Ruuan hinta on noussut Suomessa kaksi kertaa niin paljon kuin EU-maissa keskimäärin. Eniten ovat kallistuneet hillot, hunajat ja makeiset. Verotus selittää noususta vain pari prosenttiyksikköä. Esimerkiksi Ruotsissa hinnat ovat nousseet maltillisemmin, vaikka kaupan rakenne on lähes identtinen.
Kaupan edustajat ovat jo kertoneet oman näkemyksensä hintanousun syihin. Kaupan osuuteen vaikuttavat heidän mukaansa kuulemma paitsi arvonlisäveron nousu ja erilaiset valmisteverot, myös kohonneet raaka-aine-, palkka- ja kuljetuskustannukset. Osaksi varmastikin totta, sillä vanhojen EU-maiden keskimääräinen ruuan arvonlisäprosentti on 5,7 prosenttia. Suomessa ruokaa rokotetaan 14 % verolla, mikä on vertailun toiseksi korkein. Muun muassa Irlannissa ruuan veroprosentti on nolla. Tanskassa ruuan verotus on omassa sarjassaan 25 prosentilla. Tässä valossa vertailun kummajainen on Hollanti, jossa tulot ovat Suomen tasolla, silti ruoka on peräti 24 prosenttia Suomea halvempaa.
Mikä sitten voisi selittää Hollannin ja Suomen hintojen eron? Se suuri ero ainakin löytyy, että Hollannissa on kahdeksan vahvaa keskenään kilpailevaa kaupan keskusliikettä, kun Suomessa elintarvikekauppa on keskittynyt kahden vahvan toimijan, S-ryhmän ja Keskon käsiin. Alaa onkin usein ihan syystä moitittu kilpailun puutteesta aina EU:n ylimpiä elimiä myöten. S- ja K-ryhmien markkinaosuus on yli 80 prosenttia, joten nämä kaksi pääosin määräävät hinnat.
Lisäksi kyseisille kauppaketjuille löytyy aina se kaupungin paras kauppapaikka ja useimmiten nämä ”kilpailevat” kaupat sijaitsevat vierekkäin.
Tunnettuahan on, että kahden suuren kauppaketjun hallituselimissä istuu lukuisia poliitikkoja, niin kunnallis- kuin valtakunnalliseltakin tasolta. Keskusliikkeiden hallituksissa istutaan tietenkin mahdollisten vaalirahojen ja muiden etujen toivossa. Uusien kauppakeskusten ja kauppojen kaavoitukset tuntuvat olevan vahvasti kytköksissä kunnallispolitiikkaan ja uusia tontteja löytyy vain niille keillä on poliittinen tuki takanaan. Mm. Lidl on joutunut tyytymään huonompiin tontteihin kaupunkien laitamilla.
Mitä sitten tavallinen kuluttaja voisi tehdä vaikuttaakseen hintoihin tai yleiseen kehitykseen kaupan alalla? Mitä aktiivisempia ja valppaampia kuluttajat ovat, sitä varmempia voi olla siitä, että kilpailu paranee. Tästä on hyvä esimerkki Lidl-kauppaketjun viime aikainen hurja myynnin nousu. Voidaan jopa puhua Lidl-buumista. Raju hintojen nousu on saannut kuluttajat seuraamaan tarkemmin hintoja ja nyt he asioivat siellä missä ruoka on halvinta. Yksinkertaista eikö totta?
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi