Keskiviikkoaamuna suomalaiset heräsivät melkoiseen uutisilotulitukseen, kun tunnin sisään uutisoitiin Nokian irtisanomiset, puolustusvoimien leikkaukset sekä uusi kuntauudistusehdotus.
Aina asian ytimessä kiitävä Iltalehti ehti jo vetämään hihastaan salaliittoteorian, jossa hallitus olisi pantannut negatiivisia uutisia presidentinvaalien yli. Salaliitto tai ei, mutta yllättävän yhdenaikainen ulostulo kuitenkin kyseessä oli.
Nokian uutinen ei meitä lahtelaisia koskenut, sen sijaan Hennalan varuskunnan lakkautus ja uusi kuntajako aiheuttivat ja aiheuttavat varmasti myös jatkossa paljon pulinaa Lahden turuilla ja toreilla. Kun aikaisemmin on puhuttu taantumasta ja säästöistä, on se yleensä tarkoittanut loppujen lopuksi jonkun suhteellisen pienen edun menettämistä. Tällä kertaa puhutaan todella isoista asioista ja säästöistä, sillä nyt ei leikata juustohöylällä vaan otetaan isolla kauhalla ellei peräti kauhakuormaajalla.
Hennalan lakkautus vuoden 2014 lopussa vie työpaikkojen ohella mennessään tärkeän osan Lahden kulttuurihistoriaa ja onkin mielenkiintoista nähdä mitä käyttöä Lahden kaupunkisuunnittelijat jatkossa keksivät alueelle. Kaupunginjohtaja Myllyvirta totesi lakkautuksen koskevan välittömästi ja välillisesti noin tuhatta ihmistä. Lahden kaupunki yrittää tehdä voitavansa, ettei Hennalaa lakkautettaisi, mutta olen varma, että mitään ei enää ole tehtävissä varuskunnan pitämiseksi Lahdessa.
Kuntauudistus on myös saanut kovan arvosteluryöpyn niskaansa, mikä olikin hyvin odotettua. Selvityksen mukaan kuntia ollaan karsimassa todella kovalla kädellä, sillä jatkossa tultaisiin toimeen 320 kunnan sijasta noin 70 kunnalla. Osmo Soininvaara totesi, että pakkoliitoksiltakaan ei voida välttyä, mikä varmasti on totta, jos uudistus halutaan viedä läpi aikataulussa vuoteen 2015 mennessä. Mitään kansanäänestyksiä asian tiimoilta ei ole tulossa, sillä valtio on ennenkin vetänyt kuntarajat itsenäisesti ja tekee niin myös jatkossa. Keskustelu jatkukoon!
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi