Työttömyys ei ole kivaa eikä se varsinkaan omalle kohdalle osuessa ole millään tavoin positiivinen asia. No, eipä taida olla mitään niin negatiivista asiaa, etteikö silläkin joku voittoa tekisi.
Ylen MOT-ohjelma kertoi tällä viikolla valtion käyttävän vuosittain 26 miljoonaa euroa työttömien valmennuspalvelujen ostamiseen. Suurimman potin sai valmennusyritys Spring House, jolle meni valtion rahaa 5,9 miljoonaa euroa. Tulokset näistä valmennuskursseista kertovat karua kieltään, sillä tuoreimman työnvälitystilaston mukaan työnhakuvalmennuksen käyneistä oli avoimille työmarkkinoille työllistynyt 12,6 %, kun kurssin päättymisestä oli kulunut kolme kuukautta. Ei kovin hyvä tulos, vai mitä?

Koska kursseille osallistuminen on yksi tavoista, joilla välttää aktiivimallin vaatimat ehdot eli välttää työttömyysturvan leikkautumisen, on näille kursseille jatkuva jono. Vuodessa jonkinasteisen valmennuskurssin käy noin 50 000 työtöntä. Helppo raha onkin tainnut sokaista valmennuskurssien järjestävät menemään sieltä missä aita on matalin eikä kurssien sisältöön ja tarkoituksenmukaisuuteen ei ole panostettu tarpeeksi. Rahahan tulee tilille joka tapauksessa, on kurssin sisältö mitä tahansa. Vastuuta ei ole.

Ohjelmassa kerrottiin, että monissa valmennuspalveluissa annetaan pelkästään yleisiä elämänohjeita, puhutaan unen tärkeydestä tai siitä, että töihin kannattaa mennä ajoissa ja selvinpäin. Onpa jollain kurssilla opeteltu sellaisiakin vaikeita taitoja kuin kättely tai oveen koputtaminen. Eräs valmennuskurssin käynyt henkilö kertoi mm. kuinka hänet oli laitettu CV:n teon yksityisvalmennukseen, vaikka hän oli ilmoittanut, että on itse opettanut CV:n tekoa ja muuta viestintää kahdessa korkeakoulussa.

Herääkin kysymys, eikö näille työttömien valmennuspalveluille ole voitu keksiä jonkinlaista tasojärjestelmää, joka määrittäisi sen lähtötason, jolla työtön työnhakija on, vaikkapa koulutuksen ja työkokemuksen mukaan? Sen mukaan sitten järjestettäisiin kullekin eri tasoryhmälle omanlaistaan koulutusta ja tukea. Nyt vaikuttaa siltä että työttömiä käsitellään yhtenä isona massana.
Ei kai 20 vuotta työelämässä mukana olleelle, korkeakoulutetulle ihmiselle tarvitse enää oveen koputtamista opettaa? Hän varmasti tarvitsisi enemmän muita avuja, lisäkoulutusta ja vertaistukea. Ymmärrän kyllä, että on myös olemassa niitä työttömiä ihmisiä, joille kaikkinainen sosiaalinen käyttäytyminen ja elämän perusasiat ovat hakusessa. Silloin on syytä lähteä antamaan valmennusta ihan alkeista lähtien. Nyt kun samalla valmennuskurssilla voi olla täysin erilaisista lähtökohdista olevia työttömiä, käy helposti niin, että valmennus jää kovin pintapuoliseksi höpinäksi, jolla ei ole mitään arvoa kenellekään.

Nähtävästi käytäntö on maassamme kirjava ja valmennuskurssien laadun ja sisällön valvontakin on huonoa. Toki valmennuskursseilta on moni myös saanut apua työttömyyteensä ja hyvä jos näin on, mutta jotenkin tuntuu, että resursseja ja rahaa heitetään nyt paljon kankkulan kaivoon, kun valmennus ja valmennuksen tarve eivät kohtaa oikealla tavalla. Samaan aikaan valmennusyrittäjät nauravat matkalla pankkiin

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi