Nykyään meillä kaikilla taitaa olla älypuhelin kasvanut käteen kiinni. Varsinkin koululaisten kännykän käytöstä oppitunneilla on oltu huolissaan. Koulut saavat kyllä jo nykyään kieltää kännyköiden häiritsevän käytön oppituntien aikana. Koulu voi myös edellyttää, että mobiililaite on häiriötä aiheuttamattomassa tilassa opetuksen aikana. Nykylainsäädännön nojalla koulut eivät kuitenkaan voi asettaa koko koulupäivän kattavaa kieltoa. Ne eivät myöskään voi kieltää oppilaita tuomasta kännykkää kouluun. Koulupäivien aikana varsinkin sosiaalisen median jatkuva vilkuilu tai erilaisten pelien pelaaminen puhelimella vahingoittaa oppilaiden keskittymiskykyä. Keskittymisen taito on välttämätön kaikelle pitkäjänteiselle toiminnalle kuten työlle ja oppimiselle ja keskittymistä oppii vain ja ainoastaan keskittymällä. Itse uskon, että kännykkäkiellolla kouluissa olisi monta positiivista vaikutusta oppimiseen, joten sitä olisi syytä kokeilla.

Ja eihän tämä kännyköiden tuijottaminen ole pelkästään koululaisten ongelma. Sama vaiva vaivaa meitä aikuisiakin päivä päivältä enemmän. Milloin sinä olet viettänyt päivän ilman älylaitetta? Tai edes työpäivän? Kuinka moni meistä on oikeasti läsnä tapaamisissa tai kokouksissa, kun koko ajan pitää vilkuilla puhelimesta somea tai muuta ns. tärkeää? Yhtä hyvin voisimme olla huolissamme meidän työssäolevien työkyvystä, sillä väitän, että monella meistä kuluu työpäivänkin aikana monta hetkeä puhelinta vilkuillen. Näin ainakin itselläni, mutta olen selittänyt asian itselleni niin, että toimittajana minun tulee olla koko ajan ajan hermolla, joten uutisia on seurattava herkeämättä.

Tarkistin puhelimestani oman päivittäisen ruutuaikani keskiarvon. Se oli melkein 4 tuntia päivässä! Tämä tieto kyllä hätkähdyttää, sillä se pistää miettimään sitä, onko noin suuri aika lainkaan järkevää ja tarpeellista? Tulisinko pienemmälläkin ruutuajalla tarpeen? Kieltämättä myös multitaskaus eli samaan aikaan työskentely pöytäkoneella ja puhelimella on lisääntynyt. Sillä aikaa kun pöytäkone ruksuttaa ja raksuttaa, niin odotellessa teen muita töitä puhelimella. En kuitenkaan usko, että tämä keskittymiskykyä ainakaan parantaa tai rauhoittaa aivojen toimintaa? Ei siis mikään ihme, että erilaiset keskittymisvaikeudet ja mielenterveysongelmat ovat nostaneet viime vuosina päätään yhteiskunnassamme. Toki maailmanlaajuinen pandemia ja Ukrainan sota viimeisten neljän vuoden aikana ovat sellaisia asioita, jotka kyllä vähintäänkin alitajunnaisesti ovat vaikuttaneet meidän kaikkien henkiseen hyvinvointiimme. Uskon, että aivojen olisi todella hyvä välillä hengähtää kaiken tämän digitaalisen ähkyn keskellä. Tee siis itsellesi palvelus ja jätä se puhelin välillä kotiin ja lähde vaikka luontoon kävelylenkille tuulettumaan ja rauhoittumaan. Aivot, mieli ja koko kroppa kiittää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla hallitus etsi ja löysi kehysriihessään leikkauksia ja säästöjä vaadittavat kolme lisämiljardia. Näin pyritään estämään talouden ajautuminen hallitsemattomaan luisuun ja Suomen joutuminen EU:n alijäämämenettelyyn. Säästöjen ja leikkauksien kohdistamisesta voidaan olla montaa eri mieltä ja varsinkin opposition suunnasta on hallituksen niskaan kaadettu paljon kuraa, osa ansaitusti, osa ikään kuin opposition rooliin kuuluvasti. Säästäminen ja leikkaaminen on esillä tällä hetkellä aivan kaikessa. Tämä ei tietenkään ole mikään ihme, sillä viimeiset neljä vuotta olemme eläneet kovin erilaisessa ja epävarmassa maailmassa, kun ensin korona ja sitten Ukrainan sota ovat aiheuttaneet suurta epävarmuutta koko maailma, mutta varsinkin Euroopan talouteen. Esimerkiksi Suomi on tukenut Ukrainaa jo liki 2 miljardin euron arvosta. Siitä avusta emme kuitenkaan voi, emmekä halua tinkiä, vaan mielummin pannaan niitä kukkaronnyörejä täällä hieman tiukemmalle.

Esimerkiksi talousongelmista voidaan ottaa vaikkapa oma kaupunkimme Lahti, joka kipuilee uusien säästöjen ja leikkauksien kanssa. Lahti Energian myynti ei keinoksi käynyt, joten nyt olisi etsittävä muita keinoja. On hieman outoa, että Lahden päättäjät eivät ole etsineet näitä muita, korvaavia säästökeinoja jo aikaisemmin? Voisi ajatella, että olisi ollut hyvä, jos kaupungilla olisi olleet vaihtoehdot A ja B valmiina? Mitä tehdään, jos Lahti Energian myynti ei toteudukaan? Ilmeisesti useamman valtuutetun ajatuksissa oli, että Lahti Energian myynnillä homma hoituu helposti, eikä vaihtoehtoa lopulta tarvi edes harkita?

No, nyt on sitten kiireellä saatava aikaan uskottava talouden tasapainottamisohjelma ilman Lahti Energian myyntiä. Se, oliko se kaupunkilaisten todellinen tahto vai ainoastaan kovaäänisimpien kaupunkilaisten tahto, jää nähtäväksi. Samalla katseet säästötoimissa on käännetty LE:n myyntiä vastustaneiden suuntaan. Todelliset vaihtoehdot on nyt viimeistään lyötävä pöytään.
Jyväskylässä tehtiin hiljattain samanlainen päätös eli ei myyty kaupungin omistamaa energialaitosta. Siellä lisätuloja on lähdetty hakemaan veronkorotuksella ja haettu säästöjä sivistystoimesta sekä kulttuurista ja tämä sama on edessä myös Lahdessa. Samalla kun säästetään ja leikataan, on syytä muistaa, että säästöjen tiellä on myös pidettävä huolta kaupungin elinvoimasta ja kilpailukyvystä. Sama koskee tietenkin isossa mittakaavassa koko maata. Etsitään kustannustehokkaampia toimia, mutta ei säästetä itseämme hengiltä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime sunnuntaina vetäistiin matto Lahden kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelman alta, kun Lahden sos.dem. kunnallisjärjestön edustajisto tyrmäsi kaupunginjohtaja Niko Kyynäräisen esityksen linjaamalla, että kaupungin tulisi tasapainottaa taloutensa ilman Lahti Energian myyntiä. Sen sijaan demarit suosisivat tasapainottamisessa muita keinoja kuten tulojen lisäyksiä, verotulojen kasvattamista, säästöjä sekä myös omaisuuden myyntiä. Koska demarit on valtuuston suurin ryhmä, on selvä, ettei Lahti Energian myynti tämän jälkeen ole enää mahdollista. Samalla se asettaa muutaman demarivaltuutetun luottamuksen puolueessaan kyseenalaiseksi, sillä he ovat olleet mukana vetämässä mallia, jossa talous olisi laitettu tasapainoon myymällä Lahti Energia.

Demareiden linjanveto tuli yllätyksenä ja viime tinkaan, sillä kaupunginjohtaja oli valmistautunut ensi maanantaina esittämään valtuustolle talouden tasapainottamista nimenomaan Lahti Energian myynnillä. Voi vain kuvitella minkälaisen hämmennyksen vallassa kaupunginjohtaja ja muut puolueet ovat, sillä demareiden päätöksen takana eivät olleet vaaleilla valitut valtuutetut, vaan eräänlainen puolueen ”ylähuone” eli kunnallisjärjestö. Monen valtuutetun korvaan linjauksen tuleminen kunnallisjärjestöltä ei varmastikaan kuulosta aidosti parlamentaariselta toiminnalta. Kunnallisjärjestössä kun ei ole demokraattisissa vaaleissa valittuja henkilöitä. Toisaalta vaaleissa äänet annetaan ensisijaisesti puolueelle, vaikka henkilöitä äänestetäänkin, joten sillä tavoin demarit voivat linjaustaan ehkä perustella?

Tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa demareiden kunnallisjärjestö teki siis varsin merkittävän linjauksen. Se ei halua myydä lahtelaisten omaa sähköverkkoa ulkopuoliselle taholle. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että nyt katseet talouden tasapainottamisen suhteen kääntyvät erityisesti demareiden ja LE:n myyntiä vastustaneiden suuntaan. Mistä säästöt eli vuositasolla 65 miljooonaa euroa? Tiedossa on siis mm. veronkiristyksiä, muita pienempiä omaisuuksien myyntejä sekä toivottavasti myös Lahden kaupungin organisaation haravointia. Kummat ovat tärkeämpiä, pikkupomot vai tekevät kädet? Mitä säästetään kulttuurista, mitä liikunnasta? Voidaanko koulutuksesta leikata? Voitaisiinko Lahti Energiasta saada taas jollain konstilla isoja osinkoja tuottava yhtiö? Kysymyksiä on paljon, mutta kuka pystyy niihin vastaamaan?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pääsiäisen jälkeinen viikko alkoi maassamme todella ikävissä merkeissä, kun Vantaalla 12-vuotias poika ampui yhden luokkatoverinsa ja haavoitti vakavasti kahta muuta. Erittäin poikkeukselliseksi ampumisen tekee niin ampujan, kuin uhrienkin nuori ikä. Nyt motiiviksi on varmistunut koulukiusaaminen, jota varmasti useimmat meistä osasivatkin epäillä syyksi ampumiselle.

Koulukiusaamisesta on puhuttu jo vuosikymmenet ja sen kitkemiseksi on tehty kymmeniä ellei jopa satoja toimenpiteitä ja aloitteita. On mietitty miksi kiusaaminen kouluissa on tänä päivänä niin yleistä. Silti kouluissa kiusataan päivittäin. Lisäksi kiusaamista esiintyy tietenkin myös vapaa-ajalla ja entistä enemmän kiusaaminen on siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Nykyinen somekulttuuri mahdollistaa siis kiusaamisen vuorokauden ympäri ja voi vain kuvitella millaista on kiusatun elämä, jos siitä ei pääse irti missään vaiheessa.

Itse näen kiusaamisongelman paljon laajempana kokonaisuutena kuin pelkästään koulun ongelmana. Mielestäni kiusaaminen lävistää koko yhteiskuntamme päiväkoti-ikäisistä vaariin asti. Ei koulu ole paikka, jossa yhtäkkiä opitaan kiusaamaan, kyllä kaikki lähtee jo kotoa, kun lapset ovat ihan pieniä. Pieni lapsi oppii käyttäytymismallit hyvin pitkälti kotoa. Vaikka kuinka paljon meillä puhuttaisiin lapsille kotona siitä, että muita ei saa kiusata, niin toimimmeko me aikuiset päivittäin hyvänä esimerkkinä lapsillemme? Miettikääpä ihan käsi sydämellä, onko meidän aikuisten toiminta sellaista, josta lapset voisivat oppia hyviä malleja kanssakäymiseen muiden kanssa?

Valitettavasti toisten ihmisten kiusaaminen, nimittely, haukkuminen, aliarvioiminen ja halventaminen on jokapäiväistä toimintaa myös meidän aikuisten maailmassa. On sitten syynä toisen ihmisen eri mielipide, ulkonäkö, sukupuolinen suuntautuminen, ihonväri, pukeutuminen tai mikä tahansa eroavaisuus, niin kovin helposti me aikuisetkin lähdemme kiusaamaan, naureskelemaan toisille ja haukkumaan. Tilanteessa mukana oleva lapsi kyllä imee tällaisen käyttäytymismallin kuin sieni. On siis varsin ristiriitaista, että yritämme kasvattaa lapsistamme ihmisiä, jotka eivät kiusaisi muita, kun samaan aikaan itse käyttäydymme päivittäin aivan päin vastoin kuin opetamme. Sosiaalisesta mediasta en viitsisi edes mainita, koska tuntuu siltä, että siellä saa sanoa ihan mitä tahansa ja mielestäni nimenomaan aikuiset ovat niitä, jotka somessa pahiten toisiaan kiusaavat ja nimittelevät. Somessa maalittaminen on arkipäivää ja se täyttää kyllä täysin kiusaamisen kriteerit. Nykyään on melkein mahdotonta olla somessa eri mieltä ilman, että asia etenee haukkumiseksi ja nimittelyksi.

Eli kyllä meillä kaikilla on kiusaamisen suhteen paljon petrattavaa jo ihan pelkästään omassa käytöksessämme. Näitä asioita on ihan hyvä miettiä seuraavan kerran, kun ihmettelemme, että miksi siellä kouluissa kiusataan. Olisiko syytä katsoa myös peiliin?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi