Launeen koulun asiaa viedään nyt eteenpäin järein asein ja hyvä niin. Tällä viikolla Launeen koulun oppilaista noin 2/3 jäi kolmeksi päiväksi kotiin eli kyseessä on lyhyesti ilmaistuna koululakko. Koulussa tehdyn kyselyn perusteella jopa 60 prosentilla Launeen koululaisista on ollut homealtistukseen liittyviä oireita, joten mistään ”nyhjää tyhjästä”-asiasta ei ole kyse, vaan ongelma on todellinen ja käsinkosketeltava monissa perheissä.
Launeen koulua on 10 viime vuoden aikana remontoitu noin 13 miljoonalla eurolla, mutta oireet niin oppilaiden kuin opettajien ja muun henkilökunnan keskuudessa vain jatkuvat. Vanhemmmat vaativat koko rakennuksen purkamista ja koulun siirtämistä valittömästi väistötiloihin, joka alkaakin näyttämään yhä todennäköisimmältä vaihtoehdolta.
Valitettavasti Launeen koulu ei ole ongelmansa kanssa yksin, sillä OAJ:n teettämän kyselyn mukaan 2/3 kouluista ja päiväkodeista on terveysriski. Koko Suomesta löytyy tällä hetkellä jopa noin 2000 kosteusvaurioiden vuoksi korjaustarpeessa olevaa koulua tai päiväkotia.Se on järkyttävä määrä.
Mikä suomalaisessa rakentamisessa on mennyt noin pahasti vikaan? Vielä jokin aika sitten kehuttiin suomalaisen rakentamisen olevan huippuluokka ja kysyttyä ympäri maailmaa. Vai onko vain niin, että silloin kun kaupungit kilpailuttavat rakennushankkeitaan, valituksi tulee poikkeuksetta aina se halvin vaihtoehto. Jokainen varmasti tietää, että kombinaatio hyvä ja halpa on äärimmäisen harvoin totta.
Jokohan pian opittaisiin, ettei halvalla saa parasta lopputulosta ja joskus on maksettava enemmän, jotta saadaan kunnon laatua. Nyt huonosta rakentamisesta ja huonoista päätöksistä maksetaan kovaa hintaa ympäri Suomea. Ei hyvä.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi