”Tule Lahteen, Suomen Chicagoon” lauloi 70-luvulla lahtelainen Amulet. Kyseessä on yksi maailman erikoisimmista rakkauslauluista, onhan kyse rakkaudesta omaa kotikaupunkiaan kohtaan. Kappaleen sanoissa Lahti mainitaan paikaksi josta saa yhtä helposti peppua kuin turpaansakin. Muutenkin täällä on kuulemma todella rouhea meininki, sillä rosvot kulkevat vapaana ja viinaakin saa mannemarketista. Kaupungin isät eivät ole koskaan olleet erityisen innostuneita kyseisestä kappaleesta, mutta Amulet esitti asian hienoinen ylpeys äänessään, meille ei v…tuilla – asenteella. Taisivatpa muusikot esiintyä nuorisolehden sivuillakin puettuina gangstereiksi konekivääreineen.

Lahtea on yritetty sen jälkeen markkinoida isolla rahalla muun muassa Business Citynä, kiekkokaupunkina, urheilukaupunkina sekä nykyään Green Citynä. Ja arvatkaapa mitä? Kyllä, Lahti tunnetaan Suomessa edelleenkin vain ja ainoastaan Suomen Chicagona. Yritäppä keskustella ulkopaikkakuntalaisen kanssa Lahdesta, niin ettei Chicagoa mainita. Ei muuten onnistu. Okei myönnetään sen verran, että lahtelaiset ex-urheilijat kuten Litmanen ja Ahonen kyllä tunnetaan ulkomaita myöten sekä Pelicans tietenkin niissä piireissä, jotka jääkiekkoa seuraavat. FC Lahti ei seurana vielä omaa Pelikaanin tunnettavuutta, paremmin muualla muistetaan vielä ikiaikaiset Reipas ja Kuusysi. Tosin lahtelaiset futisfanit kyllä tunnetaan niissäkin piireissä, jotka eivät jalkapalloa edes seuraa. Ja se lahtelaisfanien maine on kyllä erehdyttävän lähellä tuota Amuletin laulun sanomaa…

Jotkut jopa muistavat Lahdessa olevan jotain mäkihyppykisoja silloin tällöin, mutta eniten keskustelua herättää aina se, onko Lahti oikeasti niin kova paikka, kuin Amulet laulussaan kertoi jo liki 50 vuotta sitten. Jos keskustelujani ulkopaikkakuntalaisten kanssa kiteyttäisi, niin Lahti näyttäytyy monille tarunhohtoisen kovana, sisäänlämpiävänä sekä hieman junttimaisena paikkana, joka yrittää olla hienompi kuin oikeasti onkaan. Lahtelaiset ruoskivat omaa kaupunkiaan aina säälimättä, mutta annas olla, jos joku ulkopaikkakuntalainen erehtyy haukkumaan Lahtea. Silloin lahtelainen nousee takajaloilleen ja puolustaa Lahtea viimeiseen asti, vaikka nyrkein, jos ei muu auta.

Kaupungin visionäärien ja mainosmiesten kannattaisi nyt viimeinkin tunnustaa tämä tosiseikka. Suomen Chicagon leima ei lähde Lahdesta kulumallakaan, joten otetaan se nyt vain reilusti mukaan markkinointiin. Ace Cornerin Riku Routo on jo asian hienosti oivaltanutkin ja järjestänyt kiertoajeluja kaupungille, joissa oppaana ovat toimineet Lahti-legendat Joni Heinonen ja Mato Valtonen. Ja näissä kiertoajeluissa ei kierretä hyppyrimäkiä ja Sibeliustaloa, vaan niitä kaupungin rosoisempia paikkoja, eli nakkareita ja baarin kulmia, paikkoja joissa on tarttumapintaa ja kiinnostavia tarinoita. Myös netissä toimiva Lahti Blogi kasvattaa omanlaistansa kuvaa ja mainetta Lahdesta. Yleensä melko siistin kuvan itsestään antanut Cheek innostui myös kertomaan siitä, millaista oli käydä Launeen yläastetta, kun koulussa piti olla mukana metalliputki turvallisuuden varalta. On se Lahti hurja! Yhtä hurjaa oli myös Salinkalliolla 80-luvulla, jolloin allekirjoittanut nuori rockabilly-poika juoksi monta kertaa kotiin koulusta sukkasillaan läskärikengät kädessä, perässään iso joukko pitkätukkaisia hämyjä pesäpallomailat kädessä. Nippa nappa selvisin kuitenkin nuoruuteni Lahdesta hengissä. Ties kuka näitäkään juttuja nyt kirjoittaisi, jos en olisi silloin karkuun päässyt.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti on tunnettu pääosin rouheasta ja urbaanista suurkaupunkimeiningistään, mutta kyllä meilläkin vielä agraarikulttuurin perustyöt hallitaan. Lahdessa osataan nimittäin lypsää. No, ei täälläkään perinteisesti enää lehmistä maitoa lypsämällä saa, mutta aika onnistuneesti Lahden kaupunki hallitsee asukkaidensa rahojen lypsämisen. Hyvä esimerkki siitä saatiin tällä viikolla, kun selvisi, että Paavolaan suunnitteilla olevan keskustakampuksen investointikustannukset ovat nousseet merkittävästi vuoden takaisesta arviosta. Investointikustannukset ovat nousseet tilaselvityksestä vaivaisella 14 miljoonalla eurolla! Rakennushankkeiden kustannusarvio on nyt siis 47,4 miljoonaa euroa. Prosenteiksi muutettuna nousua hinnassa on mukavasti yli 40%.

Merkittävimpänä tekijänä kustannusnousuun on kuulemma rakennusten oletettua suurempi korjaustarve. Käsi ylös jotka ovat yllättyneet… Ihan kuin olisin törmännyt tämänkaltaiseen kustannusten nousuun rakennus- ja korjaushankkeiden kohdalla Lahdessa aikaisemminkin. On pakko kysyä, minkälaisella asiantuntemuksella näitä suunnitelmia oikein tehdään, jos kustannukset nousevat yhtäkkiä yli 40 prosenttia? Ja kuka täysjärkinen talousihminen hyväksyisi yli 40% kustannusten kasvun rakennusprojektisssa, jossa itse olisi maksajana? Vai onko kyse jostain ihan muusta?

Tästä päästäänkin mainitsemaani lahtelaiseen lypsykulttuuriin. Vaikuttaa vahvasti siltä, että Lahdessa projektit saadaan käyntiin ainoastaan niin, että hankkeelle lyödään niin alhainen hinta-arvio, että valtuuston ja kaupunginhallituksen on melkein pakko hyväksyä hanke, koska se on niin edullinen. Sen jälkeen aloitetaan työt ja eipä aikaakaan, kun huomataan, että eihän tätä rakennusta voikaan korjata, vaan tarvitaan uudisrakennus ja muutenkin suunnitelmat muuttuvat ja yleensä kalliimpaan suuntaan. Pian hankkeen hinta onkin pompsahtanut ihan eri sfääreihin, mutta pakkohan se on tehdä, kun on jo päätökset tehty ja lapiollakin jo kaivettu. Ja maksajana toimit sinä ja minä eli me kaikki lahtelaiset veronmaksajat.

Ei Lahti kuitenkaan mikään poikkeustapaus ole, vaan tämä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus kaikessa julkisrakentamisessa Suomessa. Yllättävän harvoin pysytään alustavan budjetin raameissa, kun rakennuttajana on kaupunki tai kunta. Väitän, että se on täysin tahallista, koska muuten moni hanke jumiutuisi valtuuston ja hallitusten äänestyksiin liian kovan hinnan vuoksi eli päättäjiä tässä viedään kuin kuoriämpäriä ja rakennusfirmat keräävät hillot.
Jos minä hoitaisin omaa talouttani samalla tavalla kuin suomalaiset kunnat, olisin tehnyt jo ajat sitten henkilökohtaisen konkurssin. Kunnilla ja kaupungeilla ei tätä vaaraa ole, koska aina on olemassa vararahasto nimeltä veronmaksajat, joilta voi tarvittaessa lypsää lisää varoja alati kasvaviin kustannuksiin. Lypsämisiin!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tämän viikon keskiviikkona vietetiin Suomen ylikulutuspäivää. Mikään juhlan tai liputuksen aihe ylikulutuspäivä ei tietenkään ole, sillä tuona päivänä me suomalaiset olemme kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Näin siis jo huhtikuun 11. päivänä! Loppuvuoden elämmekin sitten velaksi, mikä on ympäristön kannalta kestämätöntä. Suurimmat syyt moiseen ylikulutukseen löytyvät ruoantuotannosta sekä liikenteen ja asumisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä.

Me suomalaiset kulutamme oman osamme maailman luonnonvaroista laskennallisesti peräti neljä kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Koko maailman ylikulutuspäivä on nimittäin elokuun alkupäivinä. Jos kaikki kuluttaisivat suomalaisten tavoin, tarvittaisiin 3,6 maapalloa, jotta kulutus olisi kestävällä tasolla. Tässä tilastossa on yksinkertaisesti noloa olla kärkiporukassa.

Maailmalla tehdään paljon hyviä pieniä toimia kielteisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi, mutta jatkuva kulutuksen kasvu syö näiden toimien hyödyt. Erityisesti hiilijalanjälkeämme paisuttaa asumiseen ja liikkumiseen käytetty energia, mikä on maailmanlaajuisesti suurin syy ylikulutukseen. Myös ruoantuotannolla on osansa luonnonvarojen kestämättömässä käytössä. Maatalouskäytössä olevasta maasta noin 70 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruoan tuotantoon.

Mitä sitten tavallinen kaduntallaaja voi tehdä asian eteen? Ympäristön kannalta paras valinta olisi vaihtaa ainakin osa lihasta kasviksiin, sillä lihan, kananmunien ja maitotuotteiden tuotantoon tarvitaan aina myös kasvikunnan tuotteiden kasvatusta rehua varten, joten eläinperäisillä tuotteilla on lähes poikkeuksetta suuremmat ympäristövaikutukset kasviperäisiin tuotteisiin verrattuna. Myös kestävästi pyydetty tai viljelty kala on ympäristön näkökulmasta oiva vaihtoehto. Erityisen suositeltavia ovat kotimaiset lähivesien kalat. Jokainen voi vaikuttaa ylikulutukseen pohtimalla, miten asuu, liikkuu ja syö. Kuluttajien kannattaa suosia vastuullisesti tuotettua ruokaa sekä vähentää ruokahävikkiä sekä käyttää joukkoliikennettä tai vielä mielummin pyöräillä tai kävellä. Myös järeitä poliittisia päätöksiä ympäri maailman tarvitaan ympäristön suojelemiseksi.

On turha kuvitella, etteikö meidän suomalaisten kuluttaminen näkyisi globaalisti, sillä esimerkiksi suomalaisten ruoankulutukseen liittyvistä luonnon monimuotoisuusvaikutuksista yli 90 prosenttia syntyy ulkomailla. Kulutamme arjessamme tuotteita, joiden raaka-aineet ovat usein peräisin paikoista, joissa paikalliset asukkaat ovat riippuvaisia hyvinvoivasta luonnosta. Ylikulutuksen seuraukset näkyvät näiden usein maailman köyhimpien ihmisten ympäristössä esimerkiksi metsäkatona, kuivuutena, makean veden puutteena, maaperän eroosiona ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisenä. Mitäpä jos jokainen meistä yrittäisi jatkossa edes vähän miettiä omaa kulutustaan, sillä tämä tie ei pääty hyvin, merkit siitä ovat jo näkyvissä ympäri maailman.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

P.S. Kierrätys on päivän sana. Niinpä minäkin kierrätin tässä pääosan viime elokuussa julkaistusta pääkirjoituksestani, koska aihe on aina ajankohtainen ja vaatii ehdottoman huomiomme.

Varmempi kevään merkki kuin lämpimät aurinkoiset ilmat tai ensimmäinen leskenlehti, on joka keväinen, välillä kovin kiivaitakin sävyjä saava keskustelu koirankakasta. Tänä keväänä keskustelun lykkäsi käyntiin virallisesti Hämeen poliisi, joka tällä viikolla muistutti, että järjestyslain mukaan koiran omistajan tai haltijan on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa. Jättäessään ulosteet siivoamatta koiran omistaja syyllistyy järjestysrikkomukseen, mistä on säädetty sakkorangaistus. Keräämistä varten kaupoista saa pusseja ja jos rahatilanne ei salli näitä pusseja ostaa, löytyy koirankakkapusseja ilmaiseksi telineistä pitkin Lahden puistoja. Ketään ei varmasti naurata, jos astuu vahingossa koiranläjään tai huomaa tuoneensa koiran jätökset eteisen matolle kenkänsä pohjassa. Koiranomistajana voin sanoa, ettei se naurata edes koiranomistajaa.

Jostain syystä kaikki koiranomistajat eivät kerää koiriensa jätöksiä roskikseen. Lievää ihmetystä on allekirjoittaneessa herättänyt se, että jotkut kyllä keräävät koiransa jätökset pussiin, mutta heittävät sitten sen täyden pussin hangelle tai laittavat roikkumaan jonnekin puunoksaan. Luulisi, että jos on kerännyt jätökset jo pussiin, niin sen pussin jaksaisi vielä kuljettaa seuraavaan roskikseenkin?

Silti kannattaa muistaa, että koiranjätökset ovat onneksi nopeasti maatuvaa tavaraa, toisin kun ne roskat, joita jotkut kaupunkilaiset viskovat pitkin tien penkkoja ja puistoja. Ja sitä roskaa kyllä riittää. Kunhan jossain vaiheessa kevät saadaan kunnolla käyntiin, tulemme taas tänäkin keväänä huomaamaan, että teiden penkat ja puistot ovat täynnä rikkontuneita kaljapulloja ja -tölkkejä ynnä muuta maatumatonta tavaraa ja yhtä paljon kuin harmittaa kävellä koirankakkaan, harmittaa vaikkapa ajaa pyörällä lasinsirpaleiden yli.

Miksiköhän on niin vaikeata kerätä koiransa jätökset roskikseen tai viedä se pullo tai tölkki kauppaan tai lasinkeräysastiaan? En usko, että kovin moni roskaisi omaa pihaansa samalla lailla, joten miten ihmeessä meistä tulee moisia sottapyttyjä, kun pääsemme ulos omasta pihastamme? Jokainen voisi aloittaa kevään siisteyskampanjan omasta itsestään. Riippumatta siitä, onko koiranomistaja tai ei. Tämä koskee meitä kaikkia. Ei tähän mitään somessa riehuvaa eipäs-juupas -väittelyä tarvita. Kunhan itse pitää huolen siitä, ettei heitä roskia luontoon ja kerää koiransa jätökset, on jo parhaansa asian eteen tehnyt.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi