Pari viikkoa sitten Helsinkiläinen 39-vuotias Ossi Nyman kertoi, että on vältellyt koko aikuisikänsä töitä, joita ei pidä itseään kiinnostavina. Hänen mielestään jokaisen pitäisi tehdä töitä vain vapaaehtoisesti. Nyman voisi kyllä tehdä töitä, mutta aika lailla valikoiden. Omien sanojensa mukaan hän voisi ottaa vastaan sellaista työtä, joka tapahtuu aamulla ja kestää muutaman tunnin niin, että ehtii myös kirjoittaa ja samalla jäisi vähän aikaa myös itselle eli käytännössähän tuollaista työtä ei taida paljon tarjolla olla.

Ei liene suuri yllätys, että Nymanin haastattelusta nousi iso myrsky. Pian kaikki työttömät oli netin keskusteluissa leimattu työnvieroksujiksi ja yhteiskunnan varoilla eläjiksi. Työttömiä on Suomessa tällä hetkellä yli 200 000, joten jos jostain kumman syystä kaikki heistä olisivat näitä työnvieroksujia tai hienommin sanottuna ideologisia työttömiä, olisi kyseessä taloudellisesti ajatellen todella iso valtion kassan kuppaaminen työttömyystukien avulla.

Avoimien työpaikkojen määrä vaihtelee Suomessa ja laskentatapakin antaa erilaisia tuloksia. Yleinen käsitys on, että työpaikkoja olisi avoinna noin 100 000 kuukaudesta riippuen. Elon laskuopin mukaan siis puolelle työttömistä olisi työtä tarjolla. Toisaalta Elon laskuoppi ei tähän sellaisenaan käy, sillä vaikka työhaluja olisi, niin usein käy niin, etteivät työtön työnhakija ja tarjottu työ kohtaa toisiaan. Työ voi monesti olla maantieteellisesti kaukana tai vaadittua ammattitaitoa työhön ei löydy.

Ymmärrän kyllä, että Nymanin harrastama loisiminen yhteiskunnan varoin ärsyttää monia, myös minua, sillä työssäkäyväthän tämän verovaroillaan maksavat. Miksi joku voi tehdä näin? Eikä kaikkien pitäisi kantaa oma pieni kortensa yhteiseen kekoon? Nyman oikeuttaa oman työttömyytensä sillä, että rahat menevät hänen mukaansa veroparatiiseihin ja kansainvälisille suuryrityksille. Varmasti osa yritysten voitoista niihinkin suuntautuu, mutta verorahat kyllä suuntautuvat takaisin kansalaisille erilaisina yhteiskunnan palveluina, ainakin minun käsitykseni mukaan. Ja mitä vähemmän valtio ja kunnat verorahoja keräävät, sitä vaikeampi on niitä yhteiskunnallisia palveluja järjestää ja kustantaa.

Oli Nymanin ajatuksissa jotain hyvääkin, sillä hänen mielestään elämässä tärkeintä pitäisi olla itsensä kehittäminen. On totta, ettei työn tarvitse olla elämän tärkein asia, toisaalta se mahdollistaa monta asiaa. Nyman on itse kirjoittanut työttömyysvuosinaan kirjan, joten ei hän suinkaan aivan toimettomana ole elämäänsä elänyt. Toinen asia, josta hänelle voi nostaa hattua, on se, että mies tulee toimeen vapaaehtoisesti noin 500 eurolla kuukaudessa. Kuinka monelta se onnistuisi? Tuosta itsensä kehittämisestä olen kyllä sitä mieltä, että itseään voi erittäin helposti kehittää myös työnteon ohessa. Ei työ siihen mikään este ole. Ja uskokaa tai älkää, kyllä se työkin ihmistä kehittää.

Toivotaan, että kaikki työtä haluavat työttömät löytäisivät itselleen töitä mahdollisimman pian ja ne työttömät, jotka eivät halua tehdä töitä, keksisivät itselleen sellaista puuhastelua, jota kautta he voisivat olla jollain tavalla yhteiskunnalle hyödyksi. Samassa veneessä tässä kuitenkin kaikki ollaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lars ja Lad tappeli, kumpi voitti? No, tällä kertaa Lahden kaupungin vaaka kallistui Ladin puoleen, joka tarkoittaa sitä, että Lahden taidemuseon uusi todennäköinen sijoituspaikka löytyy vanhalta Malskin eli Mallasjuoman alueelta. Toinen vaihtoehto eli Lars olisi sijainnut Sokoksen tavaratalon ylimmässä kerroksessa Aleksanterinkadulla. Todennäköiseksi, ei siis varmaksi, asian tekee se, että asiasta päättää lopullisesti valtuusto aikaisintaan joulukuussa.

Lahden taidemuseon tilavaihtoehdot punnittiin oikein virkamiestyöryhmän tasolla. Ratkaisevaksi seikaksi Ladin hyväksi muodostui hankkeiden hintaero. Malskin kiinteistön vuokrapyyntö oli lähes puolet halvempi kuin kilpailevan tarjouksen. Ja löytyihän niitä muitakin eroavaisuuksia hintaeron lisäksi. Kiinnostava rakennus ja kiinnostava miljöö olivat myös tärkeitä asioita työryhmän mielestä. Taideharrastajien kun ei uskota kovin helposti kapauavan kauppakeskuksen liukuportaita pitkin taidetta ahmiakseen. Malskin alueesta on sen sijaan mahdollisuus tehdä iso ja kompakti taide- ja kulttuurikeskus aivan kaupungin keskustaan. Onnistuneita malliesimerkkejä vanhan tehdasmiljöön muuttamisesta kulttuurikeskukseksi löytyy kymmenistä ellei sadoista kaupungeista ympäri Suomea ja Eurooppaa.

Nykyisen taidemuseon tiloista kaupunki maksaa vuokraa noin 8500 euroa kuukaudessa. Ladin hinta on arvioiden mukaan noin 55 000 euroa kuukaudessa. Kyseessä on siis erittäin merkittävä kulujen kasvu, sillä menot nousisivat noin 45 000 eurolla kuukaudessa.
Kunhan hanke saadaan valtuustoon asti, tulee keskustelu vellomaan varmuudella ”Koulut/ päiväkodit vs. Taidemuseo”- tyylisesti. Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Komu kiirehtikin jo linjaamaan, että koulujen ja päiväkotien kuntoon laittaminen ovat ehdottomasti prioriteettilistan kärjessä. Toisaalta myös taidemuseo sai Komulta sometyyliin ilmaistuna peukkua. Komu linjasi, että taide- ja muotoilukeskuksesta on tehtävä tarpeeksi iso ja kiinnostava kokonaisuus, jotta sillä on menestymisen mahdollisuuksia. Samalla hän mietti voisiko samaan kokonaisuuteen saada yhdistettyä myös kaupungin muita toimintoja ja jopa muita museoita. Kannatettava idea ainakin allekirjoittaneen mielestä.

Varmaa on, että hurjasti kohoavat taidemuseon vuokramenot tulevat aiheuttamaan valtuustossa kuumiakin tunteenpurkauksia. Miksi kulttuuriin satsataan näin paljon? Entäpä koulut ja päiväkodit? Olen suuresti yllättynyt, jos keskusteluun ei vedetä mukaan jokin aika sitten kuvioissa ollutta 400 000 euron arvoista kontrabassoa. Sehän ehti nousemaan jo nettipalstoilla liki legendaarisiin mittakaavoihin, olemalla monen mielestä oiva esimerkki siitä, miten kulttuuripuolella ei maalaisjärkeä käytetä. Taloudellisesti tiukkoina aikoina usein nousee esiin juuri kulttuurista nipistäminen. Ymmärrettäväähän se on, että silloin kun toimeentulo on tiukassa, ei orkesterista, teatterista tai museoista haluttaisi maksaa. Maksakoon itse hömpötyksensä monet tuumivat.
Toisaalta, uskokaa tai älkää, kyllä ihminen tarvitsee myös sitä ns. hengen ravintoa eli monipuolista kulttuuriantia. Siitä voidaan tietenkin keskustella, millä spekseillä ja pelimerkeillä se kaupungissa toteutetaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan tulevaa keskustelua. Se tulee eittämättä olemaan kiihkeä ja monisanainen.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran budjettiesitys sisälsi lähinnä säästöjä ja veronkorotuksia. Varsinkin veronkorotukset ovat olleet laajasti esillä mediassa, joten samalla monelta on jäänyt huomaamatta se, mitä kirjastoverkolle ollaan tekemässä. Mitään tarkkoja suunnitelmia ei ole vielä tuotu näkyville, mutta rivien välistä voi lukea, että kohta tapahtuu.

Kirjastopalveluissa pohditaan Myllyvirran mukaan uusia toimintatapoja, kuten itsepalvelumallia sekä kirjojen nouto- ja palautuspisteitä. Samalla Launeen kirjasto tarvitsee uudet tai saneeratut tilat nykyisten huonokuntoisten, ahtaiden ja toimimattomien tilalle. Moni saattaa tässä kohdin ajatella, että kiva, Laune saa uudet upeat kirjastotilat lähitulevaisuudessa. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, sillä kaupungin johdolla tuntuu olevan selkeä visio, että tulevaisuudessa kirjastotoiminta ohjataan pieniin itsepalvelupisteisiin, joissa kaupunkilaiset hoitavat lainaustoiminnan lähes ilman henkilökuntaa. Itsepalveluluukku josta lainata ja palauttaa kirjat sekä pari nojatuolia jonkun monitoimitalon aulassa tuntuu olevan se tulevaisuuden lähikirjasto, jota kaupunginjohtaja Myllyvirta tavoittelee. Näin oli jo vuonna 2014, jolloin ensimmäisen kerran Myllyvirta toi budjettiesityksessään visionsa tulevaisuuden kirjastoista. Silloin esitys kaatui asukkaiden voimakkaaseen vastarintaan.

Se, että kirjastoja ollaan korvaamassa ns. palvelupisteillä tai kirjastoauton laajemmalla käytöllä, ei naurata. Mielestäni ei voida käyttää sanaa palvelu, silloin kun sitä ei ole. Kirjastoa ja sen moninaisia toimintoja ei yksinkertaisesti korvata uudella kirjastoautolla tai itsepalvelutiskillä jossain terveyskeskuksen tai R-kioskin nurkassa. Kirjasto ei todellakaan ole paikka, josta pelkästään lainataan kirjoja. Kirjasto on meidän kaikkien ilmainen yhteinen olohuone, jossa lapsille järjestetään satutunteja, yhdistykset kokoontuvat ja järjestävät erilaisia tapahtumia. Päiväkotiryhmät sekä koululaisryhmät opettajineen vierailevat lähikirjastoissa säännöllisesti. Lisäksi lehtisali on ahkerassa käytössä, sillä monella ei ole enää varaa tilata lehtiä kotiinsa. Kirjastojen atk-, kopio- ja skannauspalvelut ovat tulleet tärkeiksi opiskelijoitten lisäksi 1-2 hengen yrityksille, joilla ei ole ollut varaa kaikkien tarvittavien laitteiden ostoon. Lapsiperheille, vanhuksille ja vammaisille on tärkeää että kirjasto on helposti saavutettavissa ja esteetön.

Lasten lukutaito on heikentynyt viime vuosina huolestuttavaa tahtia. Lapsille ja nuorille on tänä päivänä tarjolla monenlaista ruutua ja näyttöä, mutta kuka huolehtii siitä, että lapsille on tarjolla luettavaa monipuolisesti? Monipuolisuudella tarkoitan siis erilaisia lehtiä ja kirjoja, en netin tarjoamia muutaman lauseen uutisia, joita kukaan ei jaksa lukea otsikkoa pidemmälle. Kirjastopalveluja heikentämällä kaupunki tekee ison karhunpalveluksen lahtelaisille lapsille ja nuorille. Lukutaito ja kyky ymmärtää lukemaansa on jo nyt katoavaa kansanperinnettä. Tämä kaupungin linjaus itsepalvelukirjastoihin ja lainauspisteisiin ei tule kääntämään tätä kehitystä ainakaan parempaan suuntaan.

Odotan, että Lahden kaupunginvaltuutetut ovat sen verran sivistyneitä ihmisiä, että eivät anna kehityksen mennä Lahdessa kirjastojen suhteen huonompaan suuntaan. Ikävä kyllä näillä itsepalvelupisteillä tuntuu olevan jo kannatusta yli puoluerajojen aina vasemmalta oikealle. Taitaa olla aika kaivaa taas adressit esiin. Näpit irti lähikirjastoista herra kaupunginjohtaja!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime kuukaudet ovat olleet uutisten suhteen vähintäänkin mielenkiintoisia. Joku voisi jopa sanoa, että pelottavia. Tuntuu, että maailman meno on vain entisestään yltynyt vielä hullumpiin mittoihin. Vähän väliä saamme lukea pienistä ja vähän isommistakin terroriteoista ympäri maailman. On ajettu väkijoukkoon autolla tai puukotettu ihmisiä yleisillä paikoilla jne. Valitettavasti näyttää siltä, että terroritekojen pelko on tullut osaksi elämäämme.

Usein ovat kyseessä olleet islamilaiset ääriainekset, mutta tämä viikko näytti, että osaavat ne muutkin. Las Vegasissa ammuttiin liki 60 ihmistä tylysti kesken konsertin. Mitään motiivia ei vielä ole löydetty tekoon. Ampuja oli valkoihoinen, yli 60-vuotias miljonääri, jonka taustoista ei ole löytynyt mitään selitystä teolle. Syitä ampumiseen on etsitty mm. USA:n liian väljästä aselaistakin, mutta se ei yksinään riitä selittämään tätä käsittämätöntä verilöylyä. Toivotaan, että syyt vielä selviävät, muuten tällaisten ns. yksinäisten susien estäminen tulevaisuudessa käy liian vaikeaksi.

Entäpä mitä pitäisi miettiä Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin välisestä uhittelusta, joka vaikuttaa sanailun perusteella kahden pikkulapsen väliseltä riidalta hiekkalaatikolta. Riita voisi jopa hieman huvittaa, jos tiedossa ei olisi se, että kyseessä on kaksi valtiota, joilta löytyy asearsenaalistaan ydinaseita. On täysin käsittämätöntä, että Pohjois-Korean kaltainen pikkuvaltio uskaltaa uhitella kaikille muille maailman valtioille. Pelolla odotan sitä hetkeä, että jomman kumman, joko Trumpin tai Kim Jong-unin pinna katkeaa ja ydinohjukset lennähtävät matkaan. Ei hyvä.

Yksi kasvava uhka koko Euroopan rauhalle on kasvava nationalismi. Nationalismin mukaan valtioiden rajojen pitäisi noudattaa kansojen välisiä rajoja. Se tarkoittaa sitä, että jokaisen kansan pitäisi saada oma valtio. Tällä hetkellä suuri osa Euroopan valtioista on monikansallisia eli niissä asuu useita eri kansoja ja puhutaan useita eri kieliä. Lisäksi Euroopan Unioinin integrointiajatukset entistä yhtenäisemmästä Euroopasta eivät miellytä läheskään kaikkia maita ja kansoja. Pienet kansat ovat alkaneet vaatimaan itsenäisyyttä ja levottomuudet lisääntyvät. Tämä nähtiin tällä viikolla Kataloniassa, jossa itsenäisyysäänestys yritettiin estää väkivalloin. Katalonian kaltaisia pikku kansoja löytyy ympäri Eurooppaa, joten odotettavissa on varmuudella uusi itsenäisyysvaatimusten aalto. Toisaalta täytyy muistaa, että juuri nationalismin ansiosta meidän pieni kansamme saavutti 100 vuotta sitten itsenäisyyden eli ei nationalismi lähtökohtaisesti suinkaan ole paha asia. Liikehdintää ja levottomuuksia se kuitenkin varmuudella aiheuttaa jatkossakin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi