Venäläisten epämääräisiin tonttikauppoihin Suomen strategisilla alueilla on viime päivinä kiinnitetty kovasti huomiota mediassa. Eikä muuten yhtään liian aikaisin. Jo vuonna 2014 Iltalehti kertoi varsin laajassa artikkelissaan, että venäläiset ovat ostaneet maa-alueita ja kiinteistöjä maa-, ilma- ja merivoimien tukikohtien läheisyydestä eri puolilla Suomea.

Kauppoja on tehty ilmavalvonta- ja lennonjohtojärjestelmien, tutka-aseman, räjähdeainevarikon, ammusvälinevaraston ja salaisen ilmasotaharjoitusalueen naapurustossa. Venäläisomisteisia kiinteistöjä löytyy kaikkien sotilaslentokenttien kyljestä. Maata ja kiinteistöjä on hankittu venäläisomistukseen myös huoltovarmuuden kannalta merkittävien tietoliikennemastojen ja sähkönjakelun kantaverkon lähialueilta sekä tie- ja raideliikenteen solmukohdista.

Kiinteistökauppoja on tehty myös keskeisillä satama-alueilla ja merenkulun pääväylällä Turun saaristossa, jossa nyt esiin nostettu Airiston Helmi on napsinut saaren toisensa perään Turun saaristosta. Saaristosta avomerelle johtavan syväväylän varrelle on haalittu venäläisomistukseen kaikkiaan yksitoista saarta sekä mantereen puolella sijaitsevia merenrantatontteja. Syväväylällä on suuri merkitys huoltovarmuuden näkökulmasta. Väylää pitkin kuljetetaan muun muassa raakaöljyä Naantaliin Neste Oilin jalostamoon. Väylä palvelee sekä siviili- että sotilaslaivaliikennettä. Tämän lisäksi Airiston Helmi- yhtiö on ostanut puolustusvoimien poistohuutokaupoista aluksia, rakentanut helikopterien laskeutumiskenttiä ja rakentanut asuintiloja, ilman mitään merkkejä kaupallisesta matkailutoiminnasta.

Ulkomaiset asiantuntijat varoittivat Suomea jo vuosia sitten, että Venäjän maakaupoissa voi piillä uhka, sinisilmäisesti olemme kuitenkin jatkaneet tonttien myymistä itänaapurille. Puhuttiin pitkään, että venäläiset ostavat viattomasti vain ja ainoastaan loma-asuntoja Suomesta. Uskon, että viimeistään Ukrainan tapahtumat avasivat päättäjiemme silmät lopullisesti Venäjän strategialle ja tänä päivänä venäläisomistukset ymmärretään uhkaksi kansalliselle turvallisuudellemme.

Poliisi puhuu Airiston Helmen tapauksessa vain rahanpesusta, mutta takana kummittelee varmasti myös tuo sotilaallinen aspekti. Mistään pelkästä rahanpesututkinnasta ei voi olla kyse, jos tutkinnasta ja operaatiosta on tiedotettu etukäteen maamme presidenttiä ja pääministeriä. Miksi presidentin pitäisi tietää operaatiosta, jos epäillyt summat liikkuvat parissa miljoonassa? Esimerkiksi Danske Bankin suuressa rahanpesujupakassa summat olivat aivan eri tasolla eli puhuttiin 200 miljardista eurosta.

Tekeillä on lakiesitys, joka parantaa Suomen edellytyksiä puuttua kansallista turvallisuutta vaarantaviin maakauppoihin. Hyvä niin, sillä maamme olisi aivan liian helppo halvaannuttaa kriisin syntyessä, jos vihollinen olisi jo valmiina tietoliikennemastojen ja sähkönjakelun kantaverkon lähialueilla sekä tie- ja raideliikenteen solmukohdissa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vuonna 1981 siirryttiin Suomessa ensimmäistä kertaa kesäaikaan. Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että kelloja siirretään keväällä tunti eteenpäin ja vastaavasti syksyllä tunti taaksepäin, kun kesäaika loppuu ja siirrytään takaisin talviaikaan.

Varsinaisen alkusysäyksen kesäaika sai 1970-luvun öljykriisistä. Kellojen siirtelyllä laskettiin säästettävän energiaa. Kesäajan tarkoitus oli antaa ihmisille enemmän valoisia tunteja kesällä. Idea on, että päivänvalo saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin valveillaoloaikana. Tämä kaikki toteutuu, jos herääminen ajoittuu auringonnousuun. Tänä päivänä elämämme on kuitenkin painottunut ilta-aikaan, jolloin olisi perusteltua, että valoisaa olisi mahdollisimman myöhään.

Viime vuosina ovat monet alkaneet ihmettelemään tätä alituista kellojen siirtelyä ja on vahvasti kyseenalaistettu sen hyödyt. Suomessa kolme neljäsosaa suomalaisista eli 78 prosenttia haluaa luopua vaihtelusta kesä- ja talviajan välillä. Ongelmaksi on nyt muodostunut uuden normaaliajan valinta eli siirrytäänkö kesä- vai talviaikaan? Talviaikahan on se ns. oikea aika, mutta onko se sitä enää vuonna 2019, jolloin valinta normiajasta tehdään.

Kellon siirtelyn aiheuttamia haittoja on tutkittu ja ongelmia on löydetty. Tunnin muutos häiritsee unta terveilläkin ihmisillä. Yöuni kevenee ja katkeilee muutaman vuorokauden ajan. Vielä suurempi vaikutus on unettomuudesta ja masennuksesta kärsivillä, joilla siirtymä voi kestää jopa pari viikkoa. Tutkijat ovat todenneet aivoinfarktin esiintyvyyden olevan kahdeksan prosenttia korkeampi kahden ensimmäisen kellojen siirtämistä seuraavan päivän aikana. Kahden päivän jälkeen eroa ei enää ole ollut. Kaiken kaikkiaan elimistöltä kestää viisi päivää sopeutua siihen, että pitää nousta aiemmin ylös. Toisaalta joku voisi puhua myrskystä vesilasissa, sillä kesäajan haitat ovat verrattain pienet verrattuna esimerkiksi vuorotyöhön ja aikavyöhykkeet ylittävään matkusteluun eli näillä perusteluilla pitäisi kieltää myös vuorotyö ja lopettaa matkustaminen aikavyöhykkeiden yli.

Joka tapauksessa EU-komissio on nyt ilmoittanut, että kellojen viisareiden kääntämisestä luovutaan EU-maissa vuonna 2019. Jäsenmaat saavat itse päättää vuotuisesta kesä- ja talviaikaan siirtymisestä eli siitä kumpaan aikaan siirrytään lopullisesti. Itse liputtaisin kyllä kesäajan puolesta ihan mutu-pohjalta, sillä itselleni kellojen siirtely ei ole ollut ongelma. Jos asiaa mitataan ihmisten terveydellä, tutkimustulokset puhuvat talviajan puolesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen kertoi Uusi Suomi-lehden haastattelussa, että asiasta on julkaistu yli kymmenen tieteellistä artikkelia, ja niiden keskeinen viesti on se, että läpi vuoden valoisammat aamut on terveyden kannalta parempi vaihtoehto.

Saas nähdä mihin aikaan me Suomessa loppujen lopuksi päädymme. No, kunhan ei mennä keskiajalle, niin kaikki on hyvin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen suosituin palloilusarja, jääkiekon Sm-liiga käynnistyy tänään. Paljon on viime vuosina puhuttu siitä, kuinka liigan taso on laskenut ja kuinka muut kansalliset liigat ovat ajaneet ohi pelin tasossa ja varsinkin palkkioissa. Pelin tasoa on huonompi näin amatöörinä lähteä määrittelemään, mutta palkkioissa kotoinen liiga jää faktisesti jalkoihin, jos verrataan vaikkapa Ruotsin, Sveitsin tai jopa Saksan sarjoihin. NHL ja KHL ovat miljoonapalkkoineen jo ihan omassa sfäärissään.

Liigastamme on tullutkin enemmän kasvattajasarja, josta on hyvä ponnistaa isompiin ympyröihin, kuka ennemmin, kuka hieman myöhemmin. Suomen liigan pelillinen taso on pienemmistä palkkioista huolimatta kuitenkin sen verran kovatasoinen, että se koulii lahjakkaista nuorista nopeasti pelimiehiä aina ison veden taakse asti miljoonia vuolemaan. Hyvinä esimerkkeinä vaikkapa Patrik Laine tai Sebastian Aho, jotka käytännössä yhden Sm-liigakauden jälkeen olivat valmiita hyppäämään isoon rooliin NHL:ssä. Se tekeekin liigasta edelleen mielenkiintoisen. Ketkä nuoret tällä kaudella nousevat esiin?

Toisaalta liiga on tylsä. Sarjan suosikit ovat kovin tuttuja vuodesta toiseen. Ne samat suurseurat, jotka komeilevat budjettien kärkipäässä, tulevat miehittämään sarjan kärkisijat. Kuka oikeasti uskoo, että Jukurit tai Sport voisivat pelata finaaleissa? Luultavasti edes kovinkaan Pelicans-fani ei oikeasti usko, että Lahdessa torilla tavataan. Viime vuodet olen toivonutkin, että edes joku ns. pikkuseuroista yllättäisi, kuten Pelicans teki vuonna 2012 pelatessaan finaaleissa. Yllätyksellisyys kun sattuu olemaan juuri se urheilun suola.

Lahtea on viime vuosina markkinoitu kiekkokaupunkina ja kyllähän Lahdessa lätkä kiinnostaa. Jopa yllättävän hyvin ottaen huomioon sen, ettei menestystä ole tullut sitä yhtä hopeaa enemmän. Olisiko tämä SE kausi? Lyhyesti sanottuna ei ole. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin heittänyt kirveen jo kaivoon, mutta tällä kaudella Pelicans on pitkästä aikaa minulle täysi kysymysmerkki ja mysteeri. Harjoitusottelut eivät vakuuttaneet, pikemminkin jäi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Uusi päävalmentaja Ville Nieminen on täydellinen keltanokka valmentajana, Stanley Cup-sormuksestaan huolimatta. Miten kausi lähtee käyntiin? Pelaajissa on paljon sitä kuuluisaa potentiaalia, mutta varsinaiset ”varmat” onnistujat loistavat poissaolollaan. Kuka ottaa joukkueen reppuselkäänsä pimeinä marraskuisina tiistai-iltoina? Mitä jos homma lähtee heti alusta lähtien päin prinkkalaa? Kuka sillon kääntää kelkan? Onnistumiseen taidetaan tarvita yksinkertaisesti liian monta jos- lauseen toteutumista tällä kaudella.

Toisaalta ajatellen, nyt jos koskaan, on monella nuorella pelaajalla paikka ottaa vastuuta ja kasvaa pelaajana aivan uusiin mittoihin sekä pelata itsensä lahtelaiskatsojien sydämiin ja valtakunnan median palstoille. Kuten Matti Nykänen on hienosti todennut: ”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus”
Sokeaan uskoon on Pelicans-kannattajankin vain ripustauduttava, silloin kun faktat ovat vastaan. Hopeaan päättyneellä kaudella pelattiin vielä edelliskeväänä karsinnoissa. Ei silloinkaan kukaan uskonut moiseen nousuun. Karsinnoista finaaliin vuodessa. Mitäpä jos se NiämisVille kuitenkin on mestarivalmentaja?…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime päivinä olemme saaneet lukea useammankin konkarikansanedustajan jättävän politiikan ja eduskunnan. Osa jää pois ihan jo ikänsäkin vuoksi, mutta yksi yhteinen tekijä löytyy liki kaikkien luopuvien kansanedustajien taustalta ja se on sosiaalinen media ja sen merkityksen kasvu politiikan teossa. Nykyinen some-keskustelukulttuuri hallitsee jo merkittävästi politiikan tekoa, sillä lähes kaikki kansanedustajat ovat Facebookissa ja neljä viidestä Twitterissä. Loppujen lopuksi pienin riesa on se, että kansanedustajat täysistunnoissa somettavat sen sijaan, että seuraisivat keskustelua. Suurin haitta löytyy siitä, miten some on muuttanut politiikan tekemisen kulttuuria.

Miten sitten some-kulttuuri haittaa kansanedustajien työskentelyä? Ensinnäkin provoilu on sosiaalisessa mediassa helppo tapa saada huomiota osakseen ja siitähän sosiaalisessa mediassa on pitkälti kysymys, huomiosta. Kansanedustajan pitää joka päivä ”brändätä” itsensä somessa. Koko ajan pitää olla kiinnostavaa asiaa, jotta seuraajat jaksavat olla kiinnostuneita. Tärkeintä on näkyvyys, ei itse asia.

Tämä taas johtaa siihen, että politiikasta on tullut entistä pinnallisempaa, lyhytnäköisempää ja aggressiivisempaa. Samalla päätöksentekokyky on heikentynyt, kun mielikuvista on tullut faktoja tärkeämpiä. Iso osa kansanedustajista käy somessa jatkuvaa vaalikamppailua hakemalla kohuotsikoita. Siihen yleensä tänä päivänä riittää joku raflaava kommentti twitterissä tai facebookissa ja kohu on valmis. Siitä pitää huolen perinteinen media, varsinkin iltapäivälehdistö, joka hakee nykyään suuren osan jutuistaan suoraan somen syövereistä. Tämähän johtuu suoraan siitä, että lehtitalot ovat säästötoimena potkineet ammattitaitoiset toimittajansa ulos ja ottaneet tilalle klikkipalkkauksella toimivia nuoria, joiden ainoa tehtävä on saada aikaan niin kiinnostavia otsikoita, että ihmiset niitä klikkaavat. Eli käytännössä some pyörittää pitkälti jo perinteistäkin mediaa, koska klikkaukset tietävät lehtitaloille mainoseuroja.

Aluksi eri some-alustoja tervehdittiin demokratian edistäjinä, mutta jokainen, joka on jotain joskus somessa jakanu,t tietää sen, että joku syvällinen artikkeli kerää huomattavasti vähemmän tykkäyksiä kuin joku hassu kissa-päivitys. Sosiaalinen mediahan perustuu pitkälti ihmisen perustarpeeseen tulla huomatuksi ja hyväksytyksi laumassaan. Aika nopeasti se kansanedustajakin huomaa, millaisilla päivityksillä kerää eniten huomiota. Ja kuten muistatte, se että huomataan, on somessa tärkeintä.

Eduskuntavaalit ovat keväällä. Se taas tietää sitä, että some täyttyy politiikasta. Kaikenlainen somevaikuttaminen tulee lisääntymään. Tämä taas tarkoittaa lukuisia sosiaalisen median valetilejä, joilla pyritään vaikuttamaan vaalitulokseen. Ruotsin vaalien alla paikallinen poliisi on kertonut, että sosiaalisessa mediassa on keskusteltu paljon mahdollisesta vaalivilpistä. Näissä vaikutusyrityksissä on käytetty kaapattuja tilejä tai valetilejä. Tileillä on levitetty tarkoituksellista harhaanjohtavaa tietoa. Tällä on pyritty polarisoimaan mielipiteitä ja aiheuttamaan hajaannusta. Voimme 100 prosentin varmuudella varautua samaan Suomessa viimeistään keväällä, kun vaalitaisto on tiukimmillaan. Silloin tarvitsemme sitä kuuluisaa medianlukutaitoa. Kannattaa aloittaa harjoittelu jo nyt.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi