Pääkirjoitus 9.8.2019

Suomen Chicago Euroopan vihrein

Rakas Lahti-kaupunkimme on vakaasti päättänyt muuttaa yleiset käsitykset kaupungistamme. Vaikka pakolla. Lahdesta tehdään nyt niin kovaa vauhtia vihreää, että heikompaa hirvittää. Yksi tärkeä virstanpylväs saavutettiin juhannusviikolla, kun Lahti kolmannella yrittämällä valittiin vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi. Hieno ja haluttu titteli, ainakin asiaan paneutuneiden mielestä. Tavallinen tuulipukukansa ei moisesta tiedä mitään. Sinänsä kaupungintalon suuntaan voi lähettää pari innokasta taputusliikettä pienillä karvaisilla käsillään, sillä sinnikkäitä on asian suhteen ainakin oltu. Tässä asiassa ei ole annettu periksi. Lahdessa on otettu selkeästi yksi suunta ja se on vihreämpi tulevaisuus. Eikä ympäristöasioiden ottaminen kaupungin pääteemaksi tyhmää ole, onhan ilmastonmuutokseen liittyvät uhkakuvat nostaneet vihreän aatteen korkealle keskustelun ytimeen.

Lahden muuttuminen Suomen Chicagosta vihreäksi ympäristöpääkaupungiksi ei tule olemaan helppoa ja mutkatonta. Ihmisten luutuneita käsityksiä on vaikea muuttaa. Lahti ON Suomen Chicago. Täällä syödään lihamukia ja hypätään mäkeä. Piste. Onhan siitä tehty laulukin.
”Tule Lahteen, Suomen Chicagoon” lauloi 70-luvulla lahtelainen Amulet. Kappaleen sanoissa Lahti mainitaan paikaksi josta saa yhtä helposti peppua kuin turpaansakin. Muutenkin täällä on todella rouhea meininki, sillä rosvot kulkevat vapaana ja viinaa saa mannemarketista. Kaupungin isät eivät ole koskaan olleet erityisen innostuneita kyseisestä kappaleesta, mutta Amulet esitti asian hienoinen ylpeys äänessään, meille ei v..tuilla – asenteella.

Lahtea on yritetty sen jälkeen markkinoida isolla rahalla muun muassa Business Citynä, kiekkokaupunkina, urheilukaupunkina sekä nykyään siis Green Citynä. Ja arvatkaapa mitä? Kyllä, Lahti tunnetaan Suomessa edelleenkin vain ja ainoastaan Suomen Chicagona ja mikä nolointa, tämä lempinimi ei ole syntynyt yhdenkään konsultin tai markkinamiehen aivoissa, vaan nimenomaan kansan keskuudessa. Sen vuoksi sitä onkin lähes mahdotonta poistaa ihmisten mielistä. Lahti on ikuisesti Suomen Chicago.

Helsingin Sanomat otsikoi Lahden voitosta komeasti: Hiihdosta ja huumeista tunnettu Lahti rakentaa uutta imagoa, Suomen Chicagosta tuli vihreä ympäristökaupunki. Raflaava otsikko, mutta kertoo kyllä täydellisesti mistä on kyse. Yllätyksestä. Onko Lahti muka vihreä? Pikemminkin Lahti näyttäytyy suomalaisten kaupunkien joukossa enemmän persvakoperussuomalaisjunttina kuin ituja popsivana hipsterivihreänä. Nytkö lihamukista tulee vegemuki?

Jään mielenkiinnolla odottelemaan vuotta 2021, jolloin Lahti kruununsa saa. Tähän mennessä ei tittelistä ole isoja otsikoita revitty, mutta jos Lahdessa ollaan fiksuja, niin tuo rouhea Suomen Chicago-maine kannattaa pitää hengissä ja tuoda sitä esiin samassa yhteydessä. Lahti voi olla hyvä esimerkki siitä, että tällainen rouhea junttikaupunkikin voi olla vihreä. Jos ilmastonmuutokselle oikeasti halutaan jotain tehdä, tarkoittaa se sitä, että ympäristöasiat eivät saa enää olla vain ”vihreiden ituhippien” yksityisomaisuutta. Persvakoäijäkin voi kierrättää ja tehdä hyviä ympäristötekoja, jos kerta Suomen Chicagokin on Euroopan vihreä ympäristökaupunki

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Suomen Chicago Euroopan vihrein

  1. Moi,
    Vaikka kirjoitus on vuoden takainen, niin erittäin hyvä ja varsinkin nyt myös ajankohtainen.
    Miksi tähän havahduin, niin tänää kahvilassa vieruspöydässä henkilö kertoi puhelimessa olevansa Lahdessa Suomen Chicagossa.
    Eli tämä ”leima” ei tule koskaan meistä lähtemään ja sitä on turha edes yrittää. Päinvastoin nyt olisi otettava siitä kaikki hyöty irti ja brändättävä sitä positiivisessa mielessä.

    Tuo nimitys muuten taitaa alunperin tulla siitä, että molemmat kaupungit olivat aikanaan tunnettuja teurastamo kaupunkeja.

    Googlasin Suomen Chicago ja löysin tämän sinun kirjoituksen

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
Joululaulut yhdistävät ihmisiä yhä edelleen
Projektipäällikkö Markku Silvenius: Etelä-Lahti sai uuden frisbeegolfradan OSBU-hankkeen avulla
Toimitilajohtaja Jouni Arola: Kaupunki on yrittänyt myydä Launeen päiväkotia
Kitaristi Pasi Vanhatalo: Perinteinen rockmeininki toimii aina
Vastaava kirjastonhoitaja Jenni Laine: Launeen kirjastosta voi olla ylpeä ja nyt on syytä juhlaan
Laulaja-lauluntekijä Jarkko Felin: Henkka & Kivimutka -elokuvan myötä innostus musiikin säveltämiseen lisääntyi
Launeen kirjaston puolesta kerätään nimiä adressiin
Palveluohjaaja Helmi Keränen: Yhä nuoremmat käyttävät sähkötupakkaa Lahdessa
Toimittaja Maxim Fedorov: Viihteen avulla voi unohtaa sodan kauheudet Ukrainassa
Asukasaktiivi Katriina Pynnönen: Näkkimistön alueella aiotaan kaataa lasten leikkimetsä
ARKISTO