Elämme taas sitä aikaa kesästä, kun sosiaalinen media täyttyy lomille lomps- päivityksistä. Ai että ärsyttää! No ei minua ärsytä, mutta niitä se tietysti ärsyttää, joiden loma on jo onnellisesti ohi. Tai onnellisesti ja onnellisesti, jos onnena pitää sateista ja koleaa keliä sekä sitä, että saa uida 14-asteisessa järvivedessä. Tänä kesänä ei sää todellakaan ole suosinut meitä suomalaisia. Toukokuussa koettiin muutamia mukavia hellepäiviä, jotka nostivat odotuksia kuumasta kesästä, mutta sen jälkeen alkoikin kylmä sääjakso ja voi niitä joiden loma ajoittui kesäkuulle. No, eihän loma ihan pelkästä säästä kiinni ole, mutta kyllähän vaikkapa kesämökillä puuhailu on keskimäärin mukavampaa aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä kuin raekuurossa seisten. Toisaalta jalkapallon MM-kisojen seuraaminen kotisohvalla on onnistunut loistavasti ilman tunnontuskia siitä, että pitäisi puuhailla ulkona.
No nyt kuitenkin heinäkuussa lomansa aloitteleville on jo annettu vähän toivoa paremmasta kelistä. Ainakin amerikkalainen sääpalvelu lupaa normaalia kuumempaa säätä loppukesäksi aina syyskuuhun asti. Ja jos ihan amerikkalainen näin väittää, niin pakkohan se on uskoa. Josko sitä heinäkuussa uskaltaisi uimaan ilman märkäpukua tai saunan ihanasti lämmittävää löylyä?
Myös meillä Omalähiössä lähdetään nyt lomille. Itse ajattelin uhmata kesäsäätä ja viettää pääosan lomasta mökillä grilli ja sauna kuumana. Tietenkin alkulomaan täytyy mahduttaa MM-jalkapallo, joten toivotaan niitä kuumia säitä vasta finaalin jälkeen.
Niille joita kummastuttaa tuo otsikon sanonta lienee paikallaan pieni ”meriselitys”:
Lomps, lompsis, lops = leikillisiä komentoja lomalle lähdettäessä. Juontaa juurensa Suomen armeijan viralliseen lomille mars -ilmaisuun. Sinne siis!
Palataan astialle elokuun ensimmäinen.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi