Pääkirjoitus 6.5.2021

Kuntavaalikiima kasvaa

Kuntavaalien ehdokaslistat vahvistettiin tämän viikon tiistaina ja ensimmäinen huomio kiinnittyy ehdokkaiden määrään. Jos joku väittää, etteivät kuntavaalit tai politiikka kiinnosta ihmisiä, on hän ilmeisen väärässä. Edellisiin, neljän vuoden takaisiin vaaleihin verrattuna ehdokasmäärä on Lahdessa noussut yli 25%, mikä on varsin merkittävä lisäys. Viime vaaleissa ehdolla oli 404 henkilöä, nyt peräti 545 henkilöä. Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että valinnanvaraa on nyt enemmän kuin neljä vuotta sitten. Eri asia on sitten se, on onko myös laatua enemmän. Paikkoja on tarjolla vain 59, joten kilpailu tulee olemaan kova.

Vaalien alkuperäisen aikataulun mukaan ehdokasasettelun oli määrä päättyä maaliskuun alkupuolella, mutta kuntavaalien siirto alkukesään toi ehdokkaiden hankintaan lähes kahden kuukauden jatkoajan. Sen kuluessa ehdokasmäärä kasvoi Lahdessa vain 40 hengellä. Eniten ehdokkaita haali lisäajan turvin kristillisdemokraatit, jonka lista täydentyi 16 nimellä. mm. isot puolueet, kuten SDP ja Kokoomus olivat ehtineet täyttää omat ehdokaslistansa täyteen jo maaliskuussa. Perussuomalaiset eivät saaneet ehdokaslistaansa aivan täyteen, mutta sillä on nyt silti loistavat asetelmat sekoittaa Lahden valtuuston voimasuhteita. Ehdokkaiden määrän he kuitenkin kaksinkertaistivat ja vaalien suhteellinen ääntenlaskujärjestelmä takaa sen, että mitä enemmän ehdokkaita, sitä enemmän ääniä ne tasaisesti keräävät.

Valtakunnallisesti ajatellen SDP, perussuomalaiset ja kokoomus ovat samalla viivalla vaaleihin lähdettäessä. Tuoreimman YLE:n gallupin mukaan kokoomus johtaa niukasti. Sen sijaan Lahdessa on ennustettu juuri kokoomuksen syöksyä ja perussuomalaisten nousua. Tähän suuntaan viittaa jo muutama aikaisemmin tehty loikkaus kokoomuksesta perussuomalaisten riveihin. Viime vaaleissa kokoomuksen ja perussuomalaisten ero oli peräti 14,4, prosenttiyksikköä, kokoomuksen viedessä valtuustopaikat 14-5, joten kirittävää perussuomalaisilla on paljon. SDP on Lahdessa ollut perinteisesti todella vahva, sillä sen kannatus neljä vuotta sitten oli peräti yli 30% ja näyttää vahvasti siltä, ettei sen asemaa kovin paljoa horjuteta näissäkään vaaleissa, onhan puolueella listoillaan muutamia varsin nimekkäitä ja politiikassa meritoituneita ehdokkaita.

Sitten ehkä vaalien mielenkiintoisimpaan ryhmään. Eniten ehdokasmääräänsä on kasvattanut Kalle Aaltosen vetämä Pro Lahti -ryhmä, jolla on nyt 72 ehdokasta. Kasvu on ollut suuri, sillä viime vaaleihin Pro Lahti lähti vain seitsemän ehdokkaan turvin. Mielenkiintoista on nähdä miten Pro Lahti tulee sekoittamaan pakkaa vaaleissa. Varmaa on Aaltosen oma iso äänisaalis, mutta kuinka loput 71 ehdokasta onnistuvat vakuuttamaan äänestäjät, jää nähtäväksi. Joka tapauksessa jo ehdokkaiden suuri määrä tulee moninkertaistamaan Pro Lahden äänimäärän ja se saattaa viedä perinteisiltä puolueilta yllättävän monta ääntä ja valtuustopaikkaa. Aaltonen on luvannut, ettei Pro Lahdessa ole puoluekuria ja jokainen äänestää valtuustoon päästessään oman omantuntonsa ja arvojensa mukaisesti. Jos Pro Lahti nappaa useamman valtuustopaikan, tullaan valtuuston kokouksissa ja äänestyksissä varmasti näkemään mielenkiintoisia käänteitä ja lopputuloksia.

Meillä on Lahdessa edessämme varsin mielenkiintoiset vaalit ja jokainen ääni voi olla se ratkaiseva, joten nyt jos koskaan kannattaa selvittää ehdokkaiden mielipiteet ja arvot useamman eri vaalikoneen avulla. Älä siis osta sikaa säkissä, vaan ota selvää! Juuri sinun äänesi voi olla se ratkaiseva.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Emmi Lintonen: Uskon, että EU-politiikalla pystyy vaikuttamaan ihmisten parempaan ja kestävämpään arkeen
Palveluesihenkilö Mika Kantele: Roinaralli kerää pois kotitalouksien metalliromut, sähkölaitteet ja vaaralliset jätteet
Kirjailija Kalle Veirto: Urheiluesseekokoelma on katsaus lahtelaiseen urheiluun ja sen menneisyyteen
Asemakaava-arkkitehti Markus Lehmuskoski Logistisen sijainnin vuoksi kaupunki on keskittänyt voimavaroja Pippo-Kujalan alueelle
In Memoriam: Juhani Melanen 1948 – 2024
Tappara-baarin omistaja Petteri Lintunen: Suomen ainoassa Tappara-baarissa liputetaan vain Pelicansin puolesta
Vaikuttava dokumentti Ukrainan puolustajista valloittaa maailmaa
Puksu-junalla Laune tutuksi
Petri Saraste kirjoitti kirjan isänsä sotavankeudesta – Sotilaan kuuluu kuolla, eikä antautua
Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen ei esitä Lahti Energian myymistä
Liikenneinsinööri Matti Heikkinen: Katujärjestelyjen osalta liikenteen turvallisuus paranee Renkomäen monitoimitalon läheisyydessä
Elokuvaohjaaja Tia Kouvo: Mummola ei ole perinteinen jouluelokuva
Onko kapitalismi syrjäyttänyt markkinatalouden suurten pääomasijoittajien takia?
Ohjaaja Petri Liski: Kärsimystie-näytelmä on vaikuttava historian oppitunti
Nuoret lähtevät helposti uusiin ilmiöihin mukaan – Sähkötupakka koukuttaa lapsia ja nuoria
Hanna Nikolska: On todella tärkeää, että suomalaiset lähettävät apua Ukrainaan
Palvelupäällikkö Toni Kranttila: Biojätteen lajittelulla on mahdollista säästää keräyskuluissa
Kansanedustaja Ville Skinnari 50 vuotta
Muusikko Marko Haavisto: Baddingin biisit ovat yhä edelleen selkärankani ytimessä
Kunnossapitopäällikkö Pasi Leppäaho: Aikainen talvi on ollut haasteellinen katujen kunnossapidolle
ARKISTO