Pääministeri Juha Sipilän ja Ylen välienselvittely Terrafame-uutisoinnista pari viikkoa sitten aloitti pienimuotoisen kriisin journalistisessa kentässä ja varsinkin Ylen käytävillä on riehunut suoranainen myrsky, kun toimittajat ovat valinneet puoliaan tässä taistelussa, jossa keskiössä on ollut sananvapaus ja se mitä se kellekin kyseisessä mediatalossa merkitsee.

Keskiviikkona saimme lukea, että Ylen ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen ja toimittaja Salla Vuorikoski ovat jättäneet työnsä Ylessä. Eronen perusteli eroaan sillä, että häntä on pyydetty vähentämään väärinkäytöksiin ja epäkohtiin puuttuvan paljastusjournalismin tekemistä. Erosen mukaan mikä tahansa aihe, joka käsittelee valtionjohtoa tai keskustaa, juuttuu koneistoon pitkäksi aikaa.

Myrskyn silmässä jo pari viikkoa viihtynyt uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen perustelee hitautta sillä, että tutkivaa journalismia tehdessä on olennaista huolellisuus ja se, että väitteet pitävät varmasti paikkansa. Tärkeintä ei siis ole se, kuka saa ensimmäisenä jymyjuttunsa esille nettiin. Jääskeläisen mukaan tällainen huolellisuus ei ole sananvapauden rajoittamista. Päätoimittajan keskeisiin tehtäviin kuuluvat journalistiset linjaukset ja vastuun kantaminen niistä ja näin Jääskeläinen juuri tekee.

Näkemyseroja selittää huomattavasti se, kun tietää, että niin Eronen kuin Vuorikoskikin ovat hankkineet kannuksensa MTV:n puolelta ja siirtyneet vasta noin vuosi sitten Ylen leipiin. Kulttuuriero näiden kahden uutistoimituksen välillä on merkittävä. MTV tuntuu olevan koko ajan jonkun skandaalin perässä, josta saisi revittyä mahdollisimman raflaavat otsikot, kun taas Yle on yrittänyt keskittyä tutkivaan journalismiin, jossa asioita selvitellään rauhassa vähän syvemmältäkin.

MTV:n rahoittajana toimivat käytännössä mainostajat, kun taas Yle operoi verorahoilla. MTV:n objektiivisuuteen vaikuttavat siis varmuudella isoimmat mainostajat, jotka suorastaan vaativat otsikoita ja uutisia, jotka saavat ihmiset kääntämään kanavan MTV:n puolelle. Mutta vaikuttaako valtionjohto Ylen uutisointiin? Näin ikävä kyllä vaikuttaisi olevan. Asiahan ei ole uusi. Jo 60-80-luvuilta muistamme Ylen kovin neuvostohenkisen uutisoinnin, jossa oltiin totaalisesti rähmällään itään. Muualla maailmalla keksittin tätä kuvaamaan ihan termikin: suomettuminen. Nyt rähmällään ollaan toiseen suuntaan eli valtionjohtoinen yhtiö kertoo johdonmukaisesti valtionjohdon haluamia uutisia.

Toisaalta voidaan miettiä onko tasapuolisuuden vaatimus journalismissa jo lähtökohtaisesti ongelmallinen? Media on aina omistajansa näköinen. Tutkittaessa median riippumattomuutta, on aina syytä tarkistaa mikä taho hoitaa rahoituksen siellä taustalla. Vanha sanonta: ”Sen lauluja laulat kenen leipää syöt” pitää kutinsa tänä päivänäkin, myös median suhteen. Mediankin on tehtävä bisnestä, eikä Ylekään halua purra ruokkivaa kättä eli valtionjohtoa.

Valitettavasti pääministeri Sipilä teki melkoisen karhunpalveluksen Ylelle kertomalla luottamuksensa Yleen olevan nollatasolla. Tähän tietenkin tarttui ilolla ns. vaihtoehtomedia, joka on toistuvasti taistellut valtamediaa vastaan kovin kyseenalaisin keinoin levittämällä suoranaisia valheita ja keksittyjä juttuja sivuillaan. MV-lehden Ilja Janitskin julistaa olevansa totuuden ainoa airut ja ikävä kyllä monet uskovat sokeasti kaiken mitä sivustolta lukevat. Omaa maailmankuvaa vahvistavan otsikon näkeminen kun tuntuu monille riittävän. Kun pääministerikin kertoi ettei luota Yleen, oli se sama kuin olisi kaatanut rahaa suoraan Janitskinin laariin. Janitskin nauraa matkalla pankkiin ja sananvapaus saa taas uusia muotoja…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi