Tällä viikolla on mediassa kohistu 26-vuotiaasta Tatusta, jota ei kiinnosta työnteko eikä opiskelu. Tatulle riittää yhteiskunnan tuki, jota hän saa vajaat 1100 euroa tekemättä mitään. Tästä rahasta tosin maksetaan Tatun asumiskulut, joten vakituisten menojen jälkeen hänellä jää kuussa huimat 400 euroa käteen eli noin satanen viikossa.

Lisäksi herra Tatu kertoi, ettei hän ole ollut vuoteen yhteydessä sossuun, mutta raha on silti virrannut. Mitähän tästä mahtavat miettiä henkilöt, jotka ovat matalapalkkaisilla aloilla? He paiskivat hommia 160 tuntia kuussa saadakseen suunnilleen saman verran palkaa kuin Tatu saa tekemättä mitään. Reiluako?

Ymmärrettävästi monia työssäkäyviä harmittaa moinen vapaamatkustelu yhteiskunnan tukijärjestelmillä. Toisaalta jokainen voi miettiä elääkö Tatu herroiksi tuolla jäljelle jäävällä 400 eurolla per kuukausi. Eipä taida näillä nykyisillä ruuan hinnoilla Chateaubriand kaupasta irrota.

Suomalainen yhteiskunta on rakentunut aina vahvasti työntekemisen ympärille. Sitä on arvostettu ja se on monelle elämän yksi tärkeistä tukipilareista. Niinpä monen meistä työtätekevistä onkin vaikea ymmärtää nuoren miehen ratkaisua. Moni saattaa ajatella, että tuohonko ne minunkin veroeuroni tuhraantuvat.

Vaikka nyt poliitikot kilvan ovatkin tukkimassa porsaanreikiä tukijärjestelmässä, niin eihän tämä nyt mitään uutta tai tavatonta Suomessa ole. Näitä tukien hyväksikäyttäjiä on ollut aina ja tulee olemaan vastaisuudessakin. Minä en ole ainakaan tavannut ketään, kelle ei ilmainen raha kelpaisi.
Aikaisemmin sillä ei vain ole lehtien palstoilla kukaan kehdannut retostella.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi