Viime vuosien varrella olemme saaneet lukea useita uutisia siitä, kuinka isot mediakonsernit kuten Sanoma ja Keskisuomalainen ovat ostaneet monia maakuntalehtiä sekä lukuisia pienempiä alue- ja kaupunkijulkaisuja. Viimeisimpänä esimerkkinä Keskisuomalainen laajensi alkuvuodesta Pohjois- Karjalaan, ostaen maakuntalehti Karjalaisen sekä seitsemän paikallis- ja kaupunkilehteä. Käytännössä tämä tarkoittaa median keskittyvän jatkossa yhä harvempien käsiin. Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että Keskisuomalaisella on vahva, liki monopoliasema, maakuntien mediakonsernina ja Sanomalla vastaavasti on vahva ote valtakunnallisista lehdistä. Aika harvojen käsissä media-ala on ollut tähänkin asti, sillä vuonna 2017 kymmenellä suurimmalla sanomalehtiyhtiöllä oli Suomessa yhteensä 83,3 prosenttia kokonaislevikistä. Uskon, että tänä päivänä tuo luku on jo lähellä 90 prosenttia, varsinkin kun perinteisen sanomalehden levikit ovat viime vuosina tippuneet jokaisella lehdellä. Suuntaus digijulkaisuihin syö perinteistä lehteä rotan lailla.
Suurin pelko näissä kaupoissa on se, että jatkossa nämä ostetut julkaisut muuttuvat ison konsernin äänitorviksi ja paikallisuus väistyy yhteisten juttujen tieltä. Usein ostotiedotteen mukaan lehtien toimitukset ja uutisbrändit jatkavat itsenäisinä omien päätoimittajiensa johdolla. Kyseessä on perinteinen yritysjargon, jonka mukaan yhtiö ei tähtää kaupalla integraatioon. Ennemminkin kyse on kuulemma siitä, että lehdet oppivat ja työskentelevät yhdessä kasvavilla digitaalisilla tilaajamarkkinoilla. Tämän pitäisi siis tarkoittaa sitä, ettei ostettujen lehtien sisältö ala muistuttaa konsernin isompien lehtien sisältöä. Käytäntö on kuitenkin osoittanut jotain ihan muuta.
Jos asiat sujuvat hyvin, saavat aluelehdet ison vetoavun digitaaliseen julkaisutoimintaansa ja isot konsernit vastaavasti ison määrän paikallista osaamista. Huonossa tapauksessa edessä on paikallisten toimittajien irtisanomisia ja lehtijuttujen toimittaminen aluelehtiin tehdään jatkossa keskitetysti konsernin pääkallopaikalta. Samalla paikallisten juttujen määrä supistuu, kun paikalliset toimittajat saavat monon kuvan takamukseensa. Tätä tuskin kukaan haluaa, mutta mitä tapahtuu silloin, jos kannattavuus aluelehdissä putoaa? Nyt on jo nähty kuinka monet lehdet ovat harventaneet ilmestymistään ja irtisanoneet työntekijöitään. Kaiken kaikkiaan media-ala elää nyt kovassa muutospaineessa, kun perinteisen median haastaa alati kasvava netti- ja somemaailma. Itse asiassa voidaan jo sanoa, että perinteinen media on siirtynyt haastettavan roolista haastajan rooliin.
Toivon todella, että isot mediakonsernit ovat huomanneet, että aluelehdissä tiedetään, minkälaiset artikkelit ovat suosittuja juuri lehden omalla ilmestymisalueella. Ne kun ovat kovin erityyppisiä kuin Iltalehden, Ilta-Sanomien tai Helsingin Sanomien jutut. Alueellisten lehtien on tarjottava paikallisia sisältöjä ja näkökulmia, jota muut eivät tarjoa. Juttuja jotka eivät tule muualla esille. Jornalistinen monimuotoisuus olisi hyvä säilyttää ja erilaiset mielipiteet ja ajatukset pitäisivät tulla esiin tasapuolisesti lehtien palstoilla. Tämä on muuten oivallettu eräässä pienessä etelälahtelaisessa lähiölehdessä jo 45 vuotta sitten. Näinköhän tässä pitää alkaa odottelemaan sitä, että joku media-alan isoista konserneista kohta kolkuttelee ostoaikeissa toimituksemme ovea, isoa setelinippua nenämme edessä heilutellen?
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi