Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä ilmoitti tuloksensa painuvan vaivaiset 40 miljoonaa euroa pakkasen puolelle. Vielä kesäkuussa arveltiin tappion olevan 34 miljoonaa euroa, joten hyvinvointiyhtymä ei ole onnistunut katkaisemaan tappiokierretään, pikemmminkin päinvastoin. Näillä tuloksilla hyvinvointiyhtymästä on kehkeytynyt Lahden kaupungille ja muille mukana oleville kunnille varsinainen pahoinvointiyhtymä. Mediassa on nähty kaikenkarvaista selittäjää tappioille ja yhtymänkin johdossa on käynyt melkoinen puhuri viime vuosien aikana, mutta mikään ei tunnu kääntävän tämän ison laivan kurssia. Tappiot kasaantuvat hurjiin mittoihin vuodesta toiseen.

Yhtymä aloitti aiemmin elokuussa yt-neuvottelut, joiden seurauksena se tavoittelee 15 miljoonan euron säästöjä tälle ja ensi vuodelle. Konsulttiyhtiö tekee parhaillaan palveluverkkoselvitystä hyvinvointiyhtymälle, johon liittyen Lahden kaupungin sote-kiinteistöistä tehdään selvitys. Kukaan Etelä-Lahdessa tuskin yllättyy, että poistettavien terveysasemien listalta ykkösenä löytyy Launeen terveysasema. Kiinteistö on jo 30 vuotta vanha ja siihen on suunniteltu tehtävän 4 miljoonan euron peruskorjaus vuonna 2024. Näillä näkymin maksumiehenä ei olisi ainakaan hyvinvointiyhtymä, sillä säästötoimenpiteenä Launeen terveysaseman palvelut halutaan siirtää juuri isolla rahalla remontoituun kaupunginsairaalaan. Täältä Etelä-Lahdesta kun on kuulemma niin helppoa kävellä tai mennä bussilla sinne.

Mitä sitten, kun terveyspalvelut on saatu pois Launeelta? Lahden kaupungille jää käsiinsä monta sataa neliötä remontoitavaa tilaa, jonka kustannusarvio on siis 4 miljoonaa euroa. Yhtenä vaihtoehtona on väläytelty kirjaston siirtymistä tiloihin. Tarkoittaako se silloin sitä, että sinne siirtyisivät, niin Launeen, Liipolan kuin Renkomäenkin kirjastot? Hyvin todennäköinen kuvio, sillä nämä pienet sivukirjastot ovat olleet koko ajan liipasimella ja niiden säilymisen puolesta on Etelä-Lahdessa taisteltu jo vuosikaudet. Tässä on nyt kaupungilla hyvä syy yhdistää nämä kolme sivukirjastoa.

Nyt, jos koskaan kannattaa Etelä-Lahdessa olla aktiivinen ja seurata Lahden kaupungin ja hyvinvointiyhtymän suunnitelmia suurennuslasin kanssa. Muuten voi käydä niin, että etelähtelaisille jää käteen se pelätty Musta Pekka eli menetämme niin terveysaseman kuin pari sivukirjastoakin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden kaupunki käynnisti Green Capital taipaleensa yskähdellen. Kaupunginjohtaja Timonen on nähtävästi päässyt jo hyvin jyvälle siitä, miten Lahdessa päätöksiä tehdään. Pienessä porukassa ja päätöksestä tiedottaminen valtuutetuille jätetään maakuntalehden tehtäväksi. Kyseessä on siis Timosen tekemä ns. valintaprosessi, jossa etsittiin johtajaa Green Capital-projektille. Julkista hakua tähän tehtävään ei ollut, vaan Timonen päätyi yksin valitsemaan tehtävään valtuuston puheenjohtaja Milla Bruneaun sekä lisäksi kaupungin ympäristöjohtajan Saara Vauramon hankkeen ohjelmajohtajaksi.

Kuten arvata saattoi, nousi Bruneaun valinnasta poliittinen kohu. Osa lahtelaisista poliitikoista kritisoi erityisesti valintaprosessia, ei niinkään Bruneaun valintaa. Monien mielestä julkisen haun puuttuminen oli huonoin mahdollinen startti ympäristökaupunkiprojektille. En tiedä mitä Timosen päässä on liikkunut hänen tehdessään ratkaisun ikäänkuin ”salassa”, ilman julkista hakua. Ehkä ajatuksena on ollut saada nopeasti toiminta käyntiin, sillä tekemistä ja suunnittelemista ympäristöpääkaupungin vuodessa kyllä riittää.

Vaikka ympäristökaupungin kruunu häämöttää vasta vuoden 2021 alussa, on kaikki saatava valmiiksi hyvissä ajoin sitä ennen, joten hihat on käärittävä nyt, eikä huomenna. Ensin pitää pystyttää organisaatio henkilökuntineen ja toimistotiloineen. Toiseksi markkinointiin ja viestintään pitää satsata todella paljon, sillä tällä hetkellä tittelistä ei tiedetä kunnolla edes Lahdessa.
Lisäksi Euroopan ympäristöpääkaupungin ohjelmaan kuuluvat mm. avajaiset sekä lukuisat kongressit, joten tapahtumajärjestämisen osaamista kaivataan kipeästi. Mistään nippelikaupasta ei ympäristöpääkaupungin projektijohtajan työssä ole kyse, sillä Lahti on esittänyt projektille noin 9 miljoonan euron budjettia. Kulut jaetaan siten, että Lahti ja alueen muut kunnat maksaisivat kolmasosan, valtio kolmasosan sekä yritykset, säätiöt ja Euroopan unioni kolmasosan.

Kaiken kaikkiaan on kyse Lahdelle elintärkeästä asiasta ja silloin, jos koskaan, luulisi, että maamme parhaille tekijöille olisi annettu jo alussa mahdollisuus hakea projektijohtajan paikkaa julkisessa haussa. Eikä avoimmuus ole koskaan pahaksi, sen ehkä kaupunginjohtajammekin tästä prosessista oppi? Bruneau lahtelaisena on varmasti yksi pätevä vaihtoehto johtamaan projektia, mutta odotan, että paikasta saataisiin kilpailua aikaiseksi nyt, kun Timonen laittoi painostuksen jälkeen paikan julkiseen hakuun. Haku kestää kaksi viikkoa, joten jännityksellä jäämme odottamaan minkälaisia vonkaleita katiskaan ui. Väitän kuitenkin, että 95% varmuudella projektijohtajaksi valitaan juurikin Bruneau, sillä jos valinta osuisi johonkin toiseen henkilöön, saattaisi se näyttää kaupunginjohtaja Timosen hieman oudossa valossa. Sitä paitsi luulen, ettei näin lyhyellä varoitusajalla Bruneauta parempaa vaihtoehtoa löydy. Ja vaikka yli 8000 euron palkka tuntuukin tavallisen kaduntallaajan mielestä hurjalta palkalta, ei se oikeasti houkuttele sellaisia alan rautaisia ammattilaisia, joita Lahdessa nyt tarvittaisiin.

Jotta jokainen ymmärtäisi sen, kuinka vaikeaa on saada Lahdelle mainetta Euroopan ympäristöpääkaupunkina, voi miettiä vaikka sitä, minkä kaupungin hallussa titteli on tänä vuonna? Tiedätkö sinä ilman kurkkaamista Googlesta?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lauantaina kävin pyörähtämässä Anttilanmäen ensimmäisillä kyläjuhlilla. Anttilanmäkeläiset olivat kutsuneet paikalle koko kaupungin ja hyvin olivat lahtelaiset kutsua noudattaneetkin, sillä kävijöitä kyläjuhlissa oli arvioiden mukaan noin 3000. Kävijämäärä yllätti myös järjestäjät, sillä odotuksissa oli noin puolet toteutuneesta. Juhla oli polkaistu pystyyn täysin talkoovoimin ja mukana oli moni perhe. Siitäpä hieman mallia myös muille asuinalueille, jotka jonkinmoisia elojuhlia suunnittelevat.

Yhteisvoimin kaikki on helpompaa ja ennen kaikkea mukavampaa. Anttilanmäellä asukasyhdistys näyttää olevan voimissaan, samaan aikaan kun muissa asukasyhdistyksissä tuskaillaan innokkaiden vetäjien ja talkoolaisten perään. Jotkut olivat myymässä tavaraa Vilhonkadun kirpputorilla, toiset olivat pystyttäneet pop-up kahviloita ja ravintoloita pihoihinsa, jossa tarjolla oli itse leivottuja herkkuja. Osa porukasta toimi järjestysmiehinä ja osa oli paikalla esiintymässä. Itsekin Anttilanmäellä asuneena tiedän, että siellä ollaan erityisen yhteisöllisiä. Johtuneeko se sitten siitä, että alueen vanhat puutalot ja niiden remontoiminen yhdistää vai onko kyse siitä, että alue on paljon kompaktimpi kapeine kujineen kuin moni muu modernimpi asuinalue? Anttilanmäki on kuin pieni idyllinen kylä kaukana urbaanista metelistä ja harmaasta betonista. Anttilanmäellä voi kuvitella kulkevansa vanhassa 30-luvun maisemassa.

Kaiken kruunasi sää, joka oli todellakin kohdillaan, sillä lauantaina nautittiin pitkästä aikaa liki helteisestä kelistä. Juhlan järjestelyt ja talkooväen ponnistelut tekivät allekirjoittaneeseen ja varmasti moneen muuhunkin suuren vaikutuksen. Ilmeisesti juhlan organisointi oli ammattimaisissa käsissä, sillä kaikki oli mietitty viimeisen päälle valmiiksi. Nähtävästi pääorganisoija ei ollut ensimmäistä kertaa ns. pappia kyydissä tai sitten mallia oli haettu Helsingistä, jossa Kumpulan kyläjuhlat on jo käsite. Suurta vaivaa oli nähty tekemällä kyläjuhlille oma kartta, josta kaikki kyläjuhlan tapahtumat ja aikataulut oli helppo bongata. Nykyvaatimuksien mukaan samat tiedot löytyivät tietenkin myös netistä. Tiedotus mediaan oli myös varsin onnistunut, sillä iso maakuntalehti hehkutti kyläjuhlaa niin etu- kuin jälkikäteen. Tätä asiaa helpotti tietenkin pääorganisaattorin hyvät suhteet kyseiseen aviisiin. Mäen päällä oleva pelikenttä oli valjastettu anniskelualueeksi ja esiintymislavakin oli liki festaritasoa. Harmi, etten ehtinyt olemaan paikalla kuin tunnin verran ja mm. teatteri ja musiikkiesitykset jäivät kokematta.

Kiitos Anttilanmäen ihmiset! Järjestitte todella hienot kyläjuhlat ja samalla tulitte nostaneeksi riman korkealle tulevien kyläjuhlien suhteen. Jäämme vesi kielellä odottamaan koska seuraavat kyläjuhlat Anttilanmäellä juhlitaan. Näinköhän talkooporukkaa jaksaa ponnistella joka vuosi? Ovatkohan muut omakoti- ja asukasyhdistykset jo ottaneet kopin Anttilanmäen heitosta? Koskahan pääsemme kyläjuhliin vaikkapa Venetsiaan tai Patomäkeen? Lupaan, että Omalähiö saapuu seuraaviin kyläjuhliin, on ne sitten missä päin Etelä-Lahtea tahansa, oman teltan kera tarjoilemaan kahvia ja pullaa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Rakas Lahti-kaupunkimme on vakaasti päättänyt muuttaa yleiset käsitykset kaupungistamme. Vaikka pakolla. Lahdesta tehdään nyt niin kovaa vauhtia vihreää, että heikompaa hirvittää. Yksi tärkeä virstanpylväs saavutettiin juhannusviikolla, kun Lahti kolmannella yrittämällä valittiin vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi. Hieno ja haluttu titteli, ainakin asiaan paneutuneiden mielestä. Tavallinen tuulipukukansa ei moisesta tiedä mitään. Sinänsä kaupungintalon suuntaan voi lähettää pari innokasta taputusliikettä pienillä karvaisilla käsillään, sillä sinnikkäitä on asian suhteen ainakin oltu. Tässä asiassa ei ole annettu periksi. Lahdessa on otettu selkeästi yksi suunta ja se on vihreämpi tulevaisuus. Eikä ympäristöasioiden ottaminen kaupungin pääteemaksi tyhmää ole, onhan ilmastonmuutokseen liittyvät uhkakuvat nostaneet vihreän aatteen korkealle keskustelun ytimeen.

Lahden muuttuminen Suomen Chicagosta vihreäksi ympäristöpääkaupungiksi ei tule olemaan helppoa ja mutkatonta. Ihmisten luutuneita käsityksiä on vaikea muuttaa. Lahti ON Suomen Chicago. Täällä syödään lihamukia ja hypätään mäkeä. Piste. Onhan siitä tehty laulukin.
”Tule Lahteen, Suomen Chicagoon” lauloi 70-luvulla lahtelainen Amulet. Kappaleen sanoissa Lahti mainitaan paikaksi josta saa yhtä helposti peppua kuin turpaansakin. Muutenkin täällä on todella rouhea meininki, sillä rosvot kulkevat vapaana ja viinaa saa mannemarketista. Kaupungin isät eivät ole koskaan olleet erityisen innostuneita kyseisestä kappaleesta, mutta Amulet esitti asian hienoinen ylpeys äänessään, meille ei v..tuilla – asenteella.

Lahtea on yritetty sen jälkeen markkinoida isolla rahalla muun muassa Business Citynä, kiekkokaupunkina, urheilukaupunkina sekä nykyään siis Green Citynä. Ja arvatkaapa mitä? Kyllä, Lahti tunnetaan Suomessa edelleenkin vain ja ainoastaan Suomen Chicagona ja mikä nolointa, tämä lempinimi ei ole syntynyt yhdenkään konsultin tai markkinamiehen aivoissa, vaan nimenomaan kansan keskuudessa. Sen vuoksi sitä onkin lähes mahdotonta poistaa ihmisten mielistä. Lahti on ikuisesti Suomen Chicago.

Helsingin Sanomat otsikoi Lahden voitosta komeasti: Hiihdosta ja huumeista tunnettu Lahti rakentaa uutta imagoa, Suomen Chicagosta tuli vihreä ympäristökaupunki. Raflaava otsikko, mutta kertoo kyllä täydellisesti mistä on kyse. Yllätyksestä. Onko Lahti muka vihreä? Pikemminkin Lahti näyttäytyy suomalaisten kaupunkien joukossa enemmän persvakoperussuomalaisjunttina kuin ituja popsivana hipsterivihreänä. Nytkö lihamukista tulee vegemuki?

Jään mielenkiinnolla odottelemaan vuotta 2021, jolloin Lahti kruununsa saa. Tähän mennessä ei tittelistä ole isoja otsikoita revitty, mutta jos Lahdessa ollaan fiksuja, niin tuo rouhea Suomen Chicago-maine kannattaa pitää hengissä ja tuoda sitä esiin samassa yhteydessä. Lahti voi olla hyvä esimerkki siitä, että tällainen rouhea junttikaupunkikin voi olla vihreä. Jos ilmastonmuutokselle oikeasti halutaan jotain tehdä, tarkoittaa se sitä, että ympäristöasiat eivät saa enää olla vain ”vihreiden ituhippien” yksityisomaisuutta. Persvakoäijäkin voi kierrättää ja tehdä hyviä ympäristötekoja, jos kerta Suomen Chicagokin on Euroopan vihreä ympäristökaupunki

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Toimituksemme kuukauden mittainen kesäloma on nyt lusittu, niin kuin tapana on sanoa. Sinänsä jännä sanonta, kun yleensä lusiminen yhdistetään vahvasti vankilaan. Harva meistä kuitenkaan pitää lomaa vankilana? Oma lomani meni vahvasti kesämökkeilyn merkeissä, jota joku ehkä voisi pitääkin eräänlaisena vankilana tai jopa työleirinä. Ilmat suosivat ja toisaalta eivät suosineet, sillä kaikkea mahdollista säätä heinäkuussa päästiin aistimaan, lämpöasteiden ollessa kaikkea mahdollista kymmenen ja kolmenkymmenen välillä. Välillä järvivesi oli lämpimämpää kuin ilma ja hiki oli otettava puusavotasta, joten tuli sillä tavalla saatua vähän maistiaisia siitä ”työleirissä” lusimisestakin.

Iän myötä olen kuitenkin oppinut arvostamaan lomaa nimenomaan akkujen lataamisen kannalta. Aikaisemmin sää oli se tärkein tekijä, joka määritteli loman onnistumisen. Loma oli miltei pilalla, jos satoi ja oli kylmää. Totta kai lomailu on mukavampaa, jos sää on edes jollain muotoa siedettävä. Toisaalta sää on aina pukeutumiskysymys. Nykyään osaan jo arvostaa huomattavasti enemmän pelkästään sitä, että pääsee irti normaalista päivä- ja työrytmistä. Puhelin ei soi, eikä sähköpostejaan tarvitse tarkistaa joka hetki. Deadlinet loistavat poissaolollaan ja kiire ei ole minnekään. Pelkkä aamiainen mökin terassilla lintujen laulua kuunnellen saa jo hyvälle mielelle. Kävipä sellainenkin ihme, että monen vuoden tauon jälkeen sain kuin sainkin kokonaisen kirjan luettua lomani aikana. Entinen himolukija kun ei ole enää aikoihin ehtinyt nauttia kirjoista, kun ei ole muka ollut aikaa. Nyt oli.

Outoa miten mieli tekee tepposet loman jälkeen. Tuntuu siltä, että heti kun istahdin takaisin toimiston tuoliin, alkoi syksy. Kuin taikaiskusta myös sää muuttui syksyisemmäksi. Pakko etsiä komeron nurkasta farkut ja pitkähihaiset paidat. Tosiasia kuitenkin on, että joillain onnellisilla kesäloma vasta alkoi tai se odottaa vielä kulman takana. Minä paahdan pääkirjoitusta kasaan pää hiessä, sillä deadline ahdistaa. Toimituksen radiossa kansantaiteilija Tero Vaara hoilaa radiossa ”Vielä on kesää jäljellä” -hittiään. Kyllä Tero tietää, syksy saa odottaa!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi