Kovaa vauhtia lähestyvien MM-hiihtojen taustalla on pitkään muhinut rahaongelma, joka pulpahti esiin pari viikkoa sitten. Lyhyesti sanottuna Suomen Hiihtoliitto oli Lahden Hiihtoseuralle velkaa liki 200 000 euroa, vaikka maksuaikataulu oli jo hyvissä ajoin sovittu. Lahtelaiset uhkasivat perinnällä ja hiihtoliitto vastaavasti uhkasi viedä jatkossa maailmancupin kilpailut pois Salpausselältä. Tyhjätaskuinen hiihtoliitto vetosi vapaaehtoisten työntekijöiden riittämättömään määrään maksujen viivästymiselle. Enemmänkin taisi olla kysymys siitä, että hiihtoliitto halusi näin näyttää, ettei se jatkossa aio hyväksyä tällaista vastuunjakoa kustannuksissa. Hiihtoliitto on sopimuksen mukaan luvannut maksaa järjestävälle seuralle ja Lahden kaupungille MM-hiihtojen järjestelykorvauksia, joista LHS:n osuus on 1,1 miljoonaa euroa. Puolet summasta oli sovittu maksettavaksi ennen MM-kilpailuja ja puolet kisojen jälkeen. Ikävä kyllä, hiihtoliiton kannalta, sopimus oli näillä ehdoilla tehty, eikä siitä ollut mahdollista irti pyristellä.
Viime viikot saimmekin jännittää kuinka hiihtoliitto ja Lahden hiihtoseura saavat maksukiistansa setvittyä keskenään vai onko seuraava vaihtoehto se, että Lahdessa ei enää maailmancupin kilpailuja järjestetä ja hiihtostadion voidaan räjäyttää ja muuttaa asuinalueeksi. Onneksi riidalla oli onnellinen loppu ja alkuviikosta saimme lukea, kuinka ihana, yhteen hiileen puhaltava ja onnellinen koko suomalainen hiihtoperhe nyt on. Kaikki hyvin siis? Ainakin päällisin puolin, mutta uskon, että pinnan alla kuohuu edelleen. Hieman jäi sellainen maku, että kisojen ollessa näin lähellä, osapuolet lykättiin miltei väkipakolla pussauskoppiin sopimaan asia. Pois häiritsemästä kisojen markkinointia. Asiaan palataan kisojen jälkeen varmuudella ja syytä onkin.
Hiihtoliiton venkoilu sovittujen maksujen maksamisessa ja uhkailu maailmancupin kisojen siirtämisellä muualle jättivät varmasti pahan maun lahtelaisen hiihtoväen ja kaupungin päättäjien suuhun. Onhan Lahti tietoisesti pitänyt hyvää huolta hiihtostadionista vuosien varrella ja päivityksiä kisa-alueelle on tehty viimeisten vuosien aikana kaiken kaikkiaan liki 30 miljoonalla eurolla. Hiihtostadion on Lahden kaupungin tärkein valtti, kun turisteista kilpaillaan. Monen lahtelaisen mielestä Lahden panostukset hiihtostadioniin ovat olleet jopa liiankin suuria näin pienelle ja velkaiselle kaupungille.
Hiihtostadioniin on kaadettu todellakin miljoonatolkulla rahaa, mutta kisojen mahdolliset tuototkin ovat messevät. Lipputuloilla ei vielä paljon juhlita, mutta esimerkiksi Ruotsin Falunissa vuonna 2015 pidettyjen MM-hiihtojen talousvaikutus alueelle laskettiin yli 30 miljoonaksi euroksi. Hotellit, ravintolat ja kaupat pullistelevat varmuudella väkeä pari viikkoa. Kauppa käy ja Lahti saa todella hyvää mainosta, kun 12 päivää kestävä suuri hiihtotapahtuma kerää 500-600 miljoonaa TV-katsojaa ympäri maailman. Tämä näkyy tulevina vuosina varmuudella kasvavina turistivirtoina. Panostus on suuri, mutta niin on mahdollinen tuloskin. Onkin lahtelaisena veronmaksajana syytä toivoa, että Lahti, hiihtoseura ja hiihtoliitto ratsastavat kisojen jälkeen ihanan yksimielisinä kohti taivaanrantaa ja siellä häämöttäviä seuraavia Lahden MM-hiihtoja.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi