saatavilla tai korjaaminen tulisi liian kalliiksi, joten kuluttajalle jää ainoaksi ratkaisuksi ostaa uusi laite. Valmistajat siis tekevät tahallisesti kodinkoneista ja elektroniikasta helposti hajoavia päästäkseen taas myymään uutta romua tilalle. Tätä kutsutaan suunnitelluksi vanhenemiseksi.

Yhdysvaltalainen muotoilija Brooks Stevens keksi kyseisen käsitteen 50-luvulla. Hän teesinsä oli, että pitää ”juurruttaa ostajaan halu saada jotain hieman uudempaa, hieman parempaa ja hieman nopeammin kuin on välttämätöntä”. Tuo lause pyörittää maailmaa yhä tänäkin päivänä.
Yksittäinen laite ei ole iso ympäristöhaitta, mutta laitteiden määrä on kasvanut dramaattisesti ja käyttöikä lyhentynyt, mikä aiheuttaa lisääntyvää ympäristökuormitusta ja pian hukumme roskaan.

Sama kertakäyttökulttuuri on nähtävissä nykyään myös vaatebisneksessä, jossa ihmiset tilaavat netistä vaatteita toiselta puolelta maailmaa kotiinsa sovittaakseen niitä ja palauttavat sitten ne takaisin sinne toiselle puolelle maailmaa, jos vaatteet eivät sovikaan. Käytännössä koti on siis muuttunut sovituskopiksi. Todennäköisesti palautettuja vaatteita ei enää myydä eteenpäin, vaan ne heitetään roskiin? Ja roskaaminen jatkuu ja jatkuu…

Taloudellisen kasvun tarkoitus ei ole tarpeiden tyydyttäminen vaan kasvu itsessään, mutta miten onnistuu jatkuva rajaton kasvu rajallisella maapallolla? Mihin tämä kertakäyttökulttuuri meidät lopulta johtaa? Miettikääpä sitä…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti on uuden edessä. Lahden kaupunginjohtajana 5 vuotta toiminut Pekka Timonen on tänään aloittanut työt Vantaan kaupunginjohtajana ja Lahti kaipaa nyt kipeästi uutta, dynaamista ja osaavaa kaupunginjohtajaa Timosen tilalle. Timonen on kerännyt paljon kiitosta työpanoksestaan Lahden hyödyksi, jopa niin paljon, että tulevalla uudella kaupunginjohtajalla onkin varsin suuret saappaat täytettävänään. Timosen aikana saatiin Lahteen mm. yliopisto ja uusia, isoja ja työllistäviä yrityksiä, oltiin Euroopan ympäristöpääkaupunki ja kaupungin arvostus nousi kaikilla mittareilla ja erilaisia ranking-sijoituksia seuraamalla. Toki osa näistä saavutuksista oli jo ollut aiemmin ikään kuin prosessissa, mutta toteutuivat vasta Timosen aikana. Ja kyllähän Timonen paljon positiivista värinää aikaan kaupungissa saikin, sitä ei käy kiistäminen. Oikeastaan ainoa epäonnistuminen kävi KymiRingin kohdalla, johon hirttäytyminen oli iso virhe, mutta isossa kuvassa Timosen aika Lahden kaupunginjohtajana oli varsin mallikas suoritus.

Lahden kaupunginjohtajahaussa on nyt kutsuttu seitsemän henkilöä haastatteluihin. Näistä lahtelaisille ja varsinkin lahtelaisille päättäjille ja virkamiehille ennestään tuttuja ovat ainakin Lahden entinen kehitysjohtaja Josè Valanta ja Lahden teknisen ja ympäristötoimialan entinen toimialajohtaja Matti Kuronen. Kaupungin- tai kunnanjohtajan kokemusta löytyy Rinna Ikola-Norrbackalta, joka on Asikkalan kunnanjohtaja ja Johanna Luukkoselta, joka on Hyvinkään kaupunginjohtaja. Niko Kyynäräinen on Turun kaupungin elinvoimajohtaja, Jorma Haapanen on entinen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valmistelujohtaja ja Kotkan kaupungin entinen palvelujohtaja ja Antti Lassila on Rovaniemen sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja.

Kaupungintalolta on todettu hakijajoukon olevan laadukas, mutta itse ainakin etukäteen odotin hieman kovempia nimiä hakuprosessiin. Ilmeisesti kaupunginjohtajan titteli ei ole se kaikkein mediaseksikkäin toimi haettavaksi? Odotin, että joku alueemme nykyisistä tai entisistä kansanedustajista olisi paikkaa hakenut, mutta näihin hakijoihin on nyt tyydyttävä.
Jos veikata haluaa, niin kannattanee laittaa lanttinsa likoon jo ennakkoon tuttujen nimien puolesta eli Valanta ja Kuronen. Tosin en tiedä, minkälainen maine heillä on johtajina kaupungintalolla virkamiesten ja päättäjien keskuudessa. Entä olisiko nyt Lahdessa aika kypsä ensimmäiseen naispuoliseen kaupunginjohtajaan? Jotain johtopäätöksiä voidaan tietenkin vetää siitä, että ehdokkaat Kuronen, Kyynäräinen ja Luukkonen ovat antaneet suostumuksensa virkaan, eivät siis ole varsinaisesti hakeneet virkaa. Käsittääkseni heidät on Lahden kaupunki pyytänyt mukaan hakuprosessiin? Tässäkö on se todellinen kaupunginjohtajakilvan kärkikolmikko?

Haastattelut on tarkoitus pitää tiistaina 5. syyskuuta. Tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto valitsee Lahden kaupunginjohtajan 2. lokakuuta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi