Suomen hallitus on viimeisen vuoden aikana patistellut kovallakin kädellä suomalaisia mukaan taloustalkoisiin, onhan taloutemme tunnetusti huonolla kantimilla. Paljon on puhuttu kilpailukykyloikasta, yhteiskuntasopimuksesta, normien purkamisesta, SOTE-ratkaisusta jne. Kaikki nämä toimet tähtäävät Suomen taloustilanteen kohentamiseen.

Yksi seikka pistää kuitenkin vahvasti silmään näissä talkoissa. Säästöjä haetaan koko ajan pienen palkansaajan taskusta. Siis heiltä, jotka muutenkin maksavat säntillisesti veronsa valtiolle ja kunnalle. Samaan aikaan, kun pienipalkkaiset kansalaiset maksavat kiltisti veronsa, vievät suurituloiset rahansa eri puolille maailmaa veroparatiiseihin. Periaatteessahan toiminta on laillista verosuunnittelua siihen saakka, kunnes tuloja pimitetään Suomen verottajalta.

Moraalisesti ollaankin sitten jo vähintäänkin harmaalla alueella. Miljoonia euroja tienaavat ovat yhtä lailla hyötyneet verovaroilla kustannetusta koulutuksesta, terveyspalveluista ja infrastuktuurista. Nyt kun olisi aika maksaa oma osansa takaisin verojen muodossa, viedäänkin pääosa tuloista ulkomaille verottajan ulottumattomiin. Tällainen ahneus ei tavallisen kansalaisen oikeustajuun mahdu.

Ongelma on globaali, sillä joidenkin tutkimusten mukaan maailman varallisuudesta jopa puolet on veroparatiiseissa. Helsingin Sanomien mukaan yli 2000 suomalaista hyödyntää veroparatiiseja. HS jatkaa, että Suomessa törmää arjessaan jatkuvasti veroparatiisiyhtiöihin, usein tietämättään. Jos käytät Googlea tai sometat Facebookissa, lennät Finnairin tai SAS:n lentokoneilla, käyt yksityisellä työterveysasemalla, ostat lääkkeitä, maksat työeläkemaksuja, tankkaat Nesteen huoltoasemilla, syöt McDonald’sissa, katsastat auton tai kyselet kadonnutta numeroa Fonectalta olet vähintään välillisesti mukana veroparatiisitaloudessa. Verosuunnittelu ei kuitenkaan estä yrityksiä ottamasta vastaan verovaroin maksettuja yritystukia, hyödyntämästä yhteiskunnan varoilla rakennettua toimivaa infrastruktuuria tai palkkaamasta verovaroin koulutettua työväkeä. Näin saadaan markkinoille todella vääristynyt kilpailutilanne, jossa veroparatiiseja käyttävät suuryhtiöt ovat isossa etulyöntiasemassa verrattuna paikallisiin pienyrittäjiin, jotka maksavat kaikki veronsa Suomeen.

Tuntuukin hieman oudolta, että hallituksemme vaatii kaikkia kansalaisia mukaan näihin taloustalkoisiin, kun samaan aikaan hallituksessa istuu jopa kaksi ministeriä ( Toivakka ja Berner), joilla on tai on ollut todistettavasti yhteyksiä veroparatiisi-yhtiöihin. Kannattaisikohan oma pesä putsata ensin, ennen kuin alkaa vaatimaan muilta? Hallitukselle vinkiksi, että parhaiten joukkoja johdetaan edestä ja esimerkillä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ylen maanantaisessa A2-taloustalkoot-illassa toisteltiin mantraa ”suosi suomalaista” monenkin eri keskustelijan suulla. Ideana on tietenkin se, että kotimaista ostamalla tuet suomalaisia yrityksiä ja lisäät kotimaisten yritysten elinvoimaisuutta. Jos jokainen ostaa 10 eurolla kuussa lisää kotimaista, siitä syntyy 10 000 vuosityöpaikkaa väittää Suomalaisen työn liittokin tutussa teesissään.

Aloin miettimään asiaa ihan konkreettisesti eli miten voisin itse suosia suomalaista. Se ei muuten ole ihan helppoa. Faktahan on, että tänä päivänä 100% suomalaista tuotetta voi olla vaikea löytää. Jos olettaa, että suomalaiselta yrittäjältä saa suomalaista työtä ja laatua, niin elää edelleen 70-luvun ideaalimaailmassa, jossa kotimainen oli oikeasti kotimaista. Monia kulutustavaroita ja elintarvikkeita ei ole enää edes mahdollista ostaa kotimaisena tai jos joku kotimainen yritys niitä tarjoaakin, on se usein vain tuotetta välittävä käsi.

Suomessa ei valmisteta monia tuotteita, koska se ei yksinkertaisesti kannata verotuksen ja palkkojen sekä niiden sivukulujen vuoksi. Monet yritykset kyllä kauppaavat tuotteita suomalaisina, mutta tosiasiassa suurin osa tuotteista teetetään alihankintana, usein jopa kolmansissa maissa. Nykyään sen kuuluisan suomalaisen avainmerkin saa kylkeensä jo silloin, kun kotimaisuusaste tuotteesta on yli 50%. Moni suomalainen yritys syyllistyykin ns. sinivalkopesuun, kun se esittää tuotteensa tai itsensä yhtä suomalaisena kuin sisu tai sauna, vaikka suurin osa yrityksen tuotannosta löytyy Suomen rajojen ulkopuolelta. Elintarvikkeissa on pakko lukea alkuperämaa. Tosin sekin viittaa vain maahan, jossa tavara tai palvelu saa lopullisen muotonsa. Raaka-aineet saavat sitten olla kotoisin mistä vain.

Edes tunnetuihin kotimaisiin brändeihin ei voi tänä päivänä luottaa kertoi Suomen Kuvalehti jokunen vuosi sitten. Osa Marimekon tuotteista tulee mm. Saksasta, Perusta, Italiasta, Portugalista, Ukrainasta ja Virosta sekä kaikki astiat Thaimaasta. Ainakin osa Sini-tuotteista tulee Aasiasta. Nopsa-pyörät tulevat Kiinasta, osa Upon pesukoneista Puolasta, osa Kantolan kekseistä Kreikasta, Jenkin purukumit Turkista ja Tuplat Ranskasta. Se ”suomalainen” Sisu-pastilli tulee Italiasta ja Koffin olut Virosta.

Se, että ostaisi vain kotimaisia tuotteita, on käytännössä siis aika vaikeaa toteuttaa, vaikkakin idea onkin erittäin kannatettava. Kaiken kaikkiaan pitäisi ehkä ajatella niin, että suomalaisen kannattaa ostaa suomalaisia tuotteita, mikäli niiden hinta-laatusuhde on hyvä, sillä mitä järkeä on maksaa tuotteesta enemmän, jos se ei laadullisesti ole yhtään parempi kuin se halvempi ulkomaalainen? Puhtaasti suomalaisia tuotteita voi olla vaikea löytää kauppojen hyllyiltä, mutta kotimaan matkailu ja erilaisten kotimaisten palvelujen ja pienyritysten suosiminen onkin se helpompi keino toteuttaa ”Suosi suomalaista”-mantraa. Joten kipinkapin Suomi-lomaa varaamaan!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Nyt kun kehätie on saatu pois lahtelaisten poliitikkojen päiväjärjestyksestä, voisi olla oikea aika aloittaa keskustelu toisesta vanhasta tutusta aiheesta. Launeelle on puuhattu uimahallia 50 metrin altaineen jo 80-luvulta lähtien, mutta loppujen lopuksi toteutus ei ole ollut vielä lähelläkään. Vuonna 1980 Lahden kaupunki teki 75-vuotisjuhlapäätöksen Launeen uimahallin rakentamisesta.
Samaan aikaan 80-luvun alkupuolella Etelä-Lahden omakotiyhdistykset, asukasyhdistykset, Launeen seurakunta, Hennalan varuskunta ja yksittäiset kansalaiset keräsivät 14 000 nimeä Launeen uimahallin puolesta. Olisikohan aika tehdä tämä sama uudestaan, jotta päättäjämme näkisivät, että asian suhteen ollaan tosissaan ja vihdoinkin suunnitelmat muuttuisivat todeksi?

Lahden tämänhetkinen uimahallitarjonta on sanalla sanoen surkea, vaikka Lahtea pidetäänkin nimenomaan urheilukaupunkina. Lahden nykyinen uimahallikapasiteetti ei yksinkertaisesti vastaa nykytarpeita. Lahdessa ei tällä hetkellä ole yhtään 50 metrin altaan uimahallia. Meillä on vaivaiset kolme pientä hallia ydinkaupungissa plus Nastolan uimahalli, joista ammattikoulun uimahalli on parhaillaan peruskorjattavana. Saksalan uimahalli peruskorjattiin jokin aika sitten ja Kivimaan uimahallissa peruskorjauksen suunnittelutyö on käynnissä.

Viime viikkoina Lahden polttavan uimahallitarpeen ovat nostaneet esiin lehtemme palstoilla Ville Skinnari ja Lasse Koskinen. Koskisen mukaan ainoat varteenotettavat vaihtoehdot ovat Kisapuiston Ranta-Kartanoon rakennettava yksityinen hotellikylpylä tai Launeelle tehtävä halli. Hinnaksi uudelle uintikeskukselle tulisi noin 15-20 miljoonaa euroa eli liikutaan hieman pienemmissä investoinneissa kuin toriparkki tai matkakeskus.

Launeen sijainti ja ympäristö olisivat erinomaiset uudelle uimahallille. Liikenneyhteydet Launeelle ovat ylivertaiset, sillä matkakeskus sijaitsee lähellä ja eikös joku kehätiekin rakennu ihan tuohon viereen? Uimahalli ja jo pystyssä oleva jäähalli voivat hyödyntää toisiaan energian tuotannossa. Samalla liikuntapaikkojen keskittäminen Launeelle auttaisi yrittäjiä menestymään kahvila ja ravintolatoiminnassa. Löytyisihän samalta alueelta silloin uimahalli, jäähalli, keilahalli ja Perhepuisto. Launeelle on myös helppo rakentaa riittävän suuret parkkialueet.

Jotkut ovat maininneet Saksalan uimahallin sijaitsevan liian lähellä Launetta. Höpö, höpö sanon minä! Launeen pelloilta on Saksalan uimahalliin matkaa 2 km. Esim. Ammattikoulun ja Kivimaan uimahallin välinen matka on peräti 2,5 km, joten mistään kovin merkittävästä erosta ei ole kyse.

Väestön ikääntyessä liikunta on entistä tärkeämmässä roolissa. Uinti liikuntamuotona sopii mitä parhaiten juuri ikäihmisille kuntouttavana toimintana. Jos ihmisille tarjotaan riittävästi hyviä mahdollisuuksia liikkua, näkyy tämä pitkässä juoksussa myös selvinä säästöinä sosiaali- ja terveyspuolella.
Nyt Lahdella olisi hyvä paikka näyttää olevansa uuden strategiansa mittainen ja lopettaa turhat kinastelut uimahallin paikasta. Suunnataan kerrankin veroeurot oikeaan kohteeseen eli lahtelaisten hyvinvointiin. Tiet ja autot ovat jo oman osuutensa saaneet.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahtelainen juupas-eipäs – leikki eteläisen kehätien ympärillä sai päätöksensä tällä viikolla. Ainakin virallisesti. Turuilla ja toreilla kehätie tulee jatkossakin jakamaan lahtelaisten mielipiteet. Paljon löytyy ihmisiä, jotka paikallisten poliitikkojen tapaan iloitsevat uudesta kehätiestä, mutta varmuudella löytyy myös ihmisiä, joille Launeen läpi porhaltava kehätie on yhtä paha kirosana kuin uusi matkakeskus tai toriparkki. Fakta on, että noin 50 vuoden odottelun ja väännön jälkeen hallitus myönsi kehysriihessään kehätielle 200 miljoonaa euroa. Loput viulut eli 77 miljoonaa maksavat Lahti ja Hollola niin, että Lahden osuus on noin 70 miljoonaa euroa ja Hollolalle jää loput.

Hyvää tässä kehätieasiassa on tietenkin se, että kerrankin Lahden seudun hankkeisiin myönnetään näin paljon rahaa. Tässä asiassa alueen kansanedustajat tekivät varmasti ison työn puoluerajoista piittaamatta ja jo se on poikkeuksellista Lahden tapauksessa. Toinen hyvä asia on, että VT12 saadaan pois aivan aivan ydinkeskustasta.

Sitten niihin huonompiin puoliin. Launeen linjaus ei muuta siitä tosiasiaa, että jatkossakin VT12 kulkee keskellä asutusta ja pohjavesialueella. Mitä järkeä on siirtää valtatie asutuksen keskeltä toisen asutusalueen keskelle? Aivan vastaavanlaisen pohjavesialueen päälle? Kuulostaa hölmöläisten touhulta, jossa valoa kannetaan säkeillä pirttiin. Pohjavesien saastumisvaara ei häviä tien siirtämisellä mihinkään, sillä myrkkykuljetukset jatkuvat edelleen junaradalla, jolla ei ole minkäänlaista suojausta. Yksi kaatunut myrkkyjuna ja Launeen lähde on pilattu.

Sitten on se hinta. Patomäen ja Liipolan tunnelit tekevät ratkaisusta sairaan kalliin. Nämä molemmat tunnelit olisi voitu välttää linjaamalla tie Renkomäen kautta ja samalla hinta olisi laskenut roimasti. Me lahtelaiset maksamme tiestä noin 70 miljoonaa euroa. Onko meillä varaa siihen? Kuten tiedämme, tulevina vuosina erilaisiin koulujen ja päiväkotien peruskorjauksiin, remontteihin ja uudisrakentamiseen arvioidaan kulutettavan Lahdessa noin 150 miljoonaa euroa. Tähän kun lisätään se fakta, että maksettavana ovat myös uusi matkakeskus ja toriparkkikin, alkaa kokonaiskuva näyttää aika tukalalta lahtelaisin silmin katsottuna.

Pikaisesti yhteenlaskien Lahti on tekemässä noin 260 miljoonan euron satsauksen muutamien vuosien sisään. Tämä ei voi olla näkymättä muissa kaupungin toimissa ja palveluissa. Kuka kaiken maksaa? Lahtelaiset veronmaksajat tietenkin. Kyllä siinä kelpaa shamppanja-pulloa auki poksautellakin kaupungintalolla. Otettiin 70 miljoonaa euroa lisää velkaa, jippii!

No, turha se on valittaa, kun löysät on jo housussa. Nyt ensiarvoisen tärkeää on keskittyä siihen, että tien suunnittelussa ja rakentamisessa kaikki lain vaatimat pohjavesi- ja melusuojaukset ovat kunnossa ja tiestä ei aiheudu asukkaille minkäänlaista haittaa. Meluvalleista ja pohjavesisuojauksista ei saa tinkiä senttiäkään.

Tieprojektin hinta tulee varmuudella ajan mittaan vielä nousemaan, kuten tuon suuruusluokan työmailla tapana on. Silloin on ihan liian helppo ratkaisu lähteä tinkimään suojauksista. Näin ei saa tapahtua, vaan päinvastoin, niitä on lisättävä. Tiestä on tehtävä niin turvallinen ja huomaamaton kuin suinkin on mahdollista. Yhtään onnettomuutta Liipolan tunnelissa ei saa tapahtua. Kun Suomen kallein tienpätkä nyt sitten tehdään, niin tehdään sitten samalla myös Suomen turvallisin tienpätkä. Alueemme päättäjät varmastikin pitävät siitä yhdessä huolen?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Perjantaina on taas se päivä kun saa ihan luvan kanssa höynäyttää tuttuja ja miksei myös tuntemattomiakin. Aprillia! Syö silliä ja juo kuravettä päälle! -huuto kaikuu taas pitkin maata ja nähdään kenellä on oikeasti huumorintajua ja kenellä ei. Kaikkitietävän wikipedian mukaan aprillipäivää on vietetty maailmalla jo useita vuosisatoja. Hulluttelun katsotaankin kuuluvan kevään tuloon. Kas, kun päästään eroon pimeästä talvesta, niin jo vain on ihmisen mielikin taas kevyt kuin höyhen ja on kiva hullutella. Aprillipäivä muuten saattaa olla ainoa hulluttelupäivä Suomessa, johon ei läheisesti liity alkoholi. Ainakaan tietääkseni. Muut hulluttelupäivät meillä hullutellaankin sitten kännissä.

Tänä aamuna moni yrittää etsiä eri medioista sitä tämän vuoden kovinta aprillijuttua. Selaillaan päivän lehteä ja etsitään netistä. Mikähän näistä uutisista on se, joka vaikuttaa kaikista utopistisimmalta? Vuosi vuodelta siitä tulee vaikeampaa, sillä oikeiden uutisten erottaminen aprillipäivän jutuista on nykyään aika hankalaa. Monille jopa mahdotonta, jos katsotaan sitä suosiota, jonka ns. vaihtoehtoiset mediat ovat saaneet.

Ihmiset jakavat netissä ja sosiaalisessa mediassa täysin vailla minkäänlaista lähdekritiikkiä ”uutisia”, jotka pönkittävät enemmänkin omaa arvomaailmaa, kuin sitä, mikä on oikea todellisuus. Suomeenkin on viime vuosina syntynyt näitä vaihtoehtoisia uutistoimistoja, joiden uutiset ovat kovin usein täysin keksittyjä, liioiteltuja tai sitten faktat on vain yksinkertaisesti jätetty tarkistamatta. Tällaisten ”uutistoimistojen” motiivina on vain hämmentää ja aiheuttaa kateutta, epäluuloja ja vastakkainasetteluja. Tärkeintä on saada sivustolle klikkauksia, joka tarkoittaa rahaa sivuston omistajalle. Usein näiden sivustojen perustaja asuu jossain muualla kuin Suomessa ja voin kuvitella, että kaveria saattaa naurattaa matkalla pankkiin.

Joskus aprillipila saattaa vuosien saatossa muuttua todeksi. YLEn sivuilla on videoklippi TV-uutisten aprillipilasta vuodelta 1965, jossa naisarmeija marssii Santahaminaan. Vielä 60-luvulla naisten asevelvollisuutta nimittäin pidettiin huvittavana ja melkeinpä mahdottomana ajatuksena. Kuten tiedämme, tänä päivänä naiset armeijassa on täyttä totta.

Ehkäpä voisimme ottaa oppia aprillipäivästä ja siitä miten suhtaudumme sen päivän uutisiin. Ei kaikkea mitä painetaan lehteen tai kirjoitetaan netissä kannata, eikä saa uskoa sinisilmäisesti, vaikka ne kuinka myötäilisivät omia arvoja. Pitää osata kyseenalaistaa ja etsiä faktoja. Kunpa ihmiset osaisivatkin olla uutisten suhteen yhtä skeptisiä kuin ovat aprillipäivänä. Se tosiasia, että 364 päivää vuodesta monet tuntuvan uskovan kaiken moskan mitä lukevat ja sitten yhtenä päivänä vuodessa, aprillipäivänä, ei uskota mitään. Aika hämmentävää, vai mitä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi