Pääkirjoitus 28.4.2023

Urheilussa kaikki on sallittua, kunhan voitetaan?

Lahdessa on eletty viime viikot jääkiekkohuumaa, kun kaupungin kiekkoylpeys Pelicans on pelannut upeita finaaleja. Halli on ollut täynnä ja torillekin on kehitetty upea Pekko Park, jossa peliä voi seurata turkoosissa yhteisössä. Tämä onkin vetänyt paikalle tuhansia lätkäfaneja kokemaan yhdessä finaalihuumaa. Hienosti ideoitu niin Pelicansilta kuin Lahden kaupungiltakin. Peli on ollut kovaa kaukalossa ja mediapeliäkin on perinteisesti pelattu, kun tuomareihin ja jäähytasapainoon on haluttu vaikuttaa. Kaiken kaikkiaan upea lätkäkevät meille lahtelaisille riippumatta siitä, voitetaanko hopeaa vaiko peräti kultaa.

Pieni kauneusvirhekin on finaalikiimassa nähty Pelicansin toimiston puolelta. Viime pelissä katsomoon roudattiin Kultamekko-Iidana tunnettu julkisuushahmo, joka on on tehnyt Tapparan maalivahti Heljangosta rikosilmoituksen. Somepersoona syyttää Tappara-maalivahti Christian Heljankoa seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka tapahtui Vainion ollessa vielä 17-vuotias. Vainion näyttäminen hallin videoscreenillä tulkittiin yritykseksi häiritä Heljangon keskittymistä peliin. Pelicans on kieltänyt provosointiyrityksen, mutta onhan se nyt aivan selvä, että provosoinnista nimenomaan oli kyse. Pelicans oli itse kutsunut Vainion peliin ja pohtinut jopa, että kyseinen henkilö pudottaisi avauskiekon? Tässä kohtaa olisi ehkä syytä vain nostaa toimistolla käsi ylös typerän virheen merkiksi, sillä kysymys on pitkälti siitä, kuinka pitkälle ollaan valmiita menemään voiton tavoittelussa, niin että se enää täyttää tyylikkyyden kriteerit? Ja täytyy muistaa, ettei Heljankoa ole suinkaan tuomittu vielä mistään, rikosasia on vielä täysin kesken. Siihen nähden myös fanikatsomon pedofiili-huudot maistuivat varsin oksettavilta.

Siihen on jo Suomessakin totuttu, että fanikatsomot kyllä provosoivat, psyykkaavat ja mollaavat vastustajia surutta ja rankastikin, mutta vastustajan provosointi ei mielestäni missään nimessä kuulu Pelicans-organisaation tehtäviin. Voitetaan se peli siellä kaukalossa ja jos ei voiteta, niin voidaan kuitenkin poistua kaukalosta pystypäin, ilman että tehdään itsestämme typeryksiä. En usko, että pelaajistakaan kukaan arvostaa moista pelleilyä. Jos hävitään, niin hävitään, mutta tyylikkyys olisi syytä kuitenkin säilyttää loppuun asti.

Toivottavasti Pelicansin toimisto otti tästä oppia, eikä vastaavia typeriä ylilyöntejä nähdä tulevaisuudessa. Kaukalossa taistellaan viimeiseen asti, mutta mauttomuuksiin kaukalon ulkopuolella ei kannata sortua. Muutenhan Pelicansin kevät on ollut meille kannattajille silkkaa juhlaa. Kiitos siitä Pelicans!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Urheilussa kaikki on sallittua, kunhan voitetaan?

  1. Hieno kirjoitus ja täyttä asiaa👍 Kiitos Pete🙏💖

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
Kirsikankukkajuhlasta on tarkoitus tehdä perinne
Opiskelija Nea Pellinen Juliste ei ole todellakaan heti valmis
FC Lahti uusien haasteiden edessä
Vanhempi konstaapeli Teppo Rainio: Poliisi haluaa läsnäolollaan vaikuttaa, että mopomiitit ovat rauhallisia
Liikunnanopettaja Pertti Vartiainen: Kisapuisto on ainutlaatuinen liikuntakeidas keskellä kaupunkia
Lähikuvassa: ”Demokratian terrieri” valtuutettu Pertti Arvaja
Jorma Ratian valtuustokysymyksen taustat
Kansanedustaja Mira Nieminen: Olen haaveillut kansanedustajan työstä pitkään
Matti Kataja ei lämpene Lahti Energian myynnille
Tutkintomestarit haluavat olla varmistamassa ammattiopetuksen laatua
Pääministeri Sanna Marin Lahdessa: Nyt teillä on mahdollisuus antaa tilinpäätös hallitukselle
Salpausselän kisat 100 vuotta: Yli tuhat vapaaehtoista mahdollistavat Salpausselän kisat
Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen: Nälkää on vielä jäljellä!
Nuoret yrittäjät perustivat yrityksen ja laajentavat toimintaansa Lahden alueelle
Eduskuntavaaliehdokas Tuija Saloranta: Ansiotulojen verotusta on vähitellen kevennettävä, jotta kulutusta saadaan kasvuun
Jorma Ratia: Tämä on puhtaasti noitavainoa muistuttava henkilökohtainen ajojahti
Marko Haavisto: Toivottavasti yhteiskeikasta muodostuu meille jokavuotinen perinne
ARKISTO