Kilometrien autojonot kiemurtelevat taas Suomen tuhansilla teillä, kun vähintään puoli Suomea siirtyy juhannuksen viettoon mökeilleen järvien rannoille. Meidän suomalaisten juhannustraditiot on imetty jo äidinmaidossa, sillä niin muuttumattomia ne ovat olleet jo vuosikymmeniä. Autojonojen lisäksi juhannustraditioihin kuuluvat oleellisesti mm. uudet perunat sillin kera, kotimaiset mansikat, grillaaminen, juhannuskokko ja tietenkin sauna.
Jotkut ylläpitävät vielä vanhaa perinnettä eli juhannustaikojen tekemistä mm. keräämällä kukkia kedolta tyynyn alle nähdäkseen tulevan puolisonsa unessaan. Monet juhannustaiat tehtiin ainakin alunperin alasti.Tänä päivänä taikojen tekeminen on vähentynyt ja nykyään pellolla vaeltava alaston tyyppi on luultavasti ainoastaan kännissä ja eksyksissä…
Niinpä niin, jotkut kuulemma nauttivat siis myös hieman alkoholia juhannuksen aikana. Hieman yllättäen alkoholin kulutuksessa ryyppyjuhlan maineessa paistatteleva juhannus kuitenkin häviää vielä joululle, joka on sentään juhlista jaloin.
Ikävä kyllä monen päivän viinalla läträäminen aiheuttaa moninkertaisen riskin onnettomuuksien suhteen, niinpä juhannus on ollut perinteisesti kuolemantapausten vuosittainen tilastokärki. Onneksi tänä vuonna järvien vedet ovat sen verran kylmiä, että luultavasti hukkumiskuolemia ei juhannuksena tilastoida normaalia enempää. Kunhan kaikki muistaisivat pitää myös kaverista huolta, vaikka juhlinta kovaa olisikin.
On asialla positiivinen kääntöpuolensakin, sillä rakkautta on ainakin paljon ilmassa. Onhan tunnettua, että maaliskuussa niitetään juhannuksen suursatoa synnytyslaitoksilla ympäri maan. Joku kyynisempi voisi sanoa, että kyse ei ole suuresta määrästä rakkautta, vaan ainoastaan kännisten ihmisten unohtamasta ehkäisystä…
Itse taidan uskoa enemmän juhannustaikoihin, tehdäänhän ne nimenomaan alasti.
Hyvää juhannusta!
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi