Työttömyys ei ole kivaa eikä se varsinkaan omalle kohdalle osuessa ole millään tavoin positiivinen asia. No, eipä taida olla mitään niin negatiivista asiaa, etteikö silläkin joku voittoa tekisi.
Ylen MOT-ohjelma kertoi tällä viikolla valtion käyttävän vuosittain 26 miljoonaa euroa työttömien valmennuspalvelujen ostamiseen. Suurimman potin sai valmennusyritys Spring House, jolle meni valtion rahaa 5,9 miljoonaa euroa. Tulokset näistä valmennuskursseista kertovat karua kieltään, sillä tuoreimman työnvälitystilaston mukaan työnhakuvalmennuksen käyneistä oli avoimille työmarkkinoille työllistynyt 12,6 %, kun kurssin päättymisestä oli kulunut kolme kuukautta. Ei kovin hyvä tulos, vai mitä?

Koska kursseille osallistuminen on yksi tavoista, joilla välttää aktiivimallin vaatimat ehdot eli välttää työttömyysturvan leikkautumisen, on näille kursseille jatkuva jono. Vuodessa jonkinasteisen valmennuskurssin käy noin 50 000 työtöntä. Helppo raha onkin tainnut sokaista valmennuskurssien järjestävät menemään sieltä missä aita on matalin eikä kurssien sisältöön ja tarkoituksenmukaisuuteen ei ole panostettu tarpeeksi. Rahahan tulee tilille joka tapauksessa, on kurssin sisältö mitä tahansa. Vastuuta ei ole.

Ohjelmassa kerrottiin, että monissa valmennuspalveluissa annetaan pelkästään yleisiä elämänohjeita, puhutaan unen tärkeydestä tai siitä, että töihin kannattaa mennä ajoissa ja selvinpäin. Onpa jollain kurssilla opeteltu sellaisiakin vaikeita taitoja kuin kättely tai oveen koputtaminen. Eräs valmennuskurssin käynyt henkilö kertoi mm. kuinka hänet oli laitettu CV:n teon yksityisvalmennukseen, vaikka hän oli ilmoittanut, että on itse opettanut CV:n tekoa ja muuta viestintää kahdessa korkeakoulussa.

Herääkin kysymys, eikö näille työttömien valmennuspalveluille ole voitu keksiä jonkinlaista tasojärjestelmää, joka määrittäisi sen lähtötason, jolla työtön työnhakija on, vaikkapa koulutuksen ja työkokemuksen mukaan? Sen mukaan sitten järjestettäisiin kullekin eri tasoryhmälle omanlaistaan koulutusta ja tukea. Nyt vaikuttaa siltä että työttömiä käsitellään yhtenä isona massana.
Ei kai 20 vuotta työelämässä mukana olleelle, korkeakoulutetulle ihmiselle tarvitse enää oveen koputtamista opettaa? Hän varmasti tarvitsisi enemmän muita avuja, lisäkoulutusta ja vertaistukea. Ymmärrän kyllä, että on myös olemassa niitä työttömiä ihmisiä, joille kaikkinainen sosiaalinen käyttäytyminen ja elämän perusasiat ovat hakusessa. Silloin on syytä lähteä antamaan valmennusta ihan alkeista lähtien. Nyt kun samalla valmennuskurssilla voi olla täysin erilaisista lähtökohdista olevia työttömiä, käy helposti niin, että valmennus jää kovin pintapuoliseksi höpinäksi, jolla ei ole mitään arvoa kenellekään.

Nähtävästi käytäntö on maassamme kirjava ja valmennuskurssien laadun ja sisällön valvontakin on huonoa. Toki valmennuskursseilta on moni myös saanut apua työttömyyteensä ja hyvä jos näin on, mutta jotenkin tuntuu, että resursseja ja rahaa heitetään nyt paljon kankkulan kaivoon, kun valmennus ja valmennuksen tarve eivät kohtaa oikealla tavalla. Samaan aikaan valmennusyrittäjät nauravat matkalla pankkiin

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Torstai-yönä Suomessa riehui Valkoinen kurittaja. Ei, kyseessä ei ole valkoisen rodun ylivaltaa levittävä ristinpolttajaporukka tai mikään muukaan mikä liittyisi rotuihin tai edes maahanmuuttajiin. Kyseessä on vain taas yksi typerä ja överiksi menevä nimi normaalille sääilmiölle eli runsaalle lumisateelle. Meteorologit varoittivat kansalaisia pitkin viikkoa aivan infernaalisesta lumipyrystä ja poliisikin toivoi, että ihmiset pysyisivät sisällä. No, mitä tapahtui? Lunta tuli yön aikana noin 10 senttiä. Ei välttämättä ihan sitä mitä etukäteen mediassa manattiin ja luvattiin vai mitä?

Jokainen on varmasti huomannut, että tänä päivänä ihan tavallisista sääilmiöistä tehdään mediassa jotain elämää suurempaa otsikoimalla ja nimeämällä ne mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.
Kesällä on käristyskupolia, seksihellettä tai paahtopaistetta ja talvella meitä kiusaavat superpakkaset tai ultrakylmyys. Normaali ukkoskuurojen rintama sai otsikoissa upean nimen salamakäärme. Onhan näitä. Loppujen lopuksi kyse on aina normaalista säävaihtelusta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sää on nimittäin harvoin poikkeuksellinen. Meteorologit käyttävät sanaa poikkeuksellinen ainoastaan, kun sääilmiö esiintyy tilastollisesti keskimäärin 2-3 kertaa sadan vuoden aikana tai harvemmin. Harvinaiseksi ilmiötä kutsutaan, kun sitä esiintyy harvemmin kuin keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Mediaa seuraamalla vastaavasti saa sellaisen kuvan, että me Suomessa elämme jtodeksi oka viikko jotain todella harvinaista sääilmiötä.

On selvää, että yllättävä sananvalinta lööpissä herättää mielenkiinnon. Se onkin monesti toimittajan tarkoitus, sillä jollainhan niitä lehtiä pitää myydä ja mikäs sen makeampaa toimittajan omalle statukselle, että keksii sääilmiölle ihan uuden raflaavan nimen, joka jää kansan suuhun elämään.
Mitä sitten keksitään, kun sääilmiöt oikeasti alkavat olla vaarallisia, kun kaikki ylisanat on jo käytetty näihin normaaleihin sääilmiöihin. Maailmanlopunmyrsky? Ultramyrkyllinen kaatosade? Vedenpaisumus?

No nyt, kun sitä lunta kumminkin jonkin verran tuli, niin voimme odottaa seuraavan lööpin huutavan lumiraivoa tai aurausraivoa. Raivoahan meillä tuntuu Suomessa riittävän muutenkin vähän joka suuntaan. On laturaivo, nettiraivo, ruokaraivo, someraivo jne. Ja kun mediassa kerrotaan esimerkiksi someraivon heränneen, tarkoittaa se yleensä sitä, että korkeintaan parikymmentä ihmistä on jättänyt facebookissa kommentin, jossa ollaan hieman ehkä vihaisia. Laturaivoon riittää jo yksi ladulla kiroileva ja huutava ihminen.

Olemmeko me ihmiset oikeasti niin tyhmiä, ettemme kiinnostu uutisesta, ellei siinä ole mukana vahvaa liioittelua tai ylisanoja? No toisaalta tiedän monia, jotka kommentoivat ahkerasti somessa uutisia, joista ovat lukeneet vain otsikon….

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tänä vuonna me suomalaiset pääsemme nauttimaan todellisesta demokratian voittokulusta tai vaihtoehtoisesti sitten äänestysähkystä, sillä tälle vuodelle on kalenteriin tupattu peräti kolmet tärkeät vaalit. Huhtikuussa valitaan eduskuntavaaleissa kansanedustajat ja heti toukokuussa pääsemme vaikuttamaan siihen, ketkä edustavat meitä EU-parlamentissa. Todennäköisesti vielä syksyllä pidetään maakuntavaalit, joten voisi kuvitella, että tänä vuonna revitään framille kaikki ne asiat joista Suomessa olisi syytä keskustella.

Eduskuntavaaleja on jo ehditty tituleeraamaan mediassa ilmastovaaleina ja ilmastokysymykset epäilemättä ovatkin yksi kevään kiistakapuloista. Mikä puolue keksii parhaimmat tavat pienentää päästöjä? Vai pitääkö niitä päästöjä vähentää ollenkaan, kun me suomalaisethan emme ole niitä pahimpia saastuttajia? Vai olemmeko sittenkin? Riippuu nimittäin mittaustavasta eli siitä käytetäänkö mittarina päästöjä per asukas vai päästöjä per valtio.

Perussuomalaiset varmasti tulevat pitämään esillä rakasta teemaansa maahanmuutosta ja kieltämättä maahanmuuttokysymykset, niin hyvine kuin huonoine puolineen, olisi nyt syytä vaalikeskusteluissa perata tiheällä kammalla läpi. Ja mielellään ilman kiihkoa ja ylilyöntejä. Ilman niitä iänikuisia suvakki- ja natsinimittelyjä. Faktat kylmästi pöytään ja ratkaisuehdotuksia siihen, miten jatkossa aiotaan maahanmuutto maassamme hoitaa. Mitä tehdään maahanmuuttajille, jotka syyllistyvät rikoksiin? Minkälaista maahanmuuttoa maahamme halutaan? Kaikki viime aikaiset ulkomaalaistaustaisten henkilöiden lapsiinsekaantumiset ym. satavat vahvasti perussuomalaisten laariin ja onkin ollut huomattavissa se, että nyt myös muista puolueista on noussut esiin enemmän maahanmuuttovastaisiksi katsottavia puheenvuoroja.

Viimeisin gallup lupaa eduskuntavaaleissa isointa äänisaalista, yli 20 prosenttia, demareille. Tämä ei tietenkään ole mikään ihme, sillä melko yleisesti pääoppositiopuolue on se, joka pääosin kerää hallituksen politiikkaan kyllästyneiden ihmisten äänet. Päähallituspuolueet Kokoomus ja Keskusta löytyvät sijoilta kaksi ja kolme. Tosin kannatus on pudonnut jonkun verran edellisistä vaaleista, jolloin nämä kaksi puoluetta nappasivat yhteensä 39% äänistä. Nyt gallupit lupaavat niille yhteensä noin 36%, joten vaikka välillä tuntuu, että koko Suomi vihaa Sipilän hallitusta, niin näin ei suinkaan ole. Tai sitten se ei vain näy vielä gallupeissa.

Nousussa on selkeästi Vihreät, jolle povataan noin 13% osuutta äänistä. Viime vaaleissa tulos oli vain 8,5%. Pekka Haaviston vaihtuminen puheenjohtajaksi Touko Aallon tynkäkauden jälkeen on selkeästi kannattanut. Perussuomalaiset ovat nousussa gallupeissa, mutta kun verrataan edellisiin vaaleihin vuonna 2015, jolloin tuli se Soinin mainostama iso Jytky, on heidän kannatuksensa tosiasiassa putoamassa noin 7%. Välissä on tosin ollut puolueen hajoaminen, kun Siniset perustivat oman puolueensa.

No, gallupit ovat vain gallupeja ja veri punnitaan lopullisesti vasta vaaliuurnilla. Voimme kuitenkaan odottaa kiihkeää alkutalvea ja kevättä varsinkin somessa, jossa kaikenlainen disinformaatio tulee lisääntymään dramaattisesti ja politiikasta tullaan vääntämään hampaat irvessä toisia mustamaalaten. Koitetaan kuitenkin pitää tolkku mukana tässä vaalikiimassa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi