Joulun jälkeen suomalaisten hartaiten odottama juhla, juhannus on täällä taas. Tuo iki-ihana keskikesän juhla, johon liittyy meille rakkaita perinteitä, joita ilman juhannus ei ole se oikea juhannus. En puhu nyt juhannustaioista, sillä ne ovat jo mennyttä muinaishistoriaa. Ei tämän päivän nuoret naiset pyöri alasti ruispellossa nähdäkseen tulevan sulhonsa. Sitä varten on olemassa Tinder tai joku muu kiva nettisovellus. Juhannukseen kuuluu varmasti montakin erilaista perinnettä, mutta jos minulta asiaa kysyttäisiin, niin ensimmäisiksi mieleeni tulisivat juhannuksesta sanat sauna ja kokko. Niistä se juhannus lähtee tai on lähtemättä.

Juhannus ja sauna. Se on siinä. Suomalaisen juhlat alkavat aina saunalla ja usein myös loppuvat saunaan. Vaikkei juhannus kovin kirkollinen juhla olekaan, on sauna suomalaisen temppeli. Paikka jossa rauhoitutaan, paikka jossa vietetään aikaa. Puhdistaudutaan niin fyysisesti kuin henkisestikin ja samalla valmistaudutaan kestämään yöttömän yön tuomat rasitukset. Koivuvihta, kovat löylyt ja pulahdus kylmään järveen. Ai että suomalainen nauttii.

Jos ei muuta, saa saunominen ainakin janon kasvamaan toiseen potenssiin. Ja kyllähän meillä suomalaisilla kova jano juhannuksena onkin. Joillakin aivan pohjaton. Toisaalta kuten kaikkitietävä wikipedia kertoo ”Meluaminen ja juopuminen ovat jo varhain kuuluneet juhannuksen viettoon, sillä niiden on uskottu tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä.”

Juhannuksena on oltava myös kokko. Joku alkukantainen pakanariitti varmastikin määrää, että tulta on juhlassa oltava. Jotain pitää polttaa. Siispä kokkoa kasaamaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Risuja ja rankoja raahataan pitkin metsiä ja kokoon saadaan kyhättyä kokkoa etäisesti muistuttava röykkiö risuja ja havuja. Kokon kasaamiseenhan kuuluu olennaisesti se, että yleensä porukassa on yksi, joka ei tiedä miten kokko pitäisi oikeaoppisesti rakentaa ja hän on yleensä juuri se henkilö, joka kokon pystyttää.

Kun kokkoa muistuttava risuröykkiö on valmis ja kaikki ovat käyneet kertomassa kuinka väärin se on kasattu, on aika sytyttää kokko. Sekin on helpommin sanottu kuin tehty. Ei syty, ei sitten millään. Liekö risut liian tuoreita? Pian kokon ympärillä hääriikin kärsimättömästi koko juhannusta juhliva porukka. Neuvoja kokon sytyttäjälle sataa enemmän kuin laki sallii. Jossain vaiheessa joku keksii yllättäen heittää kokkoon bensaa. Kyllä lähtee. Valtava tulipallo ja voit sanoa hyvästi kulmakarvoillesi. Se on kuitenkin pieni hinta siitä, että kaikkien odottama kokko palaa nyt. Hurraa! Juhannus on pelastettu.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kesäkuussa ei tarvitse katsoa lehdestä päivän televisiotarjontaa. Riittää kun avaa television kanavalta kaksi klo 16, niin loppuillan ohjelma on selvillä. Jalkapalloa. Sitä nimittäin riittää. Kolme ottelua illassa studioineen päivineen vie päivästä noin kahdeksan tuntia eli työpäivän jälkeen alkaa monella jalkapallo-painoitteinen toinen työpäivä.

YLE on satsannut kisoihin paljon ja se näkyy ja kuuluu. Studiossa vierailee päivittäin useita asiantuntijoita, joista yllättävän monella on muuten Lahti-kytkös. On Litmasta, Kautosta ja Pasasta, puhumattakaan lahtelaislähtöisistä toimittajista. Voisi jopa kuvitella, että Lahti on Suomi-futiksen Mekka.

Jalkapallo kiinnostaa suomalaisia, onhan se tunnetusti pelien kuningas. Tosin meitä suomalaisia kiinnostaa vain huippufutis. No, onhan se upeampaa fanittaa Barcelonan Messiä kuin FC Lahden Paanasta. Kuinkahan paljon kisat kiinnostaisivatkaan, jos mukana kirmaisivat omat Huuhkajamme? Olisiko hurma samanlaista kuin keväisissä jääkiekon MM-kisoissa? Joko alkulohkosta selviäminen jatkoon aiheuttaisi suihkulähteissä pulikoimista vai pitäisikö odottaa EM-kultaa ennen kuin tavattaisiiin torilla?

Nythän jokainen joutuu etsimään sen oman kisasuosikkinsa kaiken maailman ulkomaalaisjoukkueiden joukosta. Toisaalta keskustelu niin kisastudiossa kuin sosiaalisessa mediassakin on huomattavasti monimuotoisempaa, kun suosikkijoukkueita löytyy useita. Yksi fanittaa saksalaista futista, toinen vannoo taas englantilaisen potkupallon nimeen jne. Suomen ollessa mukana kaikki fanittaisivat tylsästi ja yksimielisesti vain Suomea.

Studiokeskusteluja kuunnellessa huomaa, että kyllä meiltä Suomesta löytyy paljon hyviä, osaavia asiantuntijoita ja taitavia taktisia osaajia. Silti oma maajoukkueemme ei ole koskaan päässyt arvokisoihin. Miksi? Suomessa on jo vuosikymmeniä selitelty huonoa menestystä mm. huonoilla olosuhteilla ja pienellä väestöpohjalla. Minusta tuntuu, että jatkossa ne selitykset eivät enää kelpaa. EM-kisoissa nimittäin pelaa mm. Islanti, jossa asuu noin 300 000 asukasta eli vähemmän kuin Helsingissä ja olosuhteet eivät millään muotoa voi olla ainakaan paremmat kuin Suomessa. Kyseessähän on yksinäinen saarivaltio napapiirin korkeudella, kaukana kaikesta.

Entäpä sitten Albania, Pohjois-Irlanti, Slovakia tai Wales? Asukkaita kyseisissä maissa on kahden ja viiden miljoonan välissä eli väestöpohja on kaikilla pienempi tai yhtä suuri kuin Suomessa. Jotkut koiranleuat ovatkin epäilleet, että kisoissa nähdään Vatikaani, Gibraltar ja Monaco ennen kuin Suomen Huuhkajat sinne tiensä selvittävät.

Sitä odotellessa mietittäväksi jää vain se, fanitanko näissä kisoissa Englantia, Italiaa vai Saksaa vai viekö sydämeni kenties piskuinen Islanti?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti elää tällä hetkellä kaupunkina todellista murroskautta. Seuraavat vuodet ja vuosikymmenet näyttävät, tuleeko Lahdesta vielä vireä ja elinvoimainen kasvukeskus, jonne ihmiset haluavat muuttaa vai onko Lahden kohtalona tulevaisuudessa olla pelkästään Helsingin lähiö, josta sukkuloidaan töihin pääkaupunkiseudulle hyvien ja nopeiden yhteyksien avulla. Näyttää siltä, etttä Lahti haluaa linkittyä vahvasti pääkaupunkiseutuun, mutta silti kasvaa ja kehittyä itsenäisenä kaupunkina. Hyvä niin. Helsingin kelkassa kyllä kannattaa roikkua, sillä kyseessä on Suomen merkittävin kasvukeskus ja ainoa suurkaupunki.

Lahti kasvoi hurjaa vauhtia aina 70-luvun puoleen väliin asti. Kaupunkiin muutti sodan jälkeen kolmessa vuosikymmennessä liki 70 000 asukasta. Lahti oli se kaupunki, jonne haluttiin ja josta puhuttiin. Silloin taisi iskeä vauhtisokeus, sillä kaupungin kehittäminen jäi lapsenkenkiin.
70-luvun puolenvälin jälkeen kaupunki on kasvanut kuitenkin vain noin 10 000 asukkaalla ja tähän en laske mukaan Nastolan liittämistä kaupunkiin. Trendi on saatava kasvavaksi, muuten uhkana on kaupungin näivettyminen.

Viime viikolla totesin kaupungin keskustan olevan suurien muutoksien alla, mutta suuria muutoksia on tulossa lähivuosina ympäri kaupunkia. Matkakeskus ja toriparkki olivat vasta alkua. Eteläisen kehätien rakentaminen vapauttaa nykyisen VT12-valtatien varteen paljon uutta tilaa niin asutukselle kuin liiketiloillekin. Nähtäväksi jää myös se, miten uusi kehätie muuttaa Launetta. Mytäjäisten varikon suunnitelmista saatiin tällä viikolla jo luonnoksia ja viereinen laaja Sopenkorven vanha teollisuusalue saa lähivuosina tai -vuosikymmeninä uuden elämän. Hennalan varuskunta-alueen suunnittelu on kovaa vauhtia käynnissä. Suunnitteilla on iso asuinalue Hennalan pellolle ja vielä ei kai kukaan tiedä sitä, mikä on vanhojen kasarmien tulevaisuus. Toivottavasti aluetta ei pilata moderneilla uudisrakennuksilla, kuten Lahdessa on liian usein aikaisemmin tehty. Lahdessahan on ollut ikävä perinne siitä, että kaikki vanha johdonmukaisesti hävitetään ja tilalle rakennetaan uutta. Ei välttämättä aina se paras ratkaisu.

Uusien rakennussuunnitelmien lisäksi uusia vetonauloja ja puheenaiheita Lahdesta olisi löydettävä. Lahti pitää saada taas valtakunnallisesti kiinnostavaksi. Somessa käytettävät emojit eli tunnetilaa kartoittavat kuvakkeet kertovat mistä Lahti tällä hetkellä tunnetaan. Näitä ovat ovat radiomastot, hyppyrimäet, Jari Litmanen ja lihamuki. Tuttuja juttuja, mutta mistä löydetään uusia?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ensin rakennettiin pari vuotta toriparkkia. Sen jälkeen otettiin työn alle Aleksanterinkadun uudet liikennejärjestelyt. Samaan hikeen työstetään ydinkeskustan kaukolämpöverkkoa ja jossain vaiheessa pitäisi keskustan sähköverkko ja valaistuskin uusia eli käytännössä Lahden keskusta on ollut myllerryksen vallassa viimeiset kolme vuotta ja urakat jatkuvat vielä ainakin vuoden loppuun asti. Olen tietoisesti vältellyt keskustassa käymistä näinä kolmena vuotena ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin ovat valitettavasti kovin monet muutkin tehneet. Aika ymmärrettävää, ettei ihmisiä kauheasti kiinnosta liikkua keskellä työmaata.

Yksi on kuitenkin varmaa: Keskustan liikkeillä tulee olemaan todella haastavaa saada asiakkaat takaisin keskustaan, kun myllerrys on ohi. Siihen ei taida riittää se, että Rautatienkadun jalkakäytävää on levennetty tai joku uusi terassi saadaan avattua Aleksanterinkadun varteen ensi kesänä. En kauheasti jaksa uskoa edes toriparkin vetovoimaan. Faktahan on, että kaupunki tällä isolla keskustaremontilla luo ainoastaan uudet, paremmat puitteet ydinkeskustan yrityksille toimia. Yrityksien omalle kontolle jää se, kuinka houkuttelevaksi he oman liiketoimintansa osaavat tehdä. Kuinka he osaavat jatkossa hyödyntää kasvavan tilan liikkeidensä edessä. Aikaisemminhan suurin vetonaula keskustan yrityksillä oli useimmiten hyvät pysäköintimahdollisuudet liikkeen edessä. Tulevaisuudessa sen vetonaulan on oltava jotain muuta.

Monet ovatkin jo tuominneet keskustan muutokset huonoiksi. Keskusta kuuluu kuulemma autoille. Itse olen eri mieltä. Kyllä hyvin suunniteltu ja toteutettu vehreä kävely- ja kevytliikennepainoitteinen keskusta aina voittaa autojen seassa pyörimisen. Itse ainakin pidän enemmän kävelykatujen tunnelmasta ja ihmisvilskeestä kuin autojen pakokaasusta ja melusta. Se että ihmiset saataisiin viihtymään keskustassa on tärkeää, kyllä se sitten ajan myötä tulee näkymään myös yritysten liikevaihdossakin.

Itse en lähtisi näin nopeasti tuomitsemaan keskustaa epäonnistuneeksi. Ensinnäkin muutokset eivät ole vielä edes valmiita eli voiko keskeneräistä edes tuomita? Muutoksia pitää päästä seuraamaan pitkällä aikavälillä, sillä ei Roomaakaan päivässä rakennettu. Ihmismieli vain sattuu olemaan pääosin sellainen, että muutokset ja uudistukset ovat jo lähtökohtaisesti huonoja, sillä ennen oli kaikki paremmin. Viimeistään kymmenen vuoden päästä näemme, miten autoton keskusta toimii, miten se on vaikuttanut alueen kaupankäyntiin ja kuinka viihtyisä se loppujen lopuksi on. Muutos on aina myös mahdollisuus, ei pelkästään uhka.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi