Pääkirjoitus 17.5.2024

Lahti Energia sittenkin lihoiksi?

Ilmeisesti jossain Lahden kaupungin johtohenkilöiden ns. sisäisissä saunapalavereissa on tehty jo ajat sitten päätös, että Lahden talousongelmat ratkaistaan Lahti Energian myymisellä. Tätä ajatusta on vaikea torjua, kun on seurannut Lahti Energian ympärillä käytyä keskustelua viimeisten vuosien ajan. Aina kun ajatus myymisestä on torpattu, on se pompsahtanut uudestaan esiin taas muutaman viikon kuluttua kuin se kuuluisa Feeniks-lintu tuhkasta. Oman kaupungin sähköyhtiön myyntiä on puuhattu aikaisemminkin, mutta aina se on onnistuneesti torjuttu vedoten lähinnä osinkotuottoihin, joita yrityksestä on nostettu miljoonatolkulla. Nyt kun osingot ovat viime vuosina hiipuneet, ovat myyntipuheetkin nousseet uudestaan esiin. Vastustajatkin ovat löytäneet uusia näkökulmia. Kaupungin omasta energiayhtiöstä ei haluta luopua, sillä se tarkoittaa usein sitä, että hinnat kuluttajille nousevat. Monet ovat myös sitä mieltä, ettei näitä tärkeitä huoltovarmuuteen liittyviä sähkö- ja vesiyhtiöitä saa myydä yksityisten tahojen käsiin. Varsinkin kun tiedämme, kuinka epävarmoja aikoja Euroopassa tällä hetkellä eletään. Erittäin järkeviä näkökantoja mielestäni, jotka olisi syytä myyntikiimassa ottaa huomioon.

Noin kuukausi sitten demarit ilmoittivat, ettei kaupungin talouden tasapainottamista tule tehdä myymällä Lahti Energia ja moni varmasti ajatteli, että siinä se oli, niskalaukaus myyntipuheille. Varsinkin kun samalla myös muut valtuustoryhmät vetäytyivät myyntihankkeen suunnittelusta. Vaan kuinkas sitten kävikään? Sieltä se myynti taas pompsahti uudelleen esiin, kun viime viikolla kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen esitti kaupunginhallitukselle Lahti Energian myymistä yhdeksi keinoksi talouden tasapainottamisohjelmaan ja kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen niukasti äänin 5-4. Tämä tarkoittaa sitä, että Kyynäräisen esitys menee kaupunginvaltuuston päätettäväksi ensi viikon maanantaina. Ikiliikkuja eli Lahti Energian myyntiaikeet eivät siis olleet kuolleet, korkeintaan ottaneet vain pari viikkoa happea edellisen iskun jälkeen.

Tiedossa on varmasti kuuma, pitkä ja hikinen ilta, kun myynnin puoltajat ja vastustajat ottavat yhteen. Vaikka päädyttäisiin siihen, että selvitetään myynnin mahdollisuudet, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että sopiva ostajaehdokas löytyisi tai vaadittavaa hintaa olisi tarjolla. Kaupunginjohtaja nimittäin esittää, että Lahti Energialle haetaan kumppani, joka osallistuu yhtiön kehittämiseen ja investointeihin. Voisi kuvitella, ettei ainakaan isoilla kansainvälisillä sijoitusyhtiöillä ole mitään muuta kiinnostusta kuin netota yhtiöstä mahdollisimman isot voitot? Myynnin vastustajat tietenkin pelkäävät sitä, että myöntyminen myynnin selvittelyyn tarkoittaa samaa kuin annettaisiin lupa myymiseen. Ihan aiheesta pelkäävätkin, sillä kyllähän Lahti Energian myyntiä on jo pitkään tietyissä piireissä ajettu kuin käärmettä pyssyyn ja luulenpa vahvasti, että se käärme sinne pyssyyn tungetaan ensi maanantaina.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
ARKISTO