Pääkirjoitus 15.12.2023

Kaupunginsairaalan sotkut

Lahden kaupunginsairaala remontoitiin vuosina 2017-19 liki 50 miljoonalla eurolla ja pian remontin valmistumisen jälkeen puolitoista vuotta sitten Lahti myi kiinteistön LähiTapiolan kiinteistörahastolle 96 miljoonalla eurolla. Kaupungintalolla juhlittiin vuosisadan kauppaa, mutta viime aikoina kauppa on kääntymässä varsin eriskummalliseksi näytelmäksi. Tiloissa vuokralaisena on toiminut Päijät-Hämeen hyvinvointialue, joka on ilmoittanut tilojen olevan liian kalliit, isot ja epäkäytännölliset ja lähtökohtaisesti se etsiikin pienempiä ja halvempia tiloja toiminnalleen ja haluaa irtisanoa LähiTapiolan kanssa tekemänsä vuokrasopimuksen. Hyvinvointialueilla on kovat paineet saada kuluja alas ja jotta rahaa saataisiin säästymään nimenomaan palveluihin, on seinistä säästettävä. Ja kas, lahtelainen soppa onkin meillä taas valmis tarjoiltavaksi.

Miten ihmeessä tässä näin kävi? Eikö oikea käsi ole tiennyt mitä vasen käsi tekee? Eikö tilojen kalleus ja epäsopivuus ollut tiedossa jo silloin kun tuo iso 50 miljoonan remontti aloitettiin? Ilmeisesti ei, sillä siinä tapauksessa ihmetyttää miksei hyvinvointialueen vaatimuksia sopivammista tiloista otettu huomioon jo remonttia tehdessä? Vaikuttaa myös siltä, että LähiTapiola on yllätetty tässä ns. housut kintuissa. LähiTapiola on odottanut saavansa hyvän ja pitkäaikaisen vuokralaisen kiinteistöönsä, mutta nyt liki 100 miljoonan euron investointi uhkaa valua läpi sormien. Tuntuu todelta oudolta, ettei kaupan yhteydessä olisi puhuttu mitään hyvinvointialueen muuttohaluista pienempiin tiloihin, kun ne ovat olleet esillä käsittääkseni jo vuonna 2018 useammassakin lehtijutussa? Ei suuri ihme, että LähiTapiolassa on nostettu epäily siitä, että Lahden kaupunki on kaupan yhteydessä salannut heiltä tietoja.

Ja kuka on se, joka on vuokrasopimukseen saanut ujutettua irtisanomispykälän vuosien 2024-25 aikana? Onhan se valtava riski jo lähtökohtaisesti LähiTapiolan mittavalle sijoitukselle, että iso vuokralainen voikin lähteä kiinteistöstä liki sormiaan napsauttaen eli eipä kauppa ole LähiTapiolankaan puolelta maaliin mennyt, jos tämä yksityiskohta ja iso riskitekijä on jäänyt heiltä huomaamatta. LähiTapiola on lähettänyt kaupungille ukaasin ja uhkaa jopa kaupan purkamisella. Käy tässä miten tahansa, niin joka tapauksessa tapahtumaketju asettaa Lahden kaupungin maineelle kaupantekijänä varjon. Uskaltaako Lahteen sijoittaa? Voiko luottaa siihen mitä kaupunki myymistään kiinteistöistä kertoo?

Jonkinasteinen puuhastelun maku leijuu koko tapauksen ympärillä, mikä ei tietenkään allekirjoittanutta yllätä, kun muistellaan Lahden kaupungin viime aikaisia KymiRing-seikkailuja. Kaupunki saa tukea Kymiringiä, jos kukaan ei aseta asiaa kyseenalaiseksi ja kiinteistön voi myydä kertomatta vuokralaisen tyytymättömyydestä tiloihin, jos kukaan ei osaa sitä kysyä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
ARKISTO