Pääkirjoitus 15.11.2019

Kustin polkulakko

Maanantaina alkoi postilakko. Vielä 30 vuotta sitten Postin lakko olisi rampauttanut yhteiskunnan pahemman kerran, vaan toisin on nyt. Nyt suurin osa viestiliikenteestä toimii sähköisesti ja kun suurin osa lehdistäkin löytyy digiversiona, saattaa moni kysyä, että mihin sitä Postia enää edes tarvitaan? Pakettien kuljetukseen ehkä? Ai niin, niitähän on monia muitakin kuljetusfirmoja ja vielä nopeammin ja varmemmin toimivia. Postissa on varauduttu digitalisaation tuomiin muutoksiin jo 90-luvun puolivälistä asti. Postinjakelussa tehdyt muutokset, esimerkiksi kaikki työaikakiristykset ja työmenetelmäuudistukset perusteltiin aina sillä, että kohta se digitalisaatio vie meiltä kannettavat lähetykset, joten meidän tulee valmistautua tulevaan. Nähtävästi eivät kaikki ne kymmenet eri muutokset olleet kovinkaan toimivia, kun nyt on otettu jo näin radikaalit toimet käyttöön. Puhutaanhan peräti 30-50% palkanalennuksista. Ennen vanhaan lakkoiltiin jo, jos ei saatu riittävää palkankorotusta, joten ei ihme, että postilaiset ovat lakkonsa aloittaneet. Ja hyvä että aloittivat, sillä kyse on nyt aika isoista linjauksista.

Vai pitäisikö postilaisten nyt vain ottaa lusikka kauniiseen käteensä ja tyytyä siihen, että työnantaja suorittaa kivaa TES-shoppailua ja haluaa siirtää työntekijänsä huomattavasti halvemman työehtosopimuksen piiriin? Tyytyä siihen, että palkkaa pudotetaan 30- 50% ? Toisaalta pitäisikö tyytyä siihen, että yleensä on edes työpaikka? Voihan tässä käydä niinkin ikävästi, että palkanalennus on 100% . Yllättävää kyllä, tällaisiakin viestejä ja kommentteja saa netin keskustelupalstalta lukea. Se kenen mielestä noin 2000 € kuukaudessa on niin kova palkka, että siitä voi rauhassa ottaa vaikkapa 30 % palkasta pois, niin tervemenoa Postiin töihin. Siellä sinua odotetaan jo vesi kielellä. Työtä kyllä riittää, palkkaa ei niinkään.

Jos käy niin, että postilaiset joutuvat tässä taipumaan ja heidät siirretään halvemman työehtosopimuksen piiriin, tulee se näkymään varmasti jatkossa myös muiden alojen toiminnassa. Miksipä eivät muutkin alat siirtäisi omia työntekijöitään halvemman työehtosopimuksen piiriin, jos sen voi tehdä tuosta vain, ilman mitään seuraamuksia? TES-shoppailu kelpaa varmasti monelle yritykselle, jotka kamppailevat olemassaolostaan.

Postin johto osoittaa oman tilannetajunsa palkkaamalla tällä hetkellä näkyvästi kausityöntekijöitä joulusesonkia varten sekä käyttämällä vuokratyöntekijöitä lakkorikkureina. Toisaalta mitä muuta voi odottaa yritykseltä, joka maksaa johtajilleen ökypalkkaa samalla, kun se haluaa alentaa pienellä palkalla työtään tekevien työntekijöidensä palkkaa tuntuvasti. Vai koskevatko palkanalennukset mahdollisesti myös Postin ylintä johtoa? Tuskinpa nyt sentään.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO